Tie kaar­tuu yhä kie­mu­rai­sem­mil­le mut­kil­le ja ka­pe­nee koko ajan. Us­ko mei­naa lop­pua, mut­ta lo­pul­ta olem­me pe­ril­lä.

Kor­ke­al­la nie­men­no­kas­sa sei­soo tum­ma, lau­ta­vuo­rat­tu talo. Saa­ris­ton ma­ta­lat män­nyt hu­mi­se­vat pie­nes­sä tuu­les­sa. Meri ko­hi­see lem­pe­ä­nä. Por­taat joh­ta­vat kut­su­vas­ti te­ras­sil­le ja siel­tä si­säl­le va­loi­saan keit­ti­öön.

Pian saan tie­tää, et­tä 1960-lu­vun oma­ko­ti­ta­lo ja pi­ha­pii­ri ovat Sari Sir­vi­ön ja hä­nen puo­li­son­sa kä­sis­sä ko­ke­neet suu­ren muo­don­muu­tok­sen. Käy­tän­nös­sä vain ta­lon pe­rin­tei­nen, tum­mak­si maa­lat­tu ul­ko­kuo­ri on en­nal­laan.

Mai­se­ma on tai­de­te­os

Mis­sä ta­han­sa ta­los­sa liik­kuu, nä­kee me­ren, tai­vaan, kal­li­ot ja met­sän. Isot ik­ku­nat avaa­vat luon­non jopa kyl­py­am­mee­seen ja sau­naan.

– Tääl­lä ei ole yh­tään tai­det­ta, kos­ka luon­to on tai­de­te­os, joka vaih­tuu sään ja vuo­de­na­jan mu­kaan, Sari ker­too.

Syk­syl­lä ja tal­vel­la ton­tin kal­li­ot ja puut va­lais­taan maa­va­loin, jot­ta luon­toa nä­ki­si ik­ku­nas­ta sil­loin­kin. Säk­ki­pi­meä ra­jaa ta­loa Sa­rin mie­les­tä lii­kaa, ja va­loil­la mer­ki­tään re­vii­riä.

Si­sus­tuk­sen vä­ri­maa­il­man Sari on ot­ta­nut ym­pä­röi­väs­tä luon­nos­ta. Ta­los­sa on har­mai­ta ja tum­mia sä­vy­jä kuin kal­li­ot ja ki­vet, meri ja tai­vas, hie­kan vä­riä ja vä­hän pu­na­rus­ke­aa ku­ten män­nyn kaar­na.

– Jo kym­me­nen vuot­ta ja pi­dem­pään­kin olen käyt­tä­nyt mur­ret­tu­ja, peh­mei­tä sä­vy­jä. Ja kyl­lä, on mi­nul­la ol­lut val­koi­nen ja mus­ta­val­koi­nen­kin kau­si, Sari ker­too.

Oma vä­ri­kart­ta te­kee si­sus­ta­mi­sen hel­pok­si. Ka­lus­tei­den ja pie­ne­si­nei­den tyy­li­suun­nat voi­vat vaih­del­la. Sil­ti ko­ko­nai­suus on har­mo­ni­nen, kun vä­ri­maa­il­ma on eh­jä.

Ava­ras­ti yh­des­sä

Talo tun­tuu ava­ral­ta ja il­ma­val­ta. Ti­lat ovat sau­mat­to­mas­sa yh­tey­des­sä toi­siin­sa. Keit­tiö on sa­mal­la pai­kal­la kuin alun pe­rin­kin. Pie­ni ta­so­e­ro olo­huo­neen ja ma­kuu­huo­nei­den vä­lil­lä on jän­nit­tä­vä. Se­kin on ta­lon pe­ru­ja, mut­ta ma­kuu­huo­nei­siin joh­ti­vat ai­em­min na­ri­se­vat lau­ta­por­taat ei­vät­kä ny­kyi­set, ylel­li­sen tun­tui­sel­la ko­ko­lat­ti­a­ma­tol­la pei­te­tyt, le­ve­ät ra­put.

Ka­lus­teet ovat tum­mia vaa­lei­ta soh­via lu­kuun ot­ta­mat­ta. Maa­la­tuil­la lau­ta­lat­ti­oil­la on hil­li­tyn sä­vyi­siä ke­lim-mat­to­ja. Siel­lä tääl­lä on Kar­tel­lin muo­via, ku­ten tuo­le­ja ja Ghost-pöy­tä­va­lai­sin.

