Lähes päivittäin ja ympäri vuoden käytössä oleva laatikkopyörä on Oonan ja Nikolan mielestä yksi parhaista perheen tekemistä hankinnoista. Pyörän kyydissä kulkevat omien lasten lisäksi myös lasten kaverit ja isot ruokaostokset. Toisinaan se kuljettaa pariskunnan myös kahdenkeskisille treffeille.

Iso villamatto ja rahi ovat Aino Heiniön kautta hankittuja. Ne ovat alun perin Marokosta. Eurooppalaisesta vintagenettikaupasta hankittu Togo-sohva on verhoiltu uudelleen. Jalkavalaisin on kirppislöytö. Sohvan yläpuolella on edesmenneen serbialaisen taiteilijan Vladimir Veličkovićin teos, joka on peritty Nikolan isältä. Kollaasiin kuuluu myös Nikolan Oonasta ottama Polaroid-kuva Nikolan tekemissä kehyksissä. Myös maisemakuva Eiranrannasta on Nikolan kuvaama. Kuvan vanhat tiikkikehykset ovat Fida-löytö.

Ai­na asun­to­pää­tök­siä ei voi teh­dä pel­käl­lä jär­jel­lä. Se kävi pian sel­väk­si Oo­na Lou­hi­vaa­ral­le ja Ni­ko­la To­mevs­kil­le, jot­ka oli­vat muut­ta­neet lap­si­neen Hel­sin­gin Jät­kä­saa­reen, uu­del­le asui­na­lu­eel­le. Etäi­syys naa­pu­ri­kau­pun­gi­no­sas­sa si­jain­nee­seen van­haan ko­tiin ei toki ol­lut pit­kä. Sil­ti per­he kai­pa­si ta­kai­sin sin­ne, mis­sä pik­ku­lap­si­ar­kea sii­hen kuu­lu­vi­ne mo­ni­ne ys­tä­vi­neen oli ai­em­min elet­ty.

Niin­pä Jät­kä­saa­ren uu­si, sa­ta­ne­li­öi­nen koti vaih­tui Munk­ki­saa­res­sa ole­vaan pie­nem­pään vuok­ra­kol­mi­oon. Uu­si koti löy­tyi sa­mai­ses­ta kort­te­lis­ta, jos­sa per­he oli ai­em­min asu­nut. Täl­lä ker­taa kui­ten­kin vä­hän kor­ke­am­mal­ta, ho­ri­son­taa­li­sin me­ri­nä­ky­min.

Jät­kä­saa­res­sa vie­tet­ty ai­ka opet­ti per­heel­le sen, mi­ten mer­ki­tyk­sel­li­nen ko­din ym­pä­ris­tö on.

– Jos se, mikä avau­tuu ko­ti­o­ven ta­kaa, ei tun­nu ko­dil­ta, paik­kaan ei voi kas­vat­taa juu­ri­aan, Oo­na poh­tii.

Pa­ris­kun­ta tie­si hy­vin, et­tä pa­luu Her­ne­saa­reen tar­koit­tai­si luo­vi­mis­ta ja epä­käy­tän­nöl­li­si­ä­kin rat­kai­su­ja. Täy­tyi­si­hän vii­si­hen­ki­nen per­he so­vit­taa uu­del­leen niuk­koi­hin ne­li­öi­hin.

– Bo­hee­mei­na es­tee­tik­koi­na olim­me kui­ten­kin val­miit hy­väk­sy­mään ko­din epä­käy­tän­nöl­li­syy­den. Vaih­to­kau­pas­sa saim­me ko­dik­kuu­den li­säk­si van­han ta­lon sie­luk­kuu­den ja me­ri­mai­se­man, Oo­na muis­tut­taa.

Ruokapöytänä toimivan pöytälevyn alla on Ikean pukkijalat. ”Sain pöytälevyn Henrik Enbomilta. Hänen vaimonsa Iisa Kukkapuro-Engbom toimitti sen studiolleni, missä hioin ja käsittelin levyn. Ruokapöydän tuolit ovat alun perin isältäni. Ne ovat vanhoja ruotsalaisen koulun tuoleja”, Nikola kertoo.Katto- ja pöytävalaisimet on saatu Oonan isoäidiltä. Roskalavalta löydetyn jalkavalaisimen Nikola kunnosti itse.

Riit­tää, kun nyt on hyvä

Oo­nal­le ja Ni­ko­lal­le luo­vat rat­kai­sut ovat en­nen kaik­kea asi­oi­den mah­dol­lis­ta­jia. He ei­vät juu­ri­kaan seu­raa tren­de­jä, ei­vät­kä osaa edes kai­va­ta sel­lais­ta, jota ei­vät tie­dä tar­vit­se­van­sa.

– Ha­lu­am­me kan­nus­taa mui­ta­kin unoh­ta­maan lii­an jär­ke­vyy­den ja luot­ta­maan elä­mäs­sään in­tui­ti­oon. Ei-jär­ke­vien rat­kai­su­jen sal­li­mi­nen tuo usein mu­ka­naan siu­nauk­sen ja sen myö­tä myös va­pau­den. Sen, et­tei ole lu­kit­tu mi­hin­kään muut­tu­mat­to­maan, Oo­na miet­tii.

