Por­voo­lai­nen ra­vin­to­loit­si­ja ja ho­tel­lin­joh­ta­ja Taru Sas­si on oi­val­ta­nut asu­mi­ses­ta sen, et­tei ole tar­peen löy­tää mi­tään lop­pu­e­lä­män ko­tia, vaan on ihan ok ra­kas­tua ai­na uu­del­leen van­hoi­hin ja mitä eris­kum­mal­li­sim­piin ta­loi­hin ja asu­muk­siin ja vie­hät­tyä ai­na uu­sis­ta asui­na­lu­eis­ta.

Taru Sas­si ja hä­nen puo­li­son­sa Mik­ko Lah­ti­nen ovat kui­ten­kin päät­tä­neet, et­tä tyt­tä­rien juur­tu­mi­sen ta­kia ny­kyi­ses­sä asun­nos­sa asu­taan to­den­nä­köi­ses­ti pit­kään. El­lei per­he sit­ten taas hul­laan­nu jo­hon­kin uu­teen.

Taru ja Mik­ko läh­ti­vät omis­ta­jik­si por­voo­lai­seen Ho­tel On­niin ja ra­vin­to­la Si­ca­pel­leen vuon­na 2022.

– Et­sim­me Por­voos­ta ko­tia, joka tun­tuu per­soo­nal­li­sel­ta, iha­nal­ta ja tar­peek­si ins­pi­roi­val­ta, Taru ker­too.

Uu­si koti on lä­hel­lä tyt­tö­jen tu­le­vaa kou­lua ja ka­ve­rei­ta sekä van­hem­pien työ­paik­kaa.

– Kaik­ki se mis­tä haa­vei­lim­me on nyt kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä. Li­säk­si tu­lim­me iloi­ses­ti yl­lä­te­tyik­si sii­tä, mi­ten hy­vät ka­ve­rit tyt­tä­ril­le löy­tyi­kään heti sei­nien ta­kaa, sa­noo Taru.

Asun­to kuu­luu pie­neen puu­ta­lo­yh­ti­öön, joka koos­tuu muu­ta­mis­ta naa­pu­reis­ta.

– Muu­tim­me tän­ne al­ku­tal­ves­ta, jol­loin kul­jim­me vain ka­dun­puo­lei­ses­ta oves­ta em­me­kä juu­ri ta­van­neet naa­pu­rei­ta. Ke­vään tul­tua ava­sim­me puu­tar­han puo­lei­sen oven, ja eloi­sa si­sä­pi­han elä­mä al­koi. Naa­pu­rus­ton lap­set juok­sen­te­le­vat mar­ja­pen­sai­den ja ome­na­pui­den vä­lis­sä aa­mus­ta il­taan. Vä­lil­lä myös ai­kui­set ke­rään­ty­vät po­ru­kal­la is­tu­maan il­taa.

Taru ja Mik­ko ovat toi­si­naan so­si­aa­li­sen työn­sä uu­vut­ta­mia ja sa­no­vat ole­van­sa myös hiu­kan erak­ko­ja luon­teel­taan.

– Nau­tim­me sii­tä, et­tä tääl­lä saa myös ol­la omas­sa rau­has­saan, sa­noo Taru.

Talon ostohetkellä kodin keittiö mietitytti eniten ravintola-alalla työskentelevää pariskuntaa. Taru hankki höyläpenkin jo perheen Punkaharjun kotiin, paikallinen puuseppä teki siihen jalat. Puuliesi lämmittää talvisin, ja sillä valmistetaan myös ruokaa. Kaikki muut huonekalut ja sisustusesineet paitsi marokkolainen vintagematto on hankittu käytettyinä.

YS­TÄ­VYS­TY­TÄÄN EN­SIN

Tämä on per­heen en­sim­mäi­nen koti, jos­sa ei ole omaa pi­haa.

– Ai­ka näyt­tää, kuin­ka mie­li so­peu­tuu sii­hen, mut­ta tois­tai­sek­si oma mök­ki­pi­ha on pai­kan­nut hy­vin sen puut­teen.

