Kuisti ei ole alkuperäinen, ja se tekee rakennuksen etuosasta hieman kummallisen näköisen, mutta juuri talon persoonallinen ilme viehättää sen uusia asukkaita.

Kesäkukkakimpussa hurmaavat perinneperennat, pioni ja maariankello. Kimpun on sitonut Sini Järvenpään Kukkatalosta. Marguerite Walfridsonin Ikealle 1970-luvulla suunnittelema Midsommar-astiasto on kirpparilöytö.

Myyn­ti-il­moi­tuk­sen en­sim­mäi­ses­sä va­lo­ku­vas­sa nä­kyi pal­jas­ta hir­si- ja tii­li­sei­nää sekä val­koi­nen, as­kel­ten ku­lut­ta­ma lank­ku­lat­tia.
En ha­lun­nut kat­soa mui­ta ku­via, sil­lä tie­sin jo en­sim­mäi­ses­tä, et­tä talo oli lii­an täy­del­li­nen. Juu­ri sel­lai­nen pe­rin­tei­nen, van­ha hir­si­ta­lo, mis­tä olin ai­na haa­veil­lut, mut­ta pie­nel­lä per­soo­nal­li­sel­la twis­til­lä. En us­ko­nut, et­tä meil­lä oli­si mi­tään mah­dol­li­suut­ta os­taa sitä, ajoi­tus tun­tui ihan vää­räl­tä.

Olim­me Mår­te­nin kans­sa vas­ta va­ro­vai­ses­ti al­ka­neet lei­ki­tel­lä aja­tuk­sel­la yh­tei­ses­tä ko­dis­ta. Asuim­me 20 ki­lo­met­rin pääs­sä toi­sis­tam­me, ja näi­den pis­tei­den sekä las­ten tois­ten ko­tien, kou­lun ja päi­vä­ko­tien vä­liin muo­dos­tui kol­mio, jon­ka si­säl­tä uu­den ko­din piti löy­tyä.

Mårten on rakentanut liiteristä löytyneistä vanhoista ikkunoista useita kaappeja. Olohuoneen vitriiniin asettuivat kirppiksiltä kerätyt Riihimäen ja Karhulan lasitölkit sekä Arabian kulhot.

Muotia, puutarhan-hoitoa, taidetta vai cowboy-kulttuuria? Olohuoneen kirja-pinosta löytyy selailtavaa moneen makuun. Penkki on kirpparilöytö.

Ison astiakaapin Anna on perinyt mummoltaan. Se on kulkenut mukana monessa kodissa ja on kokonsa puolesta oikea muuttajan painajainen.

Sär­kyy­kö sy­dä­me­ni?

Em­me ha­lun­neet, et­tä yh­teen muut­ta­mi­sen seu­rauk­se­na ku­kaan lap­sis­ta jou­tui­si vaih­ta­maan kou­lua, päi­vä­ko­tia tai luo­pu­maan har­ras­tuk­sis­taan. Mei­dän ai­kuis­ten sil­min ti­lan­ne näyt­ti mah­dot­to­mal­ta. Kol­mi­on si­säl­lä oli pää­o­sin pel­toa ja met­sää ei­kä yh­tään vä­hän­kään kiin­nos­ta­vaa myyn­nis­sä ole­vaa ta­loa. Kun­nes sit­ten ta­pah­tui ih­me.

Van­ha hir­si­ta­lo puu­tar­hoi­neen oli kaik­kea sitä, mitä ha­lu­sim­me, mut­ta em­me­hän me ol­leet lait­ta­neet edel­li­siä ko­te­jam­me vie­lä edes myyn­tiin. En oli­si ha­lun­nut läh­teä näy­töl­le sär­ke­mään sy­dän­tä­ni, mut­ta on­nek­si Mår­ten raa­ha­si mi­nut mu­ka­naan.

Vanhat pariovet löytyivät ulkovarastosta ja pääsivät heti muuton jälkeen takaisin omalle paikalleen keittiön ja olohuoneen väliin.

Kuistilta tupsahdetaan sisään suoraan keittiöön. Työ- ja säilytystilaa on todella vähän, mutta sen ansiosta turhia tavaroita tai tiskivuoria ei pääse kerääntymään.

Keittiön seinille on kerääntynyt kokoelma vanhoja pieniä keittiötarvikkeita. Vihreä hylly on Mårtenin tekemä.

