MIKÄ: Vuon­na 1904 ra­ken­net­tu, Tou­ru­lan kar­ta­no, 12 h, 350 m² + vii­si pi­ha­ra­ken­nus­ta. MIS­SÄ: Ää­ne­kos­kel­la, Hon­ko­las­sa. TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Va­lo­ku­vaa­ja Han­ne Ma­ne­lius, 42,  avi­o­mies Kai, 52, sekä po­jat Au­lis, 9, ja Cai­us, 11.

Patinoituneet hirsipinnat antavat pehmeän taustan värikkäille huonekaluille. Oleskelutilan rokokookalusto on saatu Hannen vanhemmilta. Se verhoiltiin herkullisen keltaiseksi Designers Guildin kankaalla. Hempeät kaapit ovat Pentikiltä. Rosoa tuo ruotsalaisen Affarin valikoimista hankittu marokkolaishenkinen tarjotinpöytä. Pöydän yllä oleva koriste on koottu luonnosta löytyneistä oksista.

Hiek­ka­tie kaar­taa vaa­le­an­pu­nai­sen van­han ra­ken­nuk­sen pi­haan. Suu­ri, 350-ne­li­öi­nen ra­ken­nus on seis­syt pai­kal­laan yl­vääs­ti jo yli vuo­si­sa­dan. Ää­ne­kos­kel­la si­jait­se­vas­sa Tou­ru­lan kar­ta­nos­sa asu­vat Han­ne ja Kai Ma­ne­lius sekä hei­dän kak­si poi­kaan­sa Au­lis ja Cai­us.

Ruokailutilan yläpuolelle on rakennettu oleskeluparvi Aulikselle ja Caiukselle. Sieltä on hyvä tarkkailla talon tapahtumia. Punaiselle lattialle sopiva matto tuli kotiin Ikeasta. Rokokoosohva on huudettu huutokaupasta.

Kai ja Han­ne os­ti­vat van­han kar­ta­non kak­si­tois­ta vuot­ta sit­ten. Sil­loin sen il­me oli mur­heel­li­nen, sil­lä paik­ko­jen kun­nos­tus­ta oli lai­min­lyö­ty jo vuo­si­kau­sia. Tyh­jil­lään ol­lut rän­sis­ty­nyt talo ei ol­lut kiin­nos­ta­nut os­ta­jia.

Ruokailuryhmä on koostettu talonpoikais-rokokookalusteista. Kalusteet ovat kuuluneet Hannen isoäidille. Ne on maalattu uudelleen rohkeasti eri sävyillä. Astioita säilytetään vanhassa intialaisessa kaapissa. Kristallikruunut Hanne löysi työmatkallaan.

Kai ja Han­ne in­nos­tui­vat kui­ten­kin suu­res­ta ta­los­ta. He iloit­si­vat sii­tä, et­tä kaik­ki pi­ha­pii­rin ra­ken­nuk­set oli­vat ter­vei­tä ja re­mon­toi­mat­to­mia, sil­loin ne voi­si kor­ja­ta juu­ri omien unel­mien mu­kai­sik­si. He päät­ti­vät muut­taa Ete­lä-Suo­mes­ta Ää­ne­kos­kel­le ja aloit­taa van­han ta­lon kun­nos­tus­työt. Pe­rin­ne­ra­ken­ta­mi­ses­ta heil­lä ei to­sin ol­lut ko­ke­mus­ta.

Kahvi keitetään aina vasta-jauhetuista pavuista. Parhaat pavut Hanne ja Kai hankkivat saksalaisesta nettikaupasta. Itse tehtyä kaasulieteä on helppo liikutella.

– Mie­tin vain, et­tä mi­tä­pä sitä pel­kää­mään suu­ri­a­kaan muu­tok­sia tai haas­tei­ta, ker­too Kai.

Sit­ten al­koi pe­rin­ne­ra­ken­ta­mi­sen opis­ke­lu.

– Luin oi­kein ura­kal­la kir­jal­li­suut­ta van­ho­jen ra­ken­nuk­sien kun­nos­ta­mi­ses­ta. En ha­lun­nut teh­dä mi­tään sel­lais­ta, joka voi­si tuot­taa han­ka­luuk­sia tu­le­vai­suu­des­sa, Kai jat­kaa.

Pin­ko­pah­vit pois­tet­tiin

Kun­nos­tus aloi­tet­tiin pur­ka­mi­sel­la. Pin­ko­pah­vit van­ho­jen hir­sien pääl­tä pois­tet­tiin ja pa­ti­noi­tu­nut hir­si­pin­ta pää­si esiin. Suu­rin työ oli puh­dis­taa hir­si­sei­nis­tä vuo­si­kym­men­ten to­mut.

