Lilla Ljuva sijaitsee Loviisan keskustassa. ”Moni loviisalainen on kertonut, että talo on keskeisestä sijainnistaan huolimatta jäänyt unholaan, ja vasta kun muutin tähän, he ovat huomanneet, että tuossahan on tuollainen ihastuttava pieni talo.” Tänä kesänä talo sai uuden maalipinnan. Museoviraston hyväksymän vadelman sävyn.

Nina on teatteritaiteen maisteri. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta ja opiskellut myös ulkomailla. Kotona on paljon muistoja vuosista maailmalla.

Kun Nina Wik­lund as­tui en­sim­mäis­tä ker­taa pie­neen si­ni­seen ta­loon Lo­vii­san kes­kus­tas­sa al­ku­vuo­des­ta 2014, vas­tas­sa oli loh­du­ton näky. Tyh­jil­lään ol­lut talo huo­kui kyl­myyt­tä ja mo­nen vuo­den yk­si­näi­syyt­tä. Si­sä­pin­nat oli­vat huo­nos­sa kun­nos­sa ja kun­nal­lis­tek­niik­ka puut­tui.

– Tun­tui sil­tä kuin talo oli­si huu­ta­nut apua ja pyy­tä­nyt mi­nua pi­tä­mään sii­tä huol­ta. Ajat­te­lin, et­tä täl­le ta­lol­le täy­tyy an­taa mah­dol­li­suus ku­kois­taa ja kai­vaa esil­le se kau­neus mikä ta­los­sa on.

Ta­lon omin­ta­kei­nen tun­nel­ma pu­hut­te­li Ni­naa, ja huo­nos­ta kun­nos­ta huo­li­mat­ta hän ihas­tui sii­hen en­si­käyn­nil­lä. Vii­mei­nen niit­ti oli se, et­tä läh­ties­sään Nina huo­ma­si, et­tä kol­mes­ta ik­ku­nas­ta nä­kyy Lo­vii­san kirk­ko.

– Olin noin kuu­kaut­ta ai­em­min miet­ti­nyt, mil­tä mah­tai­si tun­tua asua niin, et­tä nä­ki­si ik­ku­nois­taan kir­kon. Se oli kuin merk­ki. Sil­loin ajat­te­lin, et­tä jos­kus­han pi­tää luot­taa in­tui­ti­oon. Kun kä­ve­lin ko­tiin, pu­huin it­sel­le­ni, et­tä Nina, nyt sun vaan pi­tää us­kal­taa.

Ja Nina us­kal­si. Kau­pan­te­ko­ti­lai­suu­des­ta ulos kä­ve­li en­sim­mäi­sen ta­lon­sa os­ta­nut on­nel­li­nen nai­nen skump­pa­pul­lo kai­na­los­saan.

Upea vanha kakluuni on 1800-luvulta ja muurattu paikalleen viime kesänä. Kakluuni on pelastus talvella, jolloin Nina sytyttää tulen uuniin päivittäin.

Kodissa parasta on sen tunnelma ja upea valo. ”Välillä on vaan pakko pysähtyä ihailemaan valon tanssia seinillä.” Peili on Ranskasta, tuoli antiikkimarkkinoilta. Lattialla on vanhan gramofonin torvi.

Ro­man­tiik­kaa vai mur­heenk­ryy­ni?

Vas­tas­sa oli kui­ten­kin traa­gi­nen näky.

– Olen ro­mant­ti­nen ih­mi­nen ja ajat­te­len usein, et­tä elä­mä on vä­hän kuin elo­ku­vis­sa. Ro­man­tiik­ka oli kui­ten­kin täl­lä ker­taa kau­ka­na. Talo oli pi­meä ja sei­nis­tä huo­kui pit­kään tyh­jil­lään olo ja kos­teus. Näky teki su­rul­li­sek­si. Sii­tä huo­li­mat­ta ryh­dyin heti seu­raa­va­na päi­vä­nä hom­miin.

Al­koi val­ta­va re­mont­ti. En­sim­mäi­se­nä Ninahank­ki ta­loon kun­nal­lis­tek­nii­kan eli ve­den, vie­mä­röin­nin ja säh­köt. Seu­raa­vak­si ra­ken­net­tiin kyl­py­huo­ne. Sit­ten oli­vat vuo­ros­sa huo­neet yk­si ker­ral­laan.

