Westerbyn maalaiskartano kohoaa kolmen kerroksen korkeuteen harjansa kohdalla. Sukupolvi kerrallaan on kunnioittanut päärakennuksen arkkitehtuuria, josta syystä rakennus on saanut säilyttää tasapainoiset mittasuhteensa sekä julkisivunsa että sisätilojensa suhteen.

Itse kasvatetut yrtit sekä tuoreet porkkanat ja sipulit kuuluvat syksyn raaka-aineiden vakiokalustoon.

Kie­mu­rai­sen hiek­ka­tien pääs­sä odot­taa yl­väs nä­ky­mä. In­koon idyl­li­ses­sä kult­tuu­ri­mai­se­mas­sa Låg­nä­sin­lah­den sy­lis­sä si­jait­see pu­na­mul­tai­nen Wes­ter­byn pää­ra­ken­nus. Sen har­ja­kat­to ko­ho­aa har­vi­nai­sen kor­ke­al­le, mut­ta mit­ta­suh­teet ovat sil­ti klas­si­sen kau­niit. Ker­ro­taan, et­tä maa­lais­kar­ta­non pii­rus­tuk­set tuo­tiin 1800-lu­vun al­ku­puo­lel­la pur­jeh­dus­mat­kal­ta Sak­sas­ta. Mat­ka teh­tiin puu­paa­til­la, joka oli veis­tet­ty ti­lan omas­sa ran­nas­sa si­jain­nees­sa ve­ne­veis­tä­mös­sä.

Wes­ter­byn mil­jöö huo­kuu maa­doit­ta­vaa rau­haa, mut­ta ti­lan asuk­kaat elä­vät ak­tii­vis­ta ja työn­täyt­teis­tä ar­kea. Suu­ri etei­sen lat­tia peit­tyy päi­vit­täin val­ta­viin ken­kä- ja saa­pas­röyk­ki­öi­hin, kun lap­set ys­tä­vi­neen tu­le­vat ja me­ne­vät.

– Kaik­ki on meil­lä yh­tä ilois­ta se­ka­mels­kaa – työ, har­ras­tuk­set, ar­ki ja va­paa-ai­ka su­lau­tu­vat yh­teen, ti­lan omis­ta­ja Gu­nil­la Nordb­lad ker­too ja nau­raa.

Wes­ter­by on Gu­nil­lan lap­suu­den­ko­ti, ja tila on ol­lut hä­nen su­kun­sa hal­lus­sa yh­tä­jak­soi­ses­ti vuo­des­ta 1618 as­ti. Joi­ta­kin vuo­sia sit­ten Wes­ter­byl­lä juh­lis­tet­tiin ti­lan 400-vuo­tis­ta his­to­ri­aa.

– Kaik­ki rak­kaim­mat muis­to­ni ovat tääl­tä, ja on ol­lut ai­na päi­vän­sel­vää, et­tä tämä on mi­nun ko­ti­ni, Gu­nil­la ker­too.

”Työ, har­ras­tuk­set, ar­ki ja va­paa-ai­ka su­lau­tu­vat Wes­ter­bys­sä yh­teen.”

Biedermeier-sohvan vierestä on kulku korkean kivijalan kyljessä sijaitsevalle suurelle terassille, joka on kesäisin Gunillan lempipaikka, silloin kun hän töiltään malttaa asettua hetkeksi paikoilleen.

Lat­ti­a­lan­kut sai­vat jää­dä

Muu­ta­man nuo­ruus­vuo­den Hel­sin­gis­sä ja Tam­mi­saa­res­sa opis­kel­tu­aan Gu­nil­la os­ti ti­lan it­sel­leen ja muut­ti sin­ne py­sy­väs­ti. Aluk­si per­he asui ti­lan toi­ses­sa van­has­sa asuin­ta­los­sa. Pää­ra­ken­nus re­mon­toi­tiin tuol­loin täy­sin, mut­ta mi­tään van­haa ja käyt­tö­kel­pois­ta ei tu­hot­tu tai pois­tet­tu.

Ta­lon si­säl­lä lop­pu­tu­los on vai­kut­ta­va. Näyt­tää sil­tä kuin mi­tään ei oli­si teh­ty­kään.

– Meil­le oli sel­vää, et­tä van­hat le­ve­ät lat­ti­a­lan­kut pak­sui­ne ko­ris­teel­li­si­ne lis­toi­neen, oven­pie­let ku­lu­mi­neen ja su­ku­pol­vien as­kel­ten pyö­ris­tä­mät kyn­nyk­set säi­ly­te­tään kos­ke­mat­to­mi­na. Ne ovat ta­lon ar­vok­kaim­pia osia, joi­ta ei voi ra­hal­la os­taa.

Re­mont­ti teh­tiin pie­tee­til­lä myös sii­tä syys­tä, et­tä Gu­nil­lal­la oli halu ava­ta ti­laa ai­em­paa enem­män ul­ko­puo­li­sil­le vie­rai­li­joil­le.

