Kuistilla voi vielä aistia, millaista talossa on ollut 1930-luvun huvila-aikoina. Brafabin polyrottinkipöytäryhmä muutti tänne mökiltä. Kuistin jugendtyylinen lipasto ja tilan vanhat öljy- ja Strindberg-valaisimet vievät niin ikään 1900-luvun alun huvilatunnelmaan.

Täs­sä oli­si teil­le uu­si koti, s’il vous plaît. Näil­lä saa­te­sa­noil­la Mar­jaa­na Rau­ta­lin ja puo­li­so Juu­so sai­vat lin­kin myyn­nis­sä ole­vaan koh­tee­seen, jon­ka Juu­son veli oli bon­gan­nut.

Talo oli tut­tu. Per­he oli vau­nu­lenk­keil­lyt alu­eel­la ja ihas­tel­lut ko­me­aa ta­loa, joka erot­tui eduk­seen ym­pä­ris­tös­tään. Ik­ku­nois­ta­kin oli va­ro­vas­ti yri­tet­ty kur­kis­tel­la. Kun ta­lon yh­dek­si ai­kai­sem­mak­si omis­ta­jak­si vie­lä pal­jas­tui puo­li­tut­tu per­he, saa­tiin tar­vit­ta­via tie­to­ja ta­lon kun­nos­ta ja teh­dyis­tä re­mon­teis­ta.

Mar­jaa­na ja Juu­so pa­ni­vat no­pe­as­ti naf­ta­lii­niin al­ku­pe­räi­set suun­ni­tel­man­sa ker­ros­ta­lo­ko­dis­ta ja mök­kie­lä­mäs­tä. Sit­ten suun­nat­tiin näyt­töön.

– En pääs­syt ta­los­sa au­laa pe­rem­mäl­le, kun jo mel­kein hä­dis­sä­ni kuis­ka­sin Juu­sol­le, et­tä tee äk­kiä nyt tar­jous, et­tei ku­kaan muu eh­di os­taa tätä, Mar­jaa­na ker­too.

Ava­rat, kor­ke­at huo­neet, al­ku­pe­räi­set ruu­tuik­ku­nat ja pei­li­o­vet, jy­ke­vät kaa­ke­liu­u­nit, van­haa kun­ni­oit­ta­en teh­dyt re­mon­tit ja ne­nää miel­lyt­tä­vä, ter­ve tuok­su vei­vät Mar­jaa­nan heti men­nes­sään.

– Tätä me siis oi­ke­as­ti olim­me et­si­neet! Kun vä­lit­tä­jä vain jat­koi esit­te­lyä, pel­kä­sin et­tei hän ot­ta­nut mei­tä to­sis­saan! Kau­pat lyö­tiin on­nek­si luk­koon vie­lä sa­ma­na il­ta­na, ja ju­han­nuk­se­na 2014 pää­sim­me muut­ta­maan.

Myös keittiössä on upea kristallikruunu. Sen Marjaana ja Juuso hankkivat ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa huutokaupasta. Valaisin oli niin lian peitossa, ettei sitä heti arvannut kristallikruunuksi. Ruskea lautashylly on Marjaanan äidiltä. Taustalla näkyy ruokailuhuone.

Ruokailuhuoneessa on hienostuneen vaaleita sävyjä. Sininen barokkikirjoituskaappi on ruotsalainen ja 1700-luvun alusta. Se on Bukowskin nettihuutokaupasta. Yläosassa Marjaana säilyttää osia monista lasi- ja kahviastiastoistaan, alalaatikoissa on vanhoja pellavaserviettejä ja kattausliinoja.

PE­RI­MÄ­TIE­TO JA MUIS­TOT TAL­TEEN

Ta­lon ta­ri­na al­kaa Tam­pe­reen kes­kus­tas­ta, jon­ne se alun pe­rin ra­ken­net­tiin jol­loin­kin 1800-lu­vun lo­pus­sa. Mar­jaa­nan Tam­pe­re-seu­ran kaut­ta löy­tä­mät van­hat va­lo­ku­vat ker­to­vat, et­tä ta­los­sa on ol­lut muun mu­as­sa ken­kä­kaup­pa ja vil­lan­vaih­to­lii­ke yn­nä mui­ta sen ajan kau­pun­ki­lais­ten tar­vit­se­mia pal­ve­lu­ja.