Ta­loon oli sa­ta­nut si­säl­le, jo­ten kaik­ki pin­nat piti pur­kaa ja tar­kas­taa va­hin­got. Sei­niin asen­net­tiin puu­kui­tu­le­vyt, joi­den pääl­le liis­te­röi­tiin ma­ku­la­tuu­ri­ta­pet­ti ta­soit­ta­maan pin­taa. Lo­puk­si sei­nät ta­pe­toi­tiin van­haan ta­loon so­pi­vil­la pa­pe­ri­ta­pe­teil­la. Keit­ti­ös­sä on esil­lä sekä van­haa tii­li­sei­nää et­tä al­ku­pe­räi­siä hir­siä. Lat­ti­at hi­ot­tiin ja maa­lat­tiin muo­vit­to­mil­la maa­leil­la.

– Ha­lu­sin jät­tää osan ta­lon his­to­ri­as­ta nä­ky­viin, se an­taa ta­lol­le ka­rak­tää­riä. Pois­tin keit­ti­ön tii­li­muu­ris­ta laas­ti­pin­nan ja raa­pu­tin kat­to­pal­kit puh­taik­si. En kui­ten­kaan ha­lun­nut hioa kaik­kea pa­ti­naa pois, et­tei lop­pu­tu­lok­ses­ta tu­li­si lii­an siis­ti.

Nina on teh­nyt val­ta­o­san re­mon­tis­ta it­se.

– En pel­kää it­se te­ke­mis­tä. On mu­ka­vaa ope­tel­la uu­sia jut­tu­ja ja teh­dä asi­oi­ta omil­la kä­sil­lä. Olen vah­va ja to­del­la osaa­va, ja olen sii­tä yl­peä.

Nina kutsuu valokuvaseinää leikkisästi pornoseinäksi. Valokuvat hän löysi Pariisista. Lipaston Nina on päällystänyt Lafayette-tavaratalon muoti- katalogilla vuodelta 1911. Hän käytti tuunauksessa decoupage-tekniikkaa.

Keittiön kaapin Nina osti Tori.fi:stä. Hän hioi ja maalasi kaapin, vaihtoi lasit oviin ja lisäsi niihin koristelistat. ”Naapurini Senni Koskenvesa kävi koristelemassa kaapin kukkasin.” Kaapin päällä olevat uhkeat kanat ovat Englannista.

Ke­räi­li­jä­luon­ne osaa myös luo­pua

Ni­nan koti on kuin mu­seo, täyn­nä toi­nen tois­taan kiin­nos­ta­vam­pia esi­nei­tä. Nii­tä on ker­ty­nyt vuo­sien var­rel­la mat­koil­ta, an­tiik­ki­liik­keis­tä ja kirp­pu­to­reil­ta. Nina on asu­nut muun mu­as­sa Tuk­hol­mas­sa ja Lon­toos­sa. Hän on ai­na Suo­meen pa­la­tes­saan tuo­nut mu­ka­naan sen, mikä on mat­ka­lauk­kui­hin mah­tu­nut.

– Olen ke­räi­li­jä­luon­ne, se on rak­kain har­ras­tuk­se­ni ja in­to­hi­mo­ni. Tyy­li­ni on ol­lut ai­na täl­lai­nen, olen ai­na pi­tä­nyt kai­kes­ta van­has­ta ja vä­rik­kääs­tä.

Nyt Ni­nal­la on talo, jos­sa ke­rä­tyt ta­va­rat pää­se­vät oi­keuk­siin­sa: pys­tit, nu­ket, ra­si­at, maa­lauk­set, iko­nit, kir­je­vaa’at, pik­ku­tuh­mat pos­ti­kor­tit, pur­nu­kat, mat­ka­lau­kut ja van­hat he­rä­tys­kel­lot.

– On­nek­si osaan myös luo­pua. Mi­nul­le on ol­lut tär­keä oi­val­lus, et­tä ky­sees­sä on vain esi­ne, ei sen tär­ke­äm­pi asia. Kai­kel­la on ai­kan­sa ja paik­kan­sa. Jos jo­kin esi­ne ei enää miel­ly­tä tai se ei löy­dä paik­kaan­sa, an­nan sen eteen­päin.

Sininen divaani löytyi Facebookin kierrätysryhmästä. Ninan veli auttoi sen kuljetuksessa.

