MIKÄ: Tii­li­ra­ken­tei­nen oma­ko­ti­ta­lo, 5 h + k, 175 m2 MIS­SÄ: Pai­mi­os­sa TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Lau­ra ja Jar­mo Nis­ka­nen sekä 15- ja 17-vuo­ti­aat po­jat

Kun Nis­kas­ten ta­los­sa ke­rään­ny­tään ruo­ka­pöy­tään, yk­si voi vai­pua tyy­nyl­lä peh­mus­tet­tuun ko­ri­tuo­liin, toi­nen lei­jua lä­pi­nä­ky­vän plek­si­tuo­lin sy­lis­sä ja kol­mas ve­tää al­leen vin­ta­ge­hen­ki­sen me­tal­li­tuo­lin, sen mu­kaan mikä mil­loin­kin hou­kut­taa. Lau­ra Nis­ka­nen on ni­mit­täin va­rus­ta­nut ruo­kai­lu­ti­lan mo­nen­kir­ja­val­la tuo­li­jou­kol­la. Se ku­vaa hä­nen ta­paan­sa si­sus­taa: pi­tää ol­la mie­len­kiin­tois­ta.

Ruo­ka­pöy­ti­ä­kin on it­se asi­as­sa kak­si pe­räk­käin. Nii­den pääl­le kaar­tu­va lat­ti­a­va­lai­sin on käy­tän­nöl­li­nen rat­kai­su vaih­te­lun­ha­lui­sel­le Lau­ral­le, sil­lä se siir­tyy hel­pos­ti mu­ka­na, kun hä­nen te­kee mie­li siir­tää ruo­kai­lu­ryh­mää.

Toi­nen ruo­ka­pöy­dis­tä on pe­räi­sin mie­hen su­vul­ta Kus­ta­vis­ta. Lau­ra on maa­lan­nut sen vaa­le­an­har­maak­si.

– Van­ha klaf­fi­pöy­tä na­ri­see iha­nas­ti, mut­ta on sil­ti tu­ke­va ja käy­tän­nöl­li­nen, sa­noo Lau­ra.

Mus­ta ta­lon­poi­kais­pöy­tä on puo­les­taan ko­toi­sin ah­ve­nan­maa­lai­sel­ta ka­lan­kas­va­tus­lai­tok­sel­ta, jos­sa sen pääl­lä on fi­le­oi­tu lu­kui­sia ka­la­saa­lii­ta. Se oli pääl­li­sin puo­lin hir­mui­ses­sa kun­nos­sa ja me­nos­sa ju­han­nus­kok­koon, kun Lau­ra mie­hen­sä kans­sa vii­me het­kel­lä pyy­si sitä omak­seen ja sai. Yh­des­sä se kul­je­tet­tiin pik­kui­sel­la Bus­ter-ve­neel­lä saa­ris­ton hal­ki Kus­ta­viin kun­nos­tet­ta­vak­si. Ny­kyi­sin se on yk­si Lau­ran lem­pi­huo­ne­ka­luis­ta.

Oma paik­ka uu­nin ta­ka­na

Nis­kas­ten pu­na­tii­li­nen, ke­vääl­lä 1997 puo­li­val­mii­na os­tet­tu talo si­jait­see rau­hal­li­sel­la oma­ko­ti­ta­lo­a­lu­eel­la Pai­mi­os­sa, Tu­run ja Sa­lon vä­lis­sä. Las­ten kou­lut ja iso­van­hem­mat ovat lä­het­ty­vil­lä, jo­ten paik­ka on tun­tu­nut ko­dil­ta alus­ta as­ti. Lau­ra on läh­töi­sin Sär­ki­sa­los­ta ja hä­nen mie­hen­sä on pai­mi­o­lai­nen. Per­heen nuo­ret mie­het kas­va­vat siis isän­sä lap­suu­den­mai­se­mis­sa.

Vaa­le­as­sa olo­huo­nees­sa ja tak­ka­ti­las­sa on har­maat vuo­lu­ki­viu­u­nit, jot­ka va­lit­tiin nii­den läm­mi­ty­so­mi­nai­suuk­sien vuok­si. Toi­sen uu­nin taus­tan Lau­ra on maa­lan­nut mus­tak­si, se ko­ros­taa uu­nin muo­toa ja liek­kien lois­toa.

Olo­huo­neen uu­ni­sei­nän ta­ka­na on kat­seel­ta pii­los­sa Lau­ran oma paik­ka. Siel­lä hän ren­tou­tuu te­ke­mäl­lä kä­si­töi­tä. Lau­ral­la on ta­pa­na kul­kea avoi­min sil­min ja poi­mia tal­teen mil­loin mi­tä­kin ma­te­ri­aa­lia, jos­ta hän saa ins­pi­raa­ti­o­ta. Esi­mer­kik­si rau­ta­lan­gan ja piik­ki­lan­gan pät­kät ovat hä­nen mie­les­tään par­hai­ta ruos­tei­si­na. Hä­nen sor­mis­saan niis­tä vään­tyy pie­niä, ro­soi­sia ko­ris­te-esi­nei­tä.