Sco­lo­pax rus­ti­co­la

Kiin­nos­tu­nei­ta oli jo­nok­si as­ti. Ihas­tu­neet huo­kauk­set kui­ten­kin vaih­tui­vat ta­lon ylä­ker­ras­sa häm­men­nyk­seen. Il­moi­tuk­ses­sa oli jä­tet­ty ker­to­mat­ta, et­tä ylä­ker­ran re­mont­ti oli vie­lä kes­ken. Lat­tia oli osit­tain re­vit­ty au­ki, kul­ku­sil­toi­na oli va­ne­rin­pa­la­sia ja van­haa muo­vi­mat­toa. Mo­nen kas­voil­ta pais­toi pet­ty­mys.

Talo vaa­ti te­ke­mis­tä, vaik­ka si­sään pys­tyi toki muut­ta­maan heti.

Meil­le ylä­ker­ran kes­ke­ne­räi­syy­del­lä ei ol­lut enää mer­ki­tys­tä, sil­lä ala­ker­ras­sa olim­me näh­neet jo­tain, mis­tä tie­sim­me, et­tä talo oli meil­le tar­koi­tet­tu. Olo­huo­neen sei­näl­lä oli li­tog­ra­fia Wil­helm von Wrigh­tin lin­tu­maa­lauk­ses­ta, jos­sa sat­tui ole­maan leh­to­kurp­pa, Sco­lo­pax rus­ti­co­la. Sai­nen lin­tu liit­tyy tär­ke­ään ta­ri­naan suh­teem­me al­ku­a­joil­ta. Sel­ke­äm­pää merk­kiä em­me oli­si voi­neet saa­da.

Patinoitunut isännän keinutuoli löytyi liiteristä. Kuisti on kylmää tilaa, mutta kesällä ylätasanteella on mukava kiikutella ja lueskella lehtiä.

Poljettava Tikkakoski-ompelukone toimii yhä, kone käännetään esiin puukannen alta. Ilmari Tapiovaaran Pirkka-tuoli on kulkeutunut taloon Annan isältä.

Odo­ta mei­tä, Solb­rin­ken

Seu­raa­va puo­li vuot­ta oli pii­nal­lis­ta ai­kaa. Reit­ti kah­den huus­hol­lin vä­lil­lä kul­ki kel­tai­sen ta­lon vie­res­tä. Ajoin sii­tä ohi usei­ta ker­to­ja vii­kos­sa, ja joka ker­ta kuis­kut­te­lin ta­lol­le, et­tä mal­ta vie­lä het­ki, olem­me tu­los­sa. Sa­mal­la pel­kä­sin si­sim­mäs­sä­ni kuol­lak­se­ni, et­tä joku muu eh­ti­si os­taa ta­lon en­nen mei­tä.

Mah­dot­to­mas­ta tuli kui­ten­kin mah­dol­lis­ta, ja mo­nen mut­kan jäl­keen Solb­rin­ken-ni­mi­nen tila sai meis­tä uu­det omis­ta­jat vap­pu­na 2019.

Yläkerran aula on lasten leikki- ja jumppatilaa. Tapetti on Boråstapeterin Alicia. Annan isovaarin tekemät arkut piilottavat lelut ja pelit. Matto on Rustasta.

Pikkutyttöjen huonetta koristavat hempeät prinsessakatokset. Aavan nukkekoti on kulkenut suvussa jo usealla leikkijällä.

Saam­me myös lat­ti­an

Syk­syn kor­val­la Mår­ten ryh­tyi re­mon­toi­maan ylä­ker­taa val­miik­si. Au­lan lat­ti­an koo­lauk­set ra­ken­net­tiin uu­sik­si ja hy­vä­kun­tois­ta sam­mal-hiek­ka­e­ris­tet­tä täy­den­net­tiin kut­te­ril­la. Pääl­le na­pu­tel­tiin kons­tai­le­ma­ton män­ty­lau­ta­lat­tia. Kat­toon lai­tet­tiin uut­ta pa­nee­lia, ja kaik­ki pin­nat maa­lat­tiin tai ta­pe­toi­tiin. Vi­no­ka­ton al­le jää­vä huk­ka­ti­la hyö­dyn­net­tiin ri­pus­ta­mal­la nä­kö­suo­jak­si sa­met­ti­ver­hoa, jon­ka taak­se pii­lo­tet­tiin säi­ly­tys­jär­jes­tel­mät vuo­de- ja lii­na­vaat­teil­le.