Pa­ris­kun­ta to­te­aa, et­tei on­nea ja täyt­ty­mys­tä voi myös­kään ul­kois­taa.

– Sil­loin et­si­mi­nen on lo­pu­ton­ta. Kii­tol­li­suus, mer­ki­tyk­sel­li­syys ja täyt­ty­mys on tila, jota voi kul­ti­voi­da. Ne ei­vät kas­va ul­kois­ten asi­oi­den ku­ten ma­te­ri­an tai tit­te­lei­den kaut­ta. Riit­tää kun nyt on hyvä. Täyt­ty­mys ja mer­ki­tyk­sel­li­syys pi­tää löy­tyä muis­ta asi­ois­ta, Oo­na tii­vis­tää.

Oo­na ja Ni­ko­la ke­hot­ta­vat myös heit­tä­mään ro­mu­kop­paan mo­net asu­mi­seen liit­ty­vät ole­tuk­set ja odo­tuk­set. Eri­tyi­ses­ti sen, et­tä omaan ko­tiin liit­ty­vis­sä rat­kai­suis­sa pi­täi­si aja­tel­la, mil­tä elä­män tu­li­si mui­den sil­mis­sä näyt­tää.

– Riit­tää kun elä­mä on tot­ta, kau­nis­ta ja mer­ki­tyk­sel­lis­tä it­sel­le sekä niil­le, joi­den kans­sa ja­kaa ko­din ja sy­dä­men, pa­ris­kun­ta tie­tää.

Vuok­ral­la asu­mi­nen mah­dol­lis­taa per­heel­le myös va­pau­den.

– Olem­me kuin Nuus­ka­muik­ku­sen per­he Muu­mi-sa­duis­ta, em­me toi­mi jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti tai joh­don­mu­kai­ses­ti. Toki ti­lan­ne ja tar­peet voi­vat muut­tua ty­tär­tem­me kas­vet­tua, Oo­na miet­tii.

Olo- ja makuuhuoneen erottaa toisistaan tilaa jakava verho. Seinien sininen sävy oli asunnossa valmiina. Kulmahuoneeseen eri ilmansuunnista tulviva valo ja alati muuttuva näkymä ulapalle ihastuttavat pariskuntaa ja tekevät huoneesta myös mieluisan työtilan.

Sängyn yläpuolella on Nikolan isän italialaisen ystävän Marco Cecionin teos. Pellavavuodevaatteet on tilattu Etsystä. Silkkipeitto on kirppislöytö. 3.

Huo­ne­ja­ko uu­sik­si

Asun­non huo­ne­ja­on uu­si­mi­nen oli suu­rin tar­vit­ta­va muu­tos. Sa­mal­la se mah­dol­lis­ti kol­mi­lap­si­sen per­heen aset­tu­mi­sen kom­pak­tei­hin ne­li­öi­hin. En­ti­nen ma­kuu­huo­ne muu­tet­tiin ruo­kai­lu­huo­neek­si, ja ti­laa vie­nyt jenk­ki­jää­kaap­pi pois­tet­tiin.

Pa­ris­kun­ta pin­ta­re­mon­toi asun­non, ja kä­sis­tään kä­te­vä Ni­ko­la teki kaik­ki muu­tos­työt van­ho­ja ma­te­ri­aa­le­ja hyö­dyn­tä­en. Ni­ko­lan stu­di­ol­ta löy­tyi Ko­ti­pit­san ja Du­ra­tin yh­teis­työp­ro­jek­teis­sa pal­vel­lei­ta laat­to­ja ja vä­ri­käs­tä kom­po­siit­ti­pin­taa, jot­ka hyö­dyn­net­tiin muu­tos­töis­sä. Nyt rans­ka­lais­hen­ki­ses­tä, bist­ro­tyyp­pi­ses­tä ruo­kai­lu­ti­lan ja keit­to­ko­me­ron yh­dis­tel­mäs­tä löy­tyy myös tai­det­ta ja vin­ta­ge­huo­ne­ka­lu­ja.

Kau­neu­den taju kul­kee Oo­nan ja Ni­ko­lan su­vuis­sa ve­ren­pe­rin­tö­nä. Oo­nan äi­ti ja iso­äi­ti ovat va­lo­ku­vaa­jia ja Ni­ko­lan van­hem­mat ark­ki­teh­te­ja. Ko­din si­sus­tuk­ses­sa on pal­jon pe­rit­ty­jä tai­de-esi­nei­tä ja huo­ne­ka­lu­ja.

Si­sus­tus on yh­dis­tel­mä mo­lem­pien es­te­tii­kan­ta­jua, se on syn­ty­nyt il­man krii­se­jä. Sekä Oo­nal­la et­tä Ni­ko­lal­la on ar­vos­tus niin de­sig­niin kuin kier­rä­tyk­seen ja ros­ka­la­voil­ta löy­ty­nei­siin aar­tei­siin.

