Koh­ta­lo oli tar­koit­ta­nut tä­män ta­lon meil­le, An­na­kai­sa Sa­ro­kas us­koo. 2000-lu­vun alus­sa Sa­rok­kaan per­he oli et­si­nyt ta­loa Pa­rai­sil­ta jo mon­ta vuot­ta. Kun An­na­kai­sa meni taas erään ker­ran asun­to­näyt­töön, hän näki myy­tä­vän koh­teen naa­pu­ris­sa hur­maa­van fun­kis­ta­lon ja ra­kas­tui sii­hen sil­tä sei­so­mal­ta. Va­li­tet­ta­vas­ti tuo naa­pu­ri­ta­lo ei tie­ten­kään ol­lut myyn­nis­sä.

Pian koh­ta­lo puut­tui pe­liin. Vii­kon ku­lut­tua An­na­kai­sa huo­ma­si fun­kis­ta­lon myyn­ti-il­moi­tuk­sen. Mies oli mat­koil­la, mut­ta An­na­kai­sa soit­ti heti vä­lit­tä­jäl­le, et­tä he ha­lu­si­vat ta­lon ja pyy­si va­raa­maan sen.

Talo oli täy­del­li­sen re­mon­tin tar­pees­sa, mut­ta en­si näy­töl­lä lyö­tiin kät­tä pääl­le ja talo oli hei­dän.

Itse tehty adventtikalenteri ripustetaan toisen ja kolmannen kerroksen portaikkoon. Seinällä on kokoelma tauluja ja koriste-esineitä.

Vau­va tu­lee, nyt muu­te­taan

Edel­li­nen re­mont­ti oli teh­ty jos­kus 1960- tai 70-lu­vul­la ajan muo­din mu­kaan. Lat­ti­oi­ta peit­ti­vät muo­vi­ma­tot, sei­nät oli pin­noi­tet­tu las­tu­le­vyil­lä ja orans­si­kuk­kai­sil­la ta­pe­teil­la. Kaik­ki pin­nat piti re­mon­toi­da. On­nek­si 60 vuot­ta van­ha talo oli hy­vin teh­ty ja run­ko täy­sin ter­ve.

Puo­li vuot­ta ta­loa re­mon­toi­tiin, sit­ten per­he muut­ti kes­ke­ne­räi­seen ta­loon, kun kes­kim­mäi­nen lap­sis­ta syn­tyi.

Talo on ra­ken­net­tu 1940-lu­vun al­ku­puo­lel­la sota-ai­ka­na ei­kä sii­tä ole ku­via tai pii­rus­tuk­sia. Pa­rai­sil­la on sa­man­lai­sia fun­kis­ta­lo­ja kol­me. Talo oli alun pe­rin fun­kis­tyy­li­nen vain ul­ko­a­päin. Kun re­mon­tis­sa kuo­rit­tiin van­ho­ja pin­to­ja pois ker­ros ker­rok­sel­ta, al­ta pal­jas­tui yl­lät­tä­vän­kin van­ha­nai­kai­sel­la tyy­lil­lä teh­ty­jä pin­to­ja.

Öl­jy­läm­mi­tys vaih­det­tiin ta­lou­del­li­seen maa­läm­pöön. Yk­si al­ku­pe­räi­nen tu­li­pe­sä oli jäl­jel­lä seit­se­mäs­tä. Ruo­ka­sa­liin ra­ken­net­tiin uu­si van­han­mal­li­nen ja va­raa­va kaa­ke­liu­u­ni, joka läm­mit­tää mu­ka­vas­ti tal­vel­la.

Nyt re­mon­tis­ta al­kaa ol­la 20 vuot­ta ja koti kai­pai­si tois­ta kun­nos­tus­kier­ros­ta.

– Eh­kä sit­ten re­mon­toim­me, kun lap­set muut­ta­vat omil­leen, An­na­kai­sa tuu­mai­lee.

Lottaliina ja Annakaisa koristelevat kuusen. Hengessä mukana ovat Tommi, Otto ja Urho. Urho on syntynyt 20 vuotta sitten tapaninpäivänä, joten perheessä vietetään myös syntymäpäiviä joulun pyhinä.

