Erää­nä au­rin­koi­se­na maa­lis­kuun aa­mu­na Eli­nal­le tuli pu­he­lu työ­nan­ta­jal­ta, Hen­nes & Mau­rit­zil­ta. Eli­nal­le tar­jot­tiin mah­dol­li­suut­ta teh­dä sa­maa työ­tä kuin Suo­mes­sa, mut­ta Hol­lan­nis­sa.

– Tot­ta kai olin kiin­nos­tu­nut! Mi­nul­la on pit­kä his­to­ria H&M:llä. Aloi­tin ke­sä­työn­te­ki­jä­nä vuon­na 2001, ja vuo­sien var­rel­la olen eden­nyt esi­mies­teh­tä­viin. Mi­nul­la oli hyvä kä­si­tys sii­tä, mitä työs­ken­te­ly ul­ko­mail­la yri­tyk­ses­säm­me tar­koit­taa.

Asia ete­ni. Puo­len vuo­den pääs­tä oli edes­sä muut­to Ams­ter­da­miin. Eli­na kävi va­lit­se­mas­sa asun­non hei­nä­kuus­sa 2016. Elo­kuun en­sim­mäi­nen päi­vä hän muut­ti tän­ne.

– On­nek­si työ­nan­ta­ja aut­toi tä­män et­si­mi­ses­sä. Jäl­keen­päin olen ym­mär­tä­nyt, et­tä asun­non löy­ty­mi­nen Ams­ter­da­mis­ta oli­si voi­nut ol­la hy­vin­kin vai­ke­aa.

Asun­to­jen ky­syn­tä on suur­ta ja kau­pun­ki van­ha. Kun­nol­li­sia asun­to­ja on ra­jal­li­nen mää­rä, ja li­sää on lä­hes mah­do­ton­ta ra­ken­taa. Mo­net kol­me- ja ne­li­kymp­pi­set­kin asu­vat kimp­pa­käm­pis­sä, sil­lä kes­kus­tan tun­tu­mas­sa vuok­rat ovat kor­kei­ta.

Ka­lus­te­tun asun­non haas­teet

Eli­na asuu työn puo­les­ta en­sim­mäis­tä ker­taa ul­ko­mail­la. Hä­nen piti päät­tää, mitä läh­tee mu­kaan ja mitä jää.

– Va­lit­sin tie­toi­ses­ti, et­tä ha­lu­an myy­dä lä­hes kai­ken omai­suu­te­ni. Sik­si tar­vit­sin ka­lus­te­tun asun­non. Ke­räi­le­mä­ni de­sign­huo­ne­ka­lut ja muis­to­jen kan­nal­ta tär­ke­ät ta­va­rat ha­lu­sin kui­ten­kin mu­kaa­ni.

Ka­lus­tet­tu asun­to löy­tyi. Keit­ti­öön ja kyl­py­huo­nee­seen Eli­na oli to­del­la tyy­ty­väi­nen, mut­ta si­sus­tus­tyy­li jät­ti toi­vo­mi­sen va­raa. Nyt koko jut­tu nau­rat­taa.

– Vaik­ka pää­tin ot­taa asun­non, en ty­kän­nyt ka­lus­teis­ta yh­tään. Ihan mei­na­si men­nä jär­ki. Ne ei­vät koh­dan­neet oman tyy­li­ni kans­sa ol­len­kaan.

Rat­kai­suk­si Eli­na vuok­ra­si pie­nen va­ras­ton, jos­sa säi­lyt­tää osan ta­va­rois­ta ja huo­ne­ka­luis­ta. Omat ta­va­rat saa­pui­vat viik­ko muu­ton jäl­keen.

– Si­sus­tus al­koi muo­tou­tua. Löy­tyi har­mo­nia omien ja asun­nos­sa ol­lei­den huo­ne­ka­lu­jen vä­lil­le.

