Tie Pet­ter Rid­ders­ta­din ja Pau­la Uo­ti­lan ko­tiin on to­del­la idyl­li­nen. Olem­me Djur­går­de­nin saa­rel­la, ki­ven­hei­ton pääs­sä Ös­ter­mal­mil­ta. 1700-lu­vul­la ku­nin­gas an­toi tie­tyil­le kau­pun­ki­lai­sil­le oi­keu­den ra­ken­taa ke­sä­hu­vi­lan­sa met­säs­tys­mail­leen, ja vii­mei­nen niis­tä nou­si tän­ne noin 60 vuot­ta sit­ten.

Olohuoneen seinällä on 1700-luvulta metsästysaiheinen suuri maalaus ja sen edessä tanskalaisen Finn Juhlin vuonna 1945 suunnittelemat, vihreällä kankaalla päällystetyt 45-nojatuolit.

Rid­ders­ta­din su­vun kel­tai­nen ki­vi­ta­lo si­vu­ra­ken­nuk­si­neen si­jait­see tai­tei­li­jap­rins­si Eu­ge­nin mu­se­o­ko­din, Wal­de­mar­sud­den, naa­pu­ris­sa. Lu­mo­a­vaan pi­ha­pii­riin as­tu­taan muu­rien lo­mas­ta port­ti­kon­kien läpi. Meri pil­kah­te­lee ra­ken­nus­ten vä­lis­tä, ja suu­ret, van­hat puut hu­mi­se­vat kor­keuk­sis­sa.

Rakennusten suojaamassa puutarhassa on mukava kahvitella. Pöytäryhmän takana näkyy työhuoneen ikkuna. Sen viereltä hallista avautuvat pariovet suoraan puutarhaan.

Ark­ki­teh­ti­toi­mis­to­aan joh­ta­va Pet­ter Rid­ders­tad ker­too pe­ri­neen­sä oman sii­vun­sa su­vun hu­vi­lan ra­ken­nuk­sis­ta pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Per­he on re­mon­toi­nut ta­loa mo­neen ot­tee­seen: vii­mek­si re­mont­tia ovat teh­neet Pet­te­rin iso­äi­ti vuon­na 1975 ja Pet­ter it­se 1990- ja 2000-lu­vuil­la. Pet­ter ja hä­nen puo­li­son­sa Pau­la ovat si­sus­ta­neet ta­los­ta it­sen­sä oloi­sen ja nä­köi­sen sen his­to­ri­aa kun­ni­oit­ta­en.

Kirjastoon avautuvien pariovien yläpuolelle ripustettiin Petter Ridderstadin suvun muotokuvia 1700-luvulta. Huone palveli aikanaan taiteilija Louis Sparren ateljeena.

HIS­TO­RI­AL­LI­SIA ASUK­KAI­TA

– Mil­tei kaik­ki, mikä ta­los­sa näyt­tää ole­van 1700-lu­vul­ta, on to­del­li­suu­des­sa 1850-lu­vun pe­ru­ja, Pet­ter ker­too ta­los­taan, joka on hä­nel­le tut­tu jo lap­suu­des­ta.

Helena Blomqvistin The Liberation Infantry -valokuvateos ripustettiin rokokoopöydän päälle.

Sil­loin ta­los­sa asui vuok­ral­la Pet­te­rin hy­vin muis­ta­ma Lou­is Spar­re puo­li­soi­neen. Spar­re oli ruot­sa­lai­nen tai­tei­li­ja, muo­toi­li­ja ja krei­vi, joka teki ai­koi­naan uraa myös Suo­mes­sa. 1800-lu­vun lo­pul­la Spar­re kävi maa­laus­ret­kil­lä Kar­ja­las­sa Ak­se­li Gal­len-Kal­le­lan ja mui­den ka­re­li­a­nis­tien kans­sa. Vuo­si­sa­to­jen vaih­tees­sa hän joh­ti Por­voo­seen pe­rus­ta­maan­sa Iris-teh­das­ta, jos­sa val­mis­tet­tiin huo­ne­ka­lu­ja ja ke­ra­miik­kaa.

– Pe­la­sin kou­lui­käi­se­nä Lou­is Spar­ren kans­sa do­mi­noa hä­nen atel­jees­saan, ny­kyi­ses­sä olo­huo­nees­sam­me. Pu­huim­me kai­kes­ta mah­dol­li­ses­ta ei­kä mei­tä hai­tan­nut 87 vuo­den ikä­e­ro, Pet­ter muis­te­lee.

