Lohjansaaren koulu oli päätetty lakkauttaa vuonna 2014, kun Anna Wallendahr osui kohdalle ja näki siinä uuden kotinsa ja studionsa. Kolmen vuoden kuluttua Anna perheineen sai ostaa yli 120-vuotiaan talon.

Per­heen edel­li­nen­kin koti oli van­ha puu­ta­lo, mut­ta An­na kai­pa­si ti­laa työl­le. – Toi­veis­sam­me oli koti, jo­hon voi­sin ra­ken­taa myös va­lo­ku­vaus­s­tu­di­on, An­na ker­too.

Kou­lu tuli kir­jai­mel­li­ses­ti vas­taan, kun An­na kävi kat­so­mas­sa Paa­vo­lan tam­mea, Suo­men kau­neim­mak­si kut­sut­tua puu­ta Loh­jan­saa­res­sa.

An­na ym­mär­si heti, et­tä kou­luun sai­si sekä ko­din et­tä rei­lus­ti työs­ken­te­ly­ti­laa.

Ra­ken­nus hur­ma­si An­nan ja Jus­sin.

– Olem­me mie­he­ni Jus­sin kans­sa täl­lai­sia van­ho­jen ta­lo­jen ha­laa­jia, sil­lä ta­ri­nat ja his­to­ria ovat meil­le tär­kei­tä. Mei­dän oli yk­sin­ker­tai­ses­ti pak­ko pe­las­taa tämä ta­lo­kau­no­tar, vaik­ka os­to­het­kel­lä kaik­ki ti­lat oli kuor­ru­tet­tu las­tu­le­vyil­lä ja muo­vi­ma­toil­la. Ha­lu­sim­me an­taa ta­lol­le mah­dol­li­suu­den, An­na ker­too.

Ar­jen eh­doil­la

540-ne­li­öi­nen kou­lu on niin iso, et­tä kun­nos­tus­ta teh­dään tila ker­ral­laan.

– Kaik­ki pi­tää suun­ni­tel­la uu­del­leen, sil­lä kou­lus­sa ei ole esi­mer­kik­si kyl­py­huo­nei­ta ei­kä ko­din­hoi­to­huo­net­ta. Meil­lä ei ole tar­vet­ta asua ni­me­no­maan kou­lus­sa, em­me­kä en­tis­tä tätä kou­lu­na vaan van­ha­na ta­lo­na, An­na to­te­aa.

Kaik­ki mah­dol­li­nen van­ha ja al­ku­pe­räi­nen kui­ten­kin säi­ly­te­tään tai kor­ja­taan ta­lon ra­ken­nu­sai­ka­kau­del­le tyy­pil­li­sil­lä ma­te­ri­aa­leil­la ja vä­reil­lä.

Vaik­ka vi­su­aa­li­suus on An­nal­le erit­täin tär­ke­ää ja mu­ka­na kai­kes­sa te­ke­mi­ses­sä, rat­kai­su­jen pi­tää myös toi­mia ar­jes­sa.

Juustot ja pikku-naposteltava viinilasillisen tai itse tehdyn oluen kanssa ovat perheessä juhlaherkkuja.

Suklaakakku on koko perheen suosikki. Kakku on St. Honore -konditoriasta Lohjalta. Sinivalkoiset kupit Fasaani Antiikista. Daaliat ovat omasta puutarhasta.

Haus­sa van­ho­ja ka­lus­tei­ta

An­na ja Jus­si pi­tä­vät van­ho­jen ta­lo­jen mit­ta­suh­teis­ta ja kor­keis­ta huo­neis­ta. Ku­vis­ta­kaan ei ai­na hah­mo­ta, kuin­ka suu­ris­ta ti­lois­ta on ky­sy­mys.

Ta­loon so­pi­via van­ho­ja ka­lus­tei­ta ei sik­si ole ai­van help­po löy­tää.

– Os­tan ai­na, kun löy­dän mie­lei­se­ni. Jos jo­kin ei so­vi­kaan, niin myyn sen sit­ten eteen­päin. Olen ai­na avoi­min mie­lin lii­ken­tees­sä. Ker­ran läh­din ruo­ka­kaup­paan ja tu­lin soh­va­ka­lus­ton kans­sa ta­kai­sin, kun yleen­sä sul­jet­tu­na ol­lut an­tiik­ki­lii­ke oli­kin avoin­na, An­na sa­noo ja nau­raa.

