Olet­ko kat­so­nut asun­to­ja Vi­ros­ta? Sin­ne­hän ei ole Hel­sin­gis­tä pit­kä­kään mat­ka, ja lai­val­la pää­see kä­te­väs­ti lah­den yli, eh­dot­ti ys­tä­vä An­ne Hiek­ka­ran­nal­le.

Oli al­ku­ke­sä vuon­na 2011. An­ne oli et­si­nyt siir­to­la­puu­tar­han ta­pais­ta paik­kaa Hel­sin­gin lä­his­töl­tä jo jon­kin ai­kaa. An­ne asui tuol­loin puo­li­son­sa kans­sa Hel­sin­gin Kal­li­os­sa ja työs­ken­te­li tans­si­ja­na.

Hän oli kui­ten­kin ru­ven­nut kai­paa­maan ker­ros­ta­los­ta paik­kaan, jos­sa oli­si myös ul­ko­ti­laa ja jos­sa mah­tui­si te­ke­mään tai­de­pro­jek­te­ja.

– Ru­pe­sin heti kat­se­le­maan ta­lo­ja Vi­ron suu­rim­mal­ta kiin­teis­tön­vä­li­tys­si­vus­tol­ta ja ih­met­te­lin, mi­ten en ol­lut tul­lut aja­tel­leek­si sitä ai­em­min. Suo­mes­sa siir­to­la­puu­tar­ha­mök­kien hin­nat oli­vat jo sil­loin ko­hon­neet niin kor­ke­al­le, et­tei­vät ne so­pi­neet kuk­ka­rol­le­ni. Vi­ros­sa sen si­jaan asun­to­jen hin­nat oli­vat äl­lis­tyt­tä­vän al­hai­set, An­ne ker­too.

Ku­lui vain kuu­kau­si ys­tä­vän kans­sa käy­dys­tä kes­kus­te­lus­ta, kun An­ne mat­ka­si mie­hen­sä kans­sa Pär­nun lä­his­töl­le kat­so­maan kah­ta lu­paa­val­ta kuu­los­ta­vaa ta­loa. Ne oli­vat kui­ten­kin lii­an huo­no­kun­toi­sia ja ajo­kor­tit­to­mal­le An­nel­le tur­han syr­jäs­sä jul­ki­sen lii­ken­teen rei­teil­tä.

Muu­ta­man vii­kon pääs­tä pa­ris­kun­ta suun­ta­si Vi­ron poh­joi­sim­paan kau­pun­kiin, Lok­saan.

En­si­koh­taa­mi­sen tyr­mis­tys

Oli ju­han­nu­saat­to, kun An­ne ja Jark­ko saa­pui­vat pa­rin tu­han­nen asuk­kaan Lok­saan.

– Ajoim­me en­sin vää­rään pi­haan. Naa­pu­rin Hel­ga poi­kan­sa Pee­pin kans­sa tuli mei­tä vas­taan. Tal­lin­nas­sa asu­va Peep ei ol­lut kos­kaan käy­nyt Suo­mes­sa, mut­ta pu­hui on­nek­sem­me täy­del­lis­tä suo­mea. Hel­ga ja Peep opas­ti­vat mei­dät oi­ke­aan asun­toon, An­ne ker­too.

Tii­li­ta­los­sa oli nel­jä asun­toa ja kus­sa­kin niis­tä ylä- ja ala­ker­ta sekä omaa pi­haa. Asun­non edel­li­nen asu­kas oli iä­käs nai­nen, ja asun­nos­sa oli li­kais­ta.

– En ole yleen­sä herk­kä ha­juil­le en­kä hät­käh­dä hel­pos­ti, mut­ta nyt olin kyl­lä tyr­mis­ty­nyt. Au­rin­ko pais­toi kui­ten­kin iha­nas­ti kor­kei­siin huo­nei­siin ja keit­ti­ös­tä näki ker­ral­la koko ala­ker­ran. Ylä­ker­taan em­me sil­lä ker­ral­la pääs­seet – ka­tos­sa oli auk­ko, mut­ta mis­tään ei löy­ty­nyt tar­peek­si kor­kei­ta tik­kai­ta.

An­ne jäi miet­ti­mään asun­toa ja sen suo­mia mah­dol­li­suuk­sia. Hän tuli muu­ta­man vii­kon pääs­tä uu­des­taan kat­so­maan asun­toa, täl­lä ker­ral­la vä­lit­tä­jän kans­sa. Sil­loin hän pää­si kur­kis­ta­maan myös ylä­ker­taan. Siel­lä oli pie­niä huo­nei­ta ja hy­vin vä­hän va­loa, ja ti­laa oli han­ka­la hah­mot­taa.