Antiikkipulloa ja hopeavaasia käytetään maljakkoina.

Lou­is Spar­ren puo­li­so oli kir­jai­li­ja, muo­toi­li­ja ja kir­jo­jen ko­ru­si­to­ja Eva Man­ner­heim Spar­re. Hän oli mar­salk­ka Man­ner­hei­min pik­ku­si­sar.

– Tai­tei­li­ja­pa­ris­kun­nal­le asun­non vuok­ran­nut iso­äi­ti­ni oli hei­dän hyvä ys­tä­vän­sä. Si­vu­ta­lo toi­mi Lou­is Spar­ren atel­jee­na tä­män pa­lat­tua ta­kai­sin Tuk­hol­maan vuon­na 1908 Iris-teh­taan sul­keu­tu­mi­sen jäl­keen, Pet­ter ker­too.

Olohuone on kahden kerroksen korkuinen. Kivimuuratun tulisijan yläpuolella on parvi. Noja-tuolien ja sohvaryhmän seurana on metallinen pöytä Oscar & Clothildesta.

Myös mar­salk­ka vie­rai­li ai­koi­naan ta­los­sa. Sii­tä ker­too ni­mi­kir­joi­tus van­has­sa vie­ras­kir­jas­sa.

Keittiöstä kuljetaan kirjaston läpi olohuoneeseen, missä kattoikkuna valaisee tilaa. Takaseinällä on Esko Männikön valokuvateos aiheenaan härkä.

KEIT­TIÖ SIIR­TYI ME­REN PUO­LEL­LE

Keit­tiö on Pet­te­rin ja Pau­lan ko­din eh­do­ton sy­dän. Vii­mei­ses­sä re­mon­tis­sa se siir­ret­tiin olo­huo­neen jat­keek­si. Ta­loa kas­va­tet­tiin ai­na me­ren­ran­ta­pa­ti­ol­le as­ti niin, et­tä me­ren liik­keet väl­keh­ti­vät keit­ti­ö­pää­dyn la­si­o­vis­sa.

Holvikaaren alta siirrytään olohuoneesta halliin. Hallissa on olohuoneen tavoin öölantilaiset kalkkikivilaatat.

Keit­ti­ön kaa­pis­to­jen pai­kat, ta­sot, avo­tu­li – kaik­ki on suun­ni­tel­tu in­to­hi­mol­la ja mil­li­met­rin tark­kuu­del­la. Lop­pu­tu­los on kui­ten­kin ren­to ja ko­di­kas. Te­ki­jöi­den tark­kuu­des­ta ker­too tie­tyn pu­nai­sen sä­vyn jäl­ji­tys. Vuo­sia sit­ten kum­pi­kin oli ta­hol­laan ihas­tu­nut mai­nos­toi­mis­ton keit­ti­ön­kaap­pien vä­riin. Kun sa­maa pu­nais­ta ha­lut­tiin omaan ko­tiin, sitä et­sit­tiin niin kau­an, et­tä juu­ri oi­kea sävy löy­tyi.

– Meil­lä on yh­tei­nen mai­nos­toi­mis­to­taus­ta, mut­ta Pet­ter vaih­toi myö­hem­min ark­ki­teh­din töi­hin, ker­too Pau­la, joka on am­ma­til­taan graa­fi­nen suun­nit­te­li­ja.

Paula ja Petter nauttivat idyllistään. Vesi lainehtii lähellä ja puutarhassa istuessa voi seurata lahdella kulkevia veneitä. Djurgårdenin alueella on useita museoita, kuuluisimpana Skansenin ulkoilmamuseo.

Hie­nos­tu­nut pu­nai­nen, puu­pin­nat, te­räs ja vaa­lea muu­ri luo­vat puit­teet ruo­kai­luil­le ja il­la­nis­tu­jai­sil­le ys­tä­vien kans­sa. Kaik­ki­al­la lei­juu yrt­tien ja vi­han­nes­ten tuok­su. Työ­ta­sol­la ruu­kuis­sa ja ki­pois­sa odot­ta­vat pa­vut, pap­ri­kat ja ba­si­li­kat käyt­tö­vuo­ro­aan, ja ul­ko­na pa­ti­ol­la kas­vaa ros­ma­rii­ni ruu­kus­sa.

