Hienoposliinistaan tunnettu Meissen on kiinnostava pikkukaupunki. Läheltä löytyvät niin upeat vanhat linnat kuin kauniit viinitilatkin. Elben rannalla sijaitsevan kaupungin kruunaa hurmaava vanha kaupunki.
Meissenin sydän on vanha kaupunki ja kukkula, jonka laella sijaitsevat Meissenin katedraali sekä Albrechtsburgin linna. Alueeseen voi tutustua jalan ja ihailla samalla mukulakivikatuja, hieman vinoja vanhoja rakennuksia ja pieniä liikkeitä, joissa myydään esimerkiksi lähialueiden viinejä ja kuuluisaa posliinia. Tunnelma on kotoisa ja kaupungin taloissa riittää katseltavaa. Jos väsymys yllättää, voi piipahtaa viinitupaan tai johonkin mukavaan ravintolaan, kuten Vincenz Richteriin, aterialle.
Meissen sijaitsee Saksin osavaltiossa ja kuuluu Dresdenin hallintopiiriin. Asukkaita kaupungissa on vajaa 30 000. Meissen ja sen ympäristö on täydellinen lomapaikka kauneutta, rauhaa, kulttuuria ja tekemistä etsivälle. Voisi sanoa, että Saksin alue ja Elben rannat ovat Saksan parhaiten varjeltu matkailusalaisuus. Kannattaa mennä, ennen kuin massat valtaavat sen!
Posliinin historiaa
Kaupunki juhli vime vuonna Meissen-posliinin 300-vuotisjuhlaa. Posliinin tarina alkoi 1700-luvun molemmin puolin hallinneesta hieman omalaatuisesta August Väkevästä, joka oli hyvin kiinnostunut kiinalaisesta posliinista. Lopulta Johann Friedrich Böttger johdolla kehittiin resepti eurooppalaiselle hienoposliinille vuonna 1708. Posliinin valmistus aloitettiin 6.6.1710 Meissenissa, Albrechtsburgin linnassa. Nykyiselle paikalleen, Meissenin alueella sijaitsevaan Triebischin laaksoon, tehdas siirrettiin vuosina 1861-64. Meissen-posliinin logo, kaksi miekkaa ristikkäin, on yksi vanhimmista tunnetuista tuotemerkeistä. Tutuimpia maalauskuvioita ovat viininlehtiköynnökset ja hahmoista tuunetuimpia ovat apinat.
Meissen-posliinia pääsee ihailemaan mm. Albrechtsburgin linnassa sekä tehtaan museossa. Kannattaa piipahtaa myös tehtaanmyymälässä, jossa aina silloin tällöin voi tehdä todellisia löytöjä.
Meissenin leivän tarina
August Väkevän aikana kuriirit kulkivat säännöllisesti Dresdenin ja Meissenin väliä. Lähetit olivat ottaneet tavakseen juoda Meissenin viiniä hevosen selässä istuessaan. Koska tämä oli vaarallista ja hidasti matkaa, Meissenin leipureille annettiin käsky kehittää ohut ja helposti hajoava leivonnainen. Leivonnainen tuli näyttää ehjänä määränpäässä todisteena juopottelemattomuudesta. Näin syntyi pallon mallinen ja ohutkuorinen “Meissen Fummel”, jota vielä nykyäänkin myydään kaupungin leipomoissa ja kahviloissa.
Majoitusvinkki Meissenissa:
Welcome Parkhotel Meissen on ihastuttava hotelli puutarhoineen. Näkymä avautuu suoraan vanhan kaupungin kukkulalle ja Meissenin katedraalille sekä Albrechtsburgin linnalle.
Katso myös nämä:
Saxony Wine trail
Saxony Wine trail seuraa Elben rantoja ja sen varrella on lukuisia viinitiloja ja upeita ravintoloita.
Saksan suurin yksityinen viinitila Schloss Proschwitz Prinz Zur Lippe on hyvä esimerkki hyvin hoidetusta viinitilasta, jossa voi majoittua ja tehdä ostoksia.
Linnojen loistoa
Moritzburgin linna toimi August Väkevän metsästyspalatsina. Erikoisuuksia ovat mm. nahalla sekä höyhenillä koristellut huoneet ja huonekalut, sekä vaaleanpunainen metsästysmaja.
Lisää Saksin alueen linnoista täältä .
Lisätietoja alueesta: Saksan valtion matkailutoimisto ja Meissenin turisti-info.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2