Artikkeli

Tea Hon­ka­sa­lo ku­vat Jou­ni Ha­ra­la

Seela Sella voisi luopua kaikista muista esineistä paitsi hatustaan

Rakastettu näyttelijä ja teräsleidi ei aio jäädä eläkkeelle: – Mitä turhaan jäädä odottamaan kuolemaa. Kyllä se tulee odottamattakin. Seelan elämänmakuinen koti on täynnä muistoja ja tarinoita läheisistä, ystävistä sekä kollegoista.

Si­sus­tus­tyy­li­ni, sitä ei ole. Mitä sana edes tar­koit­taa? Ko­ti­ni on täyn­nä ta­va­raa, mut­ta voi sa­noa, et­tä lä­hes kai­kel­la on muis­to­ar­voa. Si­sus­tan siis muis­toil­la.

Uskollinen ystäväni on kahdeksanvuotis rescuekoira Nasu, jonka suonissa virtaa vinttikoiraverta.

Uskollinen ystäväni on kahdeksanvuotis rescuekoira Nasu, jonka suonissa virtaa vinttikoiraverta.

Lem­pi­paik­ka­ni on Tot­ti­jär­ven sau­nan ve­ran­ta ja siel­tä avau­tu­va mai­se­ma, jos­sa koko Suo­men luon­to avau­tuu etee­ni: jär­vi ja met­sä. Se on ke­sä­paik­kam­me, jos­sa la­taan it­se­ä­ni. On rau­hoit­ta­vaa ol­la niin lä­hel­lä luon­toa.

En luopuisi mieheni Eliksen isän Pesa Salutskijin lippahatusta.

En luopuisi mieheni Eliksen isän Pesa Salutskijin lippahatusta.

Luo­pui­sin kai­kes­ta ta­va­ras­ta, pait­si eh­kä yh­des­tä. Se on mie­he­ni Elik­sen isän Pesa Sa­luts­ki­jin lip­pa­hat­tu. Hä­nel­lä oli Vii­pu­ris­sa vaa­te­lii­ke, jon­ka vie­res­sä oli hat­tu­kaup­pa. Hat­tu on os­tet­tu siel­tä 1930-lu­vul­la. Kun ta­pa­sin Elik­sen, löy­sin pa­pan ha­tun, joka sopi pää­hä­ni täy­del­li­ses­ti. Se on kul­ke­nut mu­ka­na­ni pit­kän elä­män ja ol­lut mu­ka­na­ni mat­koil­la maa­il­man ää­riin. Se on Peis­ken ja See­lan hat­tu, joka on kul­ke­nut esi­mer­kik­si kak­si ker­taa Vii­pu­riin ja ta­kai­sin.

Äitini oli kova kirjoittamaan. Hän sai mustepullon ja kynän rippilahjaksi vuonna 1929.

Äitini oli kova kirjoittamaan. Hän sai mustepullon ja kynän rippilahjaksi vuonna 1929.

Ren­tou­dun sau­nas­sa, mie­lui­ten ke­sä­mö­kil­läm­me. Sau­nan jäl­keen on ai­na iha­na olo. Tal­vel­la käyn tyt­tä­re­ni luo­na sau­no­mas­sa. En kos­kaan ui­ma­hal­lis­sa, vaan omas­sa rau­has­sa. Sau­nas­sa ei saa ol­la pal­jon po­ruk­kaa, jot­ta kuu­lee omat aja­tuk­sen­sa.

Mikki Hiiri on ensi-iltalahja Hitler ja Blondi -näytelmän lavastaja-puvustaja Tarja Simonelta.

Mikki Hiiri on ensi-iltalahja Hitler ja Blondi -näytelmän lavastaja-puvustaja Tarja Simonelta.

Tunnemme toisemme Miina Äkkijyrkän kanssa jo 1970-luvulta. Meillä oli yhteinen haastattelu 2003, jolloin Miina piirsi minulle tämän lehmän. Kertaakaan ei tussi noussut paperista, kun Miina piirsi.

Tunnemme toisemme Miina Äkkijyrkän kanssa jo 1970-luvulta. Meillä oli yhteinen haastattelu 2003, jolloin Miina piirsi minulle tämän lehmän. Kertaakaan ei tussi noussut paperista, kun Miina piirsi.

