Päätalon julkisivu oli alun perin yksivärinen. Lindqvistit aikovat palauttaa punamultamaalauksen tulevana kesänä.

Rubina-issikka pitää talvesta. Suvi on perheen hevoshullu. Tom ja perheen teinit eivät ainakaan vielä ole löytäneet ratsastamisen iloja. Myös Suvin kutomassa neuleessa kirmaavat hevoset.

Yh­tey­sa­lus Au­ra ko­lah­taa Ju­mon saa­ren ran­ta­lai­tu­riin saa­ris­ton ren­gas­rei­tin poh­jois­pääs­sä, 20 mi­nuu­tin me­ri­mat­kan pääs­sä Kus­ta­vin He­po­nie­mes­tä. Pois­sa ovat lau­tan kii­rei­si­nä ke­sä­kuu­kau­si­na täyt­tä­vät mat­kai­li­jat. Ym­pä­ril­lä on pi­me­ää, ohut lu­mi­pei­te kui­ten­kin va­lai­see.

Ran­nas­ta tie mut­kit­te­lee kol­mi­sen ki­lo­met­riä päh­ki­nä­pen­sas­leh­to­jen ja män­ty­met­sien hal­ki Ju­mon ky­läl­le. Saa­ris­to­ky­län ik­ku­nois­ta vain muu­ta­mis­sa nä­kyy va­loa. Saa­rel­la on ym­pä­ri­vuo­ti­ses­ti pa­ri­kym­men­tä asu­kas­ta. Au­to py­säh­tyy Er­kas Går­den -maa­ti­lan pi­hal­le.

Hil­jai­suus on täy­del­li­nen, kun­nes pi­mey­des­tä kuu­luu hen­to, tun­nus­te­le­va bäää. Pian ää­neen yh­tyy noin sa­dan vuo­hen kuo­ro. Vie­rei­ses­tä maa­lais­ta­los­ta lä­hes­tyy tum­ma hah­mo, jon­ka ot­sa­lam­pun kii­la va­lai­see tar­han täy­del­tä aa­ve­mai­ses­ti kii­lu­via sil­mä­pa­re­ja.

– Olen juu­ri me­nos­sa an­ta­maan eläi­mil­le hei­nää! huik­kaa he­leä nai­sää­ni.

Suvi Lindq­vist on aloit­ta­mas­sa päi­vän tois­ta ruo­kin­ta­kier­ros­ta. Vuo­hien jäl­keen ovat vuo­ros­sa he­vo­set, sit­ten Suvi voi pa­la­ta val­mis­te­le­maan Lindq­vis­tin per­heen jou­lua. Tänä vuon­na per­het­tä ke­rään­tyy Er­ka­sin sa­liin tu­si­nan ih­mi­sen ver­ran, jo­ten te­ke­mis­tä riit­tää.

Vitriinikaappi on Facebook-kirpparilta. Perheen astiasto on kokoelma Arabian vanhoja lautasia. Juhlakattauksen pöytäliina on Suvin tädin vanha pitsilakana. Tuolit ostettiin antiikkiliikkeestä. Lautasliinat ovat Cobellosta.

Suvi, Daniel, Eliel ja Tom ja Erkasin aittarakennuksen seinustalla. Vuorossa on jo 14. joulu Jumon saarella.

Ma­ja­kal­ta maa­ti­lal­le

Ve­ran­taa ko­ris­taa tuu­hea kuu­si.

– Se ei mah­tu­nut sa­lin oves­ta, nau­res­ke­lee ti­lan isän­tä Tom Lindq­vist, kun olem­me siir­ty­neet Er­ka­sin läm­pi­mään keit­ti­öön.

Tom ja per­heen po­jat Eliel ja Da­niel ovat ei­len käy­neet naa­pu­ri­ti­lan Jac­koi­sin isän­nän kans­sa mön­ki­jäl­lä ja pe­rä­kär­ryl­lä va­lit­se­mas­sa jou­lu­kuu­sen. Se on Jac­koi­sin lah­ja naa­pu­reil­leen.

