"Australiassa vietetyn vuoden jälkeen tajusimme, että nautimme maalla olemisesta", Laura Kopu kertoo.

Vuo­si 2005. ­Lau­ra Kopu ja Joni Hau­ta­lah­ti os­ta­vat Syd­neys­tä pa­ket­ti­au­tos­ta ra­ken­ne­tun mat­kai­lu­au­ton ja kier­te­le­vät pit­kin Aust­ra­li­aa. Ly­hyt­ai­kai­sia työ­paik­ko­ja löy­tyy pik­ku­kau­pun­geis­ta ja maa­ti­loil­ta. Ai­kaa vie­räh­tää myös ys­tä­vien luo­na Aust­ra­li­an maa­seu­dul­la. Vä­lil­lä ero­tel­laan lam­pai­ta ja aje­taan kar­jaa, vä­lil­lä kor­ja­taan maa­ti­lan ra­ken­nuk­sia. Ai­ka me­nee mu­ka­vas­ti, mut­ta yk­si asia on var­ma.

– Aust­ra­li­as­sa vie­te­tyn vuo­den jäl­keen ta­ju­sim­me, et­tä nau­tim­me maal­la ole­mi­ses­ta.

Kevytbetoniharkoista muuratut viljelylaatikot kestävät aikaa ja käyttöä. Laura viljelee laatikoissa monipuolisesti kasviksia, salaattia, juureksia, yrttejä. Tilaa on myös kukille.

Kai­puu maal­le

Nyt Lau­ran ja Jo­nin koti on kui­ten­kin ker­ros­ta­los­sa Tu­rus­sa. Ne­li­hen­ki­nen per­he asuu kom­pak­tis­ti kau­pun­ki­ko­dis­sa, mut­ta sy­dän pa­laa maa­seu­dul­le, tar­kem­min Loi­maal­le, jos­sa si­jait­see Lau­ran lap­suu­den­ko­ti, Ha­ma­rin tila. Van­haa rin­ta­ma­mies­ta­loa asuu Lau­ran isä, mut­ta Lau­ra ja Joni viet­tä­vät jo­kai­sen vii­kon­lo­pun yh­tei­ses­sä kak­kos­ko­dis­sa.

– Tääl­lä on ren­to tun­nel­ma ja ti­laa hen­git­tää. Lap­sem­me viih­ty­vät tääl­lä ja naut­ti­vat, kun saa­vat ol­la, osal­lis­tua ja teh­dä. Tääl­lä on ai­na te­ke­mis­tä. Joni ai­na­kaan ei osaa ol­la te­ke­mät­tä mi­tään, Lau­ra ker­too ja nau­raa.

Töi­den ja las­ten kou­lun vuok­si per­he on kui­ten­kin pää­ty­nyt asu­maan ai­na­kin tois­tai­sek­si Tu­rus­sa. Maa­lai­se­lä­män par­hais­ta ja ran­kois­ta puo­lis­ta nau­ti­taan vii­kon­lop­pui­sin ja lo­mil­la.

Kerrokselliset istutukset tuovat suojaa kasvihuoneen vieressä, keittiöpuutarhan laidalla. Viljelylaatikot jäävät kasvihuoneen toiselle puolelle kasvihuoneen ja puutarhamajan väliin. Näin keittiöpuutarha voidaan tarvittaessa rajata ja aidata helpommin, jos lähiseudun peurat käyvät liian tuttavallisiksi.

Ruu­tu ruu­dul­ta

Start­ti puu­tar­han pa­riin al­koi muu­ta­mas­ta kuk­ka­pen­kis­tä sekä lau­doil­la ja ki­vil­lä ra­ja­tus­ta kas­vi­maas­ta. Lau­ra huo­ma­si naut­ti­van­sa, kun saa upot­taa sor­met mul­taan, kit­keä kuk­ka­penk­ke­jä ja kat­soa he­räi­le­vää veh­reyt­tä.

Näl­kä kas­voi teh­des­sä. Pi­han en­sim­mäi­nen isom­pi pro­jek­ti oli kas­vi­huo­ne.

– Ha­lu­sin eng­lan­ti­lais­hen­ki­sen, val­koi­sen kas­vi­huo­neen, jos­sa oli­si muu­rat­tu sok­ke­li. Kas­vi­huo­neen piti ol­la kui­ten­kin la­si­nen. Kun uu­det kas­vi­huo­neet ovat kal­lii­ta, pää­tim­me teh­dä kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­leis­ta oman­nä­köi­sem­me.

