Kaj maalaa lähes joka päivä. Suuret ikkunat ja päivänvalo luovat oivat puitteet taiteen tekemiselle.

Pa­ti­noi­tu­nut puu­o­vi au­ke­aa na­rah­ta­en. Eteen avau­tuu Han­gon sa­lai­sin au­rin­ko­ran­ta. Vesi väl­keh­tii, ja au­rin­ko­vuo­teet hou­kut­te­le­vat an­tau­tu­maan va­lol­le ja läm­möl­le. Ai­ta­ra­ken­nel­mien ja pi­ha­ra­ken­nus­ten ra­jaa­man puu­tar­han alu­eel­ta löy­tyy pie­niä ve­si­al­tai­ta, veis­tok­sia, pa­ti­noi­tu­nei­ta si­sä­o­via ja van­ho­ja ruu­tuik­ku­noi­ta, kaik­ki sään piek­se­miä, osa rik­ki­näi­siä.

Kek­se­li­äät rat­kai­sut ja yk­si­tyis­koh­dat tar­jo­a­vat kat­sot­ta­vaa. Nä­kö­ais­ti te­rä­vöi­tyy ja mie­li val­pas­tuu. Val­kei­na kuk­ki­vien sy­ree­ni­pen­sai­den kät­köis­sä pil­kot­taa talo, jon­ka la­si­kuis­ti on omin­ta­kei­nen ja vie­hät­tä­vä.

Vaaleanpunainen talo ryhdistyi harmailla listoilla, joilla myös talon liika söpöys saatiin karsittua. Terassimaisen parvekkeen alla sijaitseva veranta muuttui huoneen kaltaiseksi vanhoista ikkunoista tehdyillä seinämillä.

Pa­ris­kun­ta pyör­si pää­tök­sen­sä

Tai­tei­li­ja Kaj Ar­din ja hä­nen Ca­ro­la-puo­li­son­sa vaa­le­an­pu­nai­nen puu­ta­lo si­jait­see Han­ko Poh­joi­ses­sa, alu­eel­la jon­ne työ­vä­es­tön vaa­ti­mat­to­mat ta­lot nou­si­vat vii­me vuo­si­sa­dan alus­sa. Kaj’n ja Ca­ro­lan ta­los­sa ja pi­ha­pii­ris­sä elet­tiin tuol­loin var­sin eri­lais­ta elä­mää. Alun pe­rin ta­los­sa oli kak­si asun­toa, vä­keä ja ään­tä sen mu­kai­ses­ti. Ny­kyi­sin atel­jee­na toi­mi­vas­sa pi­ha­ra­ken­nuk­ses­sa asus­te­li pari leh­mää, mikä oli ylei­nen tapa oma­va­rais­ta­lou­des­sa.

Kun Kaj ja Ca­ro­la aloit­ti­vat ta­lon et­si­mi­sen, oli suun­ni­tel­mis­sa löy­tää se pie­nes­tä kau­pun­gis­ta tai sel­lai­sen lie­peil­tä län­ti­sel­tä Uu­del­ta­maal­ta. Han­ko ra­jat­tiin pois sen syr­jäi­sen si­jain­nin vuok­si.

Mi­tään ko­vin kum­mois­ta ei tun­tu­nut löy­ty­vän, kun­nes Ca­ro­lan sil­miin osui myyn­ti-il­moi­tus Han­gos­sa si­jait­se­vas­ta hir­si­run­koi­ses­ta oma­ko­ti­ta­los­ta. Sitä läh­det­tiin kat­so­maan sil­tä sei­so­mal­ta.

Um­peen kas­va­neen puu­tar­han kes­kel­tä löy­tyi pie­ni puu­ta­lo. Kun pi­hal­la si­jait­si vie­lä hy­vän ko­koi­nen pi­ha­ra­ken­nus, jon­ne voi­si re­mon­toi­da atel­jeen, pyör­si pa­ris­kun­ta pää­tök­sen­sä. He ha­lu­si­vat han­ko­lai­sik­si, lä­hes hin­nal­la mil­lä hy­vän­sä. Ran­ta­kau­pun­kie­lä­mää on ta­ka­na nyt 15 vuot­ta.

Keittiönpöydän yllä oleva valaisin tehtiin palokunnan santaämpäristä. Kaj’n maalaus takaseinällä toistaa valaisimen väriä.

Keittiön pieni ikkuna korvattiin lähes lattiaan asti ulottuvalla kaari-ikkunalla. Katto ja sen puuparrut käsiteltiin vaaleiksi, mikä lisää valoisuuden ja avaruuden tuntua. Keittiön puulattia käsiteltiin kotimaisella Osmo Colorin vahalla. Vaaleat keittiön kiintokalusteet sopivat ajattomina vanhaan taloon.

