Artikkeli

An­na Po­ve­nius ku­vat Han­ne Ma­ne­lius

Vanhasta kunnalliskodista remontoitiin kartano kovalla työllä

Hylätty vanhainkoti sai uuden elämän, kun hullunrohkeat helsinkiläiset ottivat jättimäisen remonttihaasteen vastaan. Nyt kiireisimmät ajat ovat ohi ja Hiekkaharjun kartanolla eletään leppoisaa arkea luonnon rytmissä – sekä juhlitaankin välillä.

Katja ja Kari Kuusinen ovat tehneet valtavan urakan remontoidessaan Hiekkaharjun kartanon.

Katja ja Kari Kuusinen ovat tehneet valtavan urakan remontoidessaan Hiekkaharjun kartanon.

Virtaviivainen päärakennus pylväineen edustaa uusklassista rakennustyyliä

Virtaviivainen päärakennus pylväineen edustaa uusklassista rakennustyyliä

Vä­hän sel­lai­nen DDR-mei­nin­ki, Kat­ja Kuu­si­nen ar­vi­oi kier­tä­es­sään en­ti­sen kun­nal­lis­ko­din pi­ha­pii­riä. Jy­ke­vä, kä­sin veis­tet­ty hir­si­run­koi­nen pää­ra­ken­nus sei­soi ko­me­a­na, mut­ta sen yh­tey­teen 60-lu­vul­la pys­ty­tet­ty li­sä­ra­ken­nus ei oi­kein vas­tan­nut Kat­jan et­si­mää maa­lai­si­dyl­liä. Mo­nis­ta pi­ha­ra­ken­nuk­sis­ta oli ri­kot­tu ik­ku­noi­ta ja pi­hal­la lo­jui au­ton­ro­mu­ja. Paik­ka oli ol­lut tyh­jil­lään vii­si vuot­ta ja kai­pa­si ki­pe­äs­ti huo­len­pi­toa.

Kon­ne­ve­den kun­ta ha­lu­si suu­res­ta, tuot­ta­mat­to­mas­ta kiin­teis­tös­tään pi­kai­ses­ti eroon. Hel­sin­ki­läi­set Kat­ja ja Kari yh­des­sä toi­sen pa­ris­kun­nan kans­sa taas haa­vei­li­vat rau­hal­li­ses­ta, tur­val­li­ses­ta pai­kas­ta kau­ka­na Hel­sin­gin ydin­kes­kus­tas­ta.

Kaikki kartanon tulisijat on rakennettu jälkeenpäin.

Kaikki kartanon tulisijat on rakennettu jälkeenpäin.

En­si­käyn­nis­tä 26 vuot­ta

Ru­mas­ta li­sä­ra­ken­nuk­ses­ta, ro­mus­ta ja val­ta­vas­ta työ­mää­räs­tä huo­li­mat­ta ne­lik­ko päät­ti jät­tää tar­jouk­sen, joka ai­heut­ti hei­dän ys­tä­vis­sään hil­peyt­tä.

– Eten­kin aja­tus um­pis­ta­di­lai­ses­ta mie­hes­tä­ni trak­to­rin pui­kois­sa sai ka­ve­rim­me lyö­mään ve­toa, kuin­ka no­pe­as­ti pa­lai­sim­me ta­kai­sin Hel­sin­kiin. Kari oli kui­ten­kin meis­tä nel­jäs­tä se, joka en­sim­mäi­sek­si eh­dot­ti tar­jouk­sen te­koa, Kat­ja muis­te­lee.

Myö­hem­min ys­tä­vät jou­tui­vat myön­tä­mään hä­vi­ön­sä, sil­lä sta­di­lais­ten en­si­pyö­räh­dyk­ses­tä Kon­ne­ve­del­lä on ku­lu­nut jo 26 vuot­ta. Ny­ky­ään pää­kau­pun­ki­seu­dul­la on mu­ka­va käy­dä ky­läi­le­mäs­sä, mut­ta Kat­jan ja Ka­rin sy­dä­met ovat vah­vas­ti juur­tu­neet Kes­ki-Suo­meen.