Vuon­na 1930 Tam­pe­reen Ot­ra sai toi­mek­si­an­non ra­ken­taa hir­si­ta­lon ti­lal­le ki­vi­ra­ken­nuk­sen, jos­ta tuli Tam­pe­reen Pu­he­li­men uu­si pää­kont­to­ri. Ot­ran toi­mi­tus­joh­ta­ja kek­si pu­ret­ta­val­le ra­ken­nuk­sel­le uu­den teh­tä­vän – se siir­ret­täi­siin Poh­to­lan hu­vi­la-alu­eel­le Ot­ran per­heen ke­sä­ko­dik­si.

Ot­ran per­heen ai­kaan tont­ti ulot­tui Nä­si­jär­ven ran­taan as­ti, ja puu­tar­has­sa kas­va­tet­tiin vi­han­nek­sia ja kuk­kia. 1970-lu­vul­la ta­los­sa asui ap­teek­ka­ri­per­he, jon­ka ai­ka­na saa­tiin juok­se­va vesi. Ta­lon eris­tä­mä­tön vint­ti oli lä­hin­nä pyy­kin­kui­va­tus­ta var­ten, ja seu­dun lap­set leik­ki­vät siel­lä mie­lel­lään, näin ovat sa­moil­la kul­mil­la pit­kään asu­neet ih­mi­set ker­to­neet Mar­jaa­nal­le ja Juu­sol­le.

Mar­jaa­na ja Juu­so ovat ke­rän­neet ta­lon vai­heis­ta tie­toa ja ju­tut­ta­neet myös sen pit­kä­ai­kai­sia asuk­kai­ta, jot­ka re­mon­toi­vat ta­loa pe­rin­ne­me­ne­tel­min 80–90-lu­vuil­la.

– Hei­dän tyt­tä­ren­sä viet­ti jopa polt­ta­rei­taan tääl­lä meil­lä. Nei­to tuo­tiin sil­mät si­dot­tui­na ta­loon, ja hän tun­nis­ti heti ”rak­kaan ko­tin­sa tuok­sun”, Mar­jaa­na ker­too.

Olohuoneen piano hankittiin, kun Kristian aloitti soitto-opinnot 6-vuotiaana. IDP-nojatuoli on Boknäsilta. Kakluuneja käytetään nykyään vain kovimmilla pakkasilla ja tunnelmaa luomaan. Lämmityksen avuksi taloon asennettiin ilmalämpöpumput vuonna 2014.

300 NE­LI­Ö­TÄ KA­LUS­TET­TA­VAA

Kun tuli Mar­jaa­nan ja Juu­son vuo­ro, he te­ki­vät re­mon­tin ylä­ker­ran pe­su­ti­loi­hin ja sau­na­o­sas­toon. Muu­toin tar­vit­tiin oi­ke­as­taan vain pin­to­jen maa­laus­ta ja ta­pe­toin­tia.

– Oli­sim­me näis­tä sel­vin­neet toki it­se­kin, mut­ta an­noim­me työn am­mat­ti­lais­ten kä­siin, kos­ka ha­lu­sim­me asi­at ker­ral­la kun­toon ja ha­lu­sim­me vält­tää ra­ken­tei­ta pi­laa­via vir­hei­tä, Mar­jaa­na sa­noo.

Val­koi­set pin­nat peit­tyi­vät ri­pe­äs­sä tah­dis­sa mur­re­tuil­la vä­reil­lä ja ku­vi­o­ta­pe­teil­la ja ti­lat täyt­tyi­vät läm­pi­mäl­lä tun­nel­mal­la.

