Pappilan pääsisäänkäynnin verannalla aika on pysähtynyt. Auli on kerännyt puutarhasta tammen ja ruusupensaan oksia maljakoihin.

Olem­me vie­rail­leet ko­me­as­sa pap­pi­las­sa ai­em­min­kin. Jou­lu­na 2012 pää­sim­me kur­kis­ta­maan si­sus­tus­suun­nit­te­li­ja Au­li Wil­l­ma­nin per­heen jou­lun­viet­toon. Täl­lä ker­taa olem­me ky­läs­sä sa­tei­se­na ke­sä­päi­vä­nä. Var­si­nais­suo­ma­lai­nen mai­se­ma ja ko­mea talo ovat ke­sä­ai­kaan vä­hin­tään yh­tä vie­hät­tä­viä kuin tal­vel­la.

Pap­pi­la on ol­lut Au­lin koti jo lä­hes 30 vuo­den ajan, ju­han­nu­saa­tos­ta 1993.

Loi­mi­jo­en ran­nas­sa si­jait­se­van uusk­las­si­sen pap­pi­lan pää­ra­ken­nuk­sen on suun­ni­tel­lut ark­ki­teh­ti Ha­rald Smed­berg 1926. Sa­mal­la pai­kal­la on si­jain­nut pap­pi­la ai­na­kin 1600-lu­vul­ta läh­tien.

– Olen Loi­maal­ta ko­toi­sin, ja olin ai­na ihail­lut van­haa pap­pi­laa ja sen mil­jöö­tä kirk­koi­neen. Haa­vees­ta tuli tot­ta, Au­li ker­too.

Loimijoki virtaa komean pappilan takana. Paikalla on sijainnut pappila jo 1600-luvulta lähtien.

Auli on käynyt keräämässä pappilan pihamaan vanhoista tammista lehviä keittiön ja kuistin maljakoihin.

Kau­neu­den kai­puu vei muu­tok­seen

Au­li on kou­lu­tuk­sel­taan eri­kois­sai­raan­hoi­ta­ja, mut­ta kau­neu­den kai­puu sekä vah­va halu to­teut­taa it­se­ään ja tai­teel­lis­ta puol­taan pa­kot­ti­vat hä­net muut­ta­maan am­ma­til­lis­ta suun­taa. Näin Rib­bon sai al­kun­sa vuon­na 1985. Au­li te­kee si­sus­tus­suun­ni­tel­mia sekä yk­si­tyis­ko­tei­hin et­tä yri­tyk­sil­le.

– In­to­hi­mo­ni on yh­dis­tää uut­ta ja van­haa. Olen myös hy­vin kiin­nos­tu­nut tai­de­his­to­ri­as­ta.

Alus­ta läh­tien yri­tyk­ses­sä on ol­lut myös om­pe­li­mo. Myö­hem­min on pe­rus­tet­tu vers­tas, jos­sa työs­ken­te­le­vät puu­sep­pä, ver­hoi­li­ja ja om­pe­li­ja. Yri­tys työl­lis­tää noin 12 hen­ki­löä.

– Kes­ki­tyn ny­kyi­sin lä­hin­nä suun­nit­te­lu- ja os­to­työ­hön. Työn mo­ni­puo­li­suus on iha­naa, mu­ka­vat ja ki­vat koh­taa­mi­set tal­len­tu­vat muis­tii­ni ja am­men­nan niis­tä, ker­too Au­li työs­tään.

Au­li on elä­nyt yri­tyk­sen­sä kans­sa 90-lu­vun la­man, nou­su­kau­den ja ko­ro­na­e­pi­de­mi­an­kin.

– 90-lu­vun lama oli kau­hea paik­ka, se oli rank­kaa, sil­lä moni me­net­ti työ­paik­kan­sa ja lai­no­jen ko­rot oli­vat kor­ke­al­la, ih­mi­sil­lä ei ol­lut mah­dol­li­suut­ta sat­sa­ta ko­tiin. Nou­su­kaut­ta kes­ti kym­me­ni­sen vuot­ta. Ko­ro­na osoit­ti, et­tä ko­tiin kan­nat­taa si­joit­taa, se tuo hy­vää oloa ja rau­hoit­taa, poh­tii Au­li.