Suuri osa huonekaluista on hankittu Helsingin huutokaupoista. Kustavilainen pöytä oli Karilla ja Katjalla jo Helsingissä, tuolit ovat tuoreempi hankinta.

Suuri osa huonekaluista on hankittu Helsingin huutokaupoista. Kustavilainen pöytä oli Karilla ja Katjalla jo Helsingissä, tuolit ovat tuoreempi hankinta.

Lo­pu­ton re­mont­ti

Ihan pien­tä työ­maa­ta Kat­ja ja Kari ei­vät hank­ki­neet­kaan. Vuo­des­ta 1927 or­po­jen, köy­hien, mie­len­ter­veys­po­ti­lai­den ja van­hus­ten ko­ti­na toi­mi­nut pää­ra­ken­nus kä­sit­tää kol­mes­sa asuin­ker­rok­ses­sa 750 ne­li­ö­tä, ylim­pä­nä on vie­lä kyl­mää vint­ti­ti­laa. Uusk­las­si­sen pää­ra­ken­nuk­sen li­säk­si ti­laan kuu­luu hulp­pe­at 1 200 ne­li­ö­tä myö­hem­min ra­ken­net­tu­ja ti­lo­ja, ku­ten hoi­to­hen­ki­lö­kun­nan asun­to­la. Li­säk­si on kak­si isoa na­vet­taa, pik­ku­na­vet­ta, si­ka­la, ait­ta ja pui­ma­la. On­pa ti­lal­la ol­lut sai­raa­la-ai­koi­na jopa oma ruu­mis­huo­ne.

Iso tila vaa­tii jat­ku­vaa huo­len­pi­toa.

– Meil­lä on koko ajan jon­kin­lai­nen re­mont­ti me­neil­lään. Par­haim­mil­laan olem­me työl­lis­tä­neet yh­den tim­pu­rin ihan va­ki­tui­ses­ti.

Paksut ryijyt ovat kauniita ja käytännöllisiä, sillä ne suojaavat vedolta. Vesilahden ryijyn malli on vuodelta 1884.

Paksut ryijyt ovat kauniita ja käytännöllisiä, sillä ne suojaavat vedolta. Vesilahden ryijyn malli on vuodelta 1884.

Il­man juok­se­vaa vet­tä

Es­teet­tis­tä yl­lä­pi­toa on teh­ty kas­sa­vir­ran mu­kaan huo­ne ja nurk­ka ker­ral­laan sil­lä aja­tuk­sel­la, et­tä kun teh­dään, niin teh­dään kun­nol­la. Suu­rim­pia töi­tä on ol­lut pää­ra­ken­nuk­sen pa­laut­ta­mi­nen al­ku­pe­räi­seen lois­toon­sa kai­va­mal­la van­hat hir­ret ja lank­ku­lat­ti­at esiin muo­vi­pin­to­jen ja kip­si­le­vy­jen al­ta. En­sim­mäi­set kak­si vuot­ta ta­los­sa elet­tiin täy­sin il­man juok­se­vaa vet­tä.

Am­mat­ti­lais­ten avus­tuk­sel­la re­mon­teis­ta on sel­vit­ty il­man suu­rim­pia ka­tast­ro­fe­ja, mut­ta jot­kut pik­ku­mo­kat ovat jää­neet har­mit­ta­maan.

– Ta­lon ikään näh­den oli har­vi­nais­ta, et­tä tääl­lä oli al­ku­pe­räi­nen kes­kus­läm­mi­tys. Luo­vuim­me van­hois­ta ve­si­kier­to­pat­te­reis­ta, kos­ka ne oli­vat niin huo­nos­sa kun­nos­sa. Vas­ta myö­hem­min sain tie­tää, et­tä nii­tä­kin oli­si voi­nut en­ti­söi­dä.

Keittiö remontoitiin reilu vuosi sitten. Ammattilaiskäyttöön tarkoitetun leveän kaasuhellan päällä on Finelin 60-luvun kattila, joka  on edelleen käytössä samoin kuin 50-luvun radio ja 40 vuotta vanha pastakone.