Edel­li­nen asu­kas on re­mon­toi­nut ta­loa pe­rin­tei­siä ma­te­ri­aa­le­ja käyt­tä­en, jo­ten myös uu­sis­sa pro­jek­teis­sa on kiin­ni­tet­ty huo­mi­o­ta luon­non­mu­kai­suu­teen ja hen­git­tä­vyy­teen. Ta­lon tyy­lis­sä ja yk­si­tyis­koh­dis­sa nä­kyy edel­leen vah­vas­ti 1920-luku, jon­ka tun­nel­man olem­me ha­lun­neet säi­lyt­tää.

Sa­tun­nai­sia nä­ke­my­se­ro­ja ai­heut­taa ai­no­as­taan uu­sien ide­oi­den to­teu­tus­vauh­ti. Mår­ten tart­tuu usein toi­meen puo­les­ta lau­sees­ta. It­se tuu­maan ja pun­nit­sen vaih­to­eh­to­ja pi­dem­pään, ja jos en ole tark­ka­na toi­vei­de­ni kans­sa, Mår­ten on eh­ti­nyt jo teh­dä jo­tain, mitä minä vas­ta mie­tin.

Talon henkeen sopivat yöpöydät löytyivät Lahden Antiikkitukusta. Luru-koiran koppa on tuunattu vanhasta pärekorista, tosin sängyn pehmeys houkuttaa vanhaa herraa enemmän.

Luottovaatteet saavat roikkua näkösällä. Männynoksasta tehty vaaterekki sopii täydellisesti edellisen asukkaan valitsemaan herkkään kukkatapettiin.

Ta­ri­noi­ta al­kaa saa­pua

Ta­lom­me on mo­nil­le pai­kal­li­sil­le tut­tu ja sen koh­ta­lo tun­tui kiin­nos­ta­van ky­lä­läi­siä. Kun muu­tim­me, ih­met­te­lin, mikä suo­sit­tu lenk­ki­reit­ti pi­ham­me edit­se kul­kee. Vas­ta tra­fii­kin laan­nut­tua ta­ju­sin, et­tä mei­tä muu­al­ta tul­lei­ta käy­tiin hie­man tar­kas­te­le­mas­sa. Ja hyvä niin. Olem­me saa­neet kuul­la ohi­kul­ki­joil­ta mon­ta mie­len­kiin­tois­ta ta­ri­naa ta­lon vai­heis­ta ja en­ti­sis­tä asuk­kais­ta.

Van­han ta­lon vie­hä­tys ra­ken­tuu kai­kis­ta niis­tä ih­mi­sis­tä, jot­ka ta­loa ovat asu­neet ja jot­ka ovat jät­tä­neet sii­hen mer­kit omas­ta ta­ri­nas­taan. Ta­lon men­nei­syys on in­nos­ta­nut mei­tä tu­tus­tu­maan tar­kem­min myös koko alu­een his­to­ri­aan. On hie­noa aja­tel­la, et­tä tämä talo on ol­lut täs­sä sata vuot­ta ja tu­lee ole­maan vie­lä mei­dän­kin jäl­keem­me. Olem­me vain osa ta­ri­naa.

Taloa ympäröivät perennapenkit ovat pörriäisten mieleen. Vähän villiintyneet syreenit tarjoavat suojaa ja evästä pikkulinnuille.

Puu­tar­han lois­to­a­jat muis­te­taan

Ju­tun teon ai­kaan rin­tee­seen viet­tä­vä sa­tu­mai­nen puu­tar­ha on het­ken kes­ki­ke­sän vä­li­ti­las­sa. Sy­ree­nit ja kur­jen­mie­kat juu­ri lo­pet­te­le­vat ku­kin­taan­sa, sa­moin te­ras­sia ym­pä­röi­vät, omin päin vil­liin­ty­neet ju­han­nus­ruu­sut. Seu­raa­vak­si vuo­ros­sa ovat lil­jat ja mus­ti­a­lan­ruu­su.