Kau­neus löy­tyy epä­täy­del­li­syy­des­tä

Vuo­si­kym­me­nien asu­mi­nen van­hois­sa ta­lois­sa on kou­li­nut Kaj’sta tai­ta­van ja nä­ke­myk­sel­li­sen re­mon­toi­jan.

– Ta­pa­ni kor­ja­ta ja uu­dis­taa on im­pul­sii­vi­nen. Saa­tu­a­ni ide­an tar­tun toi­meen ri­pe­äs­ti, en jää sen enem­pää asi­oi­ta pun­nit­se­maan tai poh­ti­maan. Myös Ca­ro­la on tai­ta­va kä­sis­tään, hän­kään ei kaih­da tart­tua toi­meen kuin toi­meen. Mi­kä­li Ca­ro­la ei jo­ta­kin osaa, opet­te­lee hän sen, mikä te­kee meis­tä hy­vän tii­min van­haa ta­loa asu­maan, Kaj ker­too ja jat­kaa:

– Ar­vos­tan jat­ku­vuut­ta, van­ho­ja ta­va­roi­ta ja ku­lu­nei­suut­ta. Pi­dän sii­tä, et­tä esi­neis­sä ja ra­ken­nuk­sis­sa on ih­mis­ten jät­tä­miä jäl­kiä. Ny­kys­tan­dar­dien mu­kai­nen re­mon­toi­mi­nen on omaan ma­kuu­ni lii­an klii­nis­tä. Pie­ni töh­ry te­kee ko­ko­nai­suu­des­ta mie­len­kiin­toi­sen ja sitä myö­ten täy­del­li­sen, avaa Kaj pa­ris­kun­nan ta­paa asua ja elää.

Kier­rä­tys- ja ro­mu­ma­te­ri­aa­lit, niin ta­loa kuin puu­tar­haa uu­dis­tet­ta­es­sa, ovat ai­na ol­leet tyy­lil­li­ses­ti lä­hel­lä Kaj’n sy­dän­tä. Rat­kai­sut ovat per­soo­nal­li­sia, kek­se­li­äi­tä ja tai­teel­li­sen es­teet­ti­siä. Esi­mer­kik­si van­ho­jen ik­ku­noi­den ja ovien käyt­tö ei ra­joi­tu pel­käs­tään si­sä­ti­loi­hin. Siel­lä tääl­lä puu­tar­haa on van­ho­ja ovia ja ik­ku­noi­ta ra­jaa­mas­sa tont­tia, an­ta­mas­sa suo­jaa ul­ko­puo­lis­ten kat­seil­ta tai Han­gon tuu­lil­ta. Ovet ja ik­ku­nat ovat es­teet­ti­siä yk­si­tyis­koh­tia, jot­ka yl­lät­tä­vis­sä pai­kois­sa ol­les­saan luo­vat puu­tar­haan hie­man sa­la­pe­räis­tä tun­nel­maa.

– Olen ke­rän­nyt van­ho­ja ik­ku­noi­ta ja ovia vuo­si­kym­me­nien ajan pit­kin ja poi­kin Ete­lä-Suo­mea, niil­le on jopa eril­li­nen va­ras­to ko­din ul­ko­puo­lel­la. Kun ra­ken­nan sei­niä sisä- tai ul­ko­ti­loi­hin kier­rä­tys­puus­ta ja ma­te­ri­aa­li lop­puu kes­ken, li­sään koh­taan van­han ik­ku­nan. Puo­li­so­ni kut­suu mi­nua ik­ku­naf­rii­kik­si ihan ai­hees­ta, ker­too Kaj nau­ra­en.

Menneen ajan charmi verannalla on luotu vanhoilla kalusteilla, pienesineiden ja tekstiileiden runsaudella. Verannan muheva laiskanlinna ja Kaj’n isovanhemmilta saatu venäläinen barokkisohva muodostavat kotoisan ryhmän seurusteluun ja oleskeluun. Näyttävä kristallikruunu kuului aiemmin Carolan äidille.

Vanha sininen pöytä on 1700-luvulta, se on Kaj’n suosikkikaluste. Pöydän yllä oleva maalaus on nimeltään Incendi.