Pa­ris­kun­ta ke­rä­si pro­jek­tiin van­ho­ja ik­ku­na­la­se­ja ja pu­na­tii­liä. So­pi­vat tii­let löy­tyi­vät sata vuot­ta van­han ta­lon pu­re­tus­ta kel­la­ris­ta. Kä­sin teh­dyis­sä tii­lis­sä on merk­ki­nä men­neis­tä päi­vis­tä te­ki­jän­sä sor­men­jäl­kiä ja koi­ran­tas­sun jäl­ki. Niis­tä muu­rat­tiin kas­vi­huo­neen pää­tyyn ko­mea tii­li­sei­nä.

Sok­ke­li ja si­säl­lä ole­vat kiin­te­ät vil­je­ly­laa­ti­kot muu­rat­tiin ke­vyt­be­to­ni­har­kois­ta ja pääl­lys­tet­tiin an­tiik­ki­laas­til­la. Run­ko ra­ken­net­tiin puus­ta.

Mit­ta­vin työ oli ik­ku­nois­sa, sil­lä kas­vi­huo­ne ra­ken­net­tiin van­hois­ta la­seis­ta, ei ik­ku­nois­ta kar­mei­neen. Jo­kai­nen van­ha ik­ku­na­la­si lei­kat­tiin mää­rä­mit­taan ja kiin­ni­tet­tiin run­koon lis­toil­la.

– Pro­jek­ti ete­ni kä­si­työn tah­dis­sa, ja minä olin ai­ka kär­si­mä­tön. Oli juh­la­va het­ki, kun saim­me kas­vi­huo­nee­seen vii­mein oven ja pää­sin is­tut­ta­maan to­maat­te­ja ja kurk­ku­ja.

Pelargonit tuovat ripauksen nostalgiaa kasvihuoneen kesään. Lannoita pelargoneja säännöllisesti, niin ne jaksavat kukkia koko kesän.

Skå­nen mal­liin

Kas­vi­huo­neen vie­res­sä on keit­ti­ö­puu­tar­ha. Pai­kal­la lai­dun­si­vat ai­em­min Lau­ran mum­mon lam­paat. Sit­tem­min alue oli hei­nit­ty­nyt, mut­ta sen au­rin­koi­nen olo­suh­de oli täy­del­li­nen keit­ti­ö­puu­tar­hak­si.

Kas­va­tus ta­pah­tuu vil­je­ly­laa­ti­kois­sa. En­sin vil­je­ly su­jui ki­vil­lä ja lau­doil­la ra­ja­tul­la alal­la, mut­ta Lau­ra kai­pa­si sel­keyt­tä, ryh­tiä ja sy­vyyt­tä vil­je­ly­a­lal­le. Kook­kaat vil­je­ly­laa­ti­kot ovat as­tet­ta jä­re­äm­mät ja tu­ke­vam­mat kuin puu­tar­ho­jen ta­val­li­set pui­set laa­ti­kot.

– Näin vuo­sia sit­ten vas­taa­vat skå­ne­lai­ses­sa puu­tar­has­sa. Mie­tin, et­tä ne ovat var­mas­ti kal­liit to­teut­taa, mut­ta nyt meil­lä on seit­se­män be­to­ni­har­kois­ta muu­rat­tua vil­je­ly­al­las­ta. Toi­saal­ta jos mie­tin käyt­töi­kää, niin nämä kes­tä­vät vuo­si­kau­sia. Puu kui­ten­kin la­ho­aa ja laa­ti­kon jou­tuu uu­des­taan nik­ka­roi­maan.

Muu­ra­tut vil­je­ly­laa­ti­kot on pe­rus­tet­tu rou­ti­mat­to­man so­ran pääl­le. Lau­ran ja Jo­nin pe­ri­aat­tee­na on­kin teh­dä ker­ral­la kun­nol­lis­ta.

Viljelyaltaat muurattiin oven molemmille puolille. Lisätilaa tarjoavat kookkaat punasaviruukut.

Kuin leik­kiä

Vil­je­ly­laa­ti­kot not­ku­vat sa­toa ja kuk­ka­lois­toa. Laa­ti­kois­sa kas­vaa her­nei­tä, ke­sä­kur­pit­saa, leh­ti­kaa­lia, man­gol­dia, pa­pu­ja, ruu­su­kaa­lia, sa­laat­te­ja, si­pu­lei­ta ja yrt­te­jä. Joka vuo­si keit­ti­ö­puu­tar­has­sa näyt­tää eri­lai­sel­ta, sil­lä Lau­ra ko­kei­lee uu­sia kas­ve­ja ja har­joit­taa vil­je­ly­kier­toa.

– Keit­ti­ö­puu­tar­hu­roin­ti on kuin leik­kiä. Voin joka vuo­si vaih­taa jär­jes­tys­tä ja kas­ve­ja. Ai­na nä­ky­mät ja sato ovat eri­lai­sia. Esi­kas­va­tan it­se kaik­ki tai­met sie­me­nis­tä ja teen myös suo­ra­kyl­vö­jä. Har­vem­min os­tan val­mii­ta tai­mia keit­ti­ö­puu­tar­haan.