Lau­raa kieh­to­vat eri­tyi­ses­ti mi­ni­a­tyy­rie­si­neet, joil­le hän tyk­kää miet­tiä käyt­tö­tar­koi­tuk­sia. Vaik­ka pie­niä, ko­ris­teel­li­sia asi­oi­ta ker­tyy, Lau­ra ha­lu­aa kui­ten­kin pi­tää ko­din sel­ke­ä­nä. Mi­ten sii­hen löy­tyy ta­sa­pai­no?

– Kaik­ki pie­net esi­neet on koot­tu yh­teen, esi­mer­kik­si la­si­kaap­pei­hin. Niis­tä syn­ty­vä ko­ko­nai­suus on­kin sil­loin ta­val­laan yk­si iso asia, Lau­ra se­lit­tää.

Sil­tä kaap­pien ja pöy­tien ase­tel­mat näyt­tä­vät­kin. Eri­pa­ri­set lau­ta­set, pul­lot, ra­si­at, ko­ris­teet ja van­hat käyt­tö­e­si­neet muo­dos­ta­vat kieh­to­via, tar­kas­te­le­maan kut­su­via näyt­tä­möi­tä.

– Luu­len, et­tä tark­ka kirp­pis­sil­mä­ni on pe­riy­ty­nyt äi­dil­tä, joka har­ras­ti kirp­pu­to­ri­ret­kiä.

Van­hem­pien ma­kuu­huo­nees­sa ja poi­kien huo­neis­sa si­sus­tus on kui­ten­kin niuk­ka. Per­hees­sä on al­ler­gi­aa, mikä vai­kut­taa va­lin­toi­hin.

– Pi­dän teks­tii­leis­tä, mut­ta nii­den tu­lee ol­la sel­kei­tä. Mie­luum­min vä­hän ja suu­ria kuin pal­jon ja pie­niä, Lau­ra lin­jaa.

Vä­re­jä rau­hoit­tu­mi­seen

Oles­ke­lu­ti­lois­sa huo­maa no­pe­as­ti, et­tä Lau­ran lem­pi­vä­ri on vih­reä. Har­maan, val­koi­sen ja mus­tan sä­vyi­sis­sä huo­neis­sa on joh­don­mu­kai­sia vih­re­än pil­kah­duk­sia tyy­ny­jen, kynt­ti­löi­den ja ko­ris­te-esi­nei­den muo­dos­sa.

– Neut­raa­lit vä­rit ovat ko­rut­to­mia ja rau­hal­li­sia eli so­pi­vaa vas­ta­pai­noa työl­le­ni, joka on täyn­nä vä­re­jä ja ään­tä, sa­noo las­ten­tar­ha­no­pet­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Lau­ra.

– Vih­re­äs­sä taas kieh­too tuo­reus ja ke­vät sekä uu­den al­ku, se on mi­nul­le help­po väri, ym­pä­ri vuo­den.

Iso­jen ik­ku­noi­den ta­ka­na on re­he­vien kuu­sien ja nur­men vih­re­ää. Pi­haa Lau­ra ker­too hoi­ta­van­sa niin lais­kas­ti kuin mah­dol­lis­ta, sil­lä ke­sät vie­te­tään enim­mäk­seen me­ril­lä ja saa­ris­tos­sa Kus­ta­vis­sa. Siel­lä tu­tut lem­pi­vä­rit löy­ty­vät kal­li­ois­ta ja jä­kä­lis­tä.

Su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le

Ruo­kai­lu­ti­lan iso kaa­pein ja laa­ti­koin va­rus­tet­tu senk­ki on Lau­ran isän ko­ti­ta­los­ta pe­räi­sin, ja hän on myös kun­nos­ta­nut sen tai­dok­kaas­ti. Keit­ti­ös­sä on val­koi­nen puu­soh­va, jon­ka on veis­tä­nyt Lau­ran isoi­soi­sä. Lau­ral­la on va­lo­ku­va, jos­sa pap­pa is­tuu puu­soh­val­la sy­lis­sään Lau­ran isä.

– Soh­va ja kuva muis­tut­ta­vat mi­nua päi­vit­täin ar­jen kes­kel­lä su­ku­pol­vien jat­ku­mos­ta, se tun­tuu tär­ke­äl­tä, Lau­ra poh­tii.

Äi­di­näi­din puo­lel­ta saa­tu van­ha kei­nu­tuo­li nap­suu ryt­mik­kääs­ti kei­nu­es­saan olo­huo­nees­sa.

– Kei­nu­tuo­lis­sa nu­ku­tim­me poi­kia kun he oli­vat pie­niä.

Ko­din esi­nei­siin on vuo­sien mit­taan liit­ty­nyt konk­reet­ti­sia tun­ne­muis­to­ja ta­pah­tu­mis­ta ja ih­mi­sis­tä. Ja muis­ti­jäl­kiä muo­dos­tuu koko ajan li­sää. Sitä kaut­ta esi­neis­tä tu­lee en­tis­tä tär­ke­äm­piä.