Kyläkoulun kuisti on perheen kesäterassi. Kauniit yksityiskohdat ikkunoissa ja koriste­laudoissa ovat säilyneet ehjinä. Nyt talossa on myös sauna ja kylpyhuonetilat.

Hanne Manelius on valokuvannut useita koteja ja inspiroituu helposti uusien tyylien ja ideoiden edessä. Oman kodin tyyli on kuitenkin ollut jo kauan ”järkkymättömän värikäs ja tyynesti zen”, hän luonnehtii.

Ison maa­lais­ta­lon re­mon­toin­ti ja si­sus­ta­mi­nen al­koi rei­lut kak­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten, ei­kä sen tar­vit­se lop­pua kos­kaan, sa­noo va­lo­ku­vaa­ja Han­ne Ma­ne­lius.

– Meil­le ko­din lait­ta­mi­nen on elä­män­ta­pa, ei mi­kään tiet­ty vai­he tai kul­jet­ta­va mat­ka. Kun asen­noi­tuu niin, et­tä van­has­sa ta­los­sa on ai­na jo­kin asia kes­ken, voi huo­let­ta ot­taa vä­lil­lä myös ihan ren­nos­ti ja ol­la te­ke­mät­tä mi­tään.

En­sim­mäi­set vii­si vuot­ta ta­lon hank­ki­mi­sen jäl­keen ovat kui­ten­kin jää­neet Han­nen ja hä­nen mie­hen­sä Kai Ma­ne­liuk­sen mie­leen yh­den­lai­se­na tai­pa­lee­na. Han­ne asui vie­lä Hel­sin­gis­sä, kun Kai ker­toi löy­tä­neen­sä ta­lon Ää­ne­kos­kel­ta. Han­nel­la ei ol­lut mi­tään yh­teyk­siä tä­hän kes­kel­lä Suo­mea si­jait­se­vaan paik­ka­kun­taan, mut­ta hän läh­ti kiin­nos­tu­nee­na kat­so­maan ta­loa.

Talo pi­ha­ra­ken­nuk­si­neen oli ol­lut tyh­jil­lään jon­kin ai­kaa, ja oli sel­vää, et­tä te­ke­mis­tä oli pal­jon. Kai kui­ten­kin näki ta­lon mah­dol­li­suu­det ja Han­ne­kin in­nos­tui aja­tuk­ses­ta muut­taa maal­le, pois pää­kau­pun­ki­seu­dun pai­nees­ta.

En­sin teh­tiin ta­lo­kau­pat, sit­ten teh­tiin re­mont­tia, muu­tet­tiin vä­hi­tel­len, ja myös per­heen mo­lem­mat po­jat syn­tyi­vät tuon vauh­dik­kaan vii­den vuo­den ai­ka­na.

Nyt elä­män tah­ti on jo verk­kai­sem­pi, sil­lä vä­hem­mäl­lä­kin puur­ta­mi­sel­la pär­jää. Lap­set­kin ovat kun var­kain ve­näh­tä­neet ai­kui­suu­den kyn­nyk­sel­le.

Talon remontointi on ollut suurelta osin vanhojen, päälle rakennettujen osien purkamista. Hiljalleen talon alkuperäinen kauneus on päässyt esille. Keittiön uusitun lattian alle Hanne ja Kai piilottivat viestin ja valokuvan itsestään jälkipolville löydettäväksi.

Punainen keittiö tehtiin yhdelle suuren tuvan seinistä vuonna 2005. Kaikessa räväkkyydessään se on säilynyt ajattomana ja on hyvä vastapari yli sata vuotta vanhoille hirsille. Kaasuliedelle tehtiin oma saareke. Sen ympärillä valmistellaan aamukahvit. Keittiössä on myös puu- ja sähköliesi. Kun on kaksi kokkia, on liesiäkin hyvä olla useampi.

He­rä­tys Ma­ro­kos­sa

Ta­lon hank­ki­mi­sen ai­koi­hin Han­ne ja Kai te­ki­vät mat­kan Es­pan­jas­ta Ma­rok­koon. Se oli erään­lai­nen si­sus­ta­mi­sen he­rä­tys­mat­ka.

– Ins­pi­roi­duim­me upeis­ta vä­reis­tä, ihai­lim­me tun­nel­maa ja ro­soi­sia pin­to­ja. Tuol­ta mat­kal­ta mie­leen jää­neet ide­at ja mie­li­ku­vat ovat muo­dos­tu­neet si­sus­tus­tyy­lim­me sel­kä­ran­gak­si.

Rak­kaus ren­toon tun­nel­maan ja vah­voi­hin vä­rei­hin on säi­ly­nyt, vaik­ka lem­pi­vä­rit ovat mat­kan var­rel­la osit­tain vaih­tu­neet.

Oman ko­din tyy­liä ra­ken­ne­taan hil­jal­leen, han­kin­ta ker­ral­laan. Jos­kus pöy­tien kul­mil­le ja hyl­ly­jen pääl­le koo­tut ase­tel­mat ovat vä­hä­e­lei­siä, jos­kus ne taas pur­su­a­vat vä­re­jä ja muo­to­ja.

– Myös tren­dit saat­ta­vat pii­pah­taa jos­kus vie­rai­sil­la, mut­ta suu­res­sa ku­vas­sa ta­voit­tee­na on aja­ton, oman­tyy­li­nen koti. Sel­lai­nen, jos­ta ku­kaan ei osaa sa­noa, mil­loin se on teh­ty, Han­ne mää­rit­te­lee.

Kaunis kakluuni on kesäolohuoneen katseenvangitsija. Hannea kiinnostaisi tietää, kuka uunin on tehnyt tai mitä hienot yksityiskohdat kertovat.