Keittiö remontoitiin reilu vuosi sitten. Ammattilaiskäyttöön tarkoitetun leveän kaasuhellan päällä on Finelin 60-luvun kattila, joka on edelleen käytössä samoin kuin 50-luvun radio ja 40 vuotta vanha pastakone.

Jak­sa­mi­nen tuli vas­taan

Alus­ta as­ti Kat­jal­le ja Ka­ril­le oli sel­vää, et­tei Kon­ne­ve­del­tä pen­de­löi­täi­si muu­al­le töi­hin.

– Ha­lu­sim­me elät­tää it­sem­me maal­la, niin­pä aloim­me miet­tiä, mi­ten voi­sim­me yh­dis­tää kar­ta­non ti­lat ja osaa­mi­sem­me.

Aja­tus oma­va­rai­suu­des­ta kieh­toi Kat­jaa ja hän haa­li pi­ha­pii­riin leh­miä, lam­pai­ta, ka­no­ja, pu­pu­ja, he­vo­sen ja si­an­kin. Yh­den nai­sen jak­sa­mi­nen tuli kui­ten­kin äk­kiä vas­taan, li­säk­si Kat­jan sy­dän­tä kai­her­si ai­na, kun jos­tain eläi­mes­tä oli luo­vut­ta­va.

– Ym­mär­sin, et­tei mi­nus­ta voi ol­la kaik­kien pe­las­ta­jak­si. Nyt kans­sam­me on enää Kal­le-kis­sa.

Lattioita lämmittävät kymmenet itämaiset matot, joita on hankittu ulkomailta ja huutokaupoista.

Lattioita lämmittävät kymmenet itämaiset matot, joita on hankittu ulkomailta ja huutokaupoista.

Unel­mien työ­paik­ka

Kat­jan kas­va­tus­tie­tei­li­jän opin­not sekä pa­ris­kun­nan ra­vin­to­la-alan ko­ke­mus ni­vou­tui­vat lo­pul­ta luon­nol­li­ses­ti mat­kai­lu­a­lan yri­tyk­sek­si. Ny­ky­ään Hiek­ka­har­jun kar­ta­no ma­joit­taa ja ra­vit­see niin yri­tys­vie­rai­ta kuin hää­seu­ru­ei­ta. Van­has­ta pui­ma­las­ta on teh­ty kau­nis juh­la­paik­ka, joka on eten­kin hää­pa­rien suo­si­os­sa.

Ta­los­sa ei ole erik­seen yk­si­tyis­tä puol­ta ja ho­tel­li­puol­ta, vaan tun­nel­mal­li­sis­sa sa­leis­sa tar­joil­laan vä­lil­lä vie­rail­le, toi­se­na päi­vä­nä lou­nas­te­taan vain omal­la po­ru­kal­la. Tar­vit­ta­es­sa jopa Kat­jan ja Ka­rin oma ma­kuu­huo­ne on vie­rai­den käy­tös­sä.

Ensikäynnistä Konnevedellä on nyt 26 vuotta. Helsinkiläissyntyiset Katja ja Kari ovat juurtuneet vuosien aikana Keski-Suomeen.

Ensikäynnistä Konnevedellä on nyt 26 vuotta. Helsinkiläissyntyiset Katja ja Kari ovat juurtuneet vuosien aikana Keski-Suomeen.

Yh­tä luon­non kans­sa

Tal­vel­la pi­ha­pii­ris­sä on verk­kai­nen tun­nel­ma. He­del­mä­pui­den ok­sat kaar­tu­vat lu­men pai­nos­ta ja Kat­jan ra­ken­ta­mat kau­niit ha­vu­a­se­tel­mat ko­ris­ta­vat oven­pie­liä. Alun pe­rin Kat­ja ha­lu­si maal­le voi­dak­seen elää yh­des­sä luon­non kans­sa, ei­kä sen tai­ka ole vuo­sien ai­ka­na ka­don­nut. Aa­mui­sin hän kä­ve­lee usein ly­hy­en len­kin kis­san kans­sa. Jos­kus pi­hal­la on ol­lut vas­tas­sa val­ta­va uros­hir­vi hen­ki höy­ry­ten tui­jot­ta­mas­sa tu­li­jaa. Ke­vääl­lä lä­hei­sel­le lam­mel­le saa­pu­vat lau­lu­jout­se­net ja kur­ki­pa­ris­kun­ta ovat jo van­ho­ja tut­tu­ja ne­kin.