Ka­lus­teet edel­li­sil­tä pol­vil­ta

An­na­kai­sa ei os­ta uu­te­na juu­ri mi­tään. Sa­mat esi­neet ovat kul­ke­neet mu­ka­na en­sim­mäi­ses­tä ko­dis­ta läh­tien.

– Olen opis­kel­lut en­ti­söi­jäk­si ja kun­nos­tan ka­lus­teet it­se. Ra­kas­tan kes­tä­viä ja huol­let­ta­via puu­huo­ne­ka­lu­ja, An­na­kai­sa sa­noo.

Hän ei pidä it­se­ään in­to­hi­moi­se­na si­sus­ta­ja­na. Ta­va­rat ovat tul­leet enem­män tai vä­hem­män sat­tu­mal­ta tai ne on saa­tu lah­jak­si, tau­lu­ja myö­ten.

An­na­kai­sal­la oli jo opis­ke­li­ja-asun­nos­saan iso­äi­din van­hat lau­ta­set. Isoi­sän rin­ta­mal­la veis­tä­mä puu­ro­kau­ha on käy­tös­sä tä­nä­kin jou­lu­na.

Lap­sil­le An­na­kai­sa on koon­nut iso­ja muo­vi­laa­ti­koi­ta, joi­hin hän ke­rää as­ti­oi­ta, jot­ka he saa­vat mu­kaan, kun muut­ta­vat omil­leen.

– On pal­jon mu­ka­vam­paa käyt­tää van­ho­ja kau­nii­ta esi­nei­tä kuin upou­u­sia. Kun käy­tän iso­van­hem­pien esi­nei­tä, ih­mi­nen kä­väi­see ai­na mie­les­sä.

Hän toi­voo, et­tä omil­le lap­sil­le muo­dos­tui­si sa­man­lai­nen jat­ku­mo.

– Jos kaik­kea on jo ole­mas­sa, tun­tuu has­sul­ta os­taa ne ta­va­rat uu­des­taan.

Sininen pöytä on ostettu Tori.fi:stä. Käsinsolmittu villamatto on 1930-luvulta. Sohvia hankittiin kaksi, jotta kaikki mahtuvat istumaan. Vitriinikaappi on antiikkiliikkeestä. Korituolit ovat kevyet nostaa takan eteen. Olohuoneen kristallikruunun Annakaisa on perinyt isoisoäidiltään.

Älä maa­laa ta­ri­nan pääl­le

Van­ho­ja huo­ne­ka­lu­ja An­na­kai­sa ei mie­lel­lään pin­ta­kä­sit­te­le uu­del­leen. Hän on huo­man­nut, et­tä suo­ma­lais­ten mie­les­tä mi­hin­kään ei sai­si tul­la kol­hua tai ku­lu­maa, vaik­ka van­ha käy­tös­sä ku­lu­nut esi­ne voi ol­la to­del­la kau­nis. Van­haan pin­taan ve­de­tään miet­ti­mät­tä uu­si maa­li.

– Ku­lu­mat ker­to­vat esi­neen ta­ri­naa. Jos kaik­ki vir­heet hi­o­taan pois, myös esi­neen ta­ri­na ka­to­aa. Van­ho­jen ta­lo­jen kans­sa on sama. Jos ha­lu­aa re­piä kai­ken van­han pois, niin mik­si ei ra­ken­na sa­man tien ko­ko­naan uut­ta, An­na­kai­sa poh­tii.

Hän ha­lu­aa säi­lyt­tää ta­va­roi­ta ja ra­ken­nuk­sia su­ku­pol­vel­ta seu­raa­val­le ja jat­kaa pe­rin­tei­tä. Van­haa ei so­dan jäl­keen ar­vos­tet­tu, ja pal­jon meni si­le­äk­si uu­dis­tus­vim­mas­sa. An­na­kai­sa toi­voo, et­tä opim­me ar­vos­ta­maan säi­ly­nei­tä van­ho­ja ra­ken­nuk­sia ja esi­nei­tä yhä enem­män. Ne ovat omaa ta­ri­naam­me, joka ei saa ka­do­ta.

