UUSIMMAT ARTIKKELIT
Iso taideteos on Mirella Salon Journey of a Ball. Pienempi teos on Suvi Sysin. Kultainen Pols Potten -kynttilänjalka on ensimmäinen uusi asia, jonka Tiinan osti tähän kotiin. Iso villamatto on Skannosta. 1980-luvun Stella-nojatuoli on hankittu Vepsäläiseltä. ”Aiempien omistajien iloinen elämä näkyi kangasosissa, jotka olivat täynnä juomaläikkiä ja tupakan polttamia reikiä. Teetin ompelijalla uuden päällisen Marimekon kankaasta, ja nyt tuolissa on ihana istua ja lukea viikonloppuisin Hesaria.”
Kuvassa on työn alla yksi By the Waterfall -teoksen osista. Teos on kolmemetrinen ja kolmesta osasta koostuva keraaminen ryijy, joka on tulossa New Yorkin Hostler Burrows HB381 -galleriaan syyskuussa.
Keittiö ja olohuone haluttiin ylös toiseen kerrokseen. 2,7 metriä korkeista ikkunoista aukeava maisema on joka vuodenaikana upea. Sara on saanut Mademoiselle-tuolit syntymäpäivälahjoiksi. Takka on Linnatulen valmistama Piccolo.

LUE MYÖS
Sohvapöytä löytyi edullisesti netin osto- ja myyntipalstalta. Siinä oli hyvin oranssi lakkapinta, mutta kahdeksankulmainen muoto ja rottinkinen alataso miellyttivät silmää. Miia poisti lakan ja maalasi pöydän mustaksi.
Olohuoneesta avautuu upea näkymä saaristoon. Suurelta valkoiselta sohvalta voi ihailla niin takkatulta kuin auringonlaskuakin. Marimekon kuosit tuovat rytmiä ja syvyyttä vaaleisiin pintoihin. Musta kiertoilmatakka luo lämpöä ja tunnelmaa olohuoneeseen.
Keittiö on tapetoitu Svenkt Tennin Sagoträdetillä. Tapetti sopii hienosti yhteen keltaiseksi maalatun keittiön kanssa. Saarekkeessa on säilytystilaa sen etu- ja takapuolella. Kaapistot on maalattu Selder & Companyn pellavaöljymaalilla.
Åströmin perheen sukuryijy on saatu perintönä. ”Se sai uuden kodin meiltä ja iloitsemme siitä joka päivä”, Rainer sanoo. Kalusteet ovat kiinnostavasti eri aikakausilta. Esimerkiksi perintönä saatu sohvapöytä on lähes kitschiä, mutta esineenä rakas.
Lähes kaikki kodin kalusteet ovat vanhoja, pitkään pariskunnalla olleita. Keltainen samettisohva on se poikkeus, joka vahvistaa säännön.
Asunnon jokaisesta ikkunasta on kaunis, vehreä näkymä, vaikka tontti on pieni ja alue tiiviisti rakennettu. Talo on suunniteltu niin, ettei se ole akvaariomainen, vaikka ikkunat ovat suuret. Piha on jouduttu aitaamaan tarkasti koirien vuoksi. Etenkin toyvillakoira Milli on niin pienikokoinen, että se sujahtaa karkuun kapeistakin raoista.
Lundia Classic -hyllystä voi rakentaa juuri tilaan sopivan kokonaisuuden. Kuvan hylly on kooltaan 396,5 x 248 x 32,2 cm. Kokonaisuuden hinta on 7 543 e (Lundia).
Vanessa löysi vanhan peilipiirongin kierrätyskeskuksesta. Se ei mahtunut yläkertaan ahtaan portaikon vuoksi, mutta löysi lopulta paikkansa olohuoneesta – kuin olisi aina kuulunut sinne. Suurempi taulu on Helmi Sjöstrandin, tomaattiaiheinen teos on Tori.fi-löytö.
Vaatimattoman näköisen kermakaalin tarina vie viime vuosituhannen alkuun, jolloin ruokaa valmistettiin erityisesti Sveitsin Alpeilla. Varhaiskaali sopii ruokaan erityisen hyvin. Kuorrutteen juustoksi kannattaa valita voimakkaan hienostunut gruyère tai comté. Ruoka maistuu sellaisenaan perunoiden tai hyvän leivän kanssa tai perinteisemmin makkaroiden lisukkeena.

LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