Lem­pi­paik­ka­ni toi­mis­tol­la on puu­te­rin­vä­ri­nen keit­tiö, joka on hen­ki­lö­kun­nan ja vie­rai­li­joi­den yh­tei­nen koh­taa­mis­paik­ka. Keit­tiö on toi­mis­ton kes­kel­lä ja nä­kyy joka suun­taan. Se on puu­se­pän mit­ta­ti­laus­työ­nä te­ke­mä ja ark­ki­teh­din suun­nit­te­le­ma ko­ko­nai­suus. Keit­ti­ö­ta­so on pääl­lys­tet­ty sa­moil­la laa­toil­la kuin Ar­te­kin tar­joi­lu­vau­nu.

En luo­pui­si Ar­te­kin ri­ti­lä­pen­kis­tä­ni. Se on oi­kea mo­ni­toi­mi­huo­ne­ka­lu, joka on kul­ke­nut ai­na mu­ka­na­ni ko­dis­ta toi­seen. Sil­lä on to­del­la mon­ta käyt­tö­ta­paa: pöy­tä­nä, is­tui­me­na, ta­so­na sän­gyn­pää­dys­sä ja etei­sen penk­ki­nä.

Ren­tou­dun kir­jaa lu­kies­sa­ni ja mu­siik­kia kuun­nel­les­sa­ni. Toi­mis­tol­la on edel­leen käy­tös­sä van­ho­ja huo­ne­ka­lu­ja. 1930-lu­vun Tank­ki-tuo­lis­sa on si­le­äk­si pa­ti­noi­tu­neet kä­den­si­jat, ja se on iha­na paik­ka lu­kea. Tuo­lin vie­res­sä on lem­pi­va­lai­si­me­ni, Al­var Aal­lon suun­nit­te­le­ma En­ke­lin­sii­pi.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on jär­ke­vä ja siis­ti, mut­ta tun­nel­mal­li­nen. Tyk­kään, et­tä on jär­jes­tys, mut­ta en ole kon­ma­rit­ta­ja. Ta­va­raa saa ol­la, mut­ta pi­dän sii­tä, et­tä kai­kel­le on oma paik­kan­sa ja ta­va­rat löy­ty­vät. Tai­de on mi­nul­le tosi tär­ke­ää. Ko­to­na­ni on pal­jon tuo­rei­ta kuk­kia ja kynt­ti­löi­tä.

Rak­kain esi­nee­ni on ho­pei­nen rin­ta­neu­la, joka on Aal­lon kol­mi­jal­kai­nen jak­ka­ra. Nii­tä tee­tet­tiin vain nel­jä kap­pa­let­ta vuon­na 1998 Aal­lon syn­ty­män 100-vuo­tis­juh­lan kun­ni­ak­si. Sil­loin Ar­te­kil­la oli nel­jä myy­mä­lää ja nel­jä myy­mä­lä­pääl­lik­köä. Tu­run myy­mä­lä­pääl­li­köl­lä oli ho­pe­a­sep­pä­kon­tak­ti, joka val­mis­ti ko­rut. Ko­rus­sa on vah­va tun­ne­si­de elä­män­työ­hö­ni ja Ar­te­kiin.

Si­sus­tus­pa­hee­ni on, et­tä ha­lu­an ta­va­roi­den löy­ty­vän omil­ta pai­koil­taan, mie­lui­ten kaa­pi­no­vien ta­kaa. En pidä se­ka­sot­kus­ta. Toi­mis­tol­la­kaan em­me jätä pa­pe­ri­pi­no­ja pit­kin pöy­tiä. Jär­jes­tys luo viih­tyi­syyt­tä.

Sie­lun­mai­se­ma­ni ovat me­ren aal­lot. Kä­vin pik­ku­tyt­tö­nä isoi­sä­ni kans­sa ka­las­sa Hel­sin­gin edus­tal­la. Söim­me ai­na eväät saa­res­sa. Muis­tan vie­lä­kin, mil­tä Itä­me­ri sil­loin tuok­sui. Kun lait­toi sil­mät kiin­ni, saat­toi kuun­nel­la lo­put­to­mas­ti aal­to­jen ko­hi­naa. Aal­to­jen lii­ke ja ää­ni saa mi­nut vai­pu­maan tie­tyn­lai­seen trans­siin.