Tämä asuntovaunu on jo neljän vuoden ajan ollut kotini ja verstaani. Kaikista mieluiten parkkeeraan sen luonnon äärelle, merenrantaan tai metsään.

Olen ai­na haa­veil­lut reis­su­e­lä­mäs­tä ja nel­jä vuot­ta sit­ten pää­tin muut­taa asu­maan mat­kai­lu­au­toon. Taus­tal­la vai­kut­ti­vat isot elä­män­muu­tok­set ja aja­tus sii­tä, et­tä elä­mää pi­tää elää nyt, ei­kä sit­ten jos­kus. Kier­rän au­to­ni kans­sa Suo­mes­sa ja ul­ko­mail­la, ja kai­kis­ta mie­lui­ten ha­keu­dun luon­non ää­rel­le, me­ren­ran­taan tai met­sään. Nämä nel­jä vuot­ta ovat ol­leet ai­ka­mois­ta seik­kai­lua.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on pak­ko ol­la käy­tän­nöl­li­nen ja mi­ni­ma­lis­ti­nen, sil­lä au­tos­sa kai­kil­la ta­va­roil­la pi­tää ol­la omat paik­kan­sa. Olen va­lin­nut sin­ne rau­hoit­ta­via vä­re­jä, ku­ten met­sän­vih­re­ää. Kun asuin vie­lä asun­nos­sa, si­sus­tus­tyy­li­ni koos­tui oma­te­koi­sis­ta huo­ne­ka­luis­ta ja muis­ta laa­duk­kais­ta ma­te­ri­aa­leis­ta, mut­ta au­tos­sa kaik­ki on teh­ty mah­dol­li­sim­man ke­vyis­tä ma­te­ri­aa­leis­ta. Olen op­pi­nut no­ma­die­lä­män ai­ka­na kii­tol­li­suut­ta, elä­män mer­ki­tyk­sel­li­syy­den ja sen, mi­ten vä­häl­lä ih­mi­nen oi­ke­as­ti pär­jää.

Lehdet ovat minulle tärkeä aihe, sillä ne kuvastavat vanhoista kaavoista irti päästämistä. Olen tehnyt niistä myös isoja installaatioita.

Mi­nus­ta tuli puu­sep­pä on­nel­li­sen va­hin­gon an­si­os­ta. Lu­ki­os­sa en yh­tään tien­nyt, mitä ha­lu­sin teh­dä, kun pos­ti­luu­kus­ta ti­pah­ti mai­nos Kar­jaan ku­va­tai­de­lin­jas­ta. Kun myö­hem­min opis­ke­lin Eng­lan­nis­sa so­vel­ta­vaa tai­det­ta ja pää­sin ko­kei­le­maan puu­ta ma­te­ri­aa­li­na, ihas­tuin sii­hen sa­man tien. Vii­me vuo­si­na olen ru­ven­nut ajat­te­le­maan, et­tä puu ei ole pelk­kää ma­te­ri­aa, vaan elä­vä, vii­sas kas­vi. Se on muut­ta­nut työ­tä­ni ja käy­tän ny­ky­ään mie­lui­ten huo­ne­ka­lu­te­ol­li­suu­den yli­jää­mä­ma­te­ri­aa­lia tai kaa­tu­nei­ta pui­ta.

Isältäni saatu työntömitta on rakkain esineeni. Se kulkee aina mukana, kun teen huonekaluja.

Rak­kain esi­nee­ni on edes­men­neen isä­ni an­ta­ma työn­tö­mit­ta. Isä­ni oli me­tal­li­mies, joka osa­si ihan kai­ken. Tämä mit­ta on työ­vä­li­ne, jos­sa on pal­jon tun­net­ta, ja se kul­kee ai­na tas­kus­sa, kun teen huo­ne­ka­lu­ja.

Lem­pi­paik­ka­ni on Sei­lin saa­ri. Vie­tin siel­lä vii­me tal­ven, sil­lä kai­pa­sin era­koi­tu­mis­ta me­ren ja luon­non ää­rel­lä. Se on maa­gi­nen paik­ka. Siel­lä mi­nul­le tuli pit­käs­tä ai­kaa sel­lai­nen olo, et­tä kuu­lun jo­hon­kin paik­kaan, sitä tun­net­ta en ole liik­ku­van elä­män­ta­pa­ni ta­kia tun­te­nut mo­neen vuo­teen.