Tämä on myös en­sim­mäi­nen koti, jota Sas­sit ei­vät ole re­mon­toi­neet muu­ton yh­tey­des­sä. He kui­ten­kin har­kit­se­vat muu­tok­sia.

– Muu­tim­me suo­raan si­sään, kos­ka asun­non en­ti­set omis­ta­jat oli­vat re­mon­toi­neet ta­lon juu­ri en­nen sen myy­mis­tä.

Ta­run ja Mi­kon aja­tus on en­sin ys­tä­vys­tyä ta­lon kans­sa, ihas­tel­la huo­nees­ta toi­seen avau­tu­via nä­ky­miä ja ais­tia, mi­ten vuo­de­nai­ko­jen tuo­mat muu­tok­set vai­kut­ta­vat tun­nel­maan.

Ta­rul­le oli alus­ta as­ti sel­vää, et­tä pin­toi­hin tu­lee vä­riä ja et­tä mo­der­nik­si re­mon­toi­tu­ja ti­lo­ja ku­ten keit­ti­ö­tä ja kyl­py­huo­net­ta tul­laan pa­laut­ta­maan ta­kai­sin van­hem­paan tyy­liin­sä.

– Keit­tiö oli hie­man lii­an hie­no ja mo­der­ni mei­dän ma­kuum­me. Ha­lu­an keit­ti­ön, jos­sa on enem­män ker­rok­sel­li­suut­ta; pui­sia pin­to­ja, läm­pöä ja ro­soa. Mik­ko taas toi­voo li­sää käy­tän­nöl­li­syyt­tä. It­se en osaa sel­lai­sia edes miet­tiä, vaan sel­vi­än ai­na sil­lä mitä on tar­jol­la, Taru ker­too.

Vaik­ka unel­ma­kyö­kis­sä oli­si­kin ruo­ka­ko­me­ro nur­kas­sa ja al­las ik­ku­nan edes­sä, ar­ki on ki­vaa myös ny­kyi­ses­sä keit­ti­ös­sä.

– Iso saa­re­ke on iha­na, ja keit­tiö on muu­ten­kin mu­ka­van ti­la­va.

Edellisten asukkaiden remontoima tyyli oli Tarun ja Mikon mieleen vähän turhan moderni. Olohuoneen ikkunat antavat sisäpihalle. Kesäisin on käytössä puutarhaan avautuva pariovi, joka onkin aamusta iltaan auki lasten kulkea. Huonekalut ovat pääosin kierrätettyjä. Vanha matto on marokkolainen. Ruudullinen sohva, nojatuoli ja pikkuryijy ovat kierrätyslöytöjä. Kynttilänjalat ovat kirppiksiltä. Mustaksi maalatussa vitriinissä säilytetään astioita ja viinejä, joita Tarulla ja Mikolla on ravintoloitsijoiksi hämmentävän vähän.

JÄR­KY­TYS­TEN AA­MU

En­sim­mäi­nen aa­mu uu­des­sa ko­dis­sa oli per­heel­le yh­tä ilon ja su­run se­ka­mels­kaa, kun heil­le ra­kas Lek­sa-koi­ra me­neh­tyi sa­ma­na päi­vä­nä, kun saa­tiin avai­met asun­toon.

– Uu­si koti toi kui­ten­kin su­run kes­kel­le muu­ta aja­tel­ta­vaa ja toi­veik­kai­ta nä­ky­miä. Mut­ta van­ha koti tun­tui tur­val­li­sem­mal­ta, kos­ka sin­ne kuu­lui­vat yh­tei­set muis­tot koi­ra­van­huk­sen kans­sa vie­te­tys­tä ajas­ta, Taru ker­too.

Uu­des­sa asun­nos­sa Ta­rua vie­hät­tä­vät ti­la­vat huo­neet, van­hat lank­ku­lat­ti­at, al­ku­pe­räi­set puu­o­vet ja isot ik­ku­nat, jot­ka hä­nen mie­les­tään tuo­vat ta­ri­nal­lis­ta van­han ta­lon tun­nel­maa.

