MIKÄ: Vuon­na 2010 ra­ken­net­tu oma­ko­ti­ta­lo, 4 h + k, noin 110 m². MIS­SÄ: Han­gos­sa. TÄÄL­LÄ LO­MAI­LEE: Rönt­gen­hoi­ta­ja Tui­re lää­kä­ri­mie­hen­sä  kans­sa.

Kun lap­set oli­vat pie­niä, olim­me ke­sä­ret­kel­lä Han­gos­sa ja ihas­tuim­me kau­pun­kiin ja var­sin­kin sen ran­toi­hin. Sil­loin meil­lä ei ol­lut vie­lä va­raa to­teut­taa haa­vet­ta ke­sä­pai­kas­ta. Han­ko py­syi kui­ten­kin mie­les­sä, em­me ha­lun­neet mi­hin­kään kor­peen. Han­ko on tar­peek­si lä­hel­lä Es­poon-ko­tia, mut­ta ei kui­ten­kaan lii­an lä­hel­lä. Mat­kal­la ar­ki eh­tii pois­tua aja­tuk­sis­ta, ker­too Tui­re.

SO­PI­VA TALO LÖY­TYI

– Ke­vääl­lä 2010 näin Koti ja keit­tiö -leh­des­sä ju­tun pie­nes­tä si­ni­val­koi­ses­ta kak­kos­ko­dis­ta, jos­sa oli val­koi­nen laat­ta­lat­tia.  Sa­noin mie­hel­le­ni, et­tä täl­lai­sen mi­nä­kin ha­lu­ai­sin. Seu­raa­va­na ke­sä­nä kier­te­lim­me Han­koa ris­tiin ras­tiin kak­kos­ko­tia et­si­mäs­sä.

Vih­doin so­pi­va löy­tyi­kin, ja teim­me sii­tä tar­jouk­sen. On­nek­si sitä ei hy­väk­syt­ty, sil­lä sa­maan ai­kaan työ­ka­ve­ri­ni ker­toi luo­pu­van­sa juu­ri val­mis­tu­nees­ta Han­gon-ta­los­taan, Tui­re muis­te­lee.

Pa­ris­kun­ta päät­ti, et­tä paik­ka on heil­le so­pi­va. Talo oli uu­si ja pas­se­lin ko­koi­nen. Meri on mel­kein naa­pu­ris­sa ja kau­pun­gin kes­kus­ta pyö­rä­mat­kan pääs­sä. Talo si­jait­see rau­hal­li­sel­la pai­kal­la jä­kä­lää kas­va­vas­sa män­ty­met­si­kös­sä. Mi­tään suu­ri­töis­tä puu­tar­haa­kaan ei tar­vin­nut pe­rus­taa. Ala­ker­ras­sa on tar­peel­li­set ti­lat kah­del­le ja ylä­ker­ras­sa yö­vie­rail­le.

OMAN NÄ­KÖI­SET PIN­NAT

– Vaik­ka talo oli uu­si ei­kä mi­tään re­mont­tia oli­si tar­vin­nut teh­dä, ryh­dyim­me kui­ten­kin mel­ko laa­joi­hin uu­dis­tuk­siin. Suu­rin muu­tos oli toi­sen si­sään­käyn­nin sul­ke­mi­nen ja sen etei­sen muut­ta­mi­nen ruo­kai­lu­ti­lak­si. Keit­tiö oli au­ki olo­huo­nee­seen ja ha­lu­sim­me ra­ja­ta ti­lan kor­ke­al­la saa­rek­keel­la. Ka­tot ja sei­nät maa­la­sin mo­neen ker­taan, kun et­sin so­pi­vaa val­kois­ta sä­vyä. Vään­sin pie­niä maa­li­purk­ke­ja edes­ta­kai­sin. Val­koi­set sä­vyt re­a­goi­vat ihan eri ta­val­la va­los­ta ja huo­nees­ta riip­pu­en, Tui­re ker­too.

– Pie­ni pönt­tö­uu­ni­kin on saa­nut jo muu­ta­man maa­li­ker­rok­sen.  Ala­ker­ran lat­ti­oi­hin ha­lu­sin suu­ri­ko­koi­set val­koi­set ki­vi­laa­tat. Pian huo­ma­sin, et­tä ik­ku­na­puit­teet näyt­ti­vät kel­ler­tä­vil­tä mui­hin val­koi­siin sä­vyi­hin ver­rat­tu­na, jo­ten maa­la­sin ne uu­del­leen. Seu­raa­vak­si maa­laan ovet hen­non vaa­le­an­har­maik­si. Puu­haa riit­tää, ruo­ka­pöy­tä odot­taa par­hail­laan vii­meis­te­lyä. Olen jo aloit­ta­nut pöy­dän hi­o­mi­sen, ai­on maa­la­ta sen jol­lain muul­la vä­ril­lä kuin val­koi­sel­la, Tui­re jat­kaa.

YLÄ­KER­TA ON VA­RAT­TU VIE­RAIL­LE

Ylä­ker­ras­sa si­jait­see kak­si vie­ras­huo­net­ta, jot­ka ovat sä­vyil­tään eri­lai­set. Toi­ses­sa niis­tä on par­ve­ke ja pa­ri­vuo­de, huo­ne on si­sus­tet­tu hen­non vaa­le­an­si­ni­sel­lä. Toi­ses­sa huo­nees­sa taas on tur­koo­sit sei­nät ja sa­man­vä­ri­set teks­tii­lit.