Mitä ta­pah­tuu, kun van­hois­ta, jy­ke­vis­tä huo­ne­ka­luis­ta vie­hät­ty­nyt pa­ris­kun­ta saa yh­täk­kiä lä­hem­mäs kol­me­sa­taa ne­li­ö­tä ka­lus­tet­ta­vaa?

– Me tai­sim­me vä­hän vil­liin­tyä Bu­kows­kin net­ti­huu­to­kaup­pa­lu­et­te­loa se­lail­les­sam­me. Voi­te­tut huu­dot haim­me huu­to­kaup­pa­ta­lon Hel­sin­gin pis­tees­tä, ker­ta toi­sen­sa jäl­keen isom­mil­la pa­ket­ti­au­toil­la. Li­säk­si kä­vim­me lu­kui­sis­sa huu­to­kau­pois­sa Pir­kan­maal­la ja Juu­son isän an­tiik­ki­lii­ke­kin sai toi­mek­si­an­to­ja. Oli­han meil­lä ti­laa vaik­ka kuin­ka, Mar­jaa­na muis­te­lee.

Ikonit ovat Juuson äidinäidin maalaamat ja Tukholman ortodoksikirkon siunaamat. Huutokaupasta hankitun piirongin laatikoissa säilytetään lahjapapereita ja koristenauhoja. Tuoli on ruotsalainen Karl Johan. Kullattu antiikkipeili löytyi Tukholmasta erään pikkujoulumatkan yhteydessä.

AN­TIIK­KI ON EDUL­LIS­TA

En­sim­mäi­si­na asuin­vuo­si­na Juu­so ja Mar­jaa­na löy­si­vät myös ul­ko­mais­ten net­ti­huu­to­kaup­po­jen mu­ka­van maa­il­man. Tum­mat, täys­pui­set huo­ne­ka­lut sai­vat uu­den, ar­vos­ta­van ko­din van­has­ta ta­los­ta.

– Ny­ky­ään teem­me han­kin­to­ja var­sin mal­til­li­ses­ti, kos­ka iso­kin talo tu­lee jos­sain vai­hees­sa täy­teen. Jos nyt jo­tain ai­van jär­jet­tö­män iha­naa on pak­ko ko­tiut­taa, on jon­kun ai­em­man han­kin­nan läh­det­tä­vä, Mar­jaa­na sa­noo.

Hän ar­ve­lee, et­tä moni ku­vit­te­lee, et­tä van­hoil­la huo­ne­ka­luil­la si­sus­ta­mi­nen tu­lee hir­ve­än kal­liik­si. Näin ei vält­tä­mät­tä ole, var­sin­kaan, jos sat­tuu pi­tä­mään sel­lai­ses­ta, mikä ei par­hail­laan ole an­tiik­ki­muo­din hui­pul­la.

– Esi­mer­kik­si em­pi­re­huo­ne­ka­lu­ja saa huu­to­kau­pois­ta vä­lil­lä hy­vin­kin hal­val­la. Malt­ti on täs­sä­kin hom­mas­sa valt­tia. Täs­mä­o­su­maa voi jos­kus jou­tua odot­ta­maan jopa use­am­man vuo­den, mut­ta se kan­nat­taa. Ajan kans­sa oma maku myös ja­los­tuu ja op­pii te­ke­mään os­tok­sia har­ki­ten, Mar­jaa­na sa­noo.

Juu­son ja Mar­jaa­nan si­sus­tus­maut käy­vät hy­vin yk­siin.

– Meil­lä on mo­lem­mil­la leik­ki­sä asen­ne. Ei tämä ole niin va­ka­vaa!

To­sin yh­den ker­ran Juu­son huu­mo­ri jou­tui ko­e­tuk­sel­le.

Mar­jaa­na os­ti ai­van ihas­tut­ta­van ja jär­kyt­tä­vän pai­na­van sen­kin Bu­kows­kil­ta Ruot­sis­ta. Ha­ku­reis­sul­la Hel­sin­gis­sä to­det­tiin, et­tei se mah­du au­toon. Kun se lo­pul­ta saa­tiin isom­mal­la au­tol­la ko­ti­pi­haan, se ei mah­tu­nut oves­ta si­sään.