– Kai­ken­lai­sia asi­oi­ta voi yh­dis­tää, kun vain us­kal­taa teh­dä niin. Pi­dän pääl­le lii­mat­tu­na aja­tus­ta, et­tä vain tiet­ty­jä tyy­le­jä voi­si käyt­tää kes­ke­nään. Rik­ko­mal­la asi­oi­ta si­sus­tuk­ses­ta tu­lee vie­lä pa­rem­pi, Sari sa­noo.

Tä­nään Sa­rin si­sus­tus­tyy­li on tun­nel­mas­ta kiin­ni.

– Eri mie­len­ti­lois­sa pu­keu­dun ja si­sus­tan eri ta­val­la. Ei ole yh­tä oi­ke­aa tyy­liä.

Avaraa olohuonetta hallitsevat isot sohvat ja vaalea takka, jossa palaa usein tuli. Iso pöytä on Jackpointin. Korkeakiiltoinen seinäkaappi on tilattu Italiasta.

Het­ki no­ja­tuo­lis­sa

Sari ja hä­nen mie­hen­sä ovat yrit­tä­jiä. Vuo­des­ta 2016 Sari on pyö­rit­tä­nyt omaa De­sign Stu­dio Puro Casa -si­sus­tus­suun­nit­te­lu­toi­mis­to­aan. Sitä en­nen hän toi­mi muo­din pa­ris­sa Stock­man­nil­la, ja yrit­tä­jyys al­koi 2001 Sade-vaa­te­liik­kees­sä. Sit­ten hän piti Puro-lou­nas­kah­vi­laa ja työs­ken­te­li hy­vin­voin­ti­val­men­nuk­sen pa­ris­sa.

Täl­lä het­kel­lä pari asuu tal­vet Niz­zas­sa.

– Olen ai­na teh­nyt sitä mitä ra­kas­tan ja ra­kas­ta­nut sitä, mitä olen teh­nyt. Ha­em­me nyt va­ki­tuis­ta asun­toa ul­ko­mail­ta ja mi­nul­la on työ­kon­tak­te­ja muun mu­as­sa Rans­kas­sa, Sari ker­too.

Ke­vääs­tä lop­pu­syk­syyn elä­män tu­ki­koh­ta on täs­sä iha­nas­sa ta­los­sa luon­non kes­kel­lä.

Tu­lo­ri­tu­aa­li on ai­na sa­man­lai­nen. En­sin he pur­ka­vat kaup­pa­kas­sit. Sit­ten he is­tah­ta­vat oven­suus­sa odot­ta­viin no­ja­tuo­lei­hin ja avaa­vat il­ta­päi­vä­leh­det.

– Pa­ras­ta on täy­del­li­nen rau­ha. Tääl­lä stres­si huuh­tou­tuu pois. Kaik­ki työ­a­si­at ovat pois­sa mie­les­tä vii­meis­tään, kun is­tum­me ruo­ka­pöy­tään.

Teem­me kai­ken yh­des­sä

Ate­ri­an val­mis­ta­mi­seen voi Si­poon-ta­los­sa ku­lua hy­vin­kin puo­li päi­vää, sil­lä ruo­an­lait­to on Sa­rin ja hä­nen puo­li­son­sa yh­tei­nen har­ras­tus. He kat­ta­vat pöy­dän kau­niis­ti, sy­tyt­tä­vät tu­let kynt­ti­löi­hin ja tak­kaan ja lait­ta­vat mu­sii­kin soi­maan.

Sari nau­rah­taa, et­tä tont­ti ja talo ovat myös lo­pu­ton työ­lei­ri. Pa­ris­kun­ta rai­vaa met­sää moot­to­ri­sa­hal­la joka kesä niin, et­tä tal­ven tak­ka­puut on taat­tu. Meri ja tuu­li tuo­vat ros­kaa ran­nal­le ja ton­til­le. Eten­kin kui­van ke­sän neu­las­mää­rä teet­tää töi­tä, sil­lä kui­vat ha­vun­neu­la­set tu­keh­dut­ta­vat kas­vit al­taan.

Pa­ril­le on tär­ke­ää, et­tä pai­kat ovat kun­nos­sa ja siis­tit niin ul­ko­na kuin si­säl­lä.

– Teem­me yh­des­sä kai­ken: sii­vo­am­me, pyyk­kääm­me, tis­kaam­me ja lai­tam­me ruo­kaa. Se on mu­ka­vaa ar­jen har­mo­ni­aa ja on­nea. Ha­lu­am­me teh­dä asi­oi­ta yh­des­sä. Tois­ta ei tar­vit­se ve­tää pe­räs­sä ja ko­men­taa, Sari ker­too.