– Ylä­ker­ras­sa ei ole ol­len­kaan hen­ki­lö­koh­tai­sia ta­va­roi­tam­me. Ai­kui­set lap­sem­me käy­vät tääl­lä sil­loin täl­löin. He tuo­vat omat ta­va­rat tul­les­saan niin kuin muut­kin yö­vie­raat. Huo­leh­din lii­na­vaat­teis­ta ja pyyh­keis­tä, pe­su­tor­ni te­kee sii­tä help­poa. En­nen vie­rai­den tu­loa on mu­ka­va miet­tiä, mit­kä la­ka­nat so­pi­vat ke­nel­le­kin.  En käy­tä ol­len­kaan sän­gyn­peit­tei­tä, vaan kau­niit la­ka­nat ovat osa si­sus­tus­ta, Tui­re sa­noo.

Tui­re on maa­lan­nut lä­hes kaik­ki huo­ne­ka­lut. Van­hem­pien­sa van­hois­ta ka­lus­teis­ta hän on pois­ta­nut ir­ti läh­te­vät ko­ris­teet ja maa­lan­nut pin­nat val­koi­sik­si. Ruo­ka­pöy­dän tuo­lit kä­si­tel­tiin au­to­maa­laa­mos­sa maa­lil­la, joka on ko­vem­paa ei­kä kel­las­tu.

SI­SUS­TU­SI­DE­OI­TA MAT­KOIL­TA

– Yk­si lem­pi­kau­pun­geis­tam­me on New York, jos­sa vie­täm­me lä­hes vuo­sit­tain muu­ta­man vii­kon.  Löy­dän siel­tä ide­oi­ta kah­vi­lois­ta ja van­hois­ta ra­ken­nuk­sis­ta. Vii­mek­si kä­vim­me päi­vä­ret­kel­lä East Hamp­to­nis­sa, joka muis­tut­taa mie­les­tä­ni Han­koa, ker­too Tui­re.

– Mi­nul­la on myös Tuk­hol­mas­sa tie­tyt lem­pi­pai­kat, jois­sa pis­täy­dyn mie­lel­lä­ni. Siel­tä tart­tuu usein myös jo­tain mu­kaan. Ai­na en­nen mat­kaa et­sin uu­sia osoit­tei­ta ne­tis­tä. Lem­pi­kau­pun­geil­le­ni mi­nul­la on si­sus­tus­kir­jat, joi­hin ke­rään osoit­tei­den li­säk­si ide­a­ku­via, kan­gas­näyt­tei­tä, ruo­ka­lis­to­ja ja myös os­tos­kuit­te­ja, Tui­re li­sää.

BUS­SIS­SA TU­LEE RAU­HAL­LI­NEN OLO

Tui­re viet­tää mie­hen­sä kans­sa lä­hes kaik­ki vii­kon­lo­put Han­gos­sa. Hän me­nee usein jo tors­tai­na bus­sil­la, ja mies tu­lee per­jan­tai­na tai lau­an­tai­na pe­räs­sä. Uu­det­vuo­det ja jou­lun vä­li­päi­vät on vie­tet­ty kak­kos­ko­dis­sa. Tui­re naut­tii eri­tyi­ses­ti ret­kis­tä ran­nal­la, kun tuu­lee ja meri pau­haa vie­rel­lä. Hän ei ole pyö­räil­lyt Es­poos­sa kah­teen­kym­me­neen vuo­teen, mut­ta Han­gos­sa pyö­räi­ly on tur­val­lis­ta ja help­po tapa liik­kua pai­kas­ta toi­seen niin ke­säl­lä kuin tal­vel­la­kin.

Tui­re hoi­taa Han­gos­sa kaik­ki mah­dol­li­set käy­tän­nön asi­at. Pie­nes­sä kau­pun­gis­sa se on help­poa, kun kaik­ki on lä­hel­lä. Tui­re ke­huu pai­kal­lis­ta pyö­rä­kor­jaa­moa, jos­sa saa yk­si­löl­lis­tä ja hy­vää pal­ve­lua. Vii­vin hie­ron­ta on hä­nen suo­sik­kin­sa, sa­moin Nel­jän tuu­len tupa ja sen her­kul­li­set man­sik­ka­lei­vok­set. Tui­re har­mit­te­lee, et­tä ra­vin­to­la ja kah­vi­la ovat au­ki vain ke­säl­lä.

‒  Tä­hän as­ti mi­nul­la on ol­lut pal­jon te­ke­mis­tä si­sus­tuk­sen kans­sa. Jat­kos­sa kes­ki­tyn enem­män olei­luun ja vie­rai­siin. Ys­tä­vät­tä­re­ni käy­vät tääl­lä vä­hin­tään ker­ran ke­säs­sä. Sil­loin päi­vi­täm­me kuu­lu­mi­set ja käym­me ul­ko­na syö­mäs­sä. Vii­me ke­sä­nä kä­vim­me myös Han­gon pie­nes­sä elo­ku­va­te­at­te­ris­sa kat­so­mas­sa tääl­lä ku­va­tun Ke­sä­ka­ve­rit-fil­min, Tui­re ker­too