Ta­ri­na sai on­nel­li­sen lo­pun, kun senk­ki vins­sat­tiin nos­tu­rin avul­la par­vek­keen kaut­ta oi­ke­al­le pai­kal­leen.

– Vaik­ka senk­kiä ei luul­ta­vas­ti kos­kaan enää saa ulos huo­nees­ta, en ole ka­tu­nut han­kin­taa­ni ker­taa­kaan. Sen jäl­keen olen kyl­lä yrit­tä­nyt muis­taa käyt­tää mit­ta­nau­haa en­nen kuin teen os­tok­sia, Mar­jaa­na sa­noo.

Makuuhuoneen upealta parvekkeelta voi ihastella vehreää pihamaisemaa. Lehdettömään vuodenaikaan myös järvi näkyy hyvin. Parvekkeen rautakalusteet ovat Ranskasta, valmistaja Fermob. Kookkaat valurautaruukut Stilhem.

Vanhempien makuuhuoneen Hästens-sänkyyn hankittiin ranskalainen pääty Jean Vernet -liikkeestä Helsingistä. Päiväpeitto ja torkkupeitto ovat pellavaa, tyynyt Designers Guild ja Gant. Matto on iranilainen Nain. Tapetti on nimeltään Un Jour à Versailles. Yöpöydät on valmistettu alun perin Tukholman Grand Hoteliin. Seinävalaisimet ovat niin ikään ruotsalaiset, anopilta tuliaisina saadut sähköistetyt lampetit.

PÖY­DÄN PE­RÄS­SÄ

Kun Mar­jaa­na ja Juu­so tu­tus­tui­vat, Juu­son isäl­lä oli an­tiik­ki­lii­ke. Hy­vin pian nuor­ten en­sit­ref­fien jäl­keen Mar­jaa­na os­ti Juu­son isän liik­kees­tä Val­ke­a­kos­ken val­les­man­nin en­ti­sen työ­pöy­dän.

– Kun he­rä­si ky­sy­mys, mi­hin pöy­tä toi­mi­te­taan, pää­tim­me, et­tä Juu­son asun­toon. Vä­hän sen jäl­keen pe­räs­sä me­nin mi­nä­kin kimp­su­je­ni kans­sa, Mar­jaa­na ker­too.

Mar­jaa­na asui nuo­re­na Wie­nis­sä, ja ai­ka lin­no­jen ja pa­lat­sien kes­kel­lä jät­ti jäl­ken­sä hä­nen miel­ty­myk­siin­sä.

– Lo­ma­mat­koil­la suun­taam­me ai­na an­tiik­ki­mark­ki­noil­le Pro­ven­ces­sa ja Tos­ca­nas­sa. Var­sin­kin maa­seu­dul­la voi teh­dä huip­pu­löy­tö­jä. Mel­kein joka ker­ta jou­dum­me os­ta­maan li­sää mat­ka­lauk­ku­ja, jot­ta saam­me ko­tiin kaik­ki iha­nat aar­teet.

Iän myö­tä rak­kaim­mik­si esi­neik­si pa­ris­kun­nal­le ovat nous­seet ne, jot­ka ovat tul­leet su­vuis­ta, van­hem­mil­ta ja iso­van­hem­mil­ta. Niil­lä ei vält­tä­mät­tä ole suur­ta ra­hal­lis­ta ar­voa, mut­ta ne tuo­vat mie­leen iha­nia muis­to­ja.

– Huo­ne­ka­lut ja esi­neet si­to­vat yh­teen su­ku­pol­vien ta­ri­nat pel­käl­lä ole­mas­sa­o­lol­laan. Toi­von, et­tä jot­kut näis­tä päät­ty­vät myö­hem­min myös las­tem­me ko­tei­hin, sa­noo Mar­jaa­na.