Asun­toon tuli vain kyl­mä vesi, suih­kua ei ol­lut lain­kaan. Piha oli hoi­ta­ma­ton ja hei­nit­ty­nyt, mut­ta siel­lä kas­voi van­ho­ja luu­mu- ja ome­na­pui­ta. Jo­kin pai­kas­sa teki An­neen vai­ku­tuk­sen, ja hin­ta­pyyn­tö oli to­del­la al­hai­nen. Ko­ti­mat­kal­la lai­vas­sa An­ne teki os­to­pää­tök­sen.

Suu­rin vir­hee­ni

Asun­to kai­pa­si ki­pe­äs­ti re­mont­tia: En­sin piti ra­ken­taa uu­si ve­si­kat­to. Myös wc ja suih­ku ra­ken­net­tiin ja läm­min­ve­si­boi­le­ri asen­net­tiin. Lat­ti­ois­sa oli la­mi­naat­tia ja muo­vi­mat­toa. Ne An­ne pois­ti ja maa­la­si al­ta pal­jas­tu­neen puu­lat­ti­an. Sei­nät hän ta­soit­ti ja maa­la­si.

Ylä­ker­ras­ta pu­ret­tiin vä­li­sei­nät, teh­tiin läm­pö­e­ris­tys ja sei­nät le­vy­tet­tiin kip­si­le­vyil­lä. Teh­tiin uu­si puu­lat­tia, joka hi­ot­tiin.

– Asuin vie­lä Hel­sin­gis­sä ja tein ak­tii­vi­ses­ti tans­si­jan töi­tä. Ai­ka har­voin pää­sin Lok­saan, ja kun pää­sin, eh­din ol­la enin­tään vii­kon ker­ral­laan. Alus­sa haas­tei­ta tuot­ti se, et­ten tun­te­nut tääl­tä ke­tään, ja oli vai­ke­aa löy­tää ih­mi­siä te­ke­mään re­mont­tia. En osan­nut kiel­tä en­kä tien­nyt, ke­nel­tä kan­nat­tai­si ky­syä apua.

Kun An­ne louk­ka­si pol­ven­sa, hän sai viet­tää Lok­sas­sa pi­dem­piä ai­ko­ja. Hän naut­ti ta­los­sa ja pi­has­sa puu­has­te­lus­ta.

– Jäl­ki­kä­teen aja­tel­len suu­rin vir­hee­ni oli se, et­ten ol­lut pai­kal­la. Moni asia re­mon­tis­sa meni pie­leen, ja joi­tain so­vit­tu­ja töi­tä jä­tet­tiin ko­ko­naan te­ke­mät­tä. Vir­hei­tä on kor­jat­tu jäl­keen­päin pala ker­ral­laan.

Viime kesänä Anne keksi hankkia puutarhaansa pöytä­ryhmän, kun huomasi naapurit istuskelemassa ja nauttimassa päivästä. Anne on tosin istunut puutarhassaan vain kerran, silloin kun kokeili, minkälaista tuoleissa on istua. Anne ei pidä joutenolosta, koko ajan pitää olla jokin projekti käynnissä. Omena- ja luumupuista tulee syksyisin hyvä sato.

Maa­la­ri Suo­mes­ta

Ta­lon myö­tä An­ne kiin­nos­tui re­mont­ti- ja si­sus­tus­töis­tä niin pal­jon, et­tä hän aloit­ti si­sus­tu­sa­lan opin­not Amie­dus­sa. Hä­nel­le tuli mah­dol­li­suus muut­taa Tart­toon Eras­mus-vaih­toon ja teh­dä siel­lä myös kuu­den kuu­kau­den työ­har­joit­te­lu.

Opin­to­jen jäl­keen An­ne al­koi työs­ken­nel­lä maa­la­ri­na ja pin­ta­kä­sit­te­li­jä­nä. Vuon­na 2018 hän möi Hel­sin­gin-asun­ton­sa ja aset­tui Vi­roon.

– Vi­ros­ta ei ol­lut aluk­si help­poa löy­tää maa­la­rin töi­tä, vaik­ka tar­vet­ta kyl­lä oli­si ol­lut. Ih­mi­set oli­vat epä­luu­loi­sia. Yleen­sä­hän Vi­ros­ta tul­laan Suo­meen töi­hin, ei­kä päin­vas­toin.

