Perttu, Katja ja Poko Fiskarsin talvipäivässä. Perheen talon vanhin osa on 1900-luvun alusta.

Kaik­ki­han tie­tä­vät Fis­kar­sin, ihas­tut­ta­van ruuk­ki­ky­län Län­si-Uu­del­la-maal­la? Se tun­ne­taan tai­tei­li­ja­yh­tei­sö­nä ja ret­ki­koh­tee­na, mut­ta rei­lut pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten se oli ui­nu­va kylä, jos­sa tai­teel­li­nen toi­min­ta oli vas­ta vi­ri­ä­mäs­sä. Noi­hin ai­koi­hin Kat­ja ja Pert­tu viet­ti­vät il­taa ka­ve­rei­den­sa kans­sa Hel­sin­gis­sä. Fis­kar­sin kylä tuli pu­heek­si.

– Me­hän em­me tien­neet koko pai­kas­ta mi­tään. Mut­ta niin vain huo­ma­sim­me puo­li vuot­ta myö­hem­min asu­vam­me Fis­kar­sis­sa, Kat­ja muis­te­lee.

Fiskarsin Näyttelyihin osallistuminen ja Onomaan kuuluminen ovat olleet arvokas kokemus, taiteilija kertoo.

Katjan työhuone veitsitehtaalla. Saksan Puchheimissa valmistuneet Kylä elää! -muotokuvat ovat osa kahdensadan muotokuvan teosta, jonka Katja on tehnyt yhteistyössä taitelija Eeva-Kaisa Ailuksen kanssa.

MUM­MIN EN­NUS­TE

Pa­ris­kun­ta ei ol­lut suun­ni­tel­lut muut­toa maal­le, mut­ta vuon­na 1906 ra­ken­net­tu puu­ta­lo sy­tyt­ti Kat­jan ja Per­tun en­si nä­ke­mäl­tä. Ky­län kes­kus­tas­sa si­jait­se­va ra­ken­nus oli so­pi­van ko­koi­nen ja eri­no­mai­nen laa­jen­net­ta­vak­si. Fis­kar­sin kau­nis ja rau­hal­li­nen jo­en­var­si­mai­se­ma teki vai­ku­tuk­sen. Talo oli tyy­pil­li­seen ta­paan re­mon­tin tar­pees­sa, ja kun sitä alet­tiin suun­ni­tel­la, pyy­det­tiin sa­man tien Kat­jan isä, ark­ki­teh­ti Nils-Erik Öhrn­berg piir­tä­mään li­sää ti­laa.

Kun Kat­jan mum­mi saa­pui Fis­kar­siin ta­loa kat­so­maan, hän to­te­si mäen pääl­le kii­vet­ty­ään, et­tä ta­lon re­mon­tin val­mis­tu­mi­seen me­nee kym­me­nen vuot­ta.

– Se kuu­los­ti sil­loin pit­käl­tä ajal­ta. Nyt tuos­ta on ku­lu­nut kak­si­kym­men­tä vuot­ta, ja olen ope­tel­lut sie­tä­mään kes­ke­ne­räi­syyt­tä, Kat­ja sa­noo.

Alakerran olohuoneessa remontoitiin pääasiassa pintoja. Komeat puukatot löytyivät pahvien alta, seinät pahvitettiin pinkopahvilla ja tapetoitiin Tapettitalon tapeteilla. Voimakkaat värit ja kuosit ovat pariskunnan yhteinen juttu.

Olohuoneen takka on teetetty, mutta itse suunniteltu. Mosaiikki on asukkaille tuttu materiaali taideprojekteista. Seinällä on Thaimaasta kaikille perheenjäsenille tuodut naamiot, poikkeuksena Leon naamio, joka on peräisin Fiskarsin torilta. Maalaus on Leon tekemä.

IK­KU­NAS­TA SI­SÄÄN

Puo­li­soi­den kä­den­tai­dot tu­li­vat tar­pee­seen. Pert­tu on ai­em­mal­ta am­ma­til­taan puu­sep­pä ja Kat­jal­la­kin py­syy va­sa­ra kä­des­sä.

– Jos re­mon­toin­ti on jo­ta­kin mi­nul­le opet­ta­nut niin pit­kä­jän­tei­syyt­tä, sa­noo Kat­ja.