Tämän pöydän ääressä on vallesmanni joskus kirjoitellut lukuisia sakkoja. Nykyään pöytä toimii Marjaanan työpöytänä. Tuoli on kirpputorilta. Keinuhevonen on Juuson isän joululahja lapsille. William Hogarthin gravyyrit Marjaana on huutanut Bukowskin nettihuutokaupasta. Strindberg-valaisimen oranssi lasikupu on vaihdettu valkoiseen.

Kirjaston herkku on papukaijakuosinen sohva, jonka Marjaana bongasi Bukowskin nettihuutokaupasta Ruotsista ja rakastui päätäpahkaa. Myös lampetit ovat Bukowskilta. Klaffipöytä on ruotsalainen Karl Johan, lasilevy teetettiin suojaamaan herkkää lakkapintaa. Satuloitu kimo -maalaus on saksalaisen taidemaalari Emil Volkersin työtä. Byonin käsintehdyissä vaaseissa on karnevaalitunnelmaa.

PI­HA­SAU­NAAN RET­KEL­LE

Pi­ha­pii­rin van­ha­nai­kai­nen puu­tar­ha­mai­suus hur­ma­si Mar­jaa­nan ja Juu­son en­si­nä­ke­mäl­tä.

– Vaik­ka em­me ole var­si­nai­sia vi­her­peu­ka­loi­ta, puu­has­te­lem­me mie­lel­läm­me pi­hal­la niil­lä tai­doil­la mitä meil­lä on, Mar­jaa­na sa­noo.

Pal­jon al­ku­pe­räi­siä pe­ren­no­ja on säi­ly­nyt ja nii­tä vaa­li­taan. Uu­det kas­vit han­ki­taan so­pi­maan ta­lon ja pi­han tun­nel­maan. Tont­ti on vuo­sien saa­tos­sa loh­kot­tu pie­nem­mäk­si, ei­kä ran­taan enää ole yh­teyt­tä.

Noin tu­han­nen ne­li­ön ton­tin tär­keim­piä asi­oi­ta on eh­dot­to­mas­ti pi­ha­sau­na, jon­ka Juu­so ja Mar­jaa­na ra­ken­nut­ti­vat van­han, kor­jaus­kel­vot­to­man 1930-lu­vun sau­nan ti­lal­le. Ark­ki­teh­din eh­do­tuk­ses­ta sau­na teh­tiin kä­sin­lyö­dyis­tä tii­lis­tä, pa­lo­tur­val­li­sek­si.

– Me­nem­me pi­ha­sau­naan ikään kuin ret­kel­le, siel­lä on ihan oma maa­il­man­sa. Vil­po­las­sa syöm­me usein ke­säi­sin aa­mi­ai­sen ja ruo­kai­lem­me muu­ten­kin. Kyl­lä siel­tä on­nis­tuu myös etä­pa­la­ve­ri, ko­keil­tu on mon­ta ker­taa, sa­noo Mar­jaa­na.

1930-lu­vul­la laut­ta vei lä­hei­sel­tä ran­nal­ta per­hee­ni­sät töi­hin jär­ven poik­ki kes­kus­taan, kun hu­vi­lal­le jää­neet per­heet naut­ti­vat ke­sä­päi­vis­tä. Au­to­ja ei ol­lut, ja lai­va voit­ti he­vos­kyy­din no­peu­des­sa.

– Ny­ky­ään saam­me naut­tia elä­mäs­tä iha­nas­sa van­has­sa ta­los­sam­me kaik­ki­na vuo­de­nai­koi­na.

Uusi pihasauna suunniteltiin päärakennuksen ”pikkusiskoksi” vanhaa jäljitellen. Paloturvallisuuden takaamiseksi se rakennettiin tiilestä. Sopivan rouhea pinta saatiin Wienerbergerin vanhan mallin mukaan käsinlyödyillä tiilillä. Terassi tehtiin siperianlehtikuusesta. Laudoitus ei vaadi käsittelyä ja harmaantuu kauniisti.