– Mi­nua in­nos­ti koo­ta me­rel­li­syy­den ja luon­non kes­kel­le oman­nä­köis­tä­ni lii­ke­toi­min­taa, joka pe­rus­tui­si vah­vas­ti ti­lan his­to­ri­al­li­siin ar­voi­hin, Gu­nil­la ker­too.

Re­mon­tin myö­tä Gu­nil­la pe­rus­ti yh­ti­ö­kump­pa­nin­sa kans­sa pää­ra­ken­nuk­seen ta­sok­kaan ra­vin­to­lan, joka tar­jo­si lä­hi­ruo­kaa suo­raan luon­nos­ta. Sa­moi­hin ai­koi­hin pää­ra­ken­nus­ta vas­ta­pää­tä ra­ken­net­tiin yh­dek­sän huo­neen su­loi­ses­ti si­sus­tet­tu maa­lais­ho­tel­li Wes­ter­by Gård.

– Mi­nua in­nos­ti koo­ta me­rel­li­syy­den ja luon­non kes­kel­le oman­nä­köis­tä­ni lii­ke­toi­min­taa, joka pe­rus­tui­si vah­vas­ti ti­lan his­to­ri­al­li­siin ar­voi­hin.

Syksyisen kattauksen tärkeät elementit ovat luonnosta ja puutarhasta löytyvät kukat sekä juurekset ja hedelmät. Humalan pitkät versot tarjoavat muille koristeille vihreän pedin pöydän yli. Kynttilöitä ja tuikkuja voi lisätä asetelmaan jäävien kolojen kohdille. Minikokoisia pulloja on helppo sujauttaa sopiviin kohtiin ja täyttää ne pienin kukkakimpuin. Pellavaliinan päälle kootun kattauksen kruunaa herkullinen lähiruokapiiras, jonka tuoksusta päätellen siihen on käytetty useampi kourallinen kanttarelleja.

Gunilla kuvailee sisustustyyliään hieman ruotsalaiseksi, ja historiallisen ruotsalaisen maalaiskartanon tunnelma Westerbyssä vallitseekin. Kartanon pääsali on talon korkeimman harjan alla. Muut ovet ovat alkuperäisiä, mutta ruokasaliin johtavan oven Gunilla osti Rakennusapteekista koivuvaneristen ovien tilalle. Remontissa vanha lattia nostettiin  ja eristettiin uudelleen. Jokainen käsintaottu naula iskettiin takaisin paikalleen ja lattia käsiteltiin vahalla.

Luon­non­lä­hei­nen elä­män­ta­pa

Me­ren lä­hei­syys ja luon­to on mah­dol­lis­ta­nut läpi vuo­si­sa­to­jen mo­ni­puo­li­sen elä­män­ta­van. Ti­lal­la on ai­na har­joi­tet­tu vil­je­lyä, ka­las­tus­ta, met­säs­tys­tä, met­sän­hoi­toa sekä me­ren­kul­kua.

Nyt Gu­nil­la jat­kaa yh­des­sä mie­hen­sä Nik­las Nordb­la­din kans­sa su­ku­ti­lan ta­ri­naa, jos­sa luon­non kun­ni­oit­ta­mi­nen on yhä kai­ken toi­min­nan pe­rus­ta.

– Olen juur­tu­nut ti­lal­le syn­ty­mäs­tä­ni läh­tien. Jo pie­ne­nä olin isän mu­ka­na met­säs­tys­ret­kil­lä ja näin, kuin­ka maa­seu­tu ja luon­to pur­su­a­vat ins­pi­raa­ti­o­ta ja puh­das­ta ruo­kaa.

Salin nurkassa on Turun kaakelitehtaan Mäntyuuni, joka tunnetaan myös nimellä Nuotiouuni. Se lämmittää yhä korkeaa huonetta kylminä talvikuukausina tehokkaasti. Sohva ja nojatuolit ovat harvoja kodin uusia kalusteita, niiden mukavuudesta perhe ei ole halunnut tinkiä.

Ruokasalin seinälle teetetyn astiahyllyn taustalla on ornamenttikuvioinen Boråstapeterin klassikko, Pigkammaren sinisävyisenä. Gunillalla on runsas määrä esillä olevia keittokirjoja, jotta ne löytyvät inspiraation iskiessä helposti.

Ta­kai­sin ko­tiin

Vuon­na 2016 per­he teki muu­ta­man kym­me­nen met­rin muut­to­mat­kan pää­ra­ken­nuk­seen. Ra­vin­to­la oli toi­mi­nut me­nes­tyk­sek­kääs­ti vuo­sia, mut­ta Gu­nil­lan mie­les­sä oli ky­te­nyt aja­tus sii­tä, et­tä pää­ra­ken­nus oli­si heil­le koti. Yri­tys­toi­min­not ho­tel­lin aa­mi­ai­si­neen, lou­nai­neen ja il­lal­li­si­neen siir­ret­tiin ti­lan mui­hin ra­ken­nuk­siin.