Värikkään kodin rauhallinen tunnelma syntyy varmalla kädellä rakennetuista yksityiskohdista.

Uu­si­kin sai­si näyt­tää van­hal­ta

Han­ne ehos­taa ta­lon si­sä­ti­lois­sa avau­tu­via nä­ky­miä ja Kai on puo­les­taan ot­ta­nut vas­tuun ta­lon huol­lon ko­ko­nais­ku­vas­ta.

Enim­mäk­seen ta­los­sa on ol­lut pur­ka­mis­ta, mut­ta kun uut­ta ra­ken­ne­taan, se teh­dään talo­van­hus­ta kun­ni­oit­ta­en. Van­ha saa näyt­tää van­hal­ta – ja uu­si­kin sai­si mie­lel­lään näyt­tää van­hal­ta.

– Pi­däm­me ko­dis­sa juu­ri elä­män jäl­jis­tä. Sii­tä, et­tä pii­lu­kir­ves on teh­nyt hir­ren pin­nas­ta aal­toi­le­van tai et­tä pin­ko­pah­vi on jät­tä­nyt sei­nään ri­vin nau­lan­jäl­kiä, Han­ne sa­noo.

Ma­ne­liuk­set kier­rät­tä­vät ra­ken­nus­ma­te­ri­aa­le­ja. Oi­ke­as­taan kaik­ki ra­ken­nus­tar­vik­keet ovat van­ho­ja, vain ruu­vit os­te­taan uu­te­na.

Ta­lon toi­sen kuis­tin kun­nos­ta­mi­seen on jo löy­ty­nyt van­hat ik­ku­na­la­sit ja ul­ko-ovi kier­rä­tet­ty­nä.

– Kun­han vie­lä so­pi­vaa puu­ta­va­raa tu­lee vas­taan, voi kuis­tin uu­dis­ta­mi­nen hil­jal­leen al­kaa. Sen kun­toon lait­ta­mi­seen me­nee ra­haa ar­vi­ol­ta vain joi­ta­kin sa­ta­sia, kun omia työ­tun­te­ja ei näis­sä pro­jek­teis­sa las­ke­ta.

Myös ik­ku­noi­den huol­to­maa­laus ja kit­taa­mi­nen on jos­kus edes­sä. Mo­nis­sa ik­ku­nois­sa on edel­leen al­ku­pe­räi­set la­sit. Ik­ku­nat ovat Ma­ne­lius­ten mie­les­tä ta­lon sil­mät, ja nii­den al­ku­pe­räi­nen ilme ha­lu­taan säi­lyt­tää mah­dol­li­sim­man pit­käl­le.

Hennosti vaaleanpunainen senkki oli ennen siniharmaa. Hanne maalaa ja uudistaa huonekaluja, Kai puolestaan vastaa talon huoltamisesta ja rakentamisesta. Vanhassa talossa on paljon työtä ja sitä tehdään yhdessä. Meriheinätuolit löytyivät Minimanista ja ilta-auringossa välkehtivä kristallivalaisin tuli suvun perintönä.

Turkoosi väri on sisustamisessa Hannen ensirakkaus.

Tal­vel­la pie­ni, ke­säl­lä iso

Maal­la asu­es­sa vuo­de­nai­ko­jen vaih­te­lu on ai­na läs­nä. Näin ke­säl­lä iso talo, pi­ha­maa ja sen ra­ken­nuk­set su­lau­tu­vat yh­dek­si suu­rek­si ti­lak­si. Ovia pi­de­tään au­ki ja nä­ky­mät ti­las­ta toi­seen saa­vat pol­veil­la va­paa­na.

Ylä­ker­ran ma­kuu­huo­neet ote­taan käyt­töön, kun ke­säi­nen valo kei­mai­lee pit­kin puu­lat­ti­oi­ta ja hir­si­sei­niä. Kir­ja­vat ta­pe­tit he­rää­vät eloon ja ko­din vä­rik­käät huo­ne­ka­lut ja teks­tii­lit saa­vat te­rä­väm­piä sä­vy­jä.

Ke­säi­sin ta­los­sa on tup­las­ti enem­män ti­laa käy­tös­sä kuin tal­vel­la. Kun il­lat taas syk­syn tul­len kyl­me­ne­vät, sul­je­taan ta­loa huo­ne ker­ral­laan. Sy­dän­tal­vel­la käy­tös­sä on vain pää­ra­ken­nuk­sen iso, use­am­mas­ta huo­nees­ta yh­dis­tet­ty tupa ja poi­kien omat huo­neet.

Tal­vel­la Han­ne ja Kai kii­pe­ä­vät nuk­ku­maan tu­van pääl­le ra­ken­ne­tul­le par­vel­le. Sin­ne mah­tu­vat vain sän­gyt.

– Siel­lä mei­dän on läm­min odo­tel­la ke­sää. Kun sit­ten ke­vät koit­taa, siir­räm­me omat ta­va­ram­me ylä­ker­ran isoon ma­kuu­huo­nee­seen. Le­hah­dam­me kuin ke­väi­set lin­nut val­loit­ta­maan koko ta­lon käyt­tööm­me, Han­ne ku­vai­lee.

Vierashuone hehkuu oranssina. Puutuolilla ovat vierekkäin Hannen ja Kain molempien ensimmäiset kengät. Huoneen värejä toistava päiväpeite löytyi Indiskasta.

Portaikko maalattiin ja välieteisen katto uusittiin melkein heti talon hankinnan jälkeen. Portaikon vieressä oleva ovi jakaa talon talvisin kylmään ja lämpimään puoleen. Kesäisin ovet pidetään auki. Tuoli on Pentikistä.