MIKÄ: Vuon­na 1848 ra­ken­net­tu puu­ta­lo, 138 m². MIS­SÄ: Ha­mi­nas­sa. TÄÄL­LÄ ASU­VAT: Rai­ja ja Pert­ti Nur­mi.,

Talon pääovi aukeaa suoraan Pikkuympyräkadulle. Oven yläpuolelle on teetetty tyyliin sopiva pieni katos. Talo on maalattu ulkopuolelta beesiksi. Talon alkuperäinen väri on ollut todennäköisesti sama voimakas keltainen kuin naapuritalossa.

Rai­ja ja Pert­ti Nur­mi asui­vat ki­ven­hei­ton pääs­sä Ha­mi­nan raa­ti­huo­neel­ta, Man­ner­hei­min­tiel­lä ker­ros­ta­los­sa, ja et­si­vät so­pi­vaa ko­tia per­heel­leen. Pää­tös oli sel­vä: uu­den­kin ko­din täy­tyi­si löy­tyä ym­py­rä­kau­pun­gin kes­kus­tas­ta. Kun myyn­tiin tuli huo­nos­sa kun­nos­sa ole­va, 1800-lu­vul­la ra­ken­net­tu puu­ta­lo lä­hel­lä Ha­mi­nan val­le­ja ja Bas­ti­o­nia, pa­ris­kun­ta suun­ta­si kat­so­maan sitä.

Talo ja aita suojaavat sisäpihaa kadulle päin. Punaiseksi maalattu rakennus on varastokäytössä, beesissä piharakennuksessa on varastotilaa, vierashuone ja vessa. Pihaa varjostaa mukavasti vanha omenapuu, jonka viereen Raija on istuttanut ruukkupuutarhan.

KIIN­NOS­TI SIT­TEN­KIN

Vas­tas­sa odot­ti sen ver­ran loh­du­ton näky, et­tä Rai­ja kään­tyi por­til­la ym­pä­ri. Hän ei suos­tu­nut edes ta­lon suo­jai­sel­le pi­hal­le. Sekä talo et­tä kaik­ki pi­ha­ra­ken­nuk­set oli­vat tark­kaan asut­tu­ja, pi­ha­pii­ris­sä oli yh­teen­sä seit­se­mät vuok­ra­lai­set. Ai­no­as­taan pää­ra­ken­nuk­sen toi­seen pää­hän tuli juok­se­va vesi si­sään, ja pi­han pe­räl­lä si­jait­si­vat ul­ko­ves­sat.

Takaoven eteen on teetetty remontin yhteydessä viihtyisä terassi, jossa istuskellaan usein.

On­nek­si ku­kaan muu­kaan ei us­kal­ta­nut ot­taa haas­tet­ta vas­taan ja ryh­tyä vaa­ti­vaan en­ti­söin­ti- ja re­mont­ti­puu­haan. Talo oli edel­leen kiin­teis­tön­vä­lit­tä­jäl­lä myyn­nis­sä, kun Rai­ja ja Pert­ti huo­ma­si­vat sen il­ta­kä­ve­lyl­lään puo­len vuo­den ku­lut­tua.

– Olin eh­ti­nyt su­la­tel­la asi­aa kai­kes­sa rau­has­sa, jo­ten sa­noin mie­hel­le­ni, et­tä käy nyt kui­ten­kin ky­sy­mäs­sä, mitä talo mak­saa, ker­too Rai­ja.

Ruokahuoneen jatkettava pöytä on Alvar Aallon suunnittelema, tuolit on ostettu Vepsäläiseltä. Laskosverhoilta näyttävät verhot on teetetty silkki­kankaasta. Seinällä on Johanna Oraksen maalaama taulu. Ikkunalaudalla vasemmalla ovat ukko ja lintu, jotka ovat raumalaisen Kerttu Horilan keramiikkataidetta.

– Kaup­pa­hin­nas­ta pääs­tiin­kin yk­si­mie­li­syy­teen ta­loa myy­neen pe­ri­kun­nan kans­sa. Kaik­ki su­jui hy­vin, vaik­ka myy­jä­nä toi­mi­nut

pe­ri­kun­nan edus­ta­ja oli me­ril­lä töis­sä, em­me­kä vie­lä tänä päi­vä­nä­kään ole hän­tä ta­van­neet, sa­noo Pert­ti.

Keittiöstä on näkymä ruokailutilaan ala- ja yläkaappien välistä. Keittiö sijaitsee näppärästi takaoven lähellä.

