Vuonna 1929 valmistunut talo on hienolla paikalla. Ympärillä on avarat peltonäkymät ja vieressä joki sekä koski. Talo saa pian uuden ulkovuorauksen ja maalipinnan. Väriksi on valittu Uula Colorin Pouta. Nurkkalautoihin tulee tummemman vihreää.

Kum­pui­le­va ­nur­mik­ko viet­tää alas jo­el­le. Kor­keus­ero on sen ver­ran suu­ri, et­tä ja­lat ha­lu­ai­si­vat kiih­dyt­tää koh­ti ran­taa. Mat­kan­te­koa sä­es­tää jo­el­ta kuu­lu­va ta­sai­nen kos­ken ko­hi­na. Ve­den ää­rel­le ra­ken­net­tu ran­ta­sau­nan te­ras­si on oi­val­li­nen paik­ka naut­tia kult­tuu­ri­mai­se­mas­ta: talo, kos­ki ja van­ha ki­vi­sil­ta.

– Jo­es­sa on nyt pa­ri­na tal­ve­na ol­lut kos­ki­ka­ra. Ne viet­tä­vät ke­sät Nor­jas­sa ja muut­ta­vat tal­vek­si hie­man ete­läm­mäs, Lee­na Vaah­te­ra ker­too.

Mai­se­ma­tank­kauk­sen jäl­keen jal­ka nou­see ke­vy­es­ti rin­net­tä ylös.

Kuis­tin si­sä­o­vien ik­ku­nois­sa on kuu­si ruu­tua. Etei­nen on tum­ma ja ko­di­kas. Ylä­ker­taan joh­ta­va por­taik­ko on tyy­li­käs –ei pel­käs­tään käy­tän­nöl­li­nen. Kai­kes­ta nä­kee, et­tä talo on ai­koi­naan ra­ken­net­tu aja­tuk­sel­la.

– Päi­vö­län on suun­ni­tel­lut jäm­sä­läi­nen ra­ken­nus­mes­ta­ri John Malm­berg. Talo on to­del­la hy­vin si­joi­tet­tu ton­til­le, tääl­tä on nä­ky­miä eri suun­tiin. Myös ra­ken­nuk­sen mit­ta­suh­teet ovat hy­vät, ku­vai­lee Lee­na.

Lee­na tie­tää, et­tä Malm­berg on suun­ni­tel­lut ky­läl­le muu­ta­man muun­kin ta­lon. Tun­ne­tuin niis­tä lie­nee pai­kal­li­nen Maa­mies­pirt­ti.

– Olen taus­tal­ta­ni kan­sa­tie­tei­li­jä ja kir­joi­tan ti­laus­his­to­riik­ke­ja. Olen lu­van­nut tänä syk­sy­nä kir­joit­taa yläyh­dis­tyk­sel­le pie­nen his­to­rii­kin maa­mies­seu­ran­ta­los­ta.

Leena Vaahtera nauttii elämästä maaseudun rauhassa ja kaupungin meiningeissä. Molemmat paikat tasapainottavat toisiaan. Kuhmoisissa nautitaan luonnosta ja pitkistä lenkeistä lähimaastossa.

TUN­NEL­MA MU­KA­NA

Men­nään pe­rem­mäl­le. Ruo­kai­lu­huo­nees­sa on ju­gen­din hen­keä.

– Ruo­kai­lu­huo­neen pir­tin­pöy­tä on yhä sa­mas­sa pai­kas­sa kuin sil­loin, kun tu­lim­me kat­so­maan ta­loa en­sim­mäi­sen ker­ran, ker­too Lee­na.

Lee­nas­ta ja Tanu-Mat­ti Tuo­mi­ses­ta tuli ta­lon uu­det omis­ta­jat vap­pu­na 2021.

– Pi­dim­me sii­tä, et­tä tääl­lä oli men­nei­syy­den tun­nel­ma mu­ka­na.

Ju­gend-tyy­li­nen uu­ni ja huo­neen ko­mea kat­to ovat al­ku­pe­räis­tä 1929 vuo­si­ker­taa.