– Ra­kas­tan ruo­an­lait­toa. Maal­la saa­res­sa mi­nul­la on iso kas­vi­maa ja ta­lon ta­ka­na mus­tik­ka­met­sä, Pau­la sa­noo.

Hän muis­taa yhä myös lap­suu­den mus­tik­ka­maat Kes­ki-Suo­mes­sa.

Kirjaston seinällä on grafiikkateosten kokoelma. Sohvan edessä on Mogens Lassenin suunnittelema egyptiläinen mahonkipöytä.

– Juur­ruin Tuk­hol­maan al­le kak­si­kymp­pi­se­nä ke­sä­lo­ma­mat­kal­la, kun ra­hat lop­pui­vat ja piti men­nä töi­hin. Ke­sän päät­teek­si hain kou­lu­tus­ta­ni vas­taa­via pai­no­a­lan töi­tä ja pää­dyin lo­pul­ta graa­fi­kok­si, hän ker­too.

Työhuoneessa on tanskalaisen Dinesenin kaunis douglaskuusi-lautalattia. Perä-seinällä näkyy japanilaisen Hiroshi Sugimoton valokuvateos.

AJAN HAU­RAS­TA­MA KAU­NEUS

Olo­huo­nees­sa on kor­keut­ta kah­den ker­rok­sen ver­ran. Huo­neen kes­kel­lä on soh­va­ryh­mä ja sei­nil­lä pal­jon tai­det­ta. Pa­ri­o­vien pääl­lä on kol­me muo­to­ku­vaa 1700-lu­vul­ta. Yk­si niis­tä esit­tää Pet­te­rin esi-isää, Pet­ter Sol­dan Rid­ders­ta­dia, joka tuli Suo­mes­ta Ruot­siin vuon­na 1718 per­heen­sä kans­sa.

– Pi­dän muo­to­ku­vis­ta, ne ker­to­vat su­vus­ta­ni. Tääl­lä on pal­jon myös su­ku­ni pe­rin­tö­e­si­nei­tä ja -huo­ne­ka­lu­ja. Ajan hau­ras­ta­ma kau­neus pu­hut­te­lee mi­nua, ku­ten myös van­ho­jen esi­nei­den laa­tu ja niis­sä nä­ky­vä työn jäl­ki, hän to­te­aa.

Sivupöydän vieressä on lattiasta kattoon ulottuva Paulan keitto-kirjojen kokoelma. Aputuoleina toimivat Alvar Aallon suunnittelemat jakkarat.

Van­han ihai­lu ei sul­je pois kiin­nos­tus­ta ny­ky­tai­tee­seen ja mo­der­niin de­sig­niin. Mo­lem­pien huo­ne­ka­lu­suo­si­kit löy­ty­vät tans­ka­lai­ses­ta, so­dan­jäl­kei­ses­tä mo­der­nis­mis­ta. Keit­ti­ös­sä on Hans J. Weg­ne­rin Y-tuo­lit ja olo­huo­nees­sa, met­säs­ty­sai­hei­sen 1700-lu­vun maa­lauk­sen edes­sä, Finn Juh­lin vih­re­äl­lä kan­kaal­la pääl­lys­te­tyt no­ja­tuo­lit.

Työpöydän äärestä avautuu näkymä puutarhaan, ja taustalla välkehtii meri. Työpöytä on tanskalaisen Nanna Ditzelin suunnittelema.

Ko­din van­haa ja ar­vo­kas­ta si­sus­tus­ta ra­vis­te­lee myös ai­ka­lais­ten yl­lä­tyk­sel­li­nen ja vai­kut­ta­va va­lo­ku­va­tai­de. Täs­tä hy­vä­nä esi­merk­ki­nä on He­le­na Blomq­vis­tin api­na-ai­hei­nen va­lo­ku­va­te­os 1700-lu­ku­lai­sen ro­ko­koo­tait­to­pöy­dän pääl­lä.

Antiikkinen klaffipöytä toimii kätevästi apupöytänä ja laskutilana ruokaa laitettaessa.

