Va­paa-ajan koti Loh­jan­jär­vel­lä.

Mök­ki 89 m² ja vie­ras­mök­ki 30 m² kal­li­oi­sel­la, noin 4 000 m²:n ton­til­la.

Asuk­kaat Su­san­na, Ans­si ja hei­dän ai­kui­set lap­sen­sa.

Perhe ihastui komeaan järvimaisemaan tullessaan tänne ensi kertaa kymmenen vuotta sitten. Kallio putoaa parikymmentä metriä suoraan alas rantaan. Katetulla terassilla on näyttävä Marset-valaisin, New Arc Lightning, kalusteet ovat Paola Lentin.

Hanna Linnakko

Näkymä keittiöstä ruokailutilaan päin. Tuolit ovat Walter Knollin, Bonaldon pöydän alla on Tasibelin sisalmatto. Portaat vievät parvelle makuutilaan. Seinällä on meriheinästä tehty, ihanan eläväpintainen Elitiksen tapetti.

Hanna Linnakko

Kym­me­nen vuot­ta sit­ten Su­san­na ja hä­nen mie­hen­sä Ans­si tu­li­vat tän­ne en­si ker­taa. Su­san­na kään­tyi kor­ke­an, kal­li­oi­sen ton­tin kul­mal­ta.

– Tämä näyt­ti hen­gen­vaa­ral­li­sel­ta pai­kal­ta. Ans­si sai mi­nut kui­ten­kin tai­vu­tel­tua kat­so­maan paik­kaa, Su­san­na ker­too.

Yl­hääl­tä mai­se­ma oli us­ko­mat­to­man ko­mea: edes­sä si­ni­nen jär­ven­sel­kä ja suo­ra­sel­käi­siä hon­kia, ym­pä­ril­lä jy­ke­viä gra­niit­ti­kal­li­oi­ta.

Kal­li­ol­la sei­soi vii­si­tois­ta­ne­li­öi­nen mum­mon­mök­ki. Kau­pat teh­tiin, ja sii­tä tuli hei­dän oman­sa. Mök­kiin mah­tui kak­si sän­kyä ja pik­ku­rui­nen keit­tiö. Se riit­ti.

– Kaik­ki mö­kis­sä ho­rot­ti jo­hon­kin suun­taan, mut­ta mök­ki oli iha­na.

Pik­kui­ses­sa mö­kis­sä asut­tiin kuu­si ke­sää. Se oli tär­keä ko­ke­mus.

– Huo­ma­sim­me ole­vam­me mök­ki-ih­mi­siä. Puit­teil­la ei ol­lut niin vä­liä. Tär­kein­tä ovat ym­pä­ril­lä ole­va luon­to, valo ja se, et­tä saam­me ol­la yh­des­sä.

Sohvan edessä on upottavan pehmeä Gan-matto. Mustat tuolit B&B Italyn, valaisimet Foscariinin. Puiset tuolit ovat Hayn, pöytä on teetetty.

Hanna Linnakko

Suun­ni­tel­ma uu­des­ta ruu­tu­pa­pe­ril­la

Mö­kil­lä vie­tet­tiin tie­ten­kin myös ju­han­nuk­set per­heen ja ys­tä­vien kans­sa. Kuu­den­te­na ju­han­nuk­se­na hyvä ys­tä­vä, ark­ki­teh­ti Ma­riit­ta He­li­ne­va an­toi lah­jak­si ruu­tu­pa­pe­ril­le luon­nos­tel­lut pii­rus­tuk­set uu­des­ta mö­kis­tä.

– Hän kai en­sim­mäi­se­nä kyl­läs­tyi pie­niin ti­loi­hin, Su­san­na veis­te­lee.

– Ma­riit­ta on viet­tä­nyt tääl­lä niin pal­jon ai­kaa, et­tä tie­si, mi­ten valo kul­kee. Juu­ri mi­tään ei muu­tet­tu, vaan ruu­tu­pa­pe­ri­suun­ni­tel­man poh­jal­ta piir­ret­tiin uu­si mök­ki.

En­sik­si ra­ken­net­tiin vie­ras­mök­ki. Se val­mis­tui nel­jä vuot­ta sit­ten. Vie­ras­mö­kis­sä on kak­si ma­kuu­huo­net­ta ja kes­kel­lä kyl­py­huo­ne. Vie­ras­mö­kis­sä asut­tiin yk­si kesä.

Kol­me vuot­ta sit­ten val­mis­tui pää­mök­ki. Oles­ke­lu­ti­lat, keit­tiö sekä pää­ma­kuu­huo­ne ja pe­su­ti­lat ovat ala­ker­ras­sa, par­ven ma­kuu­huo­nee­seen kii­ve­tään kier­re­por­tai­ta pit­kin. Huo­ne­kor­keut­ta on enim­mil­lään hui­ke­at vii­si met­riä.

Keittiösta avautuvat maisemat metsikköön ja järvelle. Keittiö Kitzenin, valaisimet Foscarinin. Taulu on ensimmäinen yhteinen taidehankinta vuodelta 1990, kun Susannan ja Anssin esikoinen syntyi.

Hanna Linnakko

Ra­ken­nus­tar­vik­keet kan­net­tiin

Ra­ken­nuk­set is­tu­vat vai­vat­ta mai­se­maan. Sei­nien tum­mak­si maa­lat­tu puu su­lau­tuu kal­li­oi­hin. Te­ras­si­lau­doi­tuk­set ovat har­maan­tu­neet kau­niis­ti.

– Ha­lu­sim­me, et­tä mök­ki on jär­vel­le päin huo­maa­ma­ton, Su­san­na ker­too.