Ihanat joululeivonnaiset ovat Urhon tyttöystävän Suvin tekemiä. Hän on leipuri-kondiittori. Annakaisa ostaa valmiit taikinat ja leipoo niistä hyvällä omallatunnolla,

Kuu­si ik­ku­na­nurk­kaan

An­na­kai­sa on teh­nyt lap­sil­leen it­se ad­vent­ti­ka­len­te­rin sii­tä as­ti, kun he oli­vat pie­niä. Ylä­ker­ran por­tai­kon kai­tee­seen kiin­ni­te­tyis­tä pus­su­kois­ta löy­tyy yl­lä­tys joka aa­mu.

– Ai­na sa­non, et­tä tämä on vii­mei­nen vuo­si. Mut­ta to­den­nä­köi­ses­ti lai­tan nämä niin kau­an kuin lap­set asu­vat ko­to­na, An­na­kai­sa sa­noo ja nau­raa.

Per­heel­lä on puu­ta­va­ra­lii­ke Sa­ro­kas, joka on pe­rus­tet­tu vuon­na 1936. Lii­ke on siir­ty­nyt isäl­tä po­jal­le jo nel­jäs­ti.

– Meil­lä on jou­lu­pe­rin­ne, et­tä lah­joi­tam­me par­hail­le asi­ak­kail­lem­me jou­lu­kuu­sen. Joku kuu­sis­ta jää meil­le ko­tiin. Ha­lu­an ai­na pie­nen jou­lu­kuu­sen, sil­lä iso puu vie lii­kaa ti­laa, An­na­kai­sa ker­too.

Fun­kik­sel­le tyy­pil­li­sen nurk­kaik­ku­nan edes­sä olo­huo­nees­sa on kuu­sel­le juu­ri so­pi­va paik­ka. Kuin teh­ty sil­le.

Ruokailuhuoneeseen rakennettiin uusi, mutta vanhan tyylinen kaakeliuuni. Varaavilla uuneilla saa lämmitettyä hyvin pakkaspäivinä. Pitkän pöydän on Annakaisan isä rakentanut oman kaupan puusta ja Annakaisa on käsitellyt sen Osmo Colorin puuvahalla. Vanhat numeroidut katsomontuolit ovat Tommin pelastamat. Ne löytyivät Turun vapaapalokunnan vintiltä. Kattokruunu on saatu Tommin vanhemmilta.

Eräs eri­tyi­nen jou­lu

Aat­to­aa­mu­na nau­ti­taan rii­si­puu­rot ja teh­dään vii­mei­set jär­jes­te­lyt. Kai­ken pi­tää ol­la val­mis­ta en­nen Tu­rus­sa ju­lis­tet­ta­vaa jou­lu­rau­haa.

Mon­ta jou­lua on vie­tet­ty An­na­kai­san sis­kon per­heen kans­sa, joka asuu naa­pu­ris­sa.

– Jou­lu­päi­vä­nä ja ta­pa­nin­päi­vä­nä aje­lem­me sit­ten mi­nun van­hem­mil­le­ni tai ap­pi­van­hem­mil­le­ni jat­ka­maan jou­lun viet­toa.

20 vuot­ta sit­ten jou­lu oli hy­vin eri­tyi­nen, sil­lä An­na­kai­sa läh­ti suo­raan jou­lu­pöy­däs­tä syn­nyt­tä­mään esi­kois­taan Ur­hoa.

– Meil­lä vie­te­tään jou­lu­na ai­na myös syn­ty­mä­päi­viä. Kun Ur­ho oli pie­ni, otim­me jou­lu­ko­ris­teet jo ta­pa­nin­päi­vä­nä pois ja ti­lal­le ri­pus­tet­tiin ser­pen­tii­nit ja il­ma­pal­lot. Sik­si on var­maan jää­nyt sel­lai­nen tapa, et­tä aloi­tan jou­lu­ko­ris­te­lun jo hy­vis­sä ajoin ja rii­sun jou­lun pian pois, kun se on vie­tet­ty.

Pianon Annakaisa on saanut 15-vuotiaana syntymäpäivälahjaksi. Rakas huonekalu on kulkenut mukana kodista toiseen.