Anu ja Joni haaveilivat vanhasta ovesta pöytänsä kanneksi, mutta kaikki löytyneet vaihtoehdot olivat aina liian kapeita. Ratkaisu löytyi ystävältä hankituista hollantilaisista junan lattialankuista, joista tehtiin kansi, johon teetettiin jalat metallipajalla. Akustinen teos ruokapöydän päässä on muotoilija Alain Gillesin luoma ja sen materiaalina on käytetty jäkälää.
JONNA KIVILAHTI KUVAT KRISTA KELTANEN
Tervetuloa Hankoon!
Talon terassilla on sopivasti tilaa oleskeluryhmille, ja pari nauttiikin kesäisin siellä kaikki ateriat aamukahvista lounaaseen ja illalliseen.
Anu Suominen ja Joni Kauppinen asuvat alakerran 84-neliöistä asuntoa kakkoskotinaan.
Hankolainen makeistehtailija rakennutti vuonna 1925 perheelleen kodin aivan Hangon keskustan tuntumaan. Matkaa asemalle on vain muutamia minuutteja ja rantaankin pääsee vajaassa kymmenessä minuutissa kävellen. Taloon tehtiin asuintiloja kahteen kerrokseen ja palvelusväelle omansa. Tarina kertoo, että perhe asui talossa pitkään ja vasta 2000-luvun alussa talo saneerattiin kolmeksi osakehuoneistoksi. Kaksi niistä on alhaalla ja kolmas ylhäällä. Anu Suominen ja Joni Kauppinen asuvat alakerran 84-neliöistä asuntoa kakkoskotinaan. Nykyisellään asunnossa on olohuone, keittiö ja kolme makuuhuonetta sekä sauna ja kylpyhuone.
– Ostin asunnon jo vuonna 2006. Kun tapasimme Anun kanssa, tuli tästä yhteinen kakkoskotimme Hangossa. Asumme pääosin Turussa, mutta minä olen vuoroviikoin täällä koulua käyvän tyttäreni kanssa. Vietämme täällä mahdollisimman paljon aikaa viikonloppuisin ympäri vuoden ja lomat kesällä, Joni kertoo.
Anu ja Joni tekivät itse valaisimen ruokapöydän ylle. Sen metallirunkona on Granitin vaatenaulakko ja sähköjohdot kieputettiin sen ympärille. Näyttävät polttimot viimeistelevät ilmeen. Valokuvateos on hankolaisen valokuvaajan Tomi Parkkosen. Tuolit on hankittu käytettyinä ja kunnostettu.
Keittiö sijoittuu sisääntulon jatkeeksi ja jatkuu siitä ruokailutilana. Keittiön kattovalaisimet ovat Tapio Wirkkalan, jonka koti on sijainnut 100 metrin päässä tästä talosta.
AINA JOKIN KUKKII
Taloa ympäröi hurmaava puutarha, joka on peräisin talon rakentamisen ajalta. Taloon oli aikoinaan palkattu puutarhasuunnittelija, joka huolehti niin, että jokin lajeista on aina kukassa. Jasmiinit, tuomet, pionit ja marjapensaat ovat kaikki tuolta ajalta.
– Kunnioitamme suuresti puutarhan henkeä, ja koitamme parhaamme mukaan huolehtia siitä, että seuraavatkin sukupolvet saisivat nauttia siitä. Olemme talon isossa puutarhassa viettäneet niin rippijuhlia kuin parinkymmenen hengen rapujuhlia. Piha on suojainen ja vehreä. Vaikka olemme keskustan tuntumassa, tunnelma on kuin maalla, Joni sanoo.
Keittiö on remontoitu taloon muutettaessa ja pari haaveileekin pienestä freesauksesta. Nyt vain koneet on päivitetty moderneihin. Valkoiset yläkaapit antavat tilalle keveyttä. Alakaapit A.S. Helsingö.
LATTIALANKKUJEN UUSI ELÄMÄ
Pariskunnasta varsinkin Anu on erikoistunut second handin ja vintagen etsimiseen, ja kaksikko ajelee välillä pitkiäkin matkoja niitä hakemaan. Wieniläistuolit Anu löysi osin Tori.fi:stä ja osin kirpputoreilta ja ne kunnostettiin hankolaisella Veluuri-verhoomolla nahkaistuimisiksi. Joni sen sijaan löysi vanhan kameranjalustan hankolaisen talon alta ja kunnosti siitä lampunjalan lisäämällä sähköjohdot ja varjostimen.
Vanhojen tavaroiden uudelleen hyödyntäminen on pariskunnan yhteinen harrastus.
– Etsimme pitkään vanhaa ovea, josta saisimme ruokapöytään kannen. Kuulimme, että hyvä ystävämme osti kontillisen puutavaraa ja kalusteita Hollannista. Saimme ostaa ystävämme varastosta vanhoja hollantilaisia junan lattialankkuja, ja niistä teimme pöydänkannen. Sitten teetimme Anun suunnitelman mukaiset jalat tuttavamme metallipajalla, Joni kertoo.