AL­KU­PE­RÄI­SEEN MUO­TOON

Tont­ti on säi­ly­nyt pari vuo­si­sa­taa mel­ko sa­man­nä­köi­se­nä, vaik­ka sil­lä si­jain­neet ra­ken­nuk­set pa­loi­vat il­mei­ses­ti kah­teen ot­tee­seen vuo­sien 1821 ja 1840 suur­pa­lois­sa. Vuon­na 1848 ra­ken­net­tu pää­ra­ken­nus pe­las­tui on­nek­si kau­pun­gis­sa rie­hu­neel­ta kol­man­nel­ta pa­lol­ta vuon­na 1878.

Olohuoneen nurkassa oli alkuperäinen kaakeliuuni, joka oli maalattu myrkynvihreällä. Maali ei valitettavasti lähtenyt kaakelipinnasta enää pois, ja uuni jouduttiin pinnoittamaan uudestaan. Lasipöytä on ostettu Skannosta, kun Raija ja Pertti muuttivat tähän kotiin. Nahkasohvat on ostettu yli neljäkymmentä vuotta sitten. Villamatto on Vepsäläiseltä.

– Al­ku­pe­räi­sen ra­ken­nuk­sen jat­keek­si oli myö­hem­min ra­ken­net­tu kak­si­ker­rok­si­nen li­sä­o­sa, jos­sa oli suu­rin piir­tein sa­man ver­ran ti­laa eli noin 140 ne­li­ö­tä. Ha­lu­sim­me kui­ten­kin pa­laut­taa ta­lon al­ku­pe­räi­seen muo­toon­sa ja pur­kaa uu­dem­man osan pois. En­nen kaup­pa­kir­jan al­le­kir­joi­tus­ta var­mis­tin, et­tä pur­ka­mi­nen on mah­dol­lis­ta, ker­too Pert­ti.

Olohuoneen kattovalaisimena toimii vanha öljylamppu, joka on sähköistetty. Eteisen puolella on punaisella verhoiltu nojatuoli, joka on Raijan lapsuudenkodista.

Vuo­si­na 1981–82 teh­ty re­mont­ti oli pit­kä ja työ­läs, mut­ta mat­kan var­rel­la tuli on­nek­si pal­jon mu­ka­vi­a­kin yl­lä­tyk­siä.

Aallon tuolit ovat hoidossa Raijan tyttäreltä Heliltä. Sohvapöydällä on usein valkoisia leikkokukkia.

Hir­si­ra­ken­tei­sen ta­lon run­ko oli ter­ve, ai­no­as­taan kah­teen nurk­kaan jou­dut­tiin uu­si­maan met­rin pät­kät hirt­tä. Lat­ti­as­ta löy­tyi­vät al­ku­pe­räi­set le­ve­ät lan­kut. Niis­tä saa­tiin hi­o­mal­la upe­at. Kaik­ki jou­dut­tiin tie­tys­ti pur­ka­maan ja lait­ta­maan lat­ti­an al­le ja sei­niin eris­teet. Myös ik­ku­nat oli­vat sen ver­ran sään piis­kaa­mat ja huo­no­kun­toi­set, et­tei nii­tä pys­tyt­ty enää kun­nos­ta­maan. Ta­lon al­ku­pe­räi­nen väri oli ol­lut vah­va mur­ret­tu kel­tai­nen, mut­ta sitä Nur­met ei­vät ha­lun­neet pa­laut­taa, vaan he maa­la­si­vat ta­lon­sa hil­li­tyl­lä bee­sil­lä.

Olohuoneen lukupaikka on suosittu varsinkin talven paukkupakkasilla, kun kaakeliuunissa palaa tuli. Pieni pöytä kuuluu kahden pöydän sarjaan, jonka Raija on ostanut vuosikymmeniä sitten. Vanhaan nojatuoliin on ommeltu pestävä valkoinen huppu. Seinällä on Pentti Koivikon maalaus Sisarukset.

ISOI­SIEN TA­LOS­SA

Rai­jan poi­ka Jan­ne on his­to­ri­oit­si­ja ja in­nos­tu­nut su­ku­tut­ki­muk­ses­ta. Kun hän tut­ki äi­tin­sä su­kua, vas­taan tuli jo­tain odot­ta­ma­ton­ta. Sekä Rai­jan isouk­ki et­tä uk­ki ovat ai­ka­naan omis­ta­neet Rai­jan ja Per­tin ta­lon. Täs­tä tie­tä­mät­tä pa­ris­kun­ta oli os­ta­nut juu­ri tuon ta­lon kai­kis­ta Ha­mi­nan van­hois­ta puu­ta­lois­ta.

Olohuoneen ikkunalaudalla on Raijan isästä tehty kipsipää, Harri Koskisen suunnittelema Block-valaisin ja Arabian Seepra. Ikkunan edessä roikkuu edesmenneen kaunissaarelaisen Olli Tynin veistämä haapio. Raija ja Pertti tilasivat sen, kun harrastivat purjehtimista.

