Hanna Linnakko
Mia Lundberg
Lempipaikkani on jossain kodin ja puutarhan välissä. Rakastan kaikkea kaunista, mikä kasvaa. Kesällä vietän suurimman osan ajastani ulkona. Viljelen pientä hyötypuutarhaa kaupungissakin: sisäpihan viljelylaatikossa kasvaa enimmäkseen yrttejä.
Puutarhatyökalut ovat kovassa käytössä. Helsingin keskustassa minulla on viljelylaatikoita taloyhtiömme sisäpihalla.
Hanna Linnakko
Sisustustyylini on monessa mielessä linjaton. Kodissani on erityylisiä esineitä eri aikakausilta, ja sisustus elää jatkuvasti. Pohjoismainen elämäntyyli näkyy kodin käytännöllisyydessä ja luonnonläheisyydessä. Kotini sisustus helpottaa ja juhlistaa arkisia askareita ja rituaaleja.
Monet lempiesineistäni ovat arkisia, kauniita käyttöesineitä: leikkuulauta, leipälauta ja puukulhot.
Hanna Linnakko
Sisustuspaheeni on ajatus siitä, että kaiken pitäisi aina olla siistiä ja puhdasta varsinkin, jos joku tulee kylään. Haluaisin olla paremmin sinut sen kanssa, että elämä on välillä sotkuista ja että on ok, että se heijastuu kotiinkin.
Pidän erityisesti Arabian vanhoista kukkaruukuista, koska ne ovat erinomaisia käytössä ja kaiken lisäksi kauniita.
Hanna Linnakko
Rakkain esineeni on jokin päivittäinen käyttöesine: Miguel Milán suunnittelema Cesta-valaisin, Dualitin leivänpaahdin, puiset salaattikulhot, Samujin leikkuu- ja leipälaudat tai vanhat Arabian kukkaruukut sekä käsinmaalatut mukit ja kulhot. Hyvin toimivat ja kauniisti valmistetut käyttöesineet tekevät tavallisista hetkistä erityisiä.
Cesta-valaisin on mieleinen, koska siitä tulee erityisen kaunis valo. Valon määrää voi säädellä himmentimellä.
Hanna Linnakko
Rentoudun käymällä saunassa tai kylvyssä ja kokkaamalla yhdessä mieheni kanssa. Yhdessä syöminen on helpoin tapa ylläpitää sosiaalista elämää ja perhesuhteita erityisesti silloin, kun kaikilla on tahoillaan kiirettä. Yhteinen illallinen ankkuroi ja rauhoittaa päivän.
Asioita, jotka tekevät kodin -kirjassani pohdin mistä syntyvät kodikkuus, hyvä olo ja viihtyisyys.
Hanna Linnakko
En luopuisi rakkaista kotoisista tavoista: kynttilöiden sytyttämisestä joka ilta, lakanoiden silittämisestä ja vaihtamisesta, vuoteessa lukemisesta tai aamukahvin keittämisestä ja juomisesta rauhassa.
Värini ovat sidoksissa vuodenaikaan. Keväällä kaipaan kaikkea vaaleaa, raikasta ja luonnonläheistä. Syksyllä ja talvella tummemmat sävyt ja runsaammat tekstuurit tuovat kotiympäristöön lämpöä ja lohtua. Niitä tarvitaan karusta vuodenajasta selviämiseen.
Matkatuliaisina mukaani tarttuu usein käyttötekstiilejä. Ne tuovat arkeen muistoja matkoilta ja niitä on helppo tuoda kauempaakin.
Hanna Linnakko
Rakkain maisemani on lapsuudestani tuttu suomalainen saaristomaisema – ja toisaalta Italiassa omalta pihalta aukeava vehreä, kukkulainen näkymä. Pelloista, puista ja vuorista rakentuva tilkku-täkkimaisema on tyypillinen Marchen alueelle.
Hanna Linnakko
Sara Karlsson on 35-vuotias yrittäjä, kirjoittaja ja luova konsultti. Hän on julkaissut tänä vuonna kirjan Asioita jotka tekevät kodin. Sara asuu Helsingin Ullanlinnassa miehensä ja koiransa kanssa.
Kuva Saana ja Olli
Pienikin vihreä asetelma elävöittää kylpyhuonetta. Saniaiset nauttivat kosteudesta ja varjosta. Vasemmalla olevaa saniaista, Microsorum diversifoliumia, saa usein pienenä taimena. Australiasta peräisin oleva saniainen kasvaa kuitenkin ajan kanssa melko näyttäväksi, jolloin se sopii esimerkiksi amppeliin. Oikealla vanhan ajan hienohelma Asparacus densiflorus sprengeri.
Kuva Saana ja Olli
Pienikin vihreä asetelma elävöittää kylpyhuonetta. Saniaiset nauttivat kosteudesta ja varjosta. Vasemmalla olevaa saniaista, Microsorum diversifoliumia, saa usein pienenä taimena. Australiasta peräisin oleva saniainen kasvaa kuitenkin ajan kanssa melko näyttäväksi, jolloin se sopii esimerkiksi amppeliin. Oikealla vanhan ajan hienohelma Asparacus densiflorus sprengeri.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2