Ta­lom­me on ai­koi­naan ol­lut ky­läl­lä tun­net­tu har­vi­nai­sen hie­nos­ta puu­tar­has­taan, jo­hon on ha­et­tu vai­kut­tei­ta Tuk­hol­mas­ta saak­ka. Pi­o­ni­penk­kien, kur­jen­miek­ko­jen ja sy­ree­ni­ma­jo­jen li­säk­si pi­has­sa on su­loi­nen se­koi­tus vil­liin­ty­nei­tä or­vok­ke­ja, nei­li­koi­ta ja kis­san­kel­lo­ja.

Kiinanpioni Festiva Maxima on kukkinut komeasti siitäkin huolimatta, että se sai ensimmäisenä kesänä liian innokasta hoitoa osakseen.

Va­ro­vai­ses­ti rai­vaa­maan

En­sim­mäi­se­nä ke­sä­nä en us­kal­ta­nut kos­kea puu­tar­has­sa mi­hin­kään, kos­ka pel­kä­sin tie­tä­mät­tö­myyt­tä­ni tu­ho­a­va­ni jo­tain ar­vo­kas­ta. Seu­raa­va­na ke­sä­nä tar­tuin va­ro­vas­ti trim­me­riin ja aloin rai­va­ta esiin van­ho­ja ki­vi­pen­ger­ryk­siä ja -por­tai­ta. Lu­pii­ne­ja pi­ha­pii­ris­tä hä­vi­tet­tiin kym­me­nen jä­te­säk­kiä. Rai­vauk­sen myö­tä maas­ta al­koi nous­ta run­saam­min muun mu­as­sa or­vok­ke­ja ja peu­ran­kel­lo­ja.

Kuk­ka­penk­kien li­säk­si pai­koil­leen ovat saa­neet jää­dä edel­li­sen asuk­kaan pi­hal­le ra­ken­ta­mat kei­ju­jen asu­muk­set ja ener­gi­a­ki­vet, sil­lä us­kon, et­tä täl­lä pai­kal­la on oma sie­lu­ne­lä­män­sä. Ko­ti­ton­tun tai pi­ha­kei­jun suu­tut­ta­mi­nen oli­si täs­sä koh­taa eh­kä ty­pe­rin­tä, mitä voi­sim­me teh­dä.

Terassi on talon takana piilossa ohikulkijoiden katseilta. Aurinkovarjon alla grillaillaan, istutaan iltaa, vilvoitellaan saunan jälkeen ja tehdään etätöitä.

Pe­ru­na ja vuo­hen­put­ki me­nes­ty­vät

Puu­tar­haan on en­nen kuu­lu­nut kas­vi­huo­nei­ta, joi­den ki­vi­ja­lat sekä kas­te­lu­jär­jes­tel­mien jään­teet ovat ton­til­la edel­leen. Puu­tar­ha­toi­min­nan an­si­os­ta maa on mu­he­vaa ja sii­nä me­nes­ty­vät myös hyö­ty­kas­vit. En­sim­mäi­ses­tä pie­nes­tä pe­ru­na­pel­los­ta tuli niin pal­jon sa­toa, et­tä va­ras­to­ti­la lop­pui kes­ken.

Mår­te­nin miet­ties­sä pe­ru­na­la­jik­kei­ta minä in­nos­tuin eri­lai­sis­ta daa­li­ois­ta, ja jou­duin ke­vääl­lä kai­va­maan lii­an ai­kai­sin maa­han pa­ne­ma­ni juu­ra­kot ta­kai­sin ylös, et­tei­vät ne pa­lel­tui­si. Vi­lau­tin Mår­te­nil­le leh­des­tä ku­vaa oran­ge­ris­ta eli tal­vi­puu­tar­has­ta, ja seu­raa­val­la vii­kol­la pi­hal­la sei­soi van­hois­ta ik­ku­nois­ta, kier­rä­te­tyis­tä lau­dois­ta ja kat­to­tii­lis­tä ra­ken­net­tu kas­vi­huo­ne.

Kas­vi­huo­nees­ta huo­li­mat­ta kyl­mä al­ku­ke­sä hi­das­ti tai­mien kas­vua. Moni kas­vi ei eh­ti­nyt kuk­kaan ol­len­kaan. Lo­pul­ta vai­val­la pe­rus­te­tut kuk­ka­nii­tyt hau­tau­tui­vat vuo­hen­put­ken al­le. Tein pal­jon kal­lii­ta vir­hei­tä, mut­ta löy­sin myös uut­ta. Ihas­tuin pel­la­vaan, jo­ten en­si ke­sä­nä ai­on kes­kit­tyä sii­hen ja puu­tar­han pe­rin­ne­pe­ren­noi­hin.