Vie­hät­tä­vä soh­va­ka­lus­to ko­ris­taa nyt flyy­ge­li­huo­net­ta.

Pienempään olohuoneeseen haluttiin vanhaa kirjastotunnelmaa. Pietarilainen flyygeli on samalta ajalta kuin koulu. William Morris suunnitteli tapetit 1860-luvulla. Punaiset sohvat ostettiin Tori.fi:stä jo ennen muuttoa. Seinällä on koululta löytynyt muotokuva Uno Cygnaeuksesta, joka tunnetaan suomalaisen kansakoulun isänä. Kaikki huoneen esineet on hankittu käytettyinä.

Kristallilasit on saatu ystävältä lahjaksi. Kupari-tarjotin on kirppislöytö. Kristallin käyttö ei rajoitu pelkästään juhlaan, vaan ne ovat välillä myös arkikäytössä, yleensä nuorimmalla tyttärellä.

Ku­lu­nut on kau­nis­ta

An­na ke­rää luon­nos­ta eri­lai­sia kui­vu­nei­ta ok­sia ja te­kee niis­tä kimp­pu­ja. Hän ar­vos­taa myös esi­neis­sä ja ka­lus­teis­sa ikää ja ta­ri­nal­li­suut­ta.

– Pi­dän esi­neis­tä ja huo­ne­ka­luis­ta, jot­ka ovat uniik­ke­ja. Ei hait­taa, jos esi­mer­kik­si pei­lis­tä ei kun­nol­la näy. Iän mu­ka­na niin pei­li kuin me ih­mi­set­kin me­ne­täm­me hie­man hoh­to­am­me.

An­na te­kee mie­lel­lään eri­lai­sia ase­tel­mia ja vaih­te­lee ka­lus­tus­ta. Var­sin­kin pie­net ka­lus­teet siir­ty­vät pai­kas­ta toi­seen.

– Heik­kou­te­ni ovat kaa­pit ja li­pas­tot. Kun jo­kin van­ha kau­no­tar tu­lee vas­taan, on ai­ka lait­taa jo­kin muu möö­pe­li taas kier­toon.

Hän tun­nus­tau­tuu myös kir­ja-ad­dik­tik­si. Joka paik­ka on täyn­nä kir­ja­pi­no­ja, iha­nia soh­va­pöy­tä­kir­jo­ja, joi­hin voi pala­ta ai­na uu­del­leen.

Makuuhuoneen pinkopahviseinät maalattiin Virtasen maalin Saaristo-värikartan sävyllä Klovharu. Harmaa korostaa kauniisti puun sävyä. Kangaspuiden penkki on löytynyt koulusta. Kirpputorilta löytynyt peili vaihtaa huonetta ja seinää säännöllisesti. Kori Askosta, riisipaperivalaisin Granitista. Fasaani on Annan isoisän metsästysmuisto.

Trymoopeili on Annan uusin löytö. Se on täydellinen pari huoneen mustalle flyygelille. Hertta on laatutietoinen kissa, joka pitää erityisesti punaisista samettisohvista.

Sa­vel­la ra­pa­tut sei­nät

An­nan fi­lo­so­fi­an mu­kaan kah­des­sa pe­räk­käi­ses­sä huo­nees­sa ei voi ol­la sa­man­lai­nen vä­ri­tys tai tum­muu­sas­te. Vä­ri­kont­ras­ti te­kee nä­ky­mäs­tä mie­len­kiin­toi­sen.

Hulp­pea, pe­rä­ti 3,5 met­rin huo­ne­kor­keus osoit­tau­tui pie­nem­mis­sä ti­lois­sa haas­teek­si. Ma­kuu­huo­nee­seen An­na kek­si asen­taa koko huo­neen kier­tä­vän kiin­te­än hyl­lyn, joka muo­dos­taa ti­laan vi­su­aa­li­sen kat­kon nor­maa­liin huo­ne­kor­keu­teen. Hyl­lyl­le saa herk­kiä esi­nei­tä suo­jaan kis­soil­ta.

