Olen on­ne­kas, et­tä voin ol­la ko­to­na sekä maal­la et­tä kau­pun­gis­sa, Ru­dan­maan ky­läs­sä Sa­ta­kun­nas­sa ja Hel­sin­gis­sä. Maal­la tyk­kään puu­hail­la puu­tar­has­sa. Ky­ky­ni hoi­taa sitä on pe­rin vaa­ti­ma­ton, mut­ta iloit­sen pa­rem­man puut­tees­sa voi­ku­kis­ta­kin. Kau­pun­gis­sa is­tus­ke­len kau­nii­na päi­vä­nä mie­lel­lä­ni avo­nai­sen par­vek­kee­no­ven lä­hei­syy­des­sä tun­nus­tel­len mil­lais­ta on ol­la si­säl­lä ja ul­ko­na sa­maan ai­kaan. Aa­mui­sin taas nau­tin mat­kas­ta sän­gyl­tä keit­ti­öön kah­vin­keit­toon.

Mai­se­ma­ni on Po­rin jo­ki­mai­se­ma. Olen syn­ty­nyt ja kas­va­nut Po­ris­sa, lä­hel­lä jo­ki­ran­taa. Joki on mi­nun mai­se­ma­ni. Olen mit­tail­lut sen ran­to­ja lu­kui­sat ker­rat elä­mä­ni eri kään­teis­sä. Sa­moin suh­tee­ni joen kai­na­los­sa le­pää­vään Kir­ju­rin­luo­toon on hy­vin hen­ki­lö­koh­tai­nen. Otan­kin ai­na tyr­mis­tyk­sel­lä vas­taan kaik­ki muu­tok­set mitä alu­eel­la teh­dään, mi­nul­ta ky­sy­mät­tä.

Si­sus­tus­tyy­li­ni on ai­na ol­lut ke­rä­tä ja säi­lyt­tää it­sel­le­ni syys­tä tai toi­ses­ta mer­ki­tyk­sel­li­siä esi­nei­tä. Se on myös si­sus­tus­pa­hee­ni. En juu­ri­kaan lai­ta ta­va­roi­ta pois, en­kä ol­len­kaan osai­si aja­tel­la myy­vä­ni nii­tä eteen­päin. Vuo­sien saa­tos­sa ta­va­raa on ker­ty­nyt jo sii­nä mää­rin, et­tä kak­si­kin ko­tia vain hie­man hel­pot­taa on­gel­maa. Viih­dyn kui­ten­kin ym­pä­ris­tös­sä, jos­sa on pal­jon kat­sel­ta­vaa. Tyk­kään myös si­sus­taa va­lol­la. Hä­mä­rän tul­tua sy­tyt­te­len tuik­ku­ja ym­pä­ri ko­ti­am­me. Mie­les­tä­ni va­lai­si­mien en­si­si­jai­nen tar­koi­tus ei ole­kaan va­lais­ta, vaan luo­da tun­nel­maa.

Oli­si vai­kea ku­vi­tel­la omaa ko­ti­aan il­man vi­her­kas­ve­ja. Kas­ve­ja on ker­ty­nyt ai­ka pal­jon ja jos ker­ran vii­kos­sa kas­te­lu so­pii, tu­lem­me hy­vin toi­meen. Van­hin kas­vi­ka­ve­ri­ni on­kin sin­ni­tel­lyt mat­kas­sa­ni jo yli 30 vuot­ta. Rak­kain yk­sit­täi­nen esi­nee­ni tai­taa kui­ten­kin ol­la ra­dio. Olen sen suur­ku­lut­ta­ja, jos­kin vä­hän va­li­koi­va. Kau­pal­lis­ten ka­na­vien suh­teen on nol­la­to­le­rans­si, mut­ta on­nek­si Yle toi­mii use­al­la taa­juu­del­la. Pi­dän sekä mu­sii­kis­ta et­tä hy­vin toi­mi­te­tuis­ta pu­he­oh­jel­mis­ta, ai­heel­la ei ole niin­kään vä­liä.

Martti Järvi

Pa­ras­ta ko­dis­sa­ni on se, et­tä nii­tä on kak­si. Kun mai­se­ma vaih­tuu, vaih­tuu myös työ ja te­ke­mi­nen. Ku­vauk­set ta­pah­tu­vat pit­käl­ti pää­kau­pun­ki­seu­dul­la, me­hi­läi­set hoi­dam­me maa­seu­dul­la. Sa­moin tuot­teet val­mis­tam­me maal­la, pi­ha­pii­rin van­has­sa se­ka­ta­va­ra­kau­pas­sa. Jaam­me elä­mäm­me mel­ko ta­sai­ses­ti näi­den kah­den pai­kan vä­lil­lä, ym­pä­ri vuo­den.

Ren­tou­dun mie­lui­ten ko­to­na. Lap­set ovat jo iso­ja, mut­ta kun olem­me sa­maan ai­kaan ko­to­sal­la, tyk­kää­vät he­kin lei­poa tai lait­taa ruo­kaa yh­des­sä. Maal­la tu­lee teh­tyä pal­jon fyy­sis­tä työ­tä. Sau­na, pe­sey­ty­mi­nen jär­ves­sä ja yö­mys­sy ta­kaa­vat rau­hal­li­set unet.

En luo­pui­si mie­lel­lä­ni mis­tään, vaik­ka olen yrit­tä­nyt to­tu­tel­la aja­tuk­seen, et­tä kai­kes­ta pi­tää jos­kus luo­pua. Omas­ta mie­les­tä­ni mi­nul­la on vain tär­kei­tä esi­nei­tä. Vai­kein­ta on luo­pua pe­ri­tyis­tä esi­neis­tä. Esi­mer­kik­si osa maal­la ole­vis­ta huo­ne­ka­luis­tam­me ovat isoi­sä­ni omaan ko­tiin­sa te­ke­miä. Ajat­te­len nii­den ole­van mi­nul­la vain lai­nas­sa, ja luo­vu­tan ne jo­nain päi­vä­nä mie­lel­lä­ni jäl­ki­kas­vul­le. Toi­vot­ta­vas­ti kel­paa­vat.

Lem­pi­vä­ri­ni ovat kaik­ki vä­rit. Olen sa­teen­kaa­ri-ih­mi­nen ja tun­nus­tan kaik­kia vä­re­jä. Hal­ti­oi­dun hel­pos­ti yl­lät­tä­vis­tä vä­riyh­dis­tel­mis­tä ja reip­paas­ta vä­rien käy­tös­tä si­sus­tuk­ses­sa. Sel­lais­ta pää­sen usein työs­sä­ni ko­ke­maan. Oma ko­ti­ni sen si­jaan tun­tuu har­maan­tu­van sa­maa vauh­tia kans­sa­ni. Vaik­ka vä­riä vie­lä löy­tyy ko­din sei­nis­tä, ovat ta­ka­vuo­sien raik­kaat väri-iloit­te­lut hii­pu­neet jo mon­ta py­kä­lää säy­se­äm­mik­si sä­vyik­si. Tum­mat vä­rit pu­hut­te­le­vat mi­nua enem­män, kos­ka pi­dän hä­myi­ses­tä tun­nel­mas­ta.