Liljat ovat Katri Niskasen lempikukkia. Pieni punainen lipasto on Katrin ensimmäisiä huonekaluhankintoja. Hän osti sen kesätyörahoillaan yläasteikäisenä.

Mi­nul­la on ol­lut oma si­sus­tus­tyy­li pit­kään, ja omas­ta mie­les­tä­ni kaik­ki ko­dis­sa­ni so­pii yh­teen. Ko­ti­ni ei elä mi­ten­kään tren­deis­sä, mut­ta asi­oi­ta voi vaih­taa ja kier­rät­tää. Tun­tuu hy­väl­tä, et­tä asi­oil­la on elä­mäs­sä­ni his­to­ri­aa ja mer­ki­tyk­siä ja et­tä ko­dis­sa­ni on ker­ros­tu­mia. Si­sus­tuk­ses­sa yh­dis­te­len har­mo­ni­ses­ti van­haa ja uut­ta. Mi­nul­la on vieh­ty­mys men­nee­seen ai­kaan. Sen hen­ki on eri­lai­nen kuin uu­den. Vaat­teis­sa­ni on an­tii­kin veis­tok­sel­li­suut­ta, ja kol­miu­lot­tei­suus kieh­toa mi­nua.

Katri rakastaa tuoksuja: suitsukkeita, hajuvesiä, kynttilöitä.

Pi­dän ko­to­na run­sau­des­ta, näyt­tä­vis­tä ma­tois­ta, ba­rok­ki- ja re­nes­sans­si­ai­heis­ta, pei­leis­tä, tau­luis­ta, va­lai­si­mis­ta, kynt­ti­löis­tä ja veis­tok­sis­ta. Olen mi­ni­ma­lis­ti vaat­tei­den suh­teen, mut­ta si­sus­tuk­ses­sa­ni on ko­ris­teel­li­sia yk­si­tyis­koh­tia. Pi­dän yh­tä lail­la mo­der­nis­ta muo­toi­lus­ta kuin van­hois­ta esi­neis­tä. Pi­dän 1950-lu­vun de­sig­nis­ta ja vin­ta­ge-esi­neis­tä. Ko­to­na­ni on myös enem­män vä­re­jä kuin pu­keu­tu­mi­ses­sa­ni.

Ra­kas­tan kau­nii­ta esi­nei­tä, kiin­nyn nii­hin en­kä ha­lua an­taa nii­tä pois. Esi­nei­siin liit­tyy muis­to­ja ja ta­ri­noi­ta. Suu­rin osa si­sus­tuk­ses­ta on ol­lut mu­ka­na use­am­mas­sa ko­dis­sa. Van­him­pia ka­lus­tei­tam­me on pu­nai­nen li­pas­to, jon­ka os­tin ylä­as­tei­käi­se­nä ke­sä­työ­ra­hoil­la. En ras­ki luo­pua esi­neis­tä, jos olen ne jos­kus hank­ki­nut.

Eteishallin peili ja konsolipöytä löytyivät vuosia sitten antiikkikaupasta. Katri ei halua erota rakkaista tavaroistaan, ne pysyvät mukana kodista toiseen.

Ku­kat ovat liik­ku­vin asia ko­dis­sa­ni. Os­tan it­sel­le­ni leik­ko­kuk­kia vä­hin­tään vii­koit­tain. Ne pi­ris­tä­vät kii­rei­sen ar­jen kes­kel­lä. Se­son­ki­vaih­te­lu in­nos­taa mi­nua vaat­teis­sa sa­moin kuin ku­kis­sa. Pi­dän myös vi­her­kas­veis­ta, mut­ta unoh­dan hoi­taa nii­tä, jo­ten leik­ko­ku­kat ovat kii­tol­li­sem­pia.

Olen luon­teel­ta­ni ko­din ra­ken­ta­ja ja te­ke­vä ih­mi­nen. Mi­nul­la ei ole iki­nä ol­lut tyl­sää ko­to­na. Kek­sin ai­na te­ke­mis­tä. Kun sii­vo­an, teen uu­del­leen ase­tel­mia. Tyk­kään os­taa ta­va­raa kirp­pu­to­reil­ta. Olen myös en­ti­söi­nyt esi­nei­tä hie­man it­se.

Posliinikoirien asennoilla Katri ja hänen muusikkomiehensä viestivät toisilleen - kun mies on keikalla, koira katsoo ulospäin.

Lem­pi­paik­ka­ni ko­to­na riip­puu sii­tä, mitä olen te­ke­mäs­sä. Omaa ai­kaa­ni vie­tän lu­ke­mal­la olo­huo­neen val­koi­ses­sa Ka­ru­sel­li-tuo­lis­sa tai ma­kuu­huo­nees­sa. Ra­kas­tan myös asun­tom­me ti­lan tun­tua, ja joo­gaan olo­huo­nees­sa.

Katri ostaa mielellään suomalaisten naistaiteilijoiden töitä. Hän maalaa itsekin, tämän akvarellityön hän antoi kehystää lahjaksi miehelleen.

On tär­ke­ää, et­tä koti tun­tuu omal­ta ja et­tä koko per­he viih­tyy siel­lä. Ko­ro­na-ai­ka ei ole tuo­nut elä­määm­me sil­tä osin uut­ta, olem­me muu­ten­kin pal­jon kes­ke­näm­me. Ar­vos­tan ko­to­na ole­mis­ta. Teem­me ruo­kaa ja olem­me per­heen kans­sa. Myös aa­mu- ja il­ta­päi­vä­kah­vit ovat tär­kei­tä, olen kova kah­vin­juo­ja. Aloi­tin kah­vin­juon­nin mum­mon kans­sa lap­se­na niin, et­tä mum­mo lait­toi kah­viin pul­laa ja so­ke­ri­pa­lo­ja.