Rai­jan isouk­ki, kau­pun­gin­vou­ti Esai­as Nie­me­lä oli os­ta­nut ta­lon vuon­na 1872, ja myö­hem­min ta­lon tont­tei­neen peri Rai­jan uk­ki, ta­lous­neu­vos Esai­as Evert Nie­me­lä. Rai­ja on ko­toi­sin Sa­von­lin­nas­ta, mut­ta mo­lem­mat ukit oli­vat asu­neet Ha­mi­nas­sa, kum­pi­kaan ei kui­ten­kaan täs­sä omis­ta­mas­saan ta­los­sa.

Eteisen pöytänä toimii vanha kirjoituspöytä, joka on Raijan lapsuudenkodista, samoin kuin punaisella kankaalla verhoiltu nojatuolikin. Takana pilkottaa jo aikuisen, Turussa asuvan Tuomas-pojan huone. Eteiseen on asennettu tummanruskea laattalattia, muissa huoneissa on alkuperäiset, leveät lankkulattiat.

– Saa­tu­am­me kaik­ki nämä ta­lon jän­nit­tä­vät vai­heet sel­vil­le en ha­lua enää kos­kaan muut­taa tääl­tä pois. Myös mei­dän per­heel­läm­me on jo pit­kä his­to­ria täs­sä ta­los­sa. Kaik­ki lap­sem­me ovat ai­kui­sia ja muut­ta­neet pois ko­toa, mut­ta nuo­rim­mai­sem­me Tuo­mas oli vain kak­si­viik­koi­nen, kun muu­tim­me tän­ne, ker­too Rai­ja.

Raijan ja Pertin makuuhuoneen ikkuna aukeaa rauhalliselle Pikkuympyräkadulle. Ikkunan alla on Aallon tuolit ja vanhain tavarain kaupasta ostettu tasakantinen arkku. Ahvenanmaalainen lampaantalja on löytö Nauvosta. Kattolamppuna toimii sähköistetty öljylamppu.

PUU­TA­LOIS­SA TA­PAH­TUU

Ha­mi­na on tun­net­tu pait­si eri­koi­ses­ta ym­py­rä­a­se­ma­kaa­vas­taan ja Re­ser­viup­see­ri­kou­lus­taan, myös joka toi­nen vuo­si jär­jes­tet­tä­väs­tä so­ti­las­mu­siik­ki­ta­pah­tu­mas­ta Ha­mi­na Tat­toos­ta. Vii­me ke­sä­nä Tat­toon ai­kaan jär­jes­tet­tiin en­sim­mäis­tä ker­taa Wan­hat pi­hat -ta­pah­tu­ma, ja puu­ta­lois­sa asu­vat ovat pe­rus­ta­neet myös re­kis­te­röi­dyn yh­dis­tyk­sen, Ha­mi­nan lin­noi­tuk­sen wan­hat ta­lot ry:n. Jou­lu­kuus­sa avau­tuu joka päi­vä jou­lu­aat­toon saak­ka jos­sa­kin van­has­sa puu­ta­los­sa jou­luun so­mis­tet­tu jou­lu­ka­len­te­ri-ik­ku­na, joi­ta kau­pun­ki­lai­set voi­vat il­ta­kä­ve­lyil­lään ihail­la.

Viinikellarissa nautitaan joskus kesällä kuohuviiniä ja talvella glögiä. Tiilikatto ja graniittiseinät on kalkittu valkoisiksi. Kalusteina ovat yksinkertaiset armeijan vanha pitkä pöytä ja penkit, varuskuntakaupungissa kun ollaan.

Van­han, his­to­ri­al­li­ses­ti mer­kit­tä­vän kau­pun­gin vai­heis­ta ker­too myös Rai­jan ja Per­tin pi­ha­pii­riin kuu­lu­va, 1700-lu­vul­ta pe­räi­sin ole­va hol­vi­kel­la­ri. Näi­tä Ve­nä­jän val­lan ai­kai­sia kel­la­rei­ta on use­am­pia Ha­mi­nan kes­kus­tan alu­eel­la. Ruo­ka­kel­la­ri­na toi­mi­nees­ta ti­las­ta pu­ret­tiin pe­ru­na­laa­rit ja sin­ne ve­det­tiin säh­köt. Nur­met ovat kun­nos­ta­neet tii­les­tä ja gra­nii­tis­ta ra­ken­ne­tun kel­la­rin­sa vii­ni­kel­la­rik­si, jos­sa is­tu­taan jos­kus il­taa ys­tä­vien kans­sa.