– Se on kau­nis ele. Kun kuu­si kan­ne­taan si­sään, al­kaa mei­dän per­heen jou­lun­viet­to, sa­noo Tom.

Suvi ja Tom ovat mo­lem­mat ko­toi­sin pää­kau­pun­ki­seu­dul­ta ja mo­lem­mat kou­lu­tuk­sel­taan kok­ke­ja. He ta­pa­si­vat hek­ti­ses­sä ra­vin­to­la­keit­ti­ös­sä Hel­sin­gis­sä ja ra­kas­tui­vat. Yh­tei­nen haa­ve yrit­tä­jyy­des­tä syn­tyi, kun pari sai hoi­taak­seen Rau­man edus­tal­la si­jait­se­van Kyl­mä­pih­la­jan ma­ja­kan ra­vin­to­la- ja ma­joi­tus­toi­min­nan.

Po­jat Eliel ja Da­niel syn­ty­vät noi­na vuo­si­na. Per­hee­seen kuu­lui­vat jo Su­vin tyt­tä­ret Ma­ria ja Me­lis­sa ja To­min ty­tär Mi­ka­e­la.

– Kun myy­tä­vä­nä ol­lut Er­kas Går­den -saa­ris­to­ti­la tup­sah­ti eteen sat­tu­man kaut­ta, koim­me, et­tä on ai­ka ot­taa seu­raa­va as­kel, ker­too Suvi.

Li­sä­ti­la oli tar­peen kas­va­neel­le per­heel­le. Pää­ta­lon nel­jä ma­kuu­huo­net­ta, ti­la­va sali ja keit­tiö tar­jo­si­vat sen.

Kolmevuotias Siru-koira innostuu joulusta niin, että kuusi meinaa kaatua. Kuvassa harvinainen rauhallinen hetki. Plyysinojatuoli on Suvin tädin peruja. Tuoli ja kirnu ovat tilan vanhoja kalusteita.

Juus­to­lan sa­lai­set re­sep­tit

Eläin­ra­kas Suvi oli jo pit­kään haa­veil­lut vuo­hi­ti­las­ta ja juus­to­las­ta. Ju­mon Juus­to­la aloit­ti toi­min­tan­sa pie­nes­sä mei­je­rik­si muu­te­tus­sa kyl­mä­ti­las­sa ta­lon yh­tey­des­sä, ja Su­vin ja Tom­pan yri­tys ot­ti hoi­taak­seen Nor­r­byn ky­län Af­ton­ro-pal­ve­lu­ko­din ja Ini­ön kou­lun ruo­kai­lut.

Juus­to­la on sit­tem­min muut­ta­nut väl­jem­piin ti­loi­hin lä­hei­seen Tai­vas­sa­loon. Juus­to­lan va­li­koi­ma­kin on sa­mal­la saa­nut mah­dol­li­suu­den kas­vaa. Suvi te­kee juus­to­jen ohel­la mo­nen­sort­tis­ta jää­te­löä, vii­le­jä ja jo­gurt­tia. Jou­lu­nai­ka tuo omat eri­kois­ma­kun­sa tuot­tei­siin, jää­te­lö saa li­sä­tu­jauk­sen rom­mis­ta ja ru­si­nas­ta. Toi­nen suo­sik­ki­ma­ku on puo­luk­ka-ki­nus­ki. Suvi te­kee myös glö­giä lah­jak­si su­ku­lai­sil­le ja ys­tä­vil­le, ja jou­lu­mark­ki­noil­le lei­vo­taan mal­tais­ta ja ma­ke­aa saa­ris­to­lais­lei­pää.

– Pe­rin­tei­sil­lä jou­lu­ruo­il­la on meil­le suu­ri mer­ki­tys, vaik­ka saa­tam­me jos­kus poi­ke­ta kink­ku–ro­sol­li–laa­ti­kot-kaa­vas­ta te­ke­mäl­lä vaik­ka sus­hi­rul­lia al­ku­ruo­ak­si. Mut­ta kin­kus­ta em­me luo­vu! Juus­tot kuu­lu­vat pöy­tään, olem­me ty­käs­ty­neet omiin tuot­tei­siim­me, sa­noo Suvi ja nau­raa.