Si­sus­tus­tyy­li­ni, sitä ei ole. Mitä sana edes tar­koit­taa? Ko­ti­ni on täyn­nä ta­va­raa, mut­ta voi sa­noa, et­tä lä­hes kai­kel­la on muis­to­ar­voa. Si­sus­tan siis muis­toil­la, tai eh­kä tätä voi­si sa­noa ker­rok­sel­li­sek­si si­sus­ta­mi­sek­si. Eri­tyi­sen pal­jon mi­nul­la on muis­to­ja kol­le­goil­ta­ni. Mi­nul­la on muun mu­as­sa Su­san­na Haa­vis­ton ken­gät, Mii­na Äk­ki­jyr­kän leh­mä­piir­ros ja 24.9. en­si-il­tan­sa saa­va Hit­ler ja Blon­di -näy­tel­män Mik­ki Hii­ri. Sain Mi­kin la­vas­ta­ja ja pu­vus­ta­ja Tar­ja Si­mo­nel­ta.

Kollegaltani ja ystävältäni saamani jalkavalaisin on muisto hänestä ja sopii mieheni vanhempien tuoleihin Viipurista.

Kollegaltani ja ystävältäni saamani jalkavalaisin on muisto hänestä ja sopii mieheni vanhempien tuoleihin Viipurista.

Rak­kai­ta esi­nei­tä mi­nul­la on mon­ta. Yk­si on äi­ti­ni 1920-lu­vul­la rip­pi­lah­jak­si saa­ma mus­te­pul­lo ja kynä. Kol­le­gal­ta­ni ja ys­tä­väl­tä­ni Sep­po Ko­leh­mai­sel­ta saa­ma­ni jal­ka­va­lai­sin on muis­to hä­nes­tä ja so­pii mie­he­ni van­hem­pien tuo­lei­hin Vii­pu­ris­ta.

Keittiössä minulla on naapurin rouvalta saatu pöytä. Tuolit ovat tarttuneet mukaan elämän varrelta, en muista mistä.

Keittiössä minulla on naapurin rouvalta saatu pöytä. Tuolit ovat tarttuneet mukaan elämän varrelta, en muista mistä.

Si­sus­tus­pa­hee­ni on se, et­tä kaik­ki on jää­nyt te­ke­mät­tä si­sus­tuk­sen suh­teen. Mie­he­ni elä­es­sä meil­lä kävi ker­ran si­sus­tus­suun­nit­te­li­ja il­lal­li­sel­la. Kun ky­syim­me, mitä tääl­lä pi­täi­si teh­dä, hän vas­ta­si, et­tä tämä on hyvä näin. Ei teh­dä mi­tään. Tämä on tei­dän ko­tin­ne.

Sie­lun­mai­se­ma­ni avau­tuu mök­ki­sau­nan ve­ran­nal­ta. Paik­ka on lä­hel­lä lap­suu­te­ni ym­pä­ris­töä Tam­pe­reel­la, jos­sa saa pu­hua tut­tua mur­ret­ta. En ole nos­tal­gi­nen ih­mi­nen, mut­ta mitä van­hem­mak­si vart­tuu, niin sitä tär­ke­äm­mik­si nämä asi­at tu­le­vat.

See­la Sel­la, 83, näyt­te­li­jä. Hän on esiin­ty­nyt yli 50 vuot­ta kes­tä­neen uran­sa ai­ka­na muun mu­as­sa Tu­run ja Hä­meen­lin­nan kau­pun­gin­te­at­te­reis­sa, In­ti­mi­te­at­te­ris­sa, Kan­sal­lis­te­at­te­ris­sa, Tam­pe­reen Työ­vä­en Te­at­te­ris­sa, Tam­pe­reen Ko­me­dia-te­at­te­ris­sa ja Te­at­te­ri Jur­kas­sa. Hä­nes­tä otet­tu kan­si­ku­va Stock­man­nin ma­ga­lo­gis­sa voit­ti New Yor­kis­sa par­haan kan­si­ku­van pal­kin­non 2019. Hit­ler ja Blon­di -näy­tel­mä 24.9.2020 al­ka­en Kan­sal­lis­te­at­te­rin Suu­rel­la näyt­tä­möl­lä.