Man­si­kat ja va­del­mat sen si­jaan py­sy­vät pai­koil­laan. Mar­ja­sa­to her­ku­tel­laan pää­sään­töi­ses­ti tuo­reel­taan. Syk­syn tul­len sa­don­kor­juu työl­lis­tää, ja il­lat su­ju­vat to­maat­ti­keit­toa ja pas­ta­kas­ti­ket­ta keit­tä­es­sä.

Puutarhamaja on Lauran valtakuntaa. Nyt työkalut, ruukut ja viljelytarpeisto ovat yhdessä paikassa järjestyksessä ja nopeasti käsien ulottuvilla. Laura suosii punasavisia ruukkuja ja tekee itsekin keramiikkaruukkuja.

Iki­liik­ku­jil­la riit­tää vir­taa

Uni­koi­ta kuk­kii siel­lä tääl­lä keit­ti­ö­puu­tar­han kau­nis­tuk­se­na. Nii­tä on hiek­ka­käy­tä­vil­lä ja vil­je­ly­laa­ti­kois­sa. Osa on edel­li­ses­tä vuo­des­ta vil­lin val­lat­to­mas­ti kyl­väy­ty­nei­tä, osan Lau­ra on kyl­vä­nyt ke­vääl­lä sie­me­nes­tä. Kun kyl­vöt te­kee eri ai­kaan, saa kuk­ka­lois­toa pit­käl­le ajan­jak­sol­le, sil­lä yk­sit­täi­nen unik­ko kuk­kii kui­ten­kin vain ly­hy­en het­ken.

Uni­koi­den li­säk­si keit­ti­ö­puu­tar­has­sa kuk­ki­vat daa­li­at, kär­höt, köyn­nösk­ras­sit, sor­mus­tin­ku­kat ja yrt­tien ku­kat. Ren­to kas­vus­to saa ajat­te­le­maan kes­ki­eu­roop­pa­lai­sia tun­nel­mia.

Kyl­vä­mi­nen, is­tut­ta­mi­nen ja kas­vat­ta­mi­nen ovat Lau­ran jut­tu­ja. Joni puu­hai­lee ra­ken­tei­den ja ra­ken­nus­ten pa­ris­sa. Kun yk­si pro­jek­ti val­mis­tuu, on seu­raa­va jo aloi­tet­tu tai odot­ta­mas­sa.

– Yri­täm­me he­rä­tä tääl­lä ai­kai­sin ja syöm­me puu­tar­ha­va­jan te­ras­sil­la aa­mi­ai­sen. Py­rim­me aloit­ta­maan työt yh­dek­säl­tä. Jos nu­kum­me lii­an pit­kään, tun­tuu vä­hän kuin päi­vä oli­si men­nyt pi­lal­le ja ai­ka huk­kaan.

Näyttävät unikot saavautua kylväytyä itsekseen.

Ma­jan mit­ta kur­ki­hir­res­tä

Pi­han vii­mei­sin pro­jek­ti on keit­ti­ö­puu­tar­han lai­dal­la ole­va puu­tar­ha­ma­ja. Lau­ra kai­pa­si puu­tar­ha­vä­li­neil­le omaa paik­kaa, kun hän piha­hom­miin ryh­ty­es­sään et­sis­ke­li työ­vä­li­nei­tä ja tar­vik­kei­ta eri puo­lil­ta pi­ha­ra­ken­nuk­sia.

Start­ti pi­ha­va­jaan ta­pah­tui, kun Joni sai Tu­run van­han rot­tin­ki­teh­taan re­mon­tis­sa tar­peet­to­mak­si jää­neen van­han vä­li­poh­ja­hir­ren. Hir­res­tä tuli va­jan kur­ki­hir­si ja sen pi­tuus mää­rit­ti pi­ha­va­jan koon.

Pa­ris­kun­ta ra­ken­si puu­tar­ha­va­jan pit­käl­ti fii­lis­poh­jal­ta, vaik­ka Joni piir­si sii­tä kun­nol­li­set pii­rus­tuk­set. Va­jan ra­ken­ta­mi­ses­sa he hyö­dyn­si­vät kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­lia ai­na, kun so­pi­vaa oli käy­tet­tä­vis­sä.

Puu­tar­ha­va­jan edus­tal­la on te­ras­si olei­luun ja riip­pu­kei­nu le­po­het­kiä var­ten.

– Har­vem­min eh­dim­me ja mal­tam­me edes tääl­lä is­tua. Tai­dam­me ol­la ne hul­lut tyy­pit, jot­ka te­ke­vät kai­ken ai­na it­se ja pe­rin­poh­jai­ses­ti. Mut­ta se te­ke­mi­nen­hän on pa­ras­ta puu­tar­has­sa.