– Olen puis­te­li­jaih­mi­nen ja haa­vei­len vie­lä rans­ka­lai­ses­ta par­vek­kees­ta ylä­ker­taan, kos­ka tyk­kään puis­tel­la teks­tii­le­jä.

Valaisin Tom Dixon, pöytä löytyi Mjukista.

ILO EDEL­LÄ OS­TOK­SIL­LE

Si­sus­ta­es­saan Taru ei suun­nit­te­le, har­kit­se tai mie­ti asi­oi­ta pit­kään, vaan toi­mii tun­teel­la in­tui­ti­oon­sa luot­ta­en. Hän ei ker­to­man­sa mu­kaan ole kos­kaan tar­koi­tuk­sel­la si­sus­ta­nut.

– En viih­dy kau­pois­sa, jois­sa myy­dään uu­sia asi­oi­ta. Nii­den hank­ki­mi­nen oli­si mi­nul­le lii­an help­poa ja sie­lu­ton­ta. Jos jo­kin esi­ne tai ka­lus­te ei tun­nu so­pi­van jo­hon­kin koh­taan, an­nan sen kul­kea vie­lä muut huo­neet läpi, ja sit­ten va­el­lan sen kans­sa vie­lä ho­tel­lis­sa ja ra­vin­to­las­sa en­nen kuin luo­vu­tan.

Taru ei ole var­si­nai­nen tar­pee­seen os­ta­ja. Hän hank­kii sitä, mikä tuo iloa. Toi­si­naan ”tämä ilah­dut­taa ko­vas­ti täs­sä koh­taa huo­net­ta” on tar­peek­si hyvä pe­rus­te.

– Yl­lät­tä­vät, ta­va­raa pur­su­a­vat van­ho­jen ta­va­roi­den myy­mä­lät saa­vat mi­nut in­nos­ta se­kai­sin. Mak­san mie­luum­min enem­män van­has­ta ja laa­duk­kaas­ta kuin uu­des­ta ja mas­sa­tuo­te­tus­ta. Kirp­pu­to­reil­la en et­si niin­kään hal­paa vaan jo­tain, mikä to­del­la sä­väyt­tää.

Roh­kea vä­rien käyt­tä­jä ei pel­kää sei­nien maa­laa­mis­ta.

– Luo­tan tun­tee­seen ja teen va­lin­nat sen mu­kaan. Sei­nät voi ai­na maa­la­ta uu­del­leen, mut­ta kos­kaan mi­nul­le ei ole tul­lut tar­vet­ta sii­hen.

RONS­KIA JA RO­SOIS­TA

Taru ra­kas­taa van­haa ja kol­hiin­tu­nut­ta puu­ta, kiil­tä­vää ja vä­ri­käs­tä mar­mo­ria sekä ki­veä, ja­lo­ki­ven­vä­ri­siä kaa­ke­lei­ta, sa­met­tia ja silk­kiä, ruu­tua ja rai­taa. Kaik­kea rons­kia ja ro­sois­ta.

Ruo­kai­lu­ti­las­sa on Tom Di­xo­nin va­lai­sin, jos­ta Taru ha­lu­ai­si jo pääs­tää ir­ti.

– Olen jo ihan kyl­läs­ty­nyt sii­hen, mut­ten osaa luo­pu­a­kaan, kun han­kim­me sen Mi­kon kans­sa en­sim­mäi­seen yh­tei­seen ko­tiim­me. Olen huo­no luo­pu­maan meis­tä jo ulos­kas­va­neis­ta ta­va­rois­ta. Py­rin ai­na löy­tä­mään niil­le uut­ta käyt­töä. Ta­val­laan se on hyvä piir­re, mut­ta toi­si­naan oli­si jär­ke­väm­pää pan­na ta­va­ra vain kier­toon, jos se ei enää pal­ve­le.

Olo­huo­nees­sa on tois­tai­sek­si edel­lis­ten asuk­kai­den re­mon­toi­ma val­koi­nen ja vii­le­äh­kö il­me.