Per­heel­lä on omat suo­sik­ki­herk­kun­sa.

– Uu­nis­sa lem­pe­äs­ti läm­mi­tet­ty brie ros­ma­rii­nil­la maus­te­tul­la va­del­ma­hil­lol­la on koko per­heen suo­sik­ki, sa­moin mi­nun sa­lai­sel­la re­sep­til­lä te­ke­mä­ni jou­lu­jää­te­löt. Muu­ten teh­tä­väk­se­ni jää sa­lin ja ve­ran­nan ko­ris­te­lu juh­la-asuun, Tom hoi­taa pe­rin­ne­her­kut, Suvi sa­noo.

Sohvapöytä kuuluu samaan kalustekokonaisuuteen kuin plyysiset Chippendale-nojatuolit. Kalusto ja matto on saatu Suvin tädiltä. Verhokangas löytyi raumalaisesta kangaskaupasta. Laakea kristallimalja on ylioppilaslahja Suvin kummivanhemmilta. Eeva Räisäsen maalaus esittää Jumon kyläsatamaa. Tapetti on Duron Gammalsvenska-malliston Hudiksvall Teater.

Lämmitetty briejuusto vadelmahillon kera on koko perheen jälkiruokasuosikki. Sen päälle ripoteltiin paahdettuja mantelilastuja koristeeksi.

Keit­tiö kun­toon jou­luk­si

Nyt per­he viet­tää nel­jät­tä­tois­ta jou­lu­aan omal­la ti­lal­la.

– Kun os­tim­me ti­lan, tie­sim­me et­tä re­mon­toi­ta­vaa riit­tää. On­nek­sem­me pää­ta­lo oli kau­ka­na toi­vot­to­mas­ta ti­las­ta. Vesi tuli si­sään, säh­köt toi­mi­vat, ja ra­ken­teet ovat ter­veet. Remp­pa­sim­me si­sä­ti­lo­ja mie­lei­sek­sem­me ai­na kun ai­kaa jäi yli muis­ta hom­mis­ta, mikä ei ol­lut usein, Tom ker­too.

Re­mont­ti on tie­ten­kin vie­lä kes­ken, niin kuin van­hois­sa ta­lois­sa tun­tuu ai­na ole­van. Sii­tä ei tur­haan stres­sa­ta, asi­oi­ta teh­dään omal­la tah­dil­la.

– Pian saam­me val­miik­si vii­me vuon­na aloi­te­tun kuis­ti­re­mon­tin ja avaam­me keit­ti­ös­tä ja sa­lis­ta käyn­nin kuis­til­le. Saim­me juu­ri keit­ti­öm­me­kin päi­vi­tet­tyä, so­pi­vas­ti jou­luk­si. Jou­lu­kink­ku to­sin käy­dään pais­ta­mas­sa Af­ton­ron am­mat­ti­lai­suu­nis­sa, sin­ne mah­tuu isom­pi­kin kink­ku, Tom sa­noo.

Mo­lem­pien työt jat­ku­vat jou­lun­py­hi­nä­kin, kun Tom te­kee jou­lu­her­kut Af­ton­ron asuk­kail­le ja Suvi ruok­kii ja hoi­taa eläi­met niin kuin vuo­den jo­kai­se­na päi­vä­nä.

Suvin juustoissa on vahva artesaanileima. Niiden kanssa sopivat hyvin piparkakut. Pönttöuuni korvasi 2000-luvulla vanhan takan.

Suvi koristelee verannan ja salin juhla-asuun ja huolehtii joulun jälkiruoista, Tompan vastuulla ovat perinneherkut.