Vas­ta vii­mei­sen vii­den vuo­den ai­ka­na ar­ki Hiek­ka­har­jun kar­ta­nos­sa on hi­das­tu­nut.

– Paah­doim­me täy­sil­lä lä­hes kak­si­kym­men­tä vuot­ta, ra­ken­sim­me yri­tys­tä ja kun­nos­tim­me ti­laa. Nyt on vih­doin ai­kaa vä­hän hil­jen­tää tah­tia ja kes­kit­tyä elä­män pe­rus­tär­kei­siin jut­tui­hin, jot­ka mi­nul­le ovat es­te­tiik­ka ja hyvä ruo­ka.

Tahmainen, tomusokerilla koristeltu kanelikierrekakku on arkiherkku, jota Hiekkaharjussa tarjotaan usein.

Tahmainen, tomusokerilla koristeltu kanelikierrekakku on arkiherkku, jota Hiekkaharjussa tarjotaan usein.

Jos oli­si li­sää tun­te­ja

Ti­laa mu­ka­na os­ta­mas­sa ol­lut pa­ris­kun­ta on jo muut­ta­nut Hiek­ka­har­jus­ta muu­al­le, mut­ta uu­sia tut­ta­vuuk­sia on tul­lut ti­lal­le. Kat­jan ja Ka­rin li­säk­si ti­lal­la asu­vat myös Ep­pu, Jaak­ko ja Pek­ka.

– Ruo­ka ryt­mit­tää ar­kem­me. Aloi­tan päi­vän puu­ron kei­tol­la, sit­ten on vuo­ros­sa ul­koi­lua. Lou­naan jäl­keen talo hil­je­nee, kun­nes on il­ta­päi­vä­kah­vien ai­ka. Ne nau­ti­taan pit­kän kaa­van kaut­ta. Sit­ten on­kin ai­ka aloit­taa il­lal­li­sen val­mis­te­lu.

Ruo­an­lai­tos­sa Kat­ja hyö­dyn­tää pal­jon omaa sa­toa. Puu­tar­has­sa kas­vaa ome­na­pui­ta ja mar­ja­pen­sai­ta, yrt­te­jä, syö­tä­viä kuk­kia ja vil­liyrt­te­jä.

– Jos vuo­ro­kau­teen sai­si li­sää tun­te­ja, vil­je­li­sin mie­lel­lä­ni kai­ken ruo­an it­se. Lii­kaa töi­tä ei kui­ten­kaan kan­na­ta haa­lia, ar­jes­ta pi­tää voi­da naut­ti­a­kin.

Päämakuuhuoneen seinää koristaa Marjukka Paunilan öljyvärityö, jonka väreihin Katja aikoinaan ihastui. Koko sängyn levyinen lammaspeitto on löytö Saarenmaalta Kuressaaren torilta.

Päämakuuhuoneen seinää koristaa Marjukka Paunilan öljyvärityö, jonka väreihin Katja aikoinaan ihastui. Koko sängyn levyinen lammaspeitto on löytö Saarenmaalta Kuressaaren torilta.

Ruu­sun­pu­nai­set la­sit

Vuo­sien ai­ka­na ikä­nei­to talo oik­kui­neen on tul­lut tu­tuk­si, se pää­see yl­lät­tä­mään enää har­voin.

– En­nen oli ka­tast­ro­fi, jos rän­ni vä­hän vuo­ti. Nyt osaam­me suh­tau­tua jopa jo­ka­tal­vi­seen put­kien jää­ty­mi­seen ym­mär­ryk­sel­lä. Em­me oli­si suo­riu­tu­neet re­mon­teis­ta ja maa­lai­se­lä­mään so­peu­tu­mi­ses­ta il­man vah­vo­ja vaa­le­an­pu­nai­sia la­se­ja.

