UUSIMMAT ARTIKKELIT
Persikka Maira on tuottanut vuosi vuodelta suurempaa satoa. Ensin hedelmiä kertyi muutama ja vähitellen satoa on saanut ämpärillisen verran. Hedelmät kypsyvät ulkona kasvavassa puussa elokuun puolivälissä.
Kohtalonköynnös sopii valoisassa, aurinkoisessa paikassa ja amppelissa kasvatettavaksi. Pidä multa kosteana ja anna sen vain kevyesti kuivahtaa kasteluiden välissä.

LUE MYÖS
Innostus viljelyyn alkoi pienestä viljelylaatikosta. Amanda ja Kim päättivät perustaa keittiöpuutarhan kunnolla. Nyt viljelylaatikkojen alue on aidattu myös kauriiden varalta, joita liikkuu alueella runsaasti.
Rento oleilualue saa suojaa mustasta säleiköstä. Säleikön toisen seinän takana on pergolaan piilotettu pyykkinaru. Etualan istutuksessa kasvaa muun muassa keijunkukkia, taponlehteä ja tarhapunahattuja ja ruukussa aitoviikuna. Pation aurinkotuoli ja sohva on hankittu Iskusta. Harmaassa ruukussa pienen pöydän päällä on jasmiinikoiso.
Peräkärryllinen ovia ja vanhoja ikkunoita inspiroi puutarhamajan rakentamiseen. Omistajattaren toiveena oli saada suojaa sateisiin pihapäiviin ja puutarhamajaan erityisesti pariovet.
Koreanonnenpensas kukkii varhain keväällä ennen lehtien puhkeamista. Se onkin ilahduttava ja toivoa tuova näky muuten ruskeaan sävyttyvässä maisemassa. Onnenpensas on helppohoitoinen eikä istutusvuoden jälkeen tarvitse suuria hoitotoimenpiteitä. Vanhaa pensasta voi uudistaa leikkaamalla pois vanhempia oksia ja pitämällä kasvustoa ilmavana. Leikkaaminen kannattaa tehdä kukinnan jälkeen, vaikka onnenpensasta voi leikata myöhemminkin kesällä.
Annabelle Antas
Toisenlaista kauneutta Vaikka syksy värjää puutarhaa ja ränsistyttää kasveja, voi puutarhasta löytää runsaasti kauniita yksityiskohtia, kuten hortensian kukintoja, perennojen kukkavarsia, kuivia heiniä ja pensaiden oksia. Kerää materiaalit ja tarvikkeet esille ja valmista kranssi, kimppu tai kasviryijy. Nyt kannattaa poimia talteen myös kävyt, siemenkodat ja tammenterhot askarteluhertkiä varten.
Hanna Marttinen

LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