Fabian Björk
Sanna Kekäläinen
10–12 palaa
8 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl mantelijauhetta
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
Kostutus:
noin 1 dl vastapuristettua appelsiinimehua
Väliin:
1 ½ dl vispikermaa
1 dl maitorahkaa
noin 1 ½ dl lemon curdia
noin 300 g mansikoita
1 dl hienonnettua minttua
Päälle:
noin 800 g valkoista sokerimassaa
mansikkaviipaleita
mintunlehtiä
1. Kakkuun tarvitaan kaksi kakkupohjaa. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahtoon. Tee halutessasi toisesta pohjasta tumma lisäämällä kuivien aineiden joukkoon 2 rkl kaakaojauhetta.
2. Kaada taikina kahdelle leivinpaperilla päällystetylle uunipellille (noin 30 x 38 cm). Paista 200-asteisessa kiertoilmauunissa 6–8 minuuttia. Jos sinulla ei ole kiertoilmauunia, tee ja paista pohjat erikseen.
3. Ripottele sokeria kahdelle puhtaalle leivinpaperille. Kumoa kakkulevyt niiden päälle. Irrota leivinpaperit heti.
4. Anna pohjien jäähtyä huoneenlämpöisiksi. Leikkaa pohjat neljäksi tasakokoiseksi suorakaiteeksi. Ylijääneet osat voi käyttää vaikkapa pappilan hätävaraan. Kostuta kevyesti mehulla.
5. Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää maitorahka. Mausta halutessasi tomusokerilla, mutta huomioi, että päällys ja lemon curd ovat makeita.
6. Kokoa kakku. Levitä pohjille lemon curdia, kermavaahtoa, viipaloituja tai kevyesti murskattuja mansikoita ja minttua. Levitä kakun päälle ohut kerros kermavaahtoseosta.
7. Kauli valkoinen sokerimassa tomusokerin avulla levyksi. Nosta levy kakun päälle ja reunoille. Siisti reunat. Koristele viipaloiduilla mansikoilla ja mintulla.
Valmistusaika: 30 min + 30 min
Vaikeusaste: helpohko
Hinta: noin 30 e
Syksyn ihanin kakku on tässä: makean puolukkainen pohja ja mehevä tuorejuustokuorrutus.
Kookoskinuski-kaurapalat
Martti Järvi
Syksyn ihanin kakku on tässä: makean puolukkainen pohja ja mehevä tuorejuustokuorrutus.
Kookoskinuski-kaurapalat
Martti Järvi
Photography: Reetta Pasanen
Piimä antaa naanleivän makuun ihanaa hapokkuutta, mutta sen voi halutessaan korvata perinteisemmin käytetyllä turkkilaisella jogurtilla. Naanleipä viimeistellään pinnalle sipaistulla voisulalla, jonka voi maustaa yrteillä tai valkosipulilla.
Martti Järvi
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2