Makuuhuoneen lipaston päällä on kaunis asetelma lasipulloja ja kukkia.

Lat­ti­a­lau­to­jen pääl­le kiin­ni­te­tyt muo­vi­ma­tot pois­tet­tiin ja puu­lat­tia kun­nos­tet­tiin. Jo­kai­nen ta­lon ik­ku­na raa­pu­tel­tiin maa­leis­ta puh­taak­si. Kain ja Han­nen mie­leen ei edes juo­lah­ta­nut ik­ku­noi­den uu­si­mi­nen, sil­loin­han ta­lon sie­lu oli­si ka­don­nut.

Yläkerran aulan lukunurkkauksessa viihtyy koko perhe. Viileän syyspäivän tunnelmaa lämmittää Meksikosta tuotu perinnekangas.

Vuo­sia kes­tä­nyt ta­los­ta huo­leh­ti­mi­nen ja paik­ko­jen kor­jaa­mi­nen jat­kuu yhä. Kai on ot­ta­nut pro­jek­tis­sa pää­vas­tuun. Ul­ko­puo­lis­ta apua on tar­vit­tu vain uu­nin­muu­rauk­ses­sa.

Hanne on verhoillut pienen rahin itse. Huoneen rohkeat värit tuovat mukanaan hyvää energiaa. Yläkerran huoneiden kalustus hakee koko ajan lopullista muotoaan.

Vä­ri­kyl­vyn paik­ka

– Me mo­lem­mat ra­kas­tam­me vä­ri­kyl­py­jä. Luu­len osa­syy­nä tä­hän ole­van taan­noi­nen Ma­ro­kon-mat­kam­me. Siel­lä ihas­te­lim­me tai­ta­vaa ja roh­ke­aa vä­rien käyt­tä­mis­tä. Olen ai­na pi­tä­nyt Tri­cia Guil­din ku­vio- ja vä­ri­maa­il­mas­ta. Siel­tä olen am­men­ta­nut mon­ta ide­aa, ker­too Han­ne.

Ma­kuu­huo­neen vä­rit ovat kuin Tu­han­nen ja yh­den yön ta­ri­nois­ta. Han­ne ja Kai löy­si­vät tyy­liin­sä so­pi­via ta­pet­te­ja Ta­pet­ti­ta­lon va­li­koi­mis­ta. Li­säk­si lat­ti­at on maa­lat­tu iloi­sen vä­ri­sik­si.

Makuuhuoneen paperilyhdyt ovat Ikean mallistosta. Peitteet ja tyynyt ovat Hannen lempikaupasta Indiskasta. Vanha messinkinen sängynpääty kokoaa eri tyylien esineet kokonaisuudeksi.

– Olen ai­na ih­me­tel­lyt, mik­si huo­nei­den lat­ti­oi­ta ei voi­si sä­vyt­tää eri vä­reil­lä. Meil­tä löy­tyy kel­tai­sia, si­ni­siä, vaa­le­an­pu­nai­sia ja pu­nai­sia lat­ti­oi­ta. Sin­ne ne su­lau­tu­vat vä­ri­leik­kiim­me ai­van täy­del­li­ses­ti, to­te­aa Han­ne.

Rento kollaasi on koottu matkoilta löytyneistä olkihatuista ja vanhasta sinisestä lipastosta. Asetelmaa täydentämään hankittiin ovaalin muotoinen peili. Jättimäisessä Pentikin olkikassissa kulkee kesäisin kaikki tarpeellinen.

Van­haa ja kier­rä­tet­tyä

Mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­set si­sus­tus­rat­kai­sut ovat täyt­tä­neet koko ko­din. Täs­sä ta­los­sa mi­kään ei ole tyl­sää ei­kä ta­val­lis­ta. Rus­keik­si pa­ti­noi­tu­neet hir­si­pin­nat saa­vat sär­mik­kyyt­tä ym­pä­röi­vis­tä vä­reis­tä. Keit­ti­ön kaa­pis­tot lois­ta­vat pu­nai­si­na – se­kin näyt­tää so­pi­van ta­loon täy­del­li­ses­ti.

Vierashuoneessa on ikuinen kesä. Keltaiset, pellavaiset vuodetekstiilit on hankittu Mokosta. Yöpöytinä ovat vanha komuutti ja talonpoikaistuoli. Kalusteet tulivat talon mukana. Kattokoriste on rakennettu lähimetsästä löytyneistä oksista. Tapettitalon Tunturikukka-tapetti.