– Täs­sä huo­nees­sa olem­me ta­pe­toi­neet sei­nät. Lat­ti­a­lan­kut ovat al­ku­pe­räi­set, mut­ta eris­tyk­set nii­den al­la on uu­sit­tu.

Huo­neen sei­nil­lä on kiin­nos­ta­vaa tai­det­ta.

– Tau­lut ovat Tanu-Ma­tin iso­äi­din enon ­Yr­jö Muu­kan te­ok­sia 1930- ja -40-lu­vuil­ta, ­Lee­na ker­too.

Tau­lu­jen tii­vis ja len­no­kas ri­pus­tus so­pii hie­nos­ti ta­lon hen­keen. Tyy­li pi­tää täs­sä­kin asi­as­sa.

Maalaukset sopivat hyvin juuri tähän. Leenan mielestä ne voisivat olla näkymiä tästä tuvasta, vaikka eivät toki ole. Mikkelin taidemuseossa oli Yrjö Muukan ja Aino Vihervä-Muukan teoksista näyttely 7.6.–21.9.2025 ja näistä kaksi ylintä olivat siellä lainassa. Takan reunalla olevan kynttilänjalan on tehnyt Leenan pappa Uno Waahtera. Hän teki sen pojalleen eli Leenan isälle 3-vuotis­syntymä­päivä­lahjaksi vuonna 1931. ”Isä antoi sen 3-vuotis­syntymä­päivä­lahjaksi meidän pojallemme eli omalle lapsenlapselleen”, Leena kertoo.

EI ENÄÄ VAN­HO­JA TA­LO­JA

Puuk­kois­ten kylä ja sen läpi kul­ke­va tie ovat ny­ky­mat­kai­li­jal­le tun­te­mat­to­mia, mut­ta näin ei ai­na ole ol­lut. Puuk­koi­nen oli ai­koi­naan vau­ras ja mer­kit­tä­vä kylä.

– Ky­län läpi kul­ke­va maan­tie oli ai­koi­naan tär­keä val­ta­väy­lä ja ta­lot pi­ti­vät kes­ti­kie­va­ria vuo­ro­tel­len. Tie oli ny­kyi­sen ne­los­tien var­hai­nen edel­tä­jä, ker­too Lee­na.

Lee­nan ja Tanu-Ma­tin ky­läl­le joh­dat­ti var­sin proo­sal­li­ses­ti in­ter­ne­tin asun­to­ha­ku.

– Mei­dän piti alun pe­rin ra­ken­taa mo­der­ni kak­kos­koti met­sään. Ha­lu­sim­me lä­hel­le luon­toa, Lee­na ker­too.

Pa­ris­kun­ta oli Tam­pe­reel­la asu­es­saan eh­ti­nyt jo pe­las­taa yh­den man­sar­di­kat­toi­sen hir­si­ta­lon.

– Kun myim­me Tam­pe­reen ta­lon, pää­tim­me, et­tä tämä oli täs­sä. Van­has­ta ta­los­ta on lii­kaa vai­vaa. Ker­ros­ta­lo­a­su­mi­nen so­pii meil­le pa­rem­min.

Mie­les­sä siin­si ke­vyt ja help­po elä­mä, jos­sa soit­to huol­to­mie­hel­le hoi­tai­si kaik­ki on­gel­mat. Tam­pe­re vaih­tui myö­hem­min Hel­sin­kiin ja kau­pun­ki­ko­ti Al­var Aal­lon suun­nit­te­le­maan ker­ros­ta­loon Munk­ki­nie­mes­sä. Kak­kos­ko­din han­kin­ta kui­ten­kin pyör­si en­ti­set pu­heet.

– Van­hat ta­lot ve­ti­vät mei­tä puo­leen­sa. Tämä talo tun­tui hy­väl­tä.

Lee­na huo­ma­si myös kai­paa­van­sa met­sä­ton­tin si­jaan asu­tuk­sen pa­riin.