Second handina hankitut wieniläistuolit ovat normaalia matalammat ja sopivat täydellisesti pöydän ympärille.
– Sisustamisessamme käy usein niin, että yksi idea johtaa toiseen, ja lopputulos syntyy yllättävistäkin asioista yhdistämällä, Joni sanoo.
Tästä esimerkki on ruokapöydän yllä oleva valaisin. Sen runkona on metallinen vaatenaulakko Granitista, ja valaisin polttimoineen ja johtoineen on itse rakennettu kokonaisuus.
Eamesien suunnitteleman DSW-tuolin salvianvihreä sävy inspiroi sisustusta. Tuoli on Anun second hand -löytö. Rahi ja sohva ovat niin ikään second hand -löytöjä, molemmat Ikean Kivik-sarjaa. Uudet päälliset Bemz. Kesäksi sohva saa pellavapäälliset, syksyn tullen se vaihtaa väriä sähkönsiniseen. Musta pikkupöytä on Jyskin puutarhakaluste ja tiikkiset vintageseinähyllyt Stringin.
Makuuhuoneen seinustalle sisustettiin lueskelupaikka nahkaisen lepakkotuolin muodossa. Taulut lepakkotuolin yläpuolella ovat Jonin tyttären Kiiran tekemiä. Rahi on By Piasin mallistoa, seinään kiinnitetty pikkupöytä Ferm Livingin.
SALVIAN SÄVYSSÄ
Hangon kodin värimaailma syntyi vihreän värin ympärille. Pari inspiroitui salvian sävystä, jota löytyy Anun second handina hankkiman, Charles ja Ray Eamesin suunnitteleman DSW-tuolin istuimesta. Vihreää on kodin kaikissa tiloissa, mutta eniten makuuhuoneessa, jossa se on päävärinä. Anu näki Pinterestissä kuvan makuuhuoneesta, jonne oli toteutettu vuoteen päätyyn tasomainen ratkaisu ja pari päätti mukailla kuvan ideasta oman versionsa.
– Yrityksen ja erehdyksen kautta lopputulos näyttää nyt tältä, mielestämme oikein hyvältä. Seinämaaliksi valitsimme Tikkurilan Salvia-sävyn, jolla maalattiin makuuhuoneen päätyseinä, Anu kertoo.
Hangon koti on talvikaudella värikkäämpi, kesällä valkoiseen pellavaan puettu sohvakin saa sähkönsiniset samettipäälliset. Joni on minimalistisemman sisustamisen kannattaja, Anu taas tyyliltään runsaampi. Pariskunnan koti Turussa on sisustettu modernimmalla designilla, Hangon kodissa on panostettu Mid Century Modernin henkeen.
– Tiikki sopii hyvin tänne ja toimii hienosti kotimme ruskeiden ikkunanpuitteiden kanssa, Joni pohtii.
Makuuhuone sai uuden ilmeen parin työstämällä seinätasolla, jonka etuosa paneloitiin. Koko pääty maalattiin salvianvihreäksi. Valaisin on Artekin Golden Bell. Vuoteen tekstiilit Anno Collection. Taulu vuoteen päässä on löytö Hangon Kotilaiturista.
Kodin keskiössä on sauna ja kylpyhuone. Kylpyhuoneen tason pari teetti tiikkisestä senkistä, jonka ylle asennettiin kivitaso ja malja-allas.
ERIPARISET KAHVIKUPIT
Sisustus on yhdistelmä vanhaa ja uutta taidokkaasti yhdisteltynä. Muutama designkaluste istuu hienosti Tori.fi-löytöjen sekaan, ja itse tuunatut kalusteet sekä valaisimet viimeistelevät kokonaisuuden.
– Kotimme erikoisuutena ovat eripariset kahvikupit, joita olemme keränneet tänne kirpputoreilta. Ostamme usein kuppeja ja asetteja kahden pareissa. Suosimme nimenomaan vanhoja kuppeja, joissa joko muoto, kuosi tai väri kiinnostaa meitä, Anu sanoo.
Olohuoneen keskipisteenä on vanha venäläinen musiikkikaluste 1950-luvulta, jossa on levysoitin, radio ja muita toimintoja. Anu osti sen lahjaksi Jonille mynämäkeläisestä kuolinpesästä 50-luvun radioita keränneeltä perheeltä.
– Joni keräilee kelloja, ilmapuntareita ja vanhoja tennismailoja, joten vanhat radiot sopivat hyvin joukkoon, Anu sanoo.
KAKKOSKOTI
Hangossa
Asunto-osake vuonna 1925 rakennetussa kolmen asunnon puutalossa keskustan tuntumassa.
4 h + k + kph ja suuri terassi, 84 m².
ASUKKAAT
Anu Suominen, 47, työympäristökehittäjä ja Joni Kauppinen, 46, yrittäjä, sekä uusperheen teini-ikäiset lapset: Jonin tytär ja Anun poika. Instagramissa
@emigrantboulevard.
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