Keittiön ikkuna on kuin maisemataulu. Saarekkeen ääressä on Nikarin baarijakkarat. Olohuoneen kattovalaisin on Flosin IC S2 -riippuvalaisin ja ruokapöydän yläpuolella on Wästbergin Alma-valaisimet. Iso tamminen ruokapöytä on teetetty paikallisella puusepällä. Mäntyjakkara ja kukkatasona oleva puupenkki ovat Tuulin tekemiä. Barcelona-tuolien välissä oleva pikkupöytä on samoin Tuulin tekemä. Kivitaso siihen on tilattu mittojen mukaan Tulikiveltä. Sohvapöytä, pöydällä oleva puujalusta, keraaminen omena, maljakko, kukkopilli sekä veistos ovat kaikki Tuulin tekemiä. Joulukuusi tuodaan sisälle ja koristellaan aattoaamuna, ja siitä nautitaan loppiaiseen saakka. Tasolla olevat vaneriset kuuset on ostettu Illums Bolighusista Kööpenhaminasta.
Mia Lundberg kuvat Martti Järvi
Tervetuloa Sipooseen!
Tytär Liina on tarkka siitä, että joulun traditiot toistuvat perinteisen aikataulun mukaisesti. Hän osallistuu mielellään jouluvalmisteluihin.
Juhliin katetaan valkoinen astiasto, joka koostuu käytettyinä ostetuista Arabian 24 h -astioista ja Royal Copenhagenin astioista. Voiveitsen Tuuli teki parketin jämäpalasta.
Torniosta kotoisin olevat Tuuli ja Matti olivat asettuneet Sipooseen vietettyään muutaman vuoden ulkomailla työkomennuksella. He asuivat lapsineen omakotitalossa, ja se sopi puuhakkaalle perheelle mainiosti. Vähitellen heissä heräsi halu suunnitella talo omien tarpeiden ja ajatusten mukaisesti. Mieleinen tontti löytyi ennestään tutulta alueelta Sipoosta.
Se on osoittautunut perheelle käteväksi ja mieluisaksi asuinpaikaksi. Harrastuksiin Helsinkiin pääsee nopeasti Lahdentietä, ja vieressä on järvi ja yleinen uimaranta.
– Parasta on, että metsäpolut kulkevat talomme vieritse, hiihtolatu menee takapihalta ja sienimetsä on kävelymatkan päässä. Merikään ei ole kaukana, Tuuli sanoo.
Viherkasvit viihtyvät valoisassa olohuoneessa. Yläkerran olohuoneessa ei ole televisiota, siellä seurustellaan. Teos seinällä on Tuulin tekemä ja suunniteltu rauhalliseksi taustaksi yläkerran suurelle keittiö-olohuonetilalle.
Pienen seinähyllykön Tuuli teki tammilevystä, joka oli jäänyt yli toisesta puutyöprojektista. Tanskalainen design on Tuulin mieleen: hyllyssä on Royal Copenhagenin astioita sekä ystävien ja Tuulin tekemää keramiikkaa.
TALO JOKA VOI MUUTTUA
Tuulia miellytti monien 70-luvun omakotitalojen ilme. Samankaltaisuutta onkin nähtävissä: Vuonna 2016 valmistunut talo on valtavan iso, 250-neliöinen, mutta se on ilmeeltään siro. Rinnetontille asettuvan talon julkisivu muistuttaa edestä 70-luvulle tyypillistä yksikerroksista omakotitaloa. Talo on kuitenkin kahdessa tasossa, mitä ei huomaa pihaan tullessa.
– Tämä talo on suunniteltu juuri meidän kodiksemme, ajatustemme ja ideoidemme pohjalta. Alusta asti ajatuksena oli rakennuttaa talo, joka palvelisi meitä tarvittaessa pitkään, Tuuli kertoo.
Pariskunta oli mieltynyt Plusarkkitehtien ajattomaan ja uniikkiin arkkitehtuuriin. Toimisto on erikoistunut pientalo- ja loma-asuntosuunnitteluun.
Vaikka talo on kaksikerroksinen, se on suunniteltu niin, että alempi kerros toimii tarvittaessa erillisenä asuntona. Esimerkiksi liikuntaesteinen voisi asua pelkässä yläkerrassa, jonka sisäänkäynti on ylärinteessä maan tasossa.
Alakerrassa on kolme eri sisäänkäyntiä, ja kodinhoitotilassa on viemäröinti mahdollista keittiön rakentamista ajatellen. Alakerta on suunniteltu niin, että huoneet voi jakaa toisin tarpeen mukaan. Alakerrassa on saunatilat ja erillinen wc.
