Löy­sin tai­teen ai­vo­syö­pään sai­ras­tu­mi­sen myö­tä. Tai­de on ai­na ol­lut mi­nus­sa, mut­ta olin teh­nyt uraa ja to­teut­ta­nut luo­vuut­ta­ni toi­saal­la. Syö­vän myö­tä jou­duin luo­pu­maan yri­tyk­ses­tä­ni. Kun äi­ti­ni näki, mi­ten yri­tin piir­tää, mut­ta sai­rau­des­ta joh­tu­van her­mo­vau­ri­on ta­kia sii­tä ei tul­lut mi­tään, hän sa­noi, et­tä nyt ha­e­taan iso­ja pens­se­lei­tä, kan­kai­ta ja vä­re­jä. Mie­tin, et­tä osaan­ko ja us­kal­lan­ko. Pää­tin an­taa men­nä. Kaik­ki tai­to ja tie­to ovat meis­sä. Olen maa­lan­nut asi­oi­ta, joil­le mi­nul­la ei ole ol­lut sa­no­ja. Nyt maa­laan va­loa ja vä­riä, elä­mi­sen rie­mua.

Lundian hylly on täyttynyt legoilla ja peleillä. Olen todennut helpommaksi säilyttää leluja olohuoneessa, kun siellä poikamme kuitenkin haluaa leikkiä.

Mi­nun vä­re­jä­ni ovat pa­la­vat vä­rit, sa­moin sel­lai­set, jot­ka miel­le­tään ris­ti­rii­tai­sik­si kes­ke­nään. Ne he­rät­tä­vät kiin­nos­tuk­se­ni. Uh­kea ja roh­kea pu­nai­nen on vä­ri­ni juu­ri nyt. Se on osa nai­seu­te­ni löy­tä­mis­tä.

Onnentuoja-teoksen ostin odottaessani Fransia. Ann-Kristin Passin maalaukseen tiivistyy odotusajan onni ja ilo.

Hy­myn huu­lil­le­ni tuo hul­mu­har­jai­nen vaa­le­an­pu­nai­nen poni te­ok­ses­sa On­nen­tuo­ja. Ras­kaa­na ol­les­sa­ni ajoin ai­na sa­man tai­de­liik­keen ohi, kat­soin tau­lua ja lo­pul­ta han­kin sen. Maa­lauk­seen tii­vis­tyy odo­tuk­sen on­ni. Tai­de tuo loh­tua ja iloa. Se on myös sil­ta su­ku­pol­vien vä­lil­lä. Sik­si tär­kei­tä ovat iso­van­hem­mil­ta pe­ri­tyt tau­lut. Ne kan­ta­vat muis­ti­jäl­kiä. Elä­mäs­tä jää jäl­kiä muu­ten­kin.

Sain sormuksen lahjaksii pojaltani Fransilta. Siinä on sydämiä ja kaksi ihmistä.

Koti on paik­ka elä­mäl­le, kai­ken run­ko. Pi­dän siis­tey­des­tä, mut­ta en ole ko­vin­kaan tark­ka tai jär­jes­tel­mäl­li­nen.

Aar­tee­ni on po­jal­ta­ni, vii­si­vuo­ti­aal­ta Fran­sil­ta saa­ma­ni sor­mus. Olim­me ke­sä­reis­sul­la Pun­ka­har­jul­la, kun Frans pyy­si kah­ta eu­roa. Hän oli huo­man­nut le­lu­au­to­maa­tin ja siel­lä tie­tyn ju­tun. Sain lah­jak­si sor­muk­sen, jos­sa on sy­dä­men si­säl­lä kak­si ih­mis­tä. Se oli lii­kut­ta­va lah­ja.

Sielunmaisemani on lakeudella. Lapuanjoen yli vie silta lapsuudenkotiini ja kutomoomme.

Sie­lun­mai­se­ma­ni on La­keu­del­la. Pyö­räi­len nel­jä tai vii­si ker­taa vii­kos­sa. Pyö­räi­lyn löy­sin vii­me ke­sä­nä, kun sain sii­tä avun kroo­ni­seen mig­ree­niin. Aja­mal­la ke­rään Syö­pä­sää­ti­öl­le va­ro­ja syö­pä­tut­ki­muk­seen #iri­de­for­can­cer-kam­pan­jan kaut­ta. Nuor­ten ai­kuis­ten syö­vis­tä ei ole ko­vin pal­jon tie­toa tar­jol­la. Kun sai­ras­tuin va­jaat vii­si vuot­ta sit­ten, ver­tais­tu­kea ja tie­toa oli vä­hän. Hoi­dot ei­vät ole pa­hin­ta, vaan elä­män krii­siy­ty­mi­nen.

Työhuoneeni on turvapaikkani. Seinällä oleva maalaus kulkee työnimellä Blue, lattialla Riviera Baby.

Tuukka Kiviranta

Lem­pi­paik­ka­ni on työ­huo­nee­ni Van­han Pau­kun kult­tuu­ri­kes­kuk­ses­sa tääl­lä La­pu­al­la. Tämä on van­ha pat­ruu­na­teh­das, jos­sa oli tu­hoi­sa rä­jäh­dys vuon­na 1976. Koen ai­na ole­va­ni tur­vas­sa tääl­lä tai­teen ää­rel­lä. Nyt 37-vuo­ti­aa­na olen löy­tä­nyt paik­ka­ni.