Pa­ris­kun­nas­ta juu­ri Pau­la ko­ko­aa ja yh­dis­te­lee ku­via ku­mar­te­le­mat­ta eri vuo­si­sa­to­ja, tyy­li­suun­tia ja kult­tuu­re­ja toi­siin­sa. Sen hän ker­too te­ke­vän­sä tun­teel­la. Muo­to ja vä­rit taas voi­vat ol­la har­kit­tu­ja, ku­ten an­tiik­ki­pöy­dän ja va­lo­ku­va­te­ok­sen har­mai­den ja vih­rei­den kir­jo. Kai­ken ta­ka­na vai­kut­taa myös graa­fi­kon am­mat­ti­tai­to, työs­sä ke­hit­ty­nyt tark­ka es­te­tii­kan taju.

Maisema paviljongilta merenlahdelle muuttuu vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan. Kesällä lahdella kulkevat veneet, talvipimeällä lahden toisella puolella kerrostalojen ikkunoista tuikkivat sadat valot.

TA­LON SIE­LUA MET­SÄS­TÄ­MÄS­SÄ

Kah­teen­sa­taan ne­li­öön mah­tuu kuu­si huo­net­ta ja keit­tiö. Van­han ra­ken­nuk­sen muo­to oh­jaa ta­lon huo­ne­jär­jes­tys­tä. Eteis­hal­lis­ta va­sem­mal­la si­jait­see työ­huo­ne, oi­ke­al­ta joh­ta­vat por­taat vie­ras­huo­nei­siin. Hal­lis­ta kul­je­taan hol­vin al­ta olo­huo­nee­seen ja keit­ti­ö­sii­peen, vä­li­ai­kai­sia por­tai­ta pit­kin nous­taan ma­kuu­huo­nee­seen.

Ko­din ti­la­jär­jes­tys tun­tuu re­mon­tin jäl­keen it­ses­tään sel­väl­tä ja luon­nol­li­sel­ta, mut­ta suun­nit­te­lu­vai­hees­sa oli haas­tei­ta. Pet­ter Rid­ders­tad miet­tii kui­ten­kin työk­seen ta­lo­jen ole­mus­ta ja tie­tää, mi­ten löy­tää re­mon­tis­sa pa­ras mah­dol­li­nen lop­pu­tu­los.

– Vaik­ka talo oli­si kuin­ka van­ha, sen ei tar­vit­se ol­la mu­seo, hän to­te­aa.

Kylpyhuone noudattaa klassismin ajan selkeyttä. Materiaalit ovat aitoja, kaapisto on puuta ja lattia kalkkikiveä.

Ruot­sa­lai­sen sal­li­van tyy­lin mu­kaan ei ole ole­mas­sa tiuk­ko­ja sään­tö­jä, mitä ra­ken­nuk­sel­le saa ja mitä ei saa teh­dä. Esi­mer­kik­si omaan ko­tiin­sa hän va­lit­si hy­väk­si ko­e­tut pe­rin­tei­set lat­ti­a­ma­te­ri­aa­lit: hal­lis­sa ja olo­huo­nees­sa on kalk­ki­ki­vi­laa­tat, työ­huo­nees­sa kuu­si­lan­kut, ma­kuu­huo­nees­sa bam­bua ja muu­al­la van­hat lau­ta­lat­ti­at. Sei­nä­pin­nat ovat vaa­lei­ta, kat­to­par­rut tum­mia.

Pet­ter pu­huu kau­niis­ti ta­lon sie­lus­ta.

– Hy­vin van­hat ja vie­hät­tä­vät ta­lot an­sait­se­vat en­tis­tä­mi­sen. Jot­kin uu­dem­mis­ta taas vaa­ti­vat mel­koi­sia muu­tok­sia, et­tä ta­lol­le löy­tyi­si ta­sa­pai­no.

Keittiön edustalla patiolla on viihtyisä istuinryhmä. Patiota suojaa aikanaan talon seinän jatkeeksi rakennettu muuri.

Omas­sa idyl­lis­sään me­ren ja puis­to­jen kes­kel­lä asu­va pa­ris­kun­ta osaa ar­vos­taa asuin­paik­kan­sa rau­haa sekä kau­nis­ta ja tai­dol­la si­sus­tet­tua ta­lo­aan. Seu­raa­vak­si he suun­nit­te­le­vat kas­vi­huo­net­ta keit­ti­ön jat­keek­si. Sen avul­la ke­sä­se­son­kia saa­tai­siin jat­ke­tuk­si, sil­lä ke­vääl­lä meri hoh­kaa pit­kään kyl­mää.