Avo­ve­ran­nan tše­ho­vi­lai­nen tun­nel­ma

Pa­ris­kun­ta on vuo­sien saa­tos­sa re­mon­toi­nut ta­loa mie­lei­sek­seen ai­kaa ja vai­vaa sääs­tä­mät­tä, omin voi­min. Keit­ti­ön pie­ni ik­ku­na kor­vat­tiin os­to- ja myyn­ti­liik­kees­tä löy­ty­neel­lä kor­ke­al­la kaa­ri-ik­ku­nal­la, jota var­ten hir­si­sei­nään sa­hat­tiin suu­rem­pi auk­ko mar­ras­kuun hä­mä­ris­sä tut­ta­van avus­ta­es­sa. Kau­nis ik­ku­na tuo run­saas­ti va­loa si­säl­le ja tar­jo­aa laa­jem­mat nä­ky­mät puu­tar­haan. Olo­huo­neen ruu­tuik­ku­noi­hin va­lit­tiin kol­min­ker­tais­ten la­sien si­jaan kak­sin­ker­tai­set, jot­ta van­ha talo saa hen­git­tää ja py­syy ter­vee­nä. Li­säk­si talo sai Ca­ro­lan toi­mes­ta uu­den maa­li­pin­nan joi­ta­kin vuo­sia sit­ten, ja myös ul­ko­kat­to vaih­det­tiin.

Avo­ve­ran­nan la­si­tus muut­ti rat­kai­se­vas­ti ta­lon il­met­tä. Van­hat ik­ku­nat lii­tet­tiin yh­teen suu­rik­si la­si­sei­nik­si pa­la­pe­lin lail­la. Ve­ran­ta ei edel­leen­kään ole täy­sin um­pi­nai­nen, mut­ta suu­ret la­si­sei­nät an­ta­vat nyt mu­ka­van suo­jan Han­gon tuu­lil­ta. Van­hat ka­lus­teet, kat­tok­ruu­nut ja au­rin­gon haa­lis­ta­mat teks­tii­lit te­ke­vät sen tun­nel­mas­ta bo­hee­min tše­ho­vi­lai­sen, kuin ai­ka oli­si py­säh­ty­nyt sata vuot­ta sit­ten.

Kipsiseinä poistettiin, jotta vanha hirsiseinä saatiin esille. Seinässä oli oviaukko ilman ovea. Kaj rakensi aukkoon vanhalta näyttävän oven kierrätysmateriaaleista. Valkoisen pylvään päällä on Kaj’n isoisoäidille kuulunut albumi hänen matkastaan emigranttina Amerikkaan. Tämänkaltaiset muistoesineet ovat Kaj’lle erittäin tärkeitä.

Makuuhuoneen vuoteenpääty on tehty vanhan kiinalaisen kaapin ovesta. Turkoosi kaappi on antiikkiliikkeestä.

Pa­ti­naa ja ava­ruut­ta

Si­sä­ti­lois­sa lä­hes kaik­ki on re­mon­toi­tu. Sei­nät on maa­lat­tu elä­vä­pin­tai­sik­si Kaj’n van­hal­la me­to­dil­la: maa­laus­pig­men­teis­tä ja se­men­tis­tä teh­dään muu­ta­mia toi­sis­taan poik­ke­a­via sä­vy­se­ok­sia. Kun nii­tä se­koit­taa kes­ke­nään, saa sei­nä pa­ti­noi­tu­neen nä­köi­sen pin­nan.

Keit­ti­ö­ka­lus­teet vaih­det­tiin vas­taa­maan ta­lon tyy­liä, ja kyl­py­huo­ne uu­sit­tiin lat­ti­as­ta kat­toon. Lat­ti­oi­ta peit­tä­neet muo­vi­ma­tot sai­vat kyy­tiä, ja ma­te­ri­aa­lik­si va­lit­tiin ja­lan al­la läm­min puu. Etei­ses­sä ter­ra­ko­tan­vä­ri­nen lat­ti­a­laat­ta on kui­ten­kin kä­te­väm­pi sii­vouk­sen kan­nal­ta, ja lat­ti­a­läm­mi­tys ja­lan al­la tun­tuu koko ke­hos­sa kuin läm­min ha­laus. Laa­toi­tuk­sen utui­nen väri luo ko­di­kas­ta tun­nel­maa niin ikään ter­ra­ko­tan­vä­ris­ten sei­nien kans­sa.