Eteisen isot ikkunat ovat kadun suuntaan. Eteinen on valoisa, mutta korkeat kaapistot rajaavat näkymää olohuoneen puolelle. Tuuli ei löytänyt tarpeeksi pitkää penkkiä, joten hän teki sen itse ja ompeli pehmusteet. Eteisessä on Tuulin äidin tekemä puuveistos. Olkipukki on taidekeskus Gumbostrand Konst & Formista.
ETEISIÄ EI VOI OLLA LIIKAA
Yläkerrassa on kaksi vierekkäin olevaa sisäänkäyntiä. Toinen on niin sanottu arkiovi, josta pääsee kuraeteiseen. Siellä on vaate- ja harrastusvälinesäilytys ja pesuallas vesipisteineen. Toista sisäänkäyntiä käyttävät vieraat ja asukkaat itsekin silloin, kun ei tarvitse mennä asuintiloihin vaatteidenvaihdon kautta. Harraste-eteinen on usein aika täynnä kamppeita, mutta sen läpi ei ole pakko kulkea.
– Kahdessa edellisessä asunnossamme eteinen oli aina hirveän näköinen. Olemme aktiivinen nelihenkinen perhe, kenkiä ja takkeja on käytössä paljon. En pitänyt siitä, että kodin oven avattuaan näkee ensimmäiseksi sotkuisen eteisen. Tai jos oli tulossa vieraita, niin oli kiire raivata eteinen kuntoon.
Tuuli pohti, miten eteisongelma olisi järjestettävissä toisin ja keksi kahden sisäänkäynnin ratkaisun. Nyt arkieteisen sotkut eivät näy muualle, ja toisessa eteisessä on aina säilytystilaa vieraiden vaatteille.
Niin sanotussa paraatieteisessä on isot ikkunat. Suuret kaapistot eteisen ja olohuoneen välissä toimivat myös näköesteenä eteisestä yhtenäiseen ruokailu- ja olohuonetilaan.
– Halusimme talon sivuille pienet ikkunat, sillä siellä naapurit ovat lähellä. Suuret ikkunat vastaavasti sinne, missä maisemat ovat kauneimmat. Saunasta on näkymä läheiselle järvelle. Etupuolen isot ikkunat tekevät eteisestä ylellisen, Tuuli avaa ratkaisuja.
Alakerran oleskelutilassa on Prostorian jättimäinen sohva, joka on tilattu Kroatiasta. Tuuli kävi Tanskan-matkallaan katsastamassa ja koeistumassa sohvan. Woodnotesin Twiggy-sohvapöytä sopii sohvan kaveriksi. Taulu on iso pohjustettu maalauspohja, joka odottaa Tuulin maalausta.
oulunviettoon kuuluvat lautapelit ja Vihreät kuulat, ne ovat kaikkien suosikkimakeisia jouluna. Keraamiset mukit ovat Tuulin ystävän tekemät ja kynttilänjalka on Tuulin tekemä. Tamminen ruokapöytä on teetetty Kiinassa, kun perhe asui siellä. Pöytä oli liian pieni yläkerran avaraan ruokailutilaan mutta sopii hienosti alakerran oleskelutilaan.
SEN VOI TEHDÄ ITSEKIN
Perheen edelliset kodit olivat pienempiä kuin nykyinen. Siksi monet vanhoista kalusteista eivät soveltuneet uuteen kotiin.
– Halusin isoon eteiseen puisen penkin, mutta en löytänyt mistään tarpeeksi pitkää. Olen ollut yläasteella puukäsitöissä ja tykkäsin siitä, joten päätin yrittää tehdä penkin itse, Tuuli kertoo.
Siitä syttyi uudestaan kipinä puutöihin. Tuuli on tehnyt kotiin paljon muitakin kalusteita, koriste-esineitä ja muun muassa keittiötyövälineitä.
– Menin mukaan kansalaisopiston puukäsityöryhmään. Siellä opettaja ja kokeneemmat harrastajat neuvoivat. Nyt pärjään siellä jo melko itsenäisesti.
Tuuli kokee puutöiden harrastamisen rennoksi ja mukavaksi paineettomaksi tekemiseksi. Se on hänelle myös tapa säästää. Kaikkea ei ole aina mahdollista hankkia valmiina.
– Silloin mietin, pystynkö tekemään tarvittavan esineen itse. Olemme myös kärsivällisiä hankintojen kanssa.
Alkuun vain yläkerran vessa tehtiin valmiiksi, koska molempiin ei ollut varaa.
