Hä­meen­lin­nan maa­lais­mai­se­mis­sa ko­mei­lee rak­kau­del­la suun­ni­tel­tu ja pe­rin­tei­tä huo­ku­va hir­si­ta­lo, Ha­vu­la. Ko­tia asut­ta­vat Ant­ti, Nel­li, kol­me las­ta ja si­sä­kis­sa­na viih­ty­vä pyö­re­ä­sil­mäi­nen Syl­vi Kep­po­nen. Tän­ne, man­sar­di­ka­ton al­le, on tii­vis­ty­nyt pa­ris­kun­nan jo en­sit­ref­feil­lä al­ka­neen unel­moin­nin tu­los.

Jo sil­loin Nel­lin mie­len­mai­se­ma asui man­sar­di­ka­ton al­la ja Ant­ti piir­te­li ruu­tu­pa­pe­ril­le vik­to­ri­aa­nis­tyy­li­sis­tä ta­lois­ta mie­leis­tään ver­si­o­ta. Per­he eh­dit­tiin pe­rus­taa pie­neen poi­ka­mies­kak­si­oon Tu­ren­kiin, jos­sa oman ko­din suun­nit­te­lu al­koi kol­laa­sein ja haa­ve­lis­toin.

– Hir­si tun­tui pit­käi­käi­sel­tä va­lin­nal­ta. Ha­lu­sim­me ra­ken­taa lop­pu­e­lä­män ko­din, Ant­ti ker­too.

Mansardikattoinen hirsitalo on Honkarakenteen toimittama. Talo sopii hyvin maalaismaisemaan. Hirsi tuntui pitkäikäiseltä valinnalta, sillä perhe halusi rakentaa loppuelämän kodin.

Hir­si­ta­lo pe­rin­tei­seen tyy­liin

Vi­sio omas­ta ko­dis­ta oli vah­va. Pit­käi­käi­nen ja ter­veel­li­nen hir­si ja rää­tä­löi­dyt rat­kai­sut oli­vat pa­ris­kun­nal­le tär­kei­tä.

– Ta­voit­tee­nam­me oli, et­tä ko­dis­ta tu­li­si mah­dol­li­sim­man ko­di­kas, ko­ti­hii­rik­si tun­nus­tau­tu­vat Ant­ti ja Nel­li pal­jas­ta­vat.

Ra­ken­ta­mi­nen kävi su­ju­vas­ti ta­lo­toi­mit­ta­ja Hon­ka­ra­ken­teen kans­sa. Tut­tu tim­pu­ri oli kor­vaa­ma­ton apu ja mu­ka­na pro­jek­tis­sa ai­na pe­rus­tuk­sis­ta as­ti. Hir­si­run­koi­sen ta­lon ra­ken­ta­mi­nen kes­ti vuo­den ja per­he pää­si muut­ta­maan ke­sä­kuus­sa 2020.

Vank­ko­jen hir­si­sei­nien läpi ei­vät myrs­kyt kan­tau­du, ja tun­nel­ma on tyy­ni, vaik­ka pie­ni Lyy­ti-nei­ti ki­kat­taa­kin vil­lis­ti toi­mit­ta­jan lei­ki­tyk­sil­le. Tila tun­tuu iät­tö­mäl­tä, sil­lä sen mit­ta­kaa­va on ih­mi­sen ko­koi­nen. Tum­mik­si kä­si­tel­lyt uu­tu­kai­set hir­ret vai­kut­ta­vat ikäis­tään van­hem­mil­ta.

Nii­den sävy piti saa­da ker­ral­la oi­kein, ja pari teki sä­vy­ko­kei­lu­ja rus­keil­la, kuul­ta­vil­la öl­jy­va­hoil­la, jot­ta lop­pu­tu­los ei oli­si lii­an pu­nai­nen saa­ti har­maa. Vaa­lea kat­to ja lank­ku­lat­tia tuo­vat va­loa ko­ko­nai­suu­teen. Muut si­sus­tuk­sen sä­vyt ovat pe­rin­tei­siä ja lem­pe­än mur­ret­tu­ja, ko­dik­kai­ta.