Mök­ki ra­ken­net­tiin pai­kal­leen. Mut­ta kos­ka paik­ka on niin eri­tyi­nen, vaa­ti ra­ken­ta­mi­nen­kin ta­val­lis­ta enem­män.

– Kaik­ki ra­ken­nus­tar­vik­keet piti kan­taa ylös kal­li­on pääl­le, sil­lä ko­neet ei­vät pää­se vii­mei­sen nyp­py­län yli. Jos­sain vai­hees­sa ra­ken­nus­mie­het sa­noi­vat, et­tä nyt ei voi ik­ku­noi­ta enää suu­ren­taa. Ne­kin piti näet kan­taa ylös.

Tär­ke­ää pro­jek­tis­sa oli myös se, et­tä te­ki­jät oli­vat tut­tu­ja.

– Kom­mu­ni­koin­ti on sil­loin help­poa. Mi­nul­le on tär­ke­ää, et­tä ra­ken­ta­mi­nen su­jui hy­väs­sä hen­ges­sä, Su­san­na sa­noo.

Päämakuuhuoneen seinä on kauniin beigenharmaa. Murretut sävyt ja eläväpintaiset pinnat kuuluvat Susannan sisustustyyliin. Valaisin on Cobellosta, kalusteet ovat De La Espanadan mallistoa. Tekstiilit ovat Tiscan ja Elitiksen.

Hanna Linnakko

Töi­tä ja iha­nas­ti omaa rau­haa

Su­san­na on työs­ken­nel­lyt yrit­tä­jä­nä kym­me­nen vuot­ta, koko sen ajan, kun heil­lä on ol­lut pii­lo­pirt­ti Loh­jan­jär­vel­lä.

– Teen töi­tä joka pai­kas­ta, myös mö­kil­tä kä­sin, mut­ta olen va­lin­nut tä­män elä­män­ta­van. Olen op­pi­nut te­ke­mään pää­ni si­säl­lä no­pei­ta siir­ty­miä töis­tä le­poon.

Jo mum­mon­mö­kin ym­pä­ril­le ra­ken­net­tiin laa­jat te­ras­sit. Per­heel­lä on ol­lut oma­ko­ti­ta­lo pi­hoi­neen, jo­ten puu­tar­ha­töi­tä ei mö­kil­lä enää kai­vat­tu. Laa­joil­ta te­ras­seil­ta löy­tyy ke­sä­keit­tiö ja yh­tei­siä oles­ke­lu­ti­lo­ja.

– Mut­ta tääl­lä on myös pal­jon paik­ko­ja, joi­hin voi kä­per­tyä ole­maan iha­nas­ti erak­ko­na.

Osa jyrk­kä­lin­jai­ses­ta pi­has­ta on luon­non­ti­lai­se­na var­vi­kol­la. Toi­sel­la puo­lel­la alas ran­taa
joh­ta­vaa por­taik­koa on is­tu­tuk­sia.

Nur­mik­koa on sen ver­ran, et­tä per­heen koi­rat, iso­vil­la­koi­ra Åke ja kää­pi­ö­pin­se­ri Pon­tus saa­vat peu­ha­ta nur­mel­la.

Vierasmökki seisoo aivan kallion reunalla ikkunat järvelle päin. Jotta aurinko ei herätä kesäisin liian varhain, isojen ikkunoiden eteen saa vedettyä pimennysverhot.

Hanna Linnakko

Mök­ki­sään­nöt ovat oman­sa

Su­san­na ja Ans­si asui­vat vii­me ke­sä­nä mö­kil­lä tou­ko­kuun alus­ta elo­kuun lop­pu­puo­lel­le. Tun­nin ajo­mat­ka Hel­sin­kiin oli raja, jon­ka si­säl­tä et­sit­tiin mök­kiä kym­me­nen vuot­ta sit­ten.

Nyt mö­kil­le voi ajaa vaik­ka il­lak­si sau­no­maan. Al­ku­pe­räi­nen sau­na­mök­ki on al­haal­la ran­nas­sa. Se odot­taa kun­nos­tus­ta en­si ke­sä­nä.

– Tääl­lä on teh­ty niin pal­jon re­mont­tia vii­me vuo­si­na, jo­ten kai­ken muun ajan mö­kil­lä le­pääm­me. Toi­saal­ta ta­paam­me tääl­lä enem­män ys­tä­viä kuin kau­pun­gis­sa. Tän­ne on help­po kut­sua ys­tä­viä ky­lään. Osal­la heis­tä on mök­ki sa­man jär­ven ran­nal­la.

Uu­si mök­ki ra­ken­net­tiin sel­lai­sek­si, et­tä myös ai­kui­set lap­set voi­vat tul­la viet­tä­mään mö­kil­le ai­kaa omien ys­tä­vien­sä kans­sa.

Kos­ka Su­san­na ja Ans­si te­ke­vät myös töi­tä yh­des­sä, on mö­kil­le so­vit­tu omat sään­tön­sä.

– Mö­kil­lä ei ker­ta kaik­ki­aan rii­del­lä. Ar­jen asi­ois­ta voi­daan kes­kus­tel­la, mut­ta ju­tel­les­sa lai­te­taan jäi­tä hat­tuun. Tääl­lä le­vä­tään ja ol­laan so­vus­sa.

Kun au­to kur­va­taan alas park­ki­pai­kal­le ja kii­ve­tään ylös kal­li­ol­le, mie­li rau­hoit­tuu.

– Kun tu­len tän­ne, mi­nul­le tu­lee ih­meel­li­sen nöy­rä ja on­nel­li­nen olo. Tääl­lä saa le­vä­tä.

Päärakennuksen parvella, kylpyhuoneen yläpuolella on yksi makuutila. Sänkytekstiilit ovat Elitiksen, sisalmatta Tasibelin.

Hanna Linnakko