Ko­din har­mo­ni­nen kau­neus on per­heen nä­köis­tä, ei niin tie­tois­ta, vaan enem­män sat­tu­mien seu­raus­ta.

– Lei­kim­me roh­ke­as­ti ole­mas­sa ole­vil­la ele­men­teil­lä, ja ha­lu­am­me an­taa mah­dol­li­suu­den yl­lä­tyk­sel­li­sil­le­kin asi­oil­le. Em­me juu­ri­kaan han­ki uut­ta. Ar­vos­tam­me or­gaa­nis­ta ja hil­jal­leen syn­ty­nyt­tä si­sus­tus­ta, jota meil­le mer­ki­tyk­sel­li­set pe­rin­tö­a­si­at ja tai­de tu­ke­vat, Oo­na ker­too.

Vanhat peilit ovat Oonan heikkous. Hänelle ne toimivat ikkunoina tai tauluina peilaten elämää. Taidekortti on Hilma Af Klintin. Taidelautanen on kirppislöytö ja myös vanha peili.

Lastenhuoneen kalusteet vaihtuvat tarpeen mukaan. Työpöytä ja sen alla oleva lipasto ovat Oonan isoäidin peruja. Työtuoli ja avohyllyt on saatu Nikolan lapsuudenkodista.

Ra­kas me­ri­mai­se­ma

Kul­ma­huo­neis­ton nurk­kauk­ses­sa on yh­dis­tet­ty ma­kuu­huo­ne. Sen pa­ris­kun­ta ni­me­ää ko­tin­sa lem­pi­pai­kak­si. Huo­neen ik­ku­nois­ta voi eri vuo­de­nai­ko­jen mu­kaan ihail­la niin kuu­ta­moa kuin au­rin­gon­nou­su­jen ja -las­ku­jen vär­jää­miä maa­lauk­sia ho­ri­son­tis­sa.

Me­ri­nä­ky­mä on Oo­nal­le ja Ni­ko­lal­le asun­non kau­nein ja eni­ten elä­mään vai­kut­ta­va asia. Sen he ko­ke­vat lah­ja­na päi­vit­täin.

– Meil­le lä­hel­lä ole­vat Ei­ran ran­ta­kal­li­ot kor­vaa­vat puut­tu­van par­vek­keen ja si­sä­pi­han. Siel­lä lap­sem­me­kin ovat kas­va­neet. Usein aloi­tam­me aa­mum­me ui­mal­la me­res­sä tai syö­mäl­lä ran­nal­la aa­mi­ais­ta. Il­tai­sin saa­tam­me ti­la­ta sin­ne pit­sat, Oo­na ker­too.

Laa­tik­ko­pyö­rä kul­jet­taa pait­si per­heen­jä­se­net myös eväät ja muut ta­va­rat kä­te­väs­ti pai­kas­ta toi­seen. Pyö­rä on kes­kus­ta-asu­mi­ses­sa huo­mat­ta­vas­ti au­toa kä­te­väm­pi. Kul­ke­mi­nen on no­pe­aa, ei­kä park­ki­on­gel­mia ole.

Tä­hän as­ti asun­non nä­ky­mät, si­jain­ti ja van­han ra­ken­nuk­sen sie­luk­kuus ovat pai­na­neet vaa­ka­ku­pis­sa enem­män kuin etei­sen säi­ly­tys­ti­lo­jen tai vaa­te­kaap­pien puu­te tai keit­ti­ön pie­nuus. Myös alu­een yh­tei­söl­li­syys on ol­lut pik­ku­lap­si­ar­jes­sa kan­ta­va voi­ma.

Pa­ris­kun­ta ker­too kär­si­vän­sä lä­hin­nä luon­to­kai­puus­ta, joka kui­ten­kin hiu­kan hel­lit­tää oman ve­neen myö­tä. Ve­ne­ret­ket mah­dol­lis­ta­vat saa­ris­to­hyp­pe­lyt ja luon­non ää­rel­lä maa­doit­tu­mi­sen.

– Toi­saal­ta olem­me hy­viä et­siy­ty­mään myös kau­pun­ki­luon­non pa­riin. Suun­taam­me laa­tik­ko­pyö­räl­läm­me usein Uu­ni- ja Kar­hu­saa­reen. Niis­sä voi kään­tää se­län kau­pun­gil­le, löy­tää oman pe­sä­ko­lon­sa ja rau­han, Oo­na tun­nel­moi.

Oman veneen myötä perheen reviiri laajenee saaristoon. Heti kun irrottaa köydet laiturista, mieli vapautuu ja olo kevenee. Spontaanit, matalan kynnyksen kesäretket ovat mahdollisia, kun vene on laiturissa kodin lähellä. Kaikkein mieluiten perhe veneilee ulkosaaristoon, sieltä näkee ulapan ja horisontin. Tarvittaessa etätyötkin onnistuvat veneeltä käsin. Viikonloppureissujen lisäksi perhe tekee kesäisin parin viikon pidemmän veneretken.

Lähellä olevat Eiran rantakalliot korvaavat perheelle puuttuvan parvekkeen ja sisäpihan.