– Muut­to su­jui hel­pos­ti. Kos­ka talo oli re­mon­toi­tu ja si­sus­tet­tu jo ra­vin­to­la-ai­ka­na ko­di­no­mai­seen, kus­ta­vi­lai­seen maa­lais­kar­ta­non tyy­liin, mei­dän ei tar­vin­nut kuin tuo­da omat ka­lus­teem­me si­sään ja kan­taa ruo­ka­sa­lin suu­ret pöy­dät tuo­lei­neen va­ras­toon, Gu­nil­la muis­te­lee.

”Jo pie­ne­nä isän met­säs­tys­ret­kil­lä näin, kuin­ka maa­seu­tu ja luon­to pur­su­a­vat ins­pi­raa­ti­o­ta ja puh­das­ta ruo­kaa.”

Uu­sia esi­nei­tä tai huo­ne­ka­lu­ja ei tar­vit­tu. Gu­nil­la pi­tää si­sus­ta­mi­ses­ta, mut­ta hän ei ha­lua muo­ka­ta ko­tia tä­män het­ken tren­dien mu­kai­sek­si.

– Tääl­lä on pal­jon 1700-lu­vun ka­lus­tei­ta, jot­ka ovat ol­leet ta­los­sa ai­na ja kuu­lu­vat tän­ne.

Gu­nil­la aset­te­lee ja siir­te­lee ka­lus­tei­ta oman ma­kun­sa mu­kaan. Kun jol­le­kin esi­neel­le tu­lee tar­ve, hän kier­tää ti­lan va­ras­tot ja et­sii so­pi­van ta­va­ran kun­nos­tet­ta­vak­si.

– Ra­kas­tan myös ase­tel­mien te­ke­mis­tä. Kun­pa sii­hen vain oli­si enem­män ai­kaa, Gu­nil­la huo­kaa.

Mönkijän kyydistä on käytännön syistä välttämätöntä nauttia, se kuljettaa nopeasti myös Niklaksen kalansaaliit rannasta kylmään. Rinteen alapuolelta alkaa suojainen merenlahti, jolla on historian saatossa ollut aina tärkeä rooli osana tilan elämää.

Osa luon­non kier­to­kul­kua

Mo­lem­mat ai­kui­set työs­ken­te­le­vät ym­pä­ri­vuo­ti­ses­ti ti­lal­la. Nik­las on si­vu­toi­mi­nen am­mat­ti­ka­las­ta­ja ja sen li­säk­si hän ke­hit­tää ja jär­jes­tää opas­tet­tu­ja elä­mys-, ka­las­tus- ja met­säs­tys­ret­kiä In­koon saa­ris­toon ja lä­hi­met­siin. Nik­las on ide­oi­nut myös eri­tyi­ses­ti nai­sil­le suun­nat­tu­ja tur­val­li­sen aseen­kä­sit­te­lyn kurs­se­ja ja met­säs­tys­jah­te­ja. Hän on ha­lun­nut ke­hit­tää ak­ti­vi­teet­te­ja, jot­ka pe­rus­tu­vat ti­lan his­to­ri­al­li­siin juu­riin.

– Wes­ter­by on mei­dän elä­män­ta­pam­me, Gu­nil­la pai­not­taa.

”Meil­le oli sel­vää, et­tä van­hat le­ve­ät lat­ti­a­lan­kut lis­toi­neen tu­lee säi­lyt­tää kos­ke­mat­to­mi­na.”

Gu­nil­la or­ga­ni­soi ti­lo­jen vuok­rauk­sia sekä suun­nit­te­lee ja val­mis­taa vie­rai­li­joi­den ate­ri­at alus­ta al­ka­en it­se.

Myös lap­sil­la on ol­lut oma ke­sä­kah­vi­lan­sa ti­lan van­has­sa tal­lis­sa it­se lei­vot­tui­ne tar­jot­ta­vi­neen. Gu­nil­lan ta­voin heil­le­kin on pie­nes­tä pi­tä­en ope­tet­tu, mis­tä ruo­ka tu­lee pöy­tään, mi­ten eläi­miä ja met­sää koh­del­laan ja mi­ten ih­mi­nen on osa luon­non kier­to­kul­kua.

– Nau­tin sii­tä, et­tä per­hee­ni on osa Wes­ter­byn ta­ri­naa.

Yksittäiset huoneet ovat suuria, joten kaikille lapsille ei ole omaa huonetta. Ivar ja Emil jakavat huoneen vanhempien makuuhuoneen vieressä. Sen katon kunnostuksessa oli sattua tapaturma, kun remonttimiehet olivat pesemässä alkuperäistä liimamaalausta pois. Työ saatiin keskeytettyä ennen peruuttamatonta vahinkoa.

Vanhempien makuuhuone on päärakennuksen kulmassa. ”On ihana tunne herätä aamuisin, kun katse jää samoilemaan alkuperäisiin 1800-luvun kattomaalauksiin” Gunilla kertoo. Lattialankut ovat talon alkuperäiset.Kristallikruunun Gunilla on ostanut antiikkiliikkeestä. Useammasta taljasta koottu lampaanvillaviltti on alun perin Niklaksen.