En luo­pui­si va­pau­des­ta. Olen tie­tys­ti ai­na päät­tä­nyt elä­mäs­tä­ni, mut­ta olen vii­me vuo­sien ai­ka­na saa­nut luo­da elä­mä­ni uu­des­taan ja us­kal­ta­nut hy­pä­tä asi­oi­hin, jot­ka ovat pe­lot­ta­neet tosi pal­jon.

Pähkinäpuiset kaulariipus ja korvakorut kuvastavat iloa, haaveita ja voimaa.

Sie­lun­mai­se­ma­ni löy­tyy pai­kois­ta, jois­sa on lä­hel­lä van­ho­ja, vii­sai­ta pui­ta sekä ve­sis­töä. Tääl­lä Fis­kar­sis­sa avau­tuu jän­nä sa­tu­maa­il­ma, tääl­lä saa ol­la ihan omas­sa kup­las­saan. Olen ol­lut Fis­kar­sin tai­tei­li­joi­den ja muo­toi­li­joi­den osuus­kun­nas­sa 10 vuot­ta, ja en­nen mat­kai­lu­au­toon muut­to­a­ni asuin tääl­lä seit­se­män vuo­den ajan. Tämä paik­ka oli yk­si sen­het­ki­sis­tä unel­mis­ta­ni, sain tääl­lä puu­se­pän op­pi­ni ja tu­tus­tuin tai­tei­li­joi­hin ja kä­si­työ­läi­siin. Kä­si­työn tai­to on tääl­lä ihan kä­sit­tä­mä­tön­tä. Ta­val­laan tämä kylä on edel­leen ko­ti­ni.

Tämä teos on tehty saarnesta, materiaalista, joka ei ole kelvannut huonekaluteollisuuteen. Työn nimi on Seili/Själö ja tein sen ollessani Seilin saarella viime talvena. Tämä on teos, jota vierailija saa silitellä ja tuntea puun oman energian sekä veistetyn rauhan.

Työs­ken­te­len ta­val­li­ses­ti mat­kai­lu­au­tos­sa­ni, mut­ta tänä ke­sä­nä ha­lu­sin luo­da ti­lan py­säh­ty­mis­tä var­ten tän­ne Fis­kar­siin. Ra­vin­to­la Ku­pa­ri­pa­jan ta­ka­pi­hal­la ole­vas­sa ti­las­sa yh­dis­tyy työ­pa­ja ja gal­le­ria. On upe­aa näh­dä, mi­ten vie­raat kes­kit­ty­vät te­ok­sii­ni ja vii­py­vät nii­den ää­rel­lä. Meil­lä on syn­ty­nyt tääl­lä pal­jon hie­no­ja kes­kus­te­lu­ja.

Unel­moin, et­tä syk­syl­lä löy­täi­sin pai­kan, jon­ne juur­tua. Tämä au­to­e­lä­mä al­kaa pik­ku­hil­jaa ol­la ta­pu­tel­tu ja ha­lu­ai­sin nuk­kua sel­lai­ses­sa pai­kas­sa, jos­sa on ta­sai­nen läm­pö ja lat­ti­a­ti­laa. Au­ton ai­on kui­ten­kin pi­tää, sil­lä kai­paan va­paut­ta ja mah­dol­li­suut­ta ka­raut­taa surf­fi­lau­dan kans­sa ran­taan.

Vuon­na 2025 Min­jan töi­tä voi näh­dä ke­säl­lä:

Fis­kar­sis­sa, ra­vin­to­la Ku­pa­ri­pa­jan ta­ka­pi­hal­la ole­vas­sa ti­las­sa 3.5.–29.9.2025.

Sei­lin saa­rel­la, Sei­lin ra­vin­to­las­sa, van­han mie­li­sai­raa­lan ti­lois­sa 29.5. al­ka­en ai­na ke­sä­kau­den lop­puun saak­ka.