Sit­ten An­ne sai maa­laus­kei­kan Ete­lä-Vi­ron Val­gas­ta.

– Ky­sees­sä oli upe­an ju­gend­ta­lon pe­rus­kor­jaus. Se työ oli mi­nul­le ta­val­laan port­ti Vi­ron rak­sa­maa­il­maan. Sen jäl­keen olen teh­nyt töi­tä niin ura­koit­si­joil­le kuin yk­si­tyis­hen­ki­löil­le­kin, An­ne ker­too.

Anne on maalannut Tori.fi:stä löytyneen urkuharmonin kasviaiheilla. Vanha valokuva sai kauniit kehykset, kun Anne maalasi ruutukuviota suoraan seinään. Senkki odottaa sopivaa kohdetta, siitä on tulossa allaskaappi. Jakkara on kirppislöytö. Kattolamppu on Annen itse tekemä.

Po­ly­u­re­taa­ni yl­lät­tää

An­ne ku­vai­lee ko­ti­aan sa­nal­la si­sus­tus­la­bo­ra­to­rio.

– Tämä on ikui­ses­sa re­mon­tis­sa ole­va tila, jos­sa ko­kei­len kaik­kea, mitä tu­lee mie­leen. Ylä­ker­ran ava­ra loft on vaa­lea ja sees­tei­nen, ala­ker­ran ma­kuu­huo­neis­sa ja keit­ti­ös­sä on ro­soi­sem­pi tun­nel­ma.

Kä­vi­jä ei voi ol­la huo­maa­mat­ta eri­koi­sia, veis­tok­sel­li­sia va­lai­si­mia, kynt­ti­län­jal­ko­ja ja ruuk­ku­ja. An­ne te­kee nii­tä kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­leis­ta, puus­ta ja ra­ken­nus­ma­te­ri­aa­leis­ta, joi­ta hän työs­sään käyt­tää, esi­mer­kik­si po­ly­u­re­taa­nis­ta.

– Mi­nua ins­pi­roi, mi­hin kaik­keen ra­ken­nus­ma­te­ri­aa­le­ja voi käyt­tää ja mi­ten nii­tä voi muo­toil­la. Kym­me­ni­sen vuot­ta sit­ten aloin ko­keil­la, mitä kaik­kea poly­ure­taa­nis­ta voi saa­da ai­kaan.

Po­ly­u­re­taa­ni on An­nen mu­kaan vi­su­aa­li­ses­ti häi­rit­se­vä ja ti­laa ot­ta­va ma­te­ri­aa­li.

– Kun se tur­su­aa ovien ra­ois­ta, tu­lee tun­ne, et­tä se pi­tää äk­kiä saa­da pii­loon. Sa­mal­la se on ää­rim­mäi­sen kieh­to­va ma­te­ri­aa­li, jos­ta voi muo­toil­la upei­ta muo­to­ja.

Annella on yläkerran ikkunan ääressä työpöytä piirtämistä varten. Maljakko ikkunalaudalla on valmistettu kierrätyslasista, polyuretaanista ja kalkista.

Va­paus rön­syil­lä

Lä­hel­lä on alue, jo­hon voi vie­dä ra­ken­nus- ja pur­ku­ta­va­raa. Se on An­nel­le lo­pu­ton löy­tö­to­ri.

– Olen ra­ken­ta­nut pur­ku­lau­das­ta säi­ly­tys­ti­lo­ja ylä­ker­taan ja esi­mer­kik­si vie­ras­huo­neen yö­pöy­dän.

An­ne on hel­pos­ti in­nos­tu­va ja im­pul­sii­vi­nen, ja kun hä­nen pää­hän­sä päl­käh­tää jo­kin si­sus­tu­si­dea, hän to­teut­taa sen em­pi­mät­tä sa­man tien.

– Mi­nul­la ei ole mi­tään sel­ke­ää si­sus­tuk­sel­lis­ta lin­jaa, vaan rön­syi­len sin­ne tän­ne. Tääl­lä on koko ajan re­mont­ti käyn­nis­sä ja pur­kit ja pak­ke­lit esil­lä. Luu­len, et­tei tämä koti kos­kaan tule ole­maan val­mis. Sen si­jaan tämä on paik­ka, jos­sa voin ko­keil­la hul­luim­pi­a­kin ide­oi­ta.

Anne maalasi ryijylle kehykset suoraan seinään mintunvihreällä. Ryijy ja seinävalaisin ovat löytöjä Helsingistä Puhoksen Fidasta. Paperinen laskosvalaisin on tuliainen Tukholmasta.