He su­jah­ti­vat Fis­kar­sin ky­län elä­mään kuin oli­si­vat asu­neet ai­na siel­lä. Ta­loa laa­jen­net­tiin ala­ker­ras­sa etei­sel­lä, kyl­py­huo­neel­la ja ta­ka­pi­han kuis­til­la. Ylä­ker­taan si­joi­tet­tiin Kat­jan työ­huo­ne, joka nyt on per­heen nuo­rim­mai­sen Leon käy­tös­sä, ja kyl­mään vint­tiin re­mon­toi­tiin van­hem­pien ma­kuu­huo­ne.

Al­kuun Kat­ja ja Pert­tu ele­li­vät il­man juok­se­vaa vet­tä ja ves­saa. Van­has­sa keit­ti­ös­sä oli pe­su­va­ti kyl­py­huo­neen vir­kaa toi­mit­ta­mas­sa.

– Re­mon­tin ai­ka­na kul­jim­me ik­ku­nas­ta si­sään, ja naa­pu­ri an­toi ul­ko­huus­sin­sa käyt­tööm­me. Lei­rie­lä­män maus­teek­si syn­tyi Ron­jal­le pik­ku­ve­li, muis­te­lee Kat­ja. Ron­ja on jo muut­ta­nut omil­leen, ko­to­na asuu vie­lä kuo­pus Leo.

Katjan työ ”Kaksisataa eliksiiriä, mitä sinä tarvitset?” on Fiskarsin ruokateemaiseen yhteisnäyttelyyn vuonna 2012 tehty pienempi versio.

Pietarin Akatemian klassisen kuvanveiston opintojen jälkeen maalarilla oli vaihe, jolloin syntyi vapaampia muotokuvia hänen ystävistään Fiskarsissa.

VA­PAUS SÄÄN­NÖIS­TÄ

Kun Kat­ja aa­mul­la sul­kee ko­ti­o­ven pe­räs­sään, al­kaa tai­tei­li­jan työ­päi­vä ly­hy­el­lä kä­ve­lyl­lä työ­huo­neel­le. En­ti­sen Fis­kar­sin Veit­si­teh­taan työ­ti­las­sa on maa­lauk­sia sei­näl­lä ja poh­jus­tet­ta­vat kan­kaat odot­ta­vat lat­ti­al­la.

Kat­ja on vii­me ai­koi­na maa­lan­nut suu­ri­ko­koi­sia abst­rak­te­ja ak­ryy­li­maa­lauk­sia, mut­ta hän te­kee myös veis­tok­sia, ti­la­te­ok­sia ja ins­tal­laa­ti­oi­ta eri­lai­sis­ta ma­te­ri­aa­leis­ta sekä ym­pä­ris­tö­tai­det­ta. Hän osal­lis­tuu tai­dep­ro­jek­tei­hin ja te­kee myös ope­tus­työ­tä. Näyt­te­lyi­tä on mon­ta vuo­des­sa.

Men­neen jou­lu­kuun näyt­te­ly Abu Dha­bis­sa poi­ki toi­sen­kin näyt­te­lyn. Kat­ja on mu­ka­na Art Con-
nects Wo­men -näyt­te­lys­sä ja se­mi­naa­ris­sa maa­lis­kuus­sa Du­bais­sa, Ara­bie­mii­ri­kun­nis­sa.

– Pa­ras­ta maa­laa­mi­ses­sa on va­paus ja haas­ta­vuus. Työs­sä on ai­na jo­ta­kin mie­len­kiin­tois­ta.

Kat­jan työt ovat usein vah­vo­ja vä­reil­tään. Vä­rit tu­le­vat tun­teis­ta ja luon­nos­ta.

– Kun nuo­rem­pa­na mat­kus­tin Väli-Ame­ri­kas­sa, kä­vin ky­lis­sä, jois­sa ku­dot­tiin teks­tii­le­jä vain yh­den vä­rin eri sä­vyis­tä. Erääs­sä ky­läs­sä oli ai­no­as­taan pu­nai­sen sä­vyi­siä ku­don­nai­sia, toi­ses­sa kel­tai­sen.