Kos­ka huo­ne­kor­keut­ta ha­lut­tiin li­sää, pu­ret­tiin si­sä­kat­to pois. Kaj teki työn yh­des­sä Ca­ro­lan po­jan, Ti­min, kans­sa. Ka­ton al­ta pal­jas­tu­neet tum­mat hir­ret ovat nyt ko­mea pari hir­si­sei­nän kans­sa, joka puo­les­taan kai­vet­tiin esil­le kip­si­le­vyn ta­kaa. Le­vyn al­ta löy­tyi ovi­auk­ko, jon­ka ym­pä­ril­le Kaj ra­ken­si uu­den oven kar­mei­neen. Ma­te­ri­aa­lik­si pää­tyi van­ho­ja lank­ku­ja, joi­den pin­ta pa­ti­noi­tiin van­han nä­köi­sek­si. Hir­si­sei­nää voi kut­sua muis­to­jen sei­näk­si, sil­lä sii­nä on esil­lä Kaj’n isoi­so­äi­dis­tä muis­tut­ta­via esi­nei­tä ja te­ok­sia.

Meri ja Hangon kuuluisat hiekkarannat sijaitsevat 300 metrin päässä talosta, mutta miksi mennä sinne, kun auringosta ja vedestä voi nauttia omassa pihassa. Puutarhassa sijaitsee Carolalle rakennettu keidas aurinkovuoteineen ja vesialtaineen.

Pihatalossa asusti ennen kaksi lehmää, siellä sijaitsi myös puucee sekä puuvarasto. Vuosien saatossa pihatalon pinta-alaa on kasvatettu, nykyisin se on ateljee ja lämmintä tilaa. Oikealla näkyvän lasiseinäisen lisäosan Kaj rakensi pieneksi kasvihuoneeksi, sillä Hangon hiekkainen maaperä on haasteellinen viljelykasveille.

Su­ku­pol­vien ket­jus­sa

Kaj ja Ca­ro­la hoi­ta­vat yh­des­sä puu­tar­haa, jo­ten elä­mä siir­tyy läm­pi­mi­nä kuu­kau­si­na pal­jol­ti ul­koil­maan. Hiek­kai­ses­sa maa­pe­räs­sä on haas­ta­vaa saa­da kas­ve­ja viih­ty­mään sy­ree­ne­jä lu­kuun ot­ta­mat­ta. Van­hat, kie­mu­ra­var­ti­set sy­ree­nit kas­va­vat laa­joi­na pen­sa­sa­lu­ei­na ja kuk­ki­vat an­te­li­aas­ti al­ku­ke­säl­lä. Mo­net muut pi­han kas­vit ja ku­kat on is­tu­tet­tu suu­riin ruuk­kui­hin, sil­lä niuk­ka maa­pe­rä ei tar­joa niil­le suo­tui­sia kas­vuo­lo­suh­tei­ta.

Kaj ra­ken­si van­hois­ta ik­ku­nois­ta maa­lau­sa­tel­jeen yh­tey­teen so­man kas­vi­huo­neen, joka mah­dol­lis­taa pie­ni­muo­toi­sen hyö­ty­puu­tar­han pi­tä­mi­sen.

– Kas­vit ja ku­kat ovat mi­nul­le to­del­la tär­kei­tä. Olen ko­toi­sin Ke­mi­ön­saa­rel­ta, maal­ta. Vaa­lin lap­suu­den­ko­ti­ni pe­rin­tei­tä. Puu­hail­les­sa­ni puu­tar­has­sa koen ole­va­ni osa su­ku­pol­vien ket­jua. Kaik­ki elä­mä­ni puu­tar­hat olen ra­ken­ta­nut sa­man­tyyp­pi­sis­tä ele­men­teis­tä.

Pit­kät reis­sut kau­ko­mai­hin ovat kuu­lu­neet Kaj’n elä­mään jo 1980-lu­vul­la. Mat­koil­la on teh­ty ja teh­dään edel­leen tai­det­ta. Vie­rais­ta kult­tuu­rit ja mat­kat ovat myös jät­tä­neet jäl­ken­sä jo­ka­päi­väi­seen elä­mään. Ve­si­ai­heet puu­tar­has­sa ovat muis­tu­ma Ba­lil­ta. Ih­mi­sen ra­ken­ta­mat pie­net lam­met, kau­niit ve­si­kas­vit ja so­li­se­va ve­den ää­ni te­ki­vät vai­ku­tuk­sen nuo­reen mie­heen 1980-lu­vul­la. Mat­kan jäl­keen jo­kai­ses­sa Kaj’n puu­tar­has­sa on ol­lut lam­pia ja so­li­se­vaa vet­tä. Han­gon puu­tar­han näyt­tä­vin ve­si­al­las si­jait­see au­rin­ko­vuo­tei­den vie­res­sä, suu­ren au­rin­ko­var­jon kat­vees­sa. Tämä paik­ka on Ca­ro­lan kei­das, hä­nel­le ra­ken­net­tu. Au­rin­gon läm­mös­tä naut­ti­va Ca­ro­la saa hel­po­tuk­sen hel­teel­tä pu­lah­ta­mal­la vie­rei­seen ve­si­al­taa­seen.