– Sel­vi­sim­me kai­kes­ta, vaik­ka olim­me ai­van osaa­mat­to­mia. Pe­ri­aat­teem­me oli, et­tä rat­kom­me on­gel­man ker­ral­laan, em­me­kä mis­sään ti­lan­tees­sa an­na pe­rik­si.

Kar­ta­nos­ta on Kat­jan tai­ta­vis­sa kä­sis­sä ra­ken­tu­nut koti, jos­sa on mie­le­käs­tä asua.

– Ha­lu­sim­me pai­kan, jon­ka es­teet­ti­syys tuot­taa iloa. Ajan ker­rok­sel­li­suus ja per­soo­nal­li­suus saa­vat nä­kyä, ta­va­roi­den ra­hal­li­sel­la ar­vol­la ei ole mer­ki­tys­tä. Eu­ro­ja tär­ke­äm­pää on si­sus­tuk­sen haus­kuus.

Matka Meksikoon toi aikoinaan kylpyhuoneen inspiraationa. Laatat jäljittelevät kalkkikive, ja timpuri rakensi säilytyskaapit ulkona harmaannutetusta puusta.

Matka Meksikoon toi aikoinaan kylpyhuoneen inspiraationa. Laatat jäljittelevät kalkkikive, ja timpuri rakensi säilytyskaapit ulkona harmaannutetusta puusta.

Tol­kul­li­nen teko

Vii­me ai­koi­na Kat­ja on yhä use­am­min miet­ti­nyt, mi­ten vii­saas­ti he te­ki­vät­kään ryh­ty­es­sään hul­luun pe­las­tu­su­rak­kaan. Pai­kan siu­nauk­sek­si koi­tui juu­ri se Kat­jan vi­haa­ma DDR-hen­ki­nen asun­to­la.

Kun vii­mei­set asuk­kaat muut­ti­vat van­hain­ko­dis­ta pois 1989, van­ha hir­si­nen pää­ra­ken­nus sai kun­nal­ta polt­to­tuo­mi­on. Pa­lo­pääl­lik­kö kui­ten­kin es­ti tu­ho­ai­keet, sil­lä lii­an lä­hel­lä si­jain­nut uu­dem­pi ra­ken­nus oli­si to­den­nä­köi­ses­ti pa­la­nut sa­mas­sa ry­tä­käs­sä.

Epäi­le­väis­ten kun­ta­lais­ten sy­dä­met su­li­vat vii­meis­tään avoi­mis­sa ovis­sa, jot­ka Kat­ja ja Kari jär­jes­ti­vät näyt­tääk­seen pai­kal­li­sil­le, mitä ta­los­sa on vii­mei­sen 20 vuo­den ai­ka­na puu­hat­tu.

– Paik­ka oli mo­nil­le tut­tu ja hei­tä tie­tys­ti as­kar­rut­ti, mitä ne hel­sin­ki­läi­set ovat siel­lä teh­neet.

Ti­lai­suu­des­sa Kat­ja kuu­li ohi­men­nen kes­kus­te­lun, jos­sa eräs her­ra myön­si, et­tä ti­lan myy­mi­nen vie­raal­le oli sit­ten­kin hyvä asia. Ku­kaan pai­kal­li­nen tus­kin oli­si osan­nut näh­dä ta­lon his­to­ri­an läpi ja saa­da sii­tä ai­kai­sek­si jo­tain niin kau­nis­ta.

– Teim­me siis lo­pul­ta ky­län uk­ko­jen­kin mie­les­tä ihan tol­kul­li­sen teon.

Koti

Hiek­ka­har­jun kar­ta­no Kon­ne­ve­del­lä

1927 val­mis­tu­nut uusk­las­si­nen hir­si­ta­lo 750 m² + usei­ta pi­ha­ra­ken­nuk­sia.

Asuk­kaat

Yrit­tä­jät Kat­ja ja Kari Kuu­si­nen sekä Kal­le-kis­sa. Ti­lal­la asu­vat myös Jaak­ko, Ep­pu ja Pek­ka.