Ruokasalin kalusto on ostettu huutokaupasta Turusta vuonna 1993. Auli muistelee, kuinka yleisö aplodeerasi, kun kiihkeä huutokilpa ratkesi heidän hyväkseen. Kalustoon kuuluu jatkettava ruokapöytä, kymmenen tuolia, kaksi käsinojallista tuolia, mahalipasto, senkki ja vitriinikaappi. Pöydässä on muotoon ommeltu Marimekon pöytäliina.

Ruokasalin seinälle on koottu suomalaisten ikonimaalausharrastajien töitä. Neitsyt Maria -patsas on ostettu messuilta Ranskasta.

Kir­kon­kel­lo­jen soin­ti ryt­mit­tää eloa

Au­li on ai­na ra­kas­ta­nut van­ho­ja ra­ken­nuk­sia ja maa­seu­dun rau­haa.

– Pa­ras asia ko­to­na on­kin sitä ym­pä­röi­vä luon­to, van­hat puut ja kas­vil­li­suus. Puu­tar­has­sa tou­hu­a­mi­nen on iha­naa te­ke­mis­tä.

Isos­sa pap­pi­las­sa pi­hoi­neen on pal­jon puu­haa, mut­ta tar­vit­ta­es­sa Au­li hank­kii apua.

– Koen pap­pi­lan ru­nol­li­se­na paik­ka­na. On niin pal­jon kaik­kea kau­nis­ta, mikä pu­hut­te­lee mi­nua: ton­til­la vir­taa­va Loi­mi­jo­ki ja tun­ne sii­tä, et­tä pap­pi­las­sa on joku, joka suo­je­lee. Ne tuo­vat mi­nul­le rau­haa. Tääl­lä kir­kon­kel­lo­jen soin­ti ryt­mit­tää elä­mää.

Arkiolohuoneen seinää koristaa edeltävän pappilan alkuperäinen, kaunis vanha ovi. Siinä on kyläsepän takomat saranat. Divaanisohva on omaa tuotantoa, sohvapöydän Auli on saanut aikoinaan äidiltään.

'

Salin sohva on Aulin suunnittelema ja omassa verstaassa tehty. Kustavilaistyyliset kevyet nojatuolit ovat huonekalutehdas Wiikin tuotantoa, moderni lasipöytä sopii istuinryhmän pariksi. Kertaustyylinen kattokruunu on 1900-luvun alusta. Suuri teos seinällä on Aulin ystävän Outi Tammen akryylimaalaus.

Ar­ki­o­lo­huo­ne on ko­din kes­ki­pis­te

Pap­pi­laan on kak­si si­sään­käyn­tiä. Ta­lon si­vus­sa on ar­ki­sem­pi si­sään­käyn­ti kuis­til­le ja sii­tä on käyn­ti suo­raan suu­reen keit­ti­öön.

– Keit­tiö on jo 30 vuot­ta van­ha ja haa­veis­sa on­kin seu­raa­vak­si re­mon­toi­da se. Näin isos­sa ja van­has­sa ta­los­sa on ai­na jo­ta­kin re­mon­toi­ta­vaa. Kun pää­see yh­den pään lop­puun, täy­tyy­kin jo aloit­taa uu­des­taan toi­ses­ta pääs­tä, ker­too Au­li ja nau­rah­taa.

Ar­ki­sin Au­lin käy­tös­sä ovat keit­tiö, ko­din­hoi­to­huo­ne, sau­na, ma­kuu­huo­ne kyl­py­huo­nei­neen sekä ar­ki­o­lo­huo­ne. Ar­ki­o­lo­huo­nees­sa on kak­si soh­vaa vas­tak­kain ja pie­ni ruo­ka­pöy­tä kes­kel­lä.

– Vie­tän tääl­lä pal­jon ai­kaa.

Ar­ki­o­lo­huo­nees­sa syö­dään ja seu­rus­tel­laan tai ren­tou­du­taan töi­den jäl­keen kat­so­mal­la te­le­vi­si­o­ta tai lu­es­kel­len.