Lä­hes täy­del­li­nen koti

Ko­ti­ta­lo on kuin unel­ma, pi­par­kak­ku­ta­lo. Se si­jait­see Ams­ter­da­min Ka­naa­li­ke­häl­lä, Grach­ten­gor­de­lil­la, joka kuu­luu Unes­con maa­il­man­pe­rin­tö­koh­tei­siin. Ta­ri­na ker­too, et­tä sa­mas­sa nu­me­ros­sa oli­si asu­nut muu­an toh­to­ri Tulp, jon­ka Remb­randt ikuis­ti kuu­lui­saan maa­lauk­seen­sa Toh­to­ri Tul­pin ana­to­mi­an lu­en­to.

Toi­sen ker­rok­sen asun­nos­sa on kor­ke­at huo­neet. Si­jain­ti Jor­daa­nin kau­pun­gi­no­sas­sa on kes­kei­nen, mut­ta rau­hal­li­nen. Myös pe­rus­kor­jaus on teh­ty hy­vin. Naa­pu­rei­den ää­niä ei juu­ri kuu­lu.

– Se ei ole tääl­lä ol­len­kaan it­ses­tään­sel­vyys. Joil­la­kin alu­eil­la van­hat ta­lot on kor­jat­tu niin, et­tä kaik­ki kuu­luu läpi.

Pa­ras­ta Eli­nan mie­les­tä on ko­din ava­ruus. Se si­jait­see yh­des­sä ta­sos­sa, ja huo­neet ovat suu­ret. Mo­nis­sa Ams­ter­da­min asun­nois­sa sa­mat ne­li­öt saat­ta­vat ja­kau­tua kol­meen­kin ker­rok­seen.

– Tämä on lä­hes täy­del­li­nen koti. Ai­noa han­ka­la puo­li on vä­häi­nen kaap­pi­ti­la. Olen to­del­la jou­tu­nut käyt­tä­mään luo­vuut­ta täs­sä asi­as­sa, sil­lä mi­nul­le ker­tyy sat­tu­nees­ta syys­tä pal­jon vaat­tei­ta.

Paik­ka to­teut­taa it­se­ään

Ams­ter­dam on si­sus­ta­jal­le mah­dol­li­suuk­sien kau­pun­ki.

– Olin in­nois­sa­ni, kun ta­ju­sin, kuin­ka pal­jon si­sus­tus­kaup­po­ja tääl­lä on. Koen, et­tä nyt pää­sen to­teut­ta­maan it­se­ä­ni täl­lä sa­ral­la kun­nol­la.

Eli­na ko­kee, et­tä hä­nen vah­vuu­ten­sa työs­sään vi­su­a­lis­ti­na, ku­ten myös si­sus­ta­ja­na, on näh­dä asi­at ko­ko­nai­suu­te­na. Vä­ri­käs per­soo­na ei pel­kää ko­keil­la roh­kei­ta rat­kai­su­ja.

– Se tu­lee iden­ti­tee­tin kaut­ta. Joh­dan työk­se­ni tii­miä, joka luo vi­su­aa­li­sen puo­len elä­myk­siä muo­din pa­ris­sa.

Vi­her­si­sus­ta­jan pa­ra­tii­si

Sel­vi­si myös, et­tä leik­ko­ku­kat ja vi­her­kas­vit ovat Hol­lan­nis­sa pal­jon hal­vem­pia kuin Suo­mes­sa. Esi­mer­kik­si 50 tulp­paa­nia mak­saa yh­teen­sä seit­se­män eu­roa ja iso vi­her­kas­vi noin 20 eu­roa.

– Kuk­kia on vain os­tet­ta­va!

Ko­dis­sa on­kin pal­jon vi­her­kas­ve­ja kyl­py­huo­net­ta myö­ten. Joka viik­ko Eli­na käy ha­ke­mas­sa kim­pun tuo­rei­ta kuk­kia. Nii­den aset­te­lu mal­ja­koi­hin on oma oh­jel­ma­nu­me­ron­sa.