– Kompromissien välttämiseksi kannattaa kotona tehdä yksi paikka kerralla kuntoon ja vaikka odottaa, kunnes taas on mahdollisuus jatkaa, Tuuli neuvoo.
Tuuli kannustaakin miettimään hankintoja tarkkaan, odottamaan, säästämään, satsaamaan laatuun. Jos ei löydä sopivaa, kannattaa miettiä, voisiko sen teettää tai tehdä itse.
Tuuli suunnitteli sängynpäädyn Siparilan paneelista, remonttimies toteutti sen suunnitelman mukaisesti. Penkki on Bloomingvillen, seinävalaisin Hübschin. Ne on ostettu virolaisesta verkkokaupasta. Yöpöydät ovat Tuulin tekemät.
Anton huoneen työpöytä on 1900-luvun alkupuolelta, se on ostettu VR:n juna-aseman tyhjennysmyynnistä. Seinällä on Juhana Blomstedtin grafiikantyö. Nallen Antto on saanut ensimmäisenä joulunaan.
Tuuli ompeli Liinan sänkyyn verhot ja tyynyt. Liinan rakas teatteriharrastus näkyy hänen huoneensa sisustuksessa. Anton kuusivuotiaana tekemät talviset keraamiset hahmot ovat hellyttävät. Ne otetaan esille joulun aikaan. Ruukku on Tuulin tekemä.
TESTIKENTTÄ OMALLE MUOTOILULLE
Tuuli ja Matti ostavat mieluiten laadukkaita ja pitkäikäisiä asioita, jotka ovat usein kalliitakin. Säästöä saa tekemällä itse aina kun se on mahdollista.
– Olen tehnyt esimerkiksi jakkaroita, hyllyköitä ja kukkapöytiä. Tyylini on pehmeän minimalistinen. Pidän eniten puusta materiaalina.
Tanskalainen design ja tammi miellyttävät Tuulia. Hän mainitsee lempisuunnittelijoitaan: Arne Jacobsen, Børge Mogensen ja Hans Wegner.
Puutöiden lisäksi Tuuli tekee myös käsitöitä, maalaa, piirtää ja tekee keramiikkaa. Hänen Instagram-tilillään näkee taidonnäytteitä ja voi seurata myös upean puutarhan kukoistusta.
– Koti toimii tuotteiden testikenttänä. Tutkailen kuinka ne toimivat käytössä, Tuuli sanoo.
Kylpyhuoneiden kalusteet on teetetty Virossa Arens-keittiökalusteliikkeessä. Vessan seinä on paljas betonielementti, joka on käsitelty betonin suoja-aineella. Seinällä on Tuulin tekemät keramiikkamuotokuvat lapsista, Liinasta ja Antosta. Peilistä heijastuu Armi Tevan keramiikkateos. Etualan Oi ihana kesäkuu -akryylimaalaus on Tuulin tekemä kuten mäntypenkkikin.
Saunan pukuhuoneessa on haapapaneeliseinä ja Matin tekemät jakkarat. Pyyhkeet ovat Lapuan Kankureiden.
JOKA TOINEN JOULU KOTONA
Jouluun kuuluu ehdottomasti aito kuusi ja sen tuoma tuoksu. Koti somistetaan jouluun kukkasin ja kynttilöin. Tuuli on tehnyt itse lautasliinoja, tyynynpäällisiä ja keramiikkakoristeita. Pöytään levitetään liina ja katetaan juhla-astiasto. Ruoat ovat perinteisiä, itse tehtyjä. Pohjoisen perinteenä joulupöydässä on itse leivottua rieskaa sekä julmust-juomaa, joka on lähinnä kotikaljan ja virvoitusjuoman sekoitus.
– Joka toinen joulu matkaamme pohjoiseen joulunviettoon ja joka toinen olemme kotona, mutta molempiin kuuluvat ehdottomasti perhe ja sukulaiset. Ja aina tulee joulupukki, vaikka lapset alkavatkin olla jo isoja, Tuuli sanoo.
Laadukkaat Cane-Linen ulkokalusteet saavat olla ulkosalla läpi vuoden.
Vaikka talo on suurikokoinen, vaikutelma on siro, sillä se on rinteessä. Talo rajautuu kauniiseen mäntymetsikköön.
KOTI
Sipoossa
Plusarkkitehtien suunnittelema kaksikerroksinen betonielementtiomakotitalo, 250 m2, valmistunut 2016.
ASUKKAAT
Tuuli, 46, Matti, 46, Antto, 14 ja Liina, 11.
Tuuli Instagramissa @_by_tuuli.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