Vanhat työkalut on nostettu liiterin seinälle koristeeksi. Kuokkaa on tosin tarvittu vielä tositoimissa perunamaalla.

Ku­her­rus­vuo­den jäl­keen

Iha­nuu­teen­kin tot­tuu. Se, mikä en­sim­mäi­se­nä vuon­na syn­nyt­ti ihas­tu­nut­ta huo­kai­lua, ai­heut­taa nyt myös huol­ta. En enää vain tui­jot­te­le ym­pä­riin­sä ra­kas­tu­nee­na, vaan näen myös ra­pis­tu­via, vuo­ta­via ik­ku­nan­po­kia ja rep­sot­ta­via ta­pet­ti­sau­mo­ja. Vai­kea us­koa, mut­ta na­ri­se­vat lat­ti­a­lan­kut­kin voi­vat jos­kus är­syt­tää.

Työ­mää­rä van­has­sa ta­los­sa on lo­pu­ton, mut­ta se ei ah­dis­ta, kun hom­mia teh­dään fii­lik­sen ja oman jak­sa­mi­sen mu­kaan. Tär­kein­tä on hy­väk­syä, et­tei talo voi ol­la kos­kaan val­mis. Mår­ten naut­tii jat­ku­vas­ta puu­has­te­lus­ta. It­se voin mai­ni­os­ti kuu­kau­den ver­ran suun­ni­tel­la ja sit­ten in­nos­tua ta­pe­toi­maan tai maa­laa­maan. Vä­lil­lä on hyvä vain naut­tia sii­tä, mi­ten iha­na tun­nel­ma ta­los­sa on.

Kiviset portaat vievät alas kasvihuoneelle. Kattotiilet löytyivät Tori.fi:n kautta, ne ovat peräisin vanhasta navetasta.

Ke­säil­lan ää­ni

Seu­raa­va haa­vee­ni oli­si saa­da pi­ha­pii­riin kuu­lu­va au­ti­oi­tu­nut pa­ri­tu­pa re­mon­toi­tua käyt­töön, mut­ta se saa vie­lä odot­taa mui­den pie­nem­pien ja tär­ke­äm­pien töi­den val­mis­tu­mis­ta – ja eh­kä lot­to­voit­to­a­kin. Aja­tuk­sis­sa­ni olen jo si­joit­ta­nut sin­ne rau­hal­li­sen työ­so­pen ja pie­nen ko­tis­pan tas­su­am­mei­neen.

Vaik­ka työt ei­vät tääl­lä te­ke­mäl­lä lopu, ei elä­mää muu­al­la pys­ty enää edes ku­vit­te­le­maan. Nau­tin koko ajan läs­nä ole­vas­ta luon­nos­ta, pik­ku­lin­nuis­ta ja naa­pu­ris­sa am­mu­vis­ta leh­mis­tä. Sii­tä, et­tä as­kar­te­lu­tar­vik­keet voi ha­kea omas­ta pi­has­ta ja au­rin­gon­las­kua ihas­tel­la sau­nan jäl­keen kal­li­ol­la is­tus­kel­len.

Lap­si­per­hees­sä ar­ki on usein yh­tä hul­lun­myl­lyä. Il­lat täyt­ty­vät ko­ti­töis­tä ja las­ten har­ras­tuk­sis­ta. Pi­hal­la on ai­na jo­tain te­ke­mis­tä tai joku nurk­ka vaa­tii akuu­tis­ti va­sa­raa ja nau­lo­ja.

Kun talo il­lal­la vih­doin hil­je­nee, me­nem­me Mår­te­nin kans­sa rap­pu­sil­le is­tu­maan ja kuun­te­le­maan hä­mär­ty­vän ke­säil­lan ää­niä. Sil­loin tai­vaal­ta kan­tau­tuu usein tut­tu ku­ri­na. Leh­to­kurp­pa len­tää ta­lon yli.

Rinnetontin alaosa on omistettu viljelykokeiluille. Jämäikkunoista rakennetussa kasvihuoneessa majailevat tsinniantaimet. Salaatti ja porkkanat kasvavat viljelylaatikoissa, suojassa verkkojen alla.