– Ar­ki­o­lo­huo­ne on eh­dot­to­mas­ti tä­män ko­din kes­ki­pis­te.

Pap­pi­las­sa on myös suu­ri ruo­ka­sa­li, jo­hon mah­tuu mai­ni­os­ti huu­to­kau­pas­ta os­tet­tu 12 hen­gen ruo­kai­lu­ryh­mä. Pap­pi­lan ruo­ka­sa­li ja sali ovat käy­tös­sä juh­lis­sa tai sil­loin, kun vie­rai­ta on enem­män. Juh­lan ai­kaan ote­taan käyt­töön myös ta­lon kau­nis pää­si­sään­käyn­ti.

– Tääl­lä on rau­hal­lis­ta, vaik­ka oli­si pal­jon vie­rai­ta. Tyt­tä­re­ni per­hei­neen vie­rai­lee­kin tääl­lä usein.

Tyt­tä­ren per­hee­seen kuu­luu myös pik­kui­nen Kert­tu, Au­lin en­sim­mäi­nen lap­sen­lap­si.

Saarekkeella on tilaa kokkailuun ja leipomiseen. Keittiön marmoritasot ovat Loimaan kivestä. Auli pitää kovasti materiaalista, sillä varsinkin leipomiseen marmori on mitä oivallisin. Vanha tarjotin on saatu Aulin äidiltä.

Puu­se­pän­työ­tä ja uu­sia haa­vei­ta

Kai­kes­ta huo­maa, et­tä pap­pi­laa asuu tai­ta­va si­sus­ta­ja. Van­han ta­lon hen­keä on kun­ni­oi­tet­tu, mut­ta ny­ky­a­jan asu­mis­mu­ka­vuuk­sis­ta ei ole tin­git­ty.

– Si­sus­ta­ja­na in­nos­tun uu­des­ta, mut­ta säi­ly­tän van­haa ai­na, kun se on mah­dol­lis­ta. Kier­rä­tän, han­kin hy­vää ja laa­du­kas­ta, jon­ka käy­tän lop­puun saak­ka. Van­hem­mil­ta saa­dut ka­lus­teet ovat mi­nul­le eri­tyi­sen tär­kei­tä, Au­li ker­too.

Ki­pi­nän tai­teen ke­rää­mi­seen Au­li on saa­nut äi­dil­tään. Au­li on os­ta­nut en­sim­mäi­set tai­de-te­ok­set jo nuo­re­na tyt­tö­nä. Hän mai­nit­see lem­pi­tai­tei­li­joik­seen Pent­ti Koi­vi­kon, Kuut­ti La­vo­sen ja Jo­han­na Orak­sen. Myös loi­maa­lai­set Kat­ja Han­nu­la ja Sii­ri Tan­ner kuu­lu­vat hä­nen suo­sik­kei­hin­sa.

Tai­de on yh­dis­tet­ty tääl­lä pui­siin huo­ne­ka­lui­hin, pel­la­vaan, silk­kiin ja vil­laan.

– Ar­vos­tan suu­res­ti puu­se­pän­työ­tä. Van­ha puu on kau­nis­ta, on se sit­ten ta­lon­poi­kais­ka­lus­te tai Ar­te­kia.

Au­lin si­sus­ta­mis­ta oh­jaa myös se pe­ri­aa­te, et­tei si­sus­tus­ta saa teh­dä kos­kaan lii­an val­miik­si.

– Ti­laa täy­tyy jät­tää ai­na uu­sil­le haa­veil­le ja suun­ni­tel­mil­le, in­nos­tu­mi­sel­le.

Fun-kattovalaisin on Verner Pantonin suunnittelema. Seinä-valaisin Artemide. Taulu loimaalaisen Katja Hannulan hevosaiheinen teos. Makuuhuoneen kalusto on ranskalaisen Granden.

Talon sivussa olevan sisäänkäynnin eteen on rakennettu iso terassi, jolla nautitaan kesäpäivistä. Siellä mahtuu grillaamaan ja ruokailemaan suurellakin joukolla.