Lau­an­tai­päi­viin kuu­lu­vat mark­ki­nat, joil­ta Eli­na os­taa kuk­kia, he­del­miä ja vi­han­nek­sia. Sen jäl­keen hän me­nee mie­sys­tä­vän­sä Den­ni­sin tai ys­tä­vien­sä kans­sa la­sil­li­sel­le kuo­hu­vii­niä tai cap­puc­ci­nol­le.

– Käyn myös pal­jon bruns­seil­la vii­kon­lop­pui­sin. Tääl­lä on ihan lo­pu­ton mää­rä iha­nia ra­vin­to­loi­ta ja kah­vi­loi­ta.

Ar­jen lep­poi­sa ryt­mi

Eli­na on pääs­syt kiin­ni pai­kal­li­seen elä­män­me­noon hol­lan­ti­lai­sen mie­sys­tä­vän­sä avul­la.

– Tääl­lä ei ar­vos­te­ta kii­ret­tä. Elä­mäs­tä nau­tis­kel­laan, syö­dään pal­jon ul­ko­na ar­ke­na­kin per­heen ja ys­tä­vien kans­sa.

Sil­ti 1200-lu­vul­la pe­rus­te­tus­sa kau­pun­gis­sa ar­ki on eri­lais­ta kuin Hel­sin­gis­sä. Ros­kat jä­te­tään ta­lon eteen ka­dul­le kak­si ker­taa vii­kos­sa tiet­ty­nä kel­lo­nai­ka­na. Ros­ka­pön­töil­le ei ole ti­laa, ja ne hou­kut­te­li­si­vat rot­tia, joi­ta kau­pun­gis­sa on pal­jon. Lä­hes jo­kai­ses­sa ki­vi­jal­ka­liik­kees­sä, kah­vi­las­sa ja baa­ris­sa on­kin kis­sa tätä var­ten.

– Ai­na vit­sai­len sään­tö-Suo­mes­ta, mut­ta kyl­lä sii­nä­kin on hy­vät puo­len­sa. Pai­kal­li­set nau­ra­vat sitä, kuin­ka ke­hit­ty­nyt­tä vaik­ka­pa tuu­li­voi­ma on Hol­lan­nis­sa, mut­ta van­hois­sa ta­lois­sa ei saa­da net­tiä toi­mi­maan kun­nol­la.

Suureen kylpyhuoneeseen kuljetaan makuuhuoneen kautta. Kylpyhuoneeseen mahtuvat amme, kahden altaan kaappi, pesukone sekä erillinen suihkunurkkaus. Suuri palmuvehka sopii ikkunattomaan tilaan, sillä se pärjää ilman suoraa valoa. Pieniä asetelmia on myös kylpyhuoneessa.

Juu­ret mu­ka­na maa­il­mal­la

Hol­lan­ni­sa kaik­ki so­vi­tut ajat ovat suh­teel­li­sem­pia kuin Suo­mes­sa. Se mikä nyt nau­rat­taa, är­syt­ti alus­sa val­ta­vas­ti.

– Suo­mes­sa soi­tat var­tin pääs­tä, jos huol­to­mies­tä ei näy. Tääl­lä ei ole niin. Hyvä, jos so­vit­tu­na päi­vä­nä tu­lee. Olin täs­tä aluk­si ihan ki­re­ä­nä.

Mut­ta kaik­keen tot­tuu – vie­lä­pä hy­vin.

– Elä­mä tääl­lä on mu­ka­vaa. Olen op­pi­nut ar­vos­ta­maan sitä, et­tä elän enem­män het­kes­sä. Hel­sin­ki on val­ta­van ra­kas ja olen yl­peä Suo­mes­ta ja suo­ma­lai­suu­des­ta­ni, mut­ta koen ole­va­ni ko­to­na­ni tääl­lä, juu­ret mu­ka­na­ni.