– Kun tu­lin tän­ne ja näin tä­män ta­lon, huo­ma­sin, et­tä tyk­kään asua kult­tuu­riym­pä­ris­tös­sä. En ha­lua elää met­sän kes­kel­lä, vaan pi­dän sii­tä, et­tä täl­lä ky­läl­lä ja pai­kal­la on his­to­ri­aa. Sil­lä on mi­nul­le mer­ki­tys­tä.

Tyylien sekoitus. Olohuoneen tunnelman luo 1950-luvulta peräisin oleva ­rottinkinen tarjoiluvaunu, joka on hankittu ähtäriläiseltä kirpparilta.
Lautalattia on maalattu Uula Colorin maalin sävyllä Savi.
 Lennokas funkisvalaisin on hankittu vuosia sitten Tampereelta.

100-VUO­TIS­HUOL­TO

Kur­kis­te­taan vie­lä seu­raa­vaan huo­nee­seen. Keit­tiön työ­ta­sol­la on kui­vu­mas­sa ei­li­sen sie­ni­ret­ken saa­lis – ter­ha­koi­ta mus­ta­tor­vi­sie­niä odot­ta­mas­sa tal­ven kei­tok­sia.

Talo on käy­nyt kol­men vuo­den ai­ka­na läpi ison re­mon­tin. Voi­si hy­vin pu­hua 100-vuo­tis­huol­los­ta. Nurk­kia on kor­jat­tu siel­tä, mis­sä on ol­lut tar­vet­ta, ja muun mu­as­sa eris­tyk­siä on pa­ran­net­tu.

– Tuos­sa nur­kas­sa oli­vat alun pe­rin por­taat ta­lon al­la ole­vaan kel­la­riin. Nyt kul­ku kel­la­riin on ul­ko­kaut­ta.

Sa­mal­la sai­vat läh­tö­pas­sit ta­lon kyl­jes­sä kas­va­neen pih­la­jan juu­ret, jot­ka oli­vat rik­ko­neet pe­rus­tuk­sen ja jot­ka ulot­tui­vat kel­la­rin puo­lel­le.

Por­tai­kon ti­lal­la on nyt so­pi­va paik­ka jää­kaa­pil­le ja muul­le säi­ly­tyk­sel­le.

– Keit­ti­ön kiin­to­kaa­peis­sa on edel­leen ta­lon mu­ka­na tul­lei­ta as­ti­oi­ta, Lee­na ker­too.

As­ti­oi­den jou­kos­sa on to­del­li­sia aar­tei­ta. Lau­ta­sen poh­jas­sa ole­va Ara­bi­an piip­pu­lei­ma on toki kiin­nos­ta­va, mut­ta mie­len­kiin­toi­sem­paa löy­tyy toi­sel­ta puo­lel­ta.

– Ta­lon ra­ken­nut­ti näyt­te­li­jä Ah­ti Hal­ja­lan isä Toi­vo. Ah­ti toi­mi Tam­pe­reen Työ­vä­en Te­at­te­ris­sa näyt­te­li­jä­nä.

Puuk­koi­sis­sa vart­tu­nut Ah­ti muis­te­taan yhä muun mu­as­sa Rin­ta­mä­ke­läi­set- ja Met­so­lat-tv-­sar­jois­ta.

– Työ­vä­e­nyh­dis­tyk­sen lei­mal­la va­rus­te­tut as­ti­at ovat ol­leet työ­vä­e­nyh­dis­tyk­sen ta­los­sa, jos­sa toi­mi ra­vin­to­la ja te­at­te­ri.

Uusi keittiö on raikas ja mutkaton. Kaapistot on suunnitellut arkkitehti Jouko Kunnas ja ne on valmistanut puuseppä Sanna Ruokola.
Liesi on Smeg-merkkinen. Laatoitus on tiili­ladottu 15 x 15 cm:n kokoisilla laatoilla, jotka olivat remontista vastanneen Kalle Salmion isän yli­jäämää vuosien takaa.

Makuuhuoneen perällä on talon alkuperäiseen kalustukseen kuulunut peili­lipasto. Oviaukkoa kehystää puuseppä Sanna Ruokolan tekemä kirjahylly.
Ovea ei tarvita, sillä kirjastohuoneen pönttöuuni lämmittää myös makuuhuoneen.