Eteisessä on Boråstapeterin renessanssitapetti Rosenvinge, jonka kuvio on yli 500 vuotta vanha. Kalusteet on haalittu kirpputoreilta ja isovanhemmilta. Nellin lapsuudenhuoneessa ollut valkoinen kirjasinkasti jatkaa edelleen tärkeää tehtäväänsä Nellin pienten aarteiden säilytyspaikkana.

Oma koti huo­le­ton

Oma­ko­ti­ta­lon uu­det ra­ken­teet so­pi­vat sau­mat­ta yh­teen van­ho­jen ka­lus­tei­den kans­sa, ja ta­lon mit­ta­suh­teet tun­tu­vat ta­sa­pai­noi­sil­ta. Ka­lus­tei­ta piti hank­kia uu­teen ko­tiin roi­mas­ti, sil­lä en­ti­sen ko­din 50 ne­li­öön nii­tä ei pal­joa mah­tu­nut.

Pää­o­sin su­ku­lai­sil­ta sekä Tu­ren­gin ja Hä­meen­lin­nan kirp­pu­to­reil­ta han­ki­tuis­sa ka­lus­teis­sa oli tär­kein­tä kau­neus ja pa­ti­na. Ra­ken­nu­sai­ka­na os­tet­tu­ja ka­lus­tei­ta ja va­lai­si­mia säi­ly­tet­tiin van­hem­pien luo­na, sil­lä kirp­pu­to­ri­löy­tö­jen kans­sa ei sovi ai­kail­la. Pa­ti­nan ta­kia ka­lus­tei­ta ei myös­kään tur­haan kun­nos­te­ta, vaan ikä saa nä­kyä niis­sä.

– Mie­les­tä­ni eri­tyi­sen on­nis­tu­nut­ta on uu­den ja van­han yh­dis­te­ly, Nel­li sa­noo.

Antti suunnitteli Smålandspisen-puuhellan ympärille muuratun nurkkauksen. Pari yritti löytää puuhellaa käytettynä, mutta uusi sai kelvata, jotta rakentaminen pysyi aikataulussa. Sylvi Kepposen rauhallinen ruokailutila on polttopuiden päälle jäävällä hyllyllä.

Täh­ti­tai­vas ka­tos­sa

Vaik­ka toi­min­not on suun­ni­tel­tu lap­si­per­heen ar­keen käy­tän­nöl­li­syys edel­lä, ei mie­li­ku­vi­tuk­sen puut­tees­ta voi syy­tel­lä. Run­sau­des­ta naut­ti­va Nel­li on suun­ni­tel­lut mo­nia haus­ko­ja yk­si­tyis­koh­tia ta­loon: Ala­ker­ran wc:n kat­toa so­mis­taa maa­lat­tu täh­ti­tai­vas ja ko­me­ron oves­sa on herk­kä kuk­ka­maa­laus, jon­ka to­teut­ti Nel­lin pa­ras ys­tä­vä. Ant­ti on nik­ka­roi­nut ja tuu­nan­nut mo­nia per­soo­nal­li­sia huo­ne­ka­lu­ja.

Oli myös alus­ta as­ti sel­vää, et­tei tä­hän ko­tiin tu­li­si yh­tään pe­rus­laat­taa. Nel­lin isä myi ai­koi­naan laat­to­ja, jois­ta Nel­li ai­na ihas­te­li kau­neim­pia. Her­kul­li­sen vä­ri­siä ja muo­toi­sia laat­to­ja on yh­dis­tel­ty tai­ta­vas­ti ta­lon kyl­py­huo­neis­sa ja wc:ssä.

– Poh­dim­me, tar­vit­sem­me­ko to­del­la kah­ta suih­kua kyl­py­huo­nee­seen, ku­ten ny­ky­ään on ta­pa­na ra­ken­taa.