Kat­ja koki sen va­paut­ta­va­na. Aloit­te­le­va­na tai­tei­li­ja­na hä­nes­tä tun­tui, et­tä maa­laa­mi­seen liit­tyi pal­jon ää­neen sa­no­mat­to­mia sään­tö­jä.

Fis­kar­sin ky­läs­sä toi­mii tai­tei­li­ja­o­suus­kun­ta
Ono­ma, joka jär­jes­tää näyt­te­lyi­tä ja yl­lä­pi­tää esi­mer­kik­si myy­mä­lää. Yh­tei­söön kuu­lu­mi­nen on ol­lut ar­vo­kas­ta.

– Sen li­säk­si, et­tä Fis­kar­sis­sa on niin kau­nis­ta, on upe­aa ol­la mu­ka­na luo­mas­sa kult­tuu­ria, Kat­ja sa­noo.

Perttu rakensi avokaapit tervalepästä. Alakaapit ovat tiikkiä, lasiset lokeroastiat Ikeasta. Pöytä on Katjan mummilta. Hyllyjen sorvatut puupurkit ovat Pertun, joka on erikoistunut sorvaamiseen. Leo tekee lauantaisin lounaan, se kuuluu kotitöihin. Grafiikanvedokset Kristian Krokfors.

YL­LÄ­TYK­SIÄ JA KER­ROS­TU­MIA

Puu­lat­ti­oi­den maa­li on pai­koin ku­lu­nut. Käy­tä­vän sei­nät ovat kaut­taal­taan ko­ris­tel­tu sei­nä­maa­lauk­sin. Van­hem­pien ma­kuu­huo­neen pää­ty­sei­nä on ta­pe­toi­tu py­hi­mys­ten ku­vil­la. Ker­ros­tu­mat saa­vat ta­lon tun­tu­maan omal­ta.

– Ko­dis­sa on hyvä ol­la yl­lä­tyk­sel­li­syyt­tä, haus­kuut­ta ja kau­neut­ta. Ha­lu­an ko­tiin myös ylel­li­siä ele­ment­te­jä, Kat­ja poh­tii.

Hän ku­vai­lee it­se­ään mah­ti­pon­ti­sek­si mut­ta sääs­tä­väi­sek­si si­sus­ta­jak­si.

– Kun­han on sän­ky ja keit­to­mah­dol­li­suus, niin kaik­ki muu on ekst­raa.

Pert­tu on ra­ken­ta­nut suu­ren osan ta­lon hyl­lyis­tä, ja pa­ris­kun­ta suun­nit­te­li olo­huo­neen ta­kan yh­des­sä. Kat­jan fi­lo­so­fi­aan kuu­luu myös ta­va­roi­den ja esi­nei­den kun­ni­oi­tus.

– Yri­tän pi­tää ta­va­rat jär­jes­tyk­ses­sä, jot­ta ne saa­vat niil­le kuu­lu­van ar­von ja muis­tan mitä omis­tan. Jos en jo­tain tar­vit­se, py­rin kier­rät­tä­mään sen.

Työ­päi­vän jäl­keen pa­ris­kun­ta läh­tee len­kil­le per­heen uu­sim­man tu­lok­kaan, Poko-koi­ran kans­sa tai te­kee met­sä­ret­kiä.

– Lä­hi­met­sät jär­vi­neen ovat us­ko­mat­to­man kau­nii­ta. Niis­sä riit­tää iha­nia paik­ko­ja löy­det­tä­väk­si ai­na uu­del­leen, Kat­ja sa­noo.

Makuuhuoneen nurkkaan on tehty upotettu hylly, jonne on koottu kauniita asioita. Michelangelon veistoksen pieni kopio on Katjan ostos Eremitaasista. Puinen kotka on Pertun harjoitustyö.

Upea rautasänky on häälahja Katjan äidiltä ja hänen miesystävältään. Seinän kuvat ovat taidevihkosista Italiasta, missä Katja perheineen oli residenssitaiteilijana. Käytävän seinässä muraaleista tunnetun taiteilijan Paul Santolerin maalaus.

Pöytä päätyi näyttelystä osuuskunnan varaston kautta yläkerran makuuhuoneen kahvi- ja teenurkkaukseen. Kaislatyynyt löytyivät Fiskarsin kotikirppikseltä. Komero on tehty remontin yhteydessä.