Mie­li­ku­vi­tus­ta ei tar­vit­se hil­li­tä

Nina ins­pi­roi­tuu elo­ku­vis­ta, mu­sii­kis­ta ja kir­jois­ta. Hä­nen ko­to­naan soi ai­na mu­siik­ki, ja hän käy usein kir­jas­tos­sa se­lai­le­mas­sa ul­ko­mai­sia leh­tiä ja kir­jo­ja. Nina on omien sa­no­jen­sa mu­kaan elo­ku­va­hul­lu, ja hän on­kin jär­jes­tä­nyt kah­te­na ke­sä­nä Lo­vii­san ui­ma­ran­nal­la ul­koil­ma­e­lo­ku­va­näy­tök­siä.

– Mi­nul­la on hyvä mie­li­ku­vi­tus, en yh­tään hil­lit­se it­se­ä­ni. Tu­len te­at­te­ri­per­hees­tä, isä­ni oli näyt­te­li­jä ja tai­de­maa­la­ri. Lap­suu­den­ko­ti­ni oli hy­vin run­sas si­sus­tuk­sel­taan, ja jo lap­se­na ru­pe­sin ra­ken­te­le­maan ase­tel­mia ja vaih­te­le­maan jär­jes­tys­tä huo­nees­sa­ni.

Nina löy­tää suu­rim­man osan huo­ne­ka­luis­ta ja pie­ne­si­neis­tä käy­tet­tyi­nä ja tuu­naa niis­tä mie­lei­si­ään. Hän ei ole ker­ta­käyt­tö­kult­tuu­rin ihai­li­ja, vaan tie­tää tark­kaan mitä koti mil­loin­kin kai­paa.

– Kor­jai­len omal­la ta­val­la­ni, en ole en­ti­söi­jä. Mi­nua ei hait­taa, jos pei­lis­tä puut­tuu kul­taus­ta. Miel­tä­ni läm­mit­tää aja­tus, et­tä olen pys­ty­nyt an­ta­maan esi­neel­le uu­den mah­dol­li­suu­den. Tyk­kään, et­tä esi­neis­sä on ro­soi­suut­ta, ja elä­mä niis­sä saa nä­kyä.

Kylpyhuoneen Nina remontoi ihan ensimmäisenä. Allaskaappi löytyi vintiltä. Nina putsasi sen ja päällysti posliininpalasilla. Pelastusrenkaan Nina sai lahjaksi. Ninalla oli haaveissa tassuamme ja ruutulattia. Haaveet toteutuivat!

Vuo­si vuo­del­ta iha­nam­pi

Nina on ol­lut mu­ka­na Lo­vii­san Wan­hat Ta­lot -ta­pah­tu­mas­sa vuo­des­ta 2014 as­ti.

– Mi­nut pyy­det­tiin mu­kaan heti en­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä, vaik­ka talo oli vie­lä ihan pom­mi. Mi­nul­la oli kui­ten­kin aja­tus sii­tä, mi­hin suun­taan koti on me­nos­sa, mut­ta ai­no­as­taan kyl­py­huo­ne oli val­mis. Vie­raat ovat pys­ty­neet seu­raa­maan vuo­si vuo­del­ta, mitä kaik­kea tääl­lä on ta­pah­tu­nut.

Ja pal­jon on näi­den vuo­sien ai­ka­na ta­pah­tu­nut. Hy­lä­tys­tä naa­pu­rus­ton mur­heenk­ryy­nis­tä on tul­lut Lil­la Ljuva, lo­vii­sa­lais­ten ra­kas­ta­ma kau­no­tar. Tänä ke­sä­nä oli ta­lon jul­ki­si­vun en­ti­söi­mi­sen vuo­ro. Osaan ta­loa tuli uu­si pa­ne­loin­ti. Talo maa­lat­tiin pel­la­va­öl­jy­maa­lil­la va­del­man sä­vyi­sek­si, Mu­se­o­vi­ras­ton hy­väk­syn­näl­lä.

– Koen et­tä elän unel­maa­ni. Talo huo­kuu hy­vää, ja tun­tuu ihan sil­tä kuin tämä talo kuis­kai­si päi­vit­täin mi­nul­le kii­tok­sen­sa, et­tä pe­las­tin sen.

Nina osti vanhan elokuvajulisteen vieraillessaan ensimmäistä kertaa Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa vuonna 2011. Sitä hän tuijotteli Helsingin-kodissaan ja haaveili Loviisaan muuttamisesta.

Viihtyisää terassia reunustaa pieni ruukkupuutarha: ”Olen parempi ruukuissa kasvattaja kuin perennojen kasvattaja. Satsaan kesäkukkiin ja kauniisiin ruukkuihin ja nautin niistä.”