Myös ma­te­ri­aa­li­va­lin­nois­sa Ant­ti ja Nel­li luot­ti­vat enem­män omaan ma­kuun kuin val­lit­se­vaan tren­diin. Ins­pi­raa­ti­o­ta he ha­ki­vat tar­vit­ta­es­sa ruot­sa­laisb­log­gaa­jil­ta, joi­den huo­le­ton tyy­li miel­lyt­ti hei­tä.

Yläkerran kylpytila ja wc on erotettu lasiseinällä. Kaikki märkätilat on sisustettu ilahduttavan omaperäisesti vanhoilla kalusteilla. Siinä missä alakerrassa asioidaan tähtitaivaan alla, yläkerrassa kylvetään hohtavien kalansuomu- ja pennilaattojen keskellä.

Muis­to­ja luo­mas­sa

Nel­li ha­lu­aa luo­da tai­a­no­mais­ta lap­suut­ta jäl­ki­kas­vul­leen, niin kuin hä­nen oma äi­tin­sä loi hä­nel­le. Lei­kit saa­vat val­loit­taa ko­din joka so­pen.

Si­sus­tus­va­lin­nat, pe­rin­teet ja yh­tei­set lei­kit ruok­ki­vat las­ten mie­li­ku­vi­tus­ta. Muun mu­as­sa olo­huo­neen van­ha kaap­pi­kel­lo ei näy­tä ai­kaa, sil­lä on mui­ta teh­tä­viä. Ai­na jou­lun al­la met­säs­sä asus­ta­va tont­tu muut­taa viet­tä­mään jou­lua sen uu­me­niin.

Nel­li on on­nis­tu­nut luo­maan kau­nii­ta nä­ky­miä ja huo­nees­ta toi­seen vaih­tu­via tun­nel­mia. Hän pyö­rit­te­li run­sas­ta väri- ja kuo­si­maa­il­maa kol­laa­seik­si mal­li­pa­las­ten kans­sa. Ta­pe­teis­sa Nel­liä ja Ant­tia miel­lyt­tä­vät eri­tyi­ses­ti luon­to­ai­heet ja mur­re­tut sä­vyt.

Sil­mä löy­tää ai­na jo­tain uut­ta kat­sel­ta­vaa.

– Ko­ri­tuo­lis­sa ik­ku­nan ää­res­sä seu­raam­me usein met­sä­ne­läin­ten elä­mää. Ton­tin reu­na­mil­la tel­mi­vät ke­tun­po­jat, ja ker­ran jout­sen­per­he tal­lus­ti lä­hei­sel­le lam­mel­le. Ant­ti on näh­nyt myös mäy­rän, Nel­li muis­te­lee.

Nimi ha­vu­met­säs­tä

Ha­vu­la sai ni­men­sä ta­lon tiel­tä kaa­det­tu­jen kuu­sien mu­kaan. An­tin ko­ti­ti­las­ta loh­kot­tu tont­ti ra­jau­tuu nyt ti­he­ään kuu­si­met­sään ja syk­syn vä­reis­sä kyl­pe­viin pel­toi­hin. Ton­tin reu­nal­le las­ke­vat pen­ger­ryk­set, ja siel­lä kie­mur­taa puro.

Piha on vie­lä työn al­la. Sin­ne on ai­ko­mus ra­ken­taa lä­hi­vuo­si­na pi­ha­sau­na ja pal­ju. Puu­tar­haan on tu­los­sa hyö­ty­tar­ha, keto pö­lyt­tä­jil­le ja pe­rin­tei­set pe­ren­na­pen­kit.

Pi­han lai­dal­la sei­soo myös ko­mea 1800-lu­vul­la ra­ken­net­tu rii­hi. Siel­lä on An­tin kun­to­sa­li ja ton­til­ta kaa­det­tu­ja pui­ta hal­koi­na.

– Toi­vot­ta­vas­ti pi­hal­la on tu­le­vai­suu­des­sa ti­laa myös pa­ril­le al­pa­kal­le, Nel­li ja Ant­ti haa­vei­le­vat.

Yläkerran aulatilassa voi järjestää vaikka tarinatuokion futonilla tai yövyttää vieraita.