UUSIMMAT ARTIKKELIT
Iso taideteos on Mirella Salon Journey of a Ball. Pienempi teos on Suvi Sysin. Kultainen Pols Potten -kynttilänjalka on ensimmäinen uusi asia, jonka Tiinan osti tähän kotiin. Iso villamatto on Skannosta. 1980-luvun Stella-nojatuoli on hankittu Vepsäläiseltä. ”Aiempien omistajien iloinen elämä näkyi kangasosissa, jotka olivat täynnä juomaläikkiä ja tupakan polttamia reikiä. Teetin ompelijalla uuden päällisen Marimekon kankaasta, ja nyt tuolissa on ihana istua ja lukea viikonloppuisin Hesaria.”
Kuvassa on työn alla yksi By the Waterfall -teoksen osista. Teos on kolmemetrinen ja kolmesta osasta koostuva keraaminen ryijy, joka on tulossa New Yorkin Hostler Burrows HB381 -galleriaan syyskuussa.
Keittiö ja olohuone haluttiin ylös toiseen kerrokseen. 2,7 metriä korkeista ikkunoista aukeava maisema on joka vuodenaikana upea. Sara on saanut Mademoiselle-tuolit syntymäpäivälahjoiksi. Takka on Linnatulen valmistama Piccolo.

LUE MYÖS
Heikki ja Maija ovat tehneet mittavan urakan palauttaakseen Metsolalle sen alkuperäisen luonteen. Hirsistä löytyneen kosteusvaurion takia muun muassa kaikki lattiarakenteet jouduttiin uusimaan. Lastulevylattiat korvattiin kunnon puulla. Kukoistava kultaköynnös on rakas muistutus pari vuotta sitten edesmenneestä Maijan äidistä. Havuköynnös on Maijan tekemä.
Ruokailutilaan mahtuu iso pöytä. Se on Ikean vanhaa mallistoa, joka löytyi Tori.fi:stä. Kokopuinen pöytä on patinoitunut kauniisti. Sirot wieniläistuolit on löydetty järvenpääläisen yökerhon tyhjennyksestä. Tuolit kunnostettiin järvenpääläisellä entisöijällä Susanna Poukalla. Kattovalaisimet ovat Aallon 110A:t, ja kirjahylly on String-hyllysysteemistä koottu.
Talo oli kauhea remonttipommi, mutta tarjolla oli juuri toivomamme maisema. Päätimme siis ostaa maiseman. Taloa on nyt remontoitu nelisen vuotta.
Björgvin Hilmarsson
Kaunis keittiö upotettiin tilan päätyseinään. Kaappien siniharmaa väri oli mietinnässä pitkään, mutta se tuntuu edelleen omalta. Saareke ja keittiö ovat paikallisen Aina-keittiöiden. Induktiotaso on Siemensin. Jääkaappi, pakastin ja tiskikone on integroitu kalusteovien taakse.
Fabian Björk
Smegin oranssi jääkaappi löytyi Tori.fi:stä. En mitannut, mahtuuko se, mutta mahtui juuri ja juuri. Columbus-matto on äitini Eija Rasinmäen alun perin 1990-luvulla suunnittelema. Se otettiin nyt juhla-vuoden mallistoon. Appelsiinitaulun sain isältäni perintönä.
Pönttöuuni on alkuperäinen ja vaihtanut pariin kertaan väriä. Olohuoneen kalustus on pitkälti kierrätyshankintoja. Pariovista astutaan viileälle kuistille.

LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