KAK­KOS­KO­TIIN AN­TIIK­KIA JA VIN­TA­GEA

Ala­ker­ran suu­rin huo­ne on ta­lon ete­lä­pää­dys­sä si­jait­se­va olo­huo­ne. Ik­ku­nois­ta au­ke­a­vat kau­niit pel­to- ja jo­ki­nä­ky­mät. Huo­neen kes­kel­lä on ta­lon har­vo­ja uu­sia han­kin­to­ja – As­kon Lai­la-soh­va, joka se­kin on vin­ta­gea.

– Meil­lä oli pal­jon ta­va­raa va­ras­tos­sa Tam­pe­reen puu­ta­lo­ko­dis­ta. Muun mu­as­sa kak­si Por­mes­ta­ri-tuo­lia odot­ti va­ras­tos­sa uut­ta ko­tia.

Kak­kos­ko­tiin tuo­tiin van­hat ja an­tiik­ki­set ka­lus­teet. Kau­pun­ki­ker­ros­ta­loon va­li­koi­tui­vat mo­der­nim­mat Ar­te­kit.

Lee­na naut­tii elä­mäs­tä kah­des­sa hy­vin eri­lai­ses­sa ym­pä­ris­tös­sä.

– Li­pu­tan vah­vas­ti mo­ni­paik­kai­sen asu­mi­sen puo­les­ta.

Muu­tos ei ole vain ki­lo­met­re­jä tai tun­te­ja, vaan se on hyp­py eri­lai­siin ta­poi­hin elää ja ol­la.

– Mei­dät on otet­tu tääl­lä to­del­la hy­vin vas­taan. Olen eri­tyi­sen in­nois­sa­ni sii­tä, kuin­ka ak­tii­vi­nen kult­tuu­rie­lä­mä tääl­lä on.

Lee­na on mu­ka­na pai­kal­li­ses­sa nais­ten Kult­tuu­ri­kan­nel-ryh­män toi­min­nas­sa. Yh­dis­tys ko­koon­tuu ker­ran kuu­kau­des­sa yh­den jä­se­nen ko­to­na. Jo­kai­nen osal­lis­tu­ja val­mis­te­lee pie­nen pu­heen­vuo­ron il­lan ai­hees­ta. Päi­vö­län olo­huo­nees­sa pu­hut­tiin tam­mi­kuus­sa suo­ma­lai­suu­des­ta ku­va­tai­tees­sa.

– Esi­mer­kik­si Pek­ka Ha­lo­nen on maa­lan­nut näil­lä seu­duil­la mai­se­mia.

Tanu-Ma­tin iso­äi­din enol­la on yl­lät­tä­vä yh­teys Puuk­koi­siin.

– Löy­sin ky­lä­kir­jas­ta tie­don sii­tä, et­tä Yr­jö ­Muuk­ka viet­ti tääl­lä ke­siä vai­mon­sa kans­sa, Lee­na ker­too.

Sitä, on­ko tuos­sa ta­los­sa säi­ly­nyt ke­sä­vie­raan te­ke­mää tai­det­ta, ei vie­lä tie­de­tä.

– Tie­dän, mis­sä ta­los­sa he oli­vat ke­sä­pen­si­o­naa­tis­sa. Tämä asia pi­tää sel­vit­tää.

Kylpyhuone suunniteltiin remontissa uudelleen. Olohuoneen pinkopahvien takaa paljastui vanha, suljettu oviaukko. Kun se löytyi, päätettiin ovi palauttaa vanhalle paikalle, joka toimi paremmin kylppärissä. Arkkitehti Jouko Kunnas suunnitteli kylpyhuoneen ja vessan vanhan apukeittiön paikalle. Talossa ei ollut vettä eikä viemäriä ennen tätä remonttia.

Valo toimii ovensuussa talonvahtina. Eteisen seinissä näkyvät vanhat, hienot hirret. Maalaukset ovat Yrjö Muukan.