– Ko­dis­sam­me si­sus­tus vaih­tuu mel­ko usein. Tääl­lä on ti­laa siir­rel­lä huo­ne­ka­lu­ja pai­kas­ta toi­seen. Olen va­kuut­tu­nut sii­tä, et­tä kaap­pe­ja ei voi kos­kaan ol­la lii­kaa. Suo­sin in­ti­a­lai­sia kier­rä­tys­tiik­ki­siä ka­lus­tei­ta tai ai­dos­ti van­ho­ja huo­ne­ka­lu­ja. Las­tu­le­vy on ki­ro­sa­na täs­sä ko­dis­sa.

– Ver­ho­ja en käy­tä juu­ri­kaan, kos­ka ra­kas­tan nä­ky­mää yli pel­to­jen. Tyy­ny­jä, peit­tei­tä ja lii­no­ja saa ol­la si­tä­kin enem­män peh­men­tä­mäs­sä tun­nel­maa. Va­lai­si­mia ei myös­kään ole kos­kaan riit­tä­väs­ti.

– Olen va­lo­ku­vaa­ja ja käyn työ­mat­koil­la­ni iha­nis­sa si­sus­tus­liik­keis­sä. Ku­ka­pa nii­den va­li­koi­mia voi­si vas­tus­taa, en minä ai­na­kaan, nau­raa Han­ne.

Sep­pien ja emän­tien kou­lu

Kar­ta­non pi­ha­pii­ri on luo­ki­tel­tu ra­ken­nus­his­to­ri­al­li­ses­ti mer­kit­tä­väk­si ko­ko­nai­suu­dek­si. En­sim­mäi­set ra­ken­nuk­set vil­ja­pel­to­jen kes­kel­le ovat nous­seet jo 1700-lu­vul­la. Yh­des­sä ra­ken­nuk­sis­ta on ol­lut emän­tä­kou­lu. Pi­ha­ra­ken­nuk­sis­sa on käy­ty myös sep­pä­kou­lua. Lä­hei­nen ky­lä­kou­lu on myös ol­lut jos­kus eva­kos­sa pi­ha­ta­los­sa. Ta­ri­noi­ta men­nees­tä on tal­le­tet­tu va­lo­ku­viin.

– On haus­kaa aja­tel­la tä­män pai­kan his­to­ri­aa, mitä kaik­kea näi­den sei­nien si­säl­lä on­kaan ta­pah­tu­nut. Oli­si ai­van mah­ta­vaa, jos nämä hir­ret sai­si­vat ker­toa oman ta­ri­nan­sa, sa­noo Han­ne.

Tourulan kartano sai uuden värin viime kesänä. Vaaleanpunainen Uulatuotteen maali Ruusu sopii vanhaan taloon täydellisesti. Rakennuksen entisöinnissä on painotettu luonnonmukaisuutta ja vanhan rakennusperinteen kunnioittamista.

Ta­lon li­säk­si Han­ne ja Kai ovat kun­nos­ta­neet kaik­ki pi­ha­ra­ken­nuk­set.

– Van­han ta­lon tai­kaa ei pidä men­nä ka­dot­ta­maan vää­ril­lä va­lin­noil­la. Meil­le tämä on elä­män­tyy­li, ei re­mont­tip­ro­jek­ti. Sik­si usein jou­tuu hy­mys­sä suin vas­taa­maan ky­sy­myk­seen: joko se on val­mis. Val­mis? Täs­tä mat­kas­ta nau­ti­taan, meil­lä ei ole kii­re pe­ril­le, Kai sa­noo.

Ti­laa kir­mail­la

Yh­des­sä ti­la­van ko­din huo­neis­ta on tram­po­lii­ni. Au­lis ja Cai­us saa­vat pomp­pia siel­lä an­tau­muk­sel­la. Iloi­nen, rie­mu­kas ja leik­ki­sä ovat sa­no­ja, jot­ka ku­vaa­vat ta­lon tun­nel­mia. Suu­res­sa ta­los­sa on ti­laa leik­kiä ja kir­mail­la.

– Poi­kien mie­les­tä pa­ras­ta tääl­lä on var­mas­ti tram­po­lii­ni. Ja tie­tys­ti hiek­ka­tie, jota pit­kin pyö­räi­lem­me lä­hei­sel­le ui­ma­ran­nal­le.

– Nol­laan tääl­lä työ­kii­reet ai­van to­taa­li­ses­ti – is­tum­me kuis­til­la kuun­te­le­mas­sa luon­no­nää­niä ja ihas­te­le­mas­sa au­rin­gon las­kua vil­ja­pel­to­jen taak­se.

Mei­dän per­heen on hyvä elää tääl­lä ja jat­kaa ta­lon ta­ri­naa omal­la ta­val­lam­me. Me olem­me nyt ko­to­na!