– Ha­lu­am­me ko­tiim­me li­sää läm­pöä ja ro­soi­suut­ta, ja teem­me sen vuok­si nyt pien­tä ”rän­sis­tä­mis­re­mont­tia” ai­na kun töil­tä ja muil­ta kii­reil­tä jää ai­kaa.

Pariskunta rakastaa makuuhuoneensa valoisuutta ja ikkunoista avautuvaa näkymää empirekaupungin kattojen ylle. Vuodetekstiilit ovat lahjaksi saatuja. Taru ei mielestään osaa ostaa uusia lakanoita, kun vanhoja hyviäkin on olemassa. Kaikki tavarat ovat kierrätettynä ostettuja. Rottinkituoli ostettiin alun perin hotelliin, mutta se ei tällä hetkellä mahdu sinne. Taru löysi toisen yöpöydistä kirpparilta. Myöhemmin Mikko törmäsi sattumalta Torissa toiseen samanlaiseen yöpöytään.

IR­TI­OT­TO PIK­KU­KY­LIL­LE

Vaik­ka Taru ja Mik­ko ovat muut­ta­neet usein, he ei­vät kos­kaan ole hank­ki­neet uut­ta si­sus­tus­ta uu­teen ko­tiin.

– Nyt han­kin­ta­lis­tal­la on ma­kuu­huo­nee­seen so­pi­va li­pas­to ar­ki­vaat­teil­le, uu­det al­las­ta­sot kaik­kiin kyl­py­huo­nei­siin, di­vaa­ni olo­huo­nee­seen tai pu­keu­tu­mis­huo­nee­seen ja uu­si si­sus­tus pu­keu­tu­mis­huo­neen vaa­te­kaap­pi­sei­nus­tal­le. Kaik­ki käy­tet­tyi­nä tie­tys­ti, jo­ten nämä haa­veet to­teu­tu­vat eh­kä en­si vii­kol­la tai vii­den vuo­den pääs­tä. Ja sii­hen vä­liin saat­taa mah­tua uu­sia ide­oi­ta, sa­noo Taru ja nau­rah­taa.

Ajo­kor­tit­to­man ho­tel­li­ne­män­nän haa­veet ovat osit­tain riip­pu­vai­sia keit­ti­ö­mes­ta­ri­puo­li­son me­nois­ta.

– Olen haa­veil­lut jo pi­dem­pään muu­ta­man päi­vän ir­ti­o­tos­ta, jol­loin voi­sim­me ison pa­ket­ti­au­ton kans­sa kier­rel­lä pit­kin pien­ten ky­lien kirp­pu­to­re­ja. Va­li­tet­ta­vas­ti Mik­ko ei haa­vei­le sa­man­lai­ses­ta ret­kes­tä, jo­ten se saa vie­lä odot­taa.

Taru aloit­ti kirp­pa­ri­har­ras­tuk­sen­sa al­le pa­ri­kymp­pi­se­nä.

– En sil­loin aja­tel­lut vas­tuul­li­suut­ta, oli vain si­säi­nen palo van­hoi­hin ta­va­roi­hin ja uniik­kei­hin löy­töi­hin. Vuo­si­kym­men­ten saa­tos­sa olen omak­su­nut tä­män elä­män­ta­van niin, et­ten osai­si enää toi­mia toi­sin.

Ta­rul­la ei ole tyy­li-iko­ne­ja, mut­ta hän on vai­kut­tu­nut omien iso­van­hem­pien­sa ta­vas­ta luo­da ko­dik­kuut­ta.

– Muu­ten­kin iäk­käi­den ih­mis­ten ja elä­mää näh­nei­den tai­te­li­joi­den ko­dit kiin­nos­ta­vat. He ei­vät yri­tä mi­tään. Myös ai­tous ja help­pous vie­hät­tä­vät, täl­lai­sia ku­via ihai­len usein ul­ko­mai­sil­la van­ho­jen ko­tien si­sus­tus­ti­leil­lä so­mes­sa.