Hil­jai­suus ja mai­se­ma

Er­kas Går­de­nin ti­lan pää­ta­lo on 1700-lu­vul­ta, alun pe­rin se on ol­lut kool­taan puo­let ny­kyi­ses­tä. 1800-lu­vun puo­li­vä­lis­sä omis­ta­jak­si tul­lut me­ri­kap­tee­ni Sjö­berg laa­jen­si ta­lon ny­kyi­siin mit­toi­hin­sa. Voi ku­vi­tel­la, mil­lais­ta saa­res­sa on ol­lut tal­vi­kuu­kau­si­na Sjö­ber­gin ai­koi­hin, kun ei ol­lut säh­köä ei­kä yh­tey­sa­luk­sia.

– Jää­ti­lan­teen ta­kia lai­va­lii­ken­net­tä ei ol­lut ja lun­ta oli var­mas­ti pal­jon, poh­tii Suvi.

Ai­tas­sa on tal­les­sa van­ha he­vos­re­ki, jol­la on saa­tet­tu käy­dä jou­lu­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa Ini­ös­sä, Sop­hia Wil­hel­mi­nan kir­kos­sa. Mat­kaa on jään yli vain muu­ta­ma ki­lo­met­ri.

– Af­ton­ron van­him­mat asuk­kaat muis­ta­vat lap­suu­des­taan ajan, jol­loin pak­sua jää­tä kut­sut­tiin ni­mel­lä häs­tis (he­vos­jää), kos­ka se kan­toi he­vo­sen ja reen pai­non.

Ny­kyi­sin yh­tey­sa­lus lä­hi­saa­riin mur­taa jään, ja los­si kul­jet­taa au­tot pää­saa­reen.

– Ei ko­vin ro­mant­tis­ta, mut­ta kiel­tä­mät­tä töi­den ja poi­kien kou­lu­mat­kan ta­kia näp­pä­rää, Tom to­te­aa.

Per­he on huo­man­nut, et­tä il­mas­to on muut­tu­nut. Jou­lut saa­ris­tos­sa ovat enää har­voin val­koi­sia, ei­kä tal­ven jää­pei­te pou­ka­mis­sa ja lah­del­mis­sa tun­nu he­vos­jääl­tä.

– Mut­ta jou­lun läm­mön ja tun­nel­man ta­voit­taa ai­to­na hil­jai­ses­sa mai­se­mas­sa täl­lä pie­nel­lä saa­rel­lam­me, so­pi­van kau­ka­na kai­kes­ta, sa­noo Suvi.

Kun perhe osti tilan, vanhaa esineistöä oli siellä paljon. Osa on nyt käytössä koristeena. Jouluinen kranssi ostettiin Helsingistä Annalan huvilan joulumyyjäisistä.

Kaunis valkoinen pikkukili sai nimekseen Prinsessa.

Tuju-, Egon- ja Eminem-pukit viihtyvät omassa aitauksessaan.

Tie­sit­kö?

Tie­sit­kö, et­tä jou­lun­viet­to on Suo­mes­sa uu­deh­ko pe­rin­ne, joka saa­pui Ruot­sis­ta 1800-lu­vun lop­pu­puo­lel­la. Kuu­si­kin tuo­tiin ko­ris­teek­si si­sä­ti­loi­hin vas­ta 1900-lu­vun alus­sa.

Ul­ko­saa­ris­tos­sa jou­lu­kuu­si oli har­vi­nai­nen, eh­kä syy­nä oli pui­den vä­hyys. Si­sä­saa­ris­tos­sa se kui­ten­kin kuu­lui jou­lun­viet­toon. Syk­syn ai­ka­na val­mis­tet­tiin ko­ris­tei­ta, joi­ta lei­kat­tiin pa­pe­ris­ta ja ry­py­tet­tiin kau­niis­ti. Kuu­seen kuu­lui­vat myös kynt­ti­lät, pu­nai­set ome­nat ja lip­pu­nau­hat.

Saa­ris­ton jou­lu­val­mis­te­luis­sa tuo­reen ka­lan roo­li oli suu­ri. Jou­lu­pöy­dän kala ei saa­nut ol­la muu kuin hau­ki. Saa­ris­tos­sa tie­det­tiin, et­tä hau­ki oli juu­ri jou­lun ai­kaan puls­ka ja mau­kas.