”Ateljee on linnani” voisi hyvin olla Kaj’n motto. Tammisaaressa toimineen ateljeen ja näyttelytilan Kaj remontoi ja sisusti tyylinsä mukaiseksi. Esteettisyys on hänelle tärkeä arvo.

Vi­su­aa­lis­ta ru­nout­ta

Ta­ri­noi­den ker­to­mi­nen on ai­na ol­lut ydin ih­mis­ten vä­li­ses­sä kans­sa­käy­mi­ses­sä. Tai­dot, ta­vat, tot­tu­muk­set, su­ku­jen ja paik­ko­jen his­to­ria ovat ai­na siir­ty­neet ker­to­mus­ten muo­dos­sa su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le. Muis­tot ja omien juu­rien tun­te­mi­nen on tär­ke­ää Kaj’lle. Puu­tar­has­sa on alue, joka on ra­ken­net­tu Kaj’n van­hem­pien muis­tol­le, mikä tun­tuu mu­ka­val­ta ja luon­te­val­ta.

– Ta­ri­nal­li­suus on vä­he­ne­mään päin ja yh­teys men­nee­seen on pääs­syt ha­per­tu­maan, niin pal­jon muu­ta ny­ky­maa­il­ma ih­mi­sil­le tar­jo­aa, sa­noo Kaj.

So­si­aa­li­se­na ih­mi­se­nä Kaj on ai­na ol­lut ta­ri­nan­ker­to­ja. Rak­kaus ta­ri­noi­ta koh­taan tu­lee myös esil­le lä­hes kai­kes­sa hä­nen te­ke­mi­ses­sään, niin maa­lauk­sis­sa kuin ko­din ja puu­tar­han ra­ken­ta­mi­ses­sa.

Kaj maa­laa lä­hes päi­vit­täin pi­ha­pii­rin re­mon­toi­mas­saan atel­jees­sa. Sen ovet ovat ol­leet au­ki ylei­söl­le jo use­a­na ke­sä­nä Han­gArt-ta­pah­tu­man ai­kaan.Tai­de­kier­rok­sen idea on, et­tä kaik­ki kiin­nos­tu­neet voi­vat vie­rail­la han­ko­lais­ten tai­tei­li­joi­den atel­jeis­sa ja työ­ti­lois­sa, tu­tus­tua tai­tee­seen sekä ta­va­ta tai­tei­li­joi­ta.

Kaj’n tapa työs­ken­nel­lä on in­tui­tii­vi­nen ja leik­ki­sä, ei­kä hän luon­nos­te­le tai muu­ten­kaan juu­ri suun­nit­te­le te­ok­si­aan etu­kä­teen. Kaj ku­vaa tyy­li­ään sa­na­pa­ril­la vi­su­al po­et­ry: Maa­laus­pin­ta­na on usein puu tai puu­le­vy, jon­ka me­kaa­ni­ses­ta työs­tä­mi­ses­tä kaik­ki al­kaa. Työs­tä­mi­sen ai­ka­na li­sää struk­tuu­ria te­ok­siin syn­tyy esi­mer­kik­si se­men­tin avul­la. Hi­o­mal­la, re­pi­mäl­lä ja maa­laa­mal­la syn­tyy luo­va pro­ses­si, ar­voi­tus, joka rat­ke­aa tai­tei­jal­le­kin vas­ta kun teos on val­mis.

Val­mis­tau­tu­mi­nen al­ku­vuo­den näyt­te­lyi­hin piti Kaj’n tiu­kas­ti atel­jees­saan ai­na ke­sän al­kuun as­ti. Ke­vääl­lä oli näyt­te­ly Ruot­sin Öreb­ros­sa ja ke­säl­lä Han­gon Tai­de­gal­le­ri­as­sa. Kesä toi kai­va­tun ryt­min muu­tok­sen, kun au­rin­koi­set päi­vät ja va­loi­sat il­lat soi­vat ai­kaa myös ren­nol­le olei­lul­le sekä puu­tar­han­hoi­dol­le.

Syk­syn taas saa­vut­tua ovat päi­vät atel­jees­sa ve­ny­neet pit­kik­si­kin. Ke­vääl­lä 2026 avau­tuu uu­si näyt­te­ly Tuk­hol­mas­sa, mut­ta sitä en­nen on tai­tei­li­jal­la vie­lä mon­ta ar­voi­tus­ta työs­tet­tä­vä­nä.

Konsolipöydän päällä on Kaj’n maalaus Eterno.