Kos­ka au­lan lat­tia ja kat­to ovat tum­mat, An­na ha­lu­si, et­tä etei­sen sei­nät oli­si­vat sä­vyl­tään mel­ko vaa­le­at. Hän on it­se se­koit­ta­nut ja le­vit­tä­nyt sei­nil­le sa­vi­laas­tin.

– Sa­vi­rap­paus oli 1800-lu­vul­la Suo­mes­sa ylei­sin pin­ta­kä­sit­te­ly sei­nil­le. Vas­ta myö­hem­min tu­li­vat ta­pe­tit ja pin­ko­pah­vit. Sa­vi­rap­paus so­pii hy­vin hir­si­ra­ken­nuk­seen, An­na sa­noo.

An­na sai op­pin­sa sa­vi­rap­paa­ja Su­ve­ka Ky­mä­läi­sel­tä. Hän jär­jes­tää sa­vi­rap­paus­kurs­se­ja ja opet­ti An­naa­kin. Yh­teis­työ oli he­del­mäl­lis­tä: An­nan ja Su­ve­kan sa­vi­rap­pauk­seen liit­ty­vä si­sus­tus­kir­ja il­mes­tyy en­si vuon­na.

Tyyliin sopivassa altaassa on korkea takareuna, jotta vesi ei valu savirapattuun seinään. Savirapattu pinta kestää vain roiskeita. Allas on Netrauta.fi:stä. Hana Domus Classica. Kampauspöytään kuulunut taittopeili sopii hyvin meikkauspeiliksi. Pyyhekoukut Vitrine Studiosta.

Näkymä olohuoneesta makuuhuoneeseen. Pyöreä pikkupöytä on kirpputorilöytö. Anna ihastui vaatekaapin pyöreään muotoon, kun ystävä tarjosi sitä hänelle. Peili antaa yhden ulottuvuuden lisää. Matto on Tori.fi-löytö. Kaapin päällä on vauvankori, jossa tytöt ovat nukkuneet. Nyt kissat nukkuvat korissa mielellään.

Säi­ly­te­tään tu­le­vil­le pol­vil­le

Au­la on vii­mei­sin re­mon­toi­tu tila. An­na ha­lu­si, et­tä lop­pu­tu­los mu­kai­li­si nii­tä vuo­si­kym­me­niä, jol­loin talo on ra­ken­net­tu.

– Sil­loin käy­tet­tiin jo laat­to­ja lat­ti­ois­sa. Van­ho­ja laat­to­ja ei kui­ten­kaan löy­ty­nyt mis­tään tar­peek­si, jo­ten ti­la­sin suu­ren mää­rän näy­te­laat­to­ja. Vii­mein löy­tyi so­pi­va ita­li­a­lai­nen laat­ta.

Au­las­ta ero­tet­tuun ti­la­vaan ves­saan joh­ta­vat pa­ri­o­vet ovat 1800-lu­vun lo­pul­ta.

– Ne os­tet­tiin kol­mi­sen vuot­ta sit­ten, kun hal­val­la saa­tiin. Kor­ja­sin ovet al­ku­pe­räi­seen asuun­sa, ne oli­vat pal­vel­leet liu­kuo­vi­na.

An­nan ta­voi­te on, et­tä vaik­ka lä­hes kaik­ki on jou­dut­tu te­ke­mään uu­des­taan, lop­pu­tu­los näyt­täi­si sil­tä kuin se oli­si ol­lut pai­koil­laan sata vuot­ta.

– Teem­me kun­nos­tus­työ­tä pala ker­ral­laan. En osaa sa­noa, mil­loin kaik­ki on val­mis­ta. Tämä paik­ka on meil­le elä­män­ta­pa, ja ha­lu­am­me jät­tää sen pe­rin­nök­si tu­le­vil­le pol­vil­le.

Käsityönä tehty tuoli eteisessä on saatu erään peilin kylkiäisenä. Kotimainen vintagenahkalaukku ja pöytä ovat kirppikseltä. Joku oli tehnyt 1800-luvun pariovista liukuovet, mutta Anna korjasi ne alkuperäiseen asuunsa.