Täs­tä kaik­ki al­koi, sa­noo Mat­ti Re­mes ja näyt­tää Ara­bi­an si­nis­tä Va­len­cia-kul­hoa. Hän ker­too, et­tä se on maa­lat­tu kä­sin ja et­tä sii­tä löy­ty­vät ni­mi­kir­jai­met A. R. Ara­bi­an ko­ris­te­maa­la­reil­la oli ta­pa­na ni­mi­koi­da työn­sä. Te­ki­jä on Ma­tin täti, An­ja Ruu­su.

An­ja-täti oli Ma­til­le tär­keä ja sai hä­net kiin­nos­tu­maan de­sig­nis­ta ja tai­tees­ta jo pie­ne­nä. Hän ker­too myös, et­tä hä­nen jo edes­men­nees­tä kak­sois­vel­jes­tään Ju­kas­ta tuli am­mat­ti­tai­tei­li­ja.

– Mi­nus­ta tuli kau­pal­li­sem­pi tai­tei­li­ja, hän to­te­aa.

Täl­lä hän viit­taa omaan uraan­sa graa­fi­se­na suun­nit­te­li­ja­na, jon­ka eri­koi­sa­laa oli pak­kaus­ten suun­nit­te­lu.

Ma­tin kä­si­a­laa ovat muun mu­as­sa yli 40 vuot­ta elä­nyt Kan­sal­lis­te­at­te­rin ta­lo­lo­go ja Ma­ri­an­ne-
kark­ki­pa­pe­rin mus­ta teks­ti.

Mut­ta on Mat­ti teh­nyt omaa­kin tai­det­ta. Ko­to­na on niin tau­lu­ja kuin veis­tok­sia.

Matin täti Anja Ruusu oli Arabian koristemaalari, joka maalasi muun muassa Ulla Procopén Valencia-sarjaa. Jos kirpputorilta löytyy Valencia nimikirjaimin A.R., Matti ostaa sen. Musta häkkyrä on amerikkalaisen kuvataiteilijan kynttilänjalka ja ostettu Eeva Pinomaan galleriasta Hangosta.

Han­gon ke­sä­mil­jöö tuli kir­joi­hin

Vuo­si sit­ten Mat­ti myi Re­mes & Pac­kart -toi­mis­ton ja siir­tyi eläk­keel­le. Te­ke­mis­tä toki riit­tää, sil­lä hän jat­kaa kir­jai­li­jan uraan­sa, jon­ka hän aloit­ti vii­si­kymp­pi­se­nä.

– Kä­vin os­ta­mas­sa kir­jo­ja di­va­reis­ta ja ai­na ar­vos­te­lin nii­tä. Di­va­rin­pi­tä­jä kyl­läs­tyi jut­tui­hi­ni ja käs­ki kir­joit­ta­maan it­se kir­ja­ni, jot­ta saan sel­lai­sen kuin ha­lu­an.

En­sim­mäi­nen Ru­ben Waa­ra -dek­ka­ri Tap­po-
tans­si il­mes­tyi 2003. Ei ole sat­tu­maa, et­tä ri­kok­sia ta­pah­tuu Han­gos­sa, sil­lä siel­lä si­jait­see Ma­tin ja Bir­gi­tan va­paa-ajan koti. Sin­ne vie myös tuo­rein dek­ka­ri, Pe­ri­aat­teen mies, joka il­mes­tyi vuon­na 2019.

Upean funkiskokonaisuuden suunnitteli arkkitehti Veikko Malmio 1963. Remekset istuttivat keväisin kukkivat rusokirsikkapuun ja omenapuun.

Har­vi­nai­nen fun­kis­ta­lo

Nyt tut­kim­me kui­ten­kin Mat­ti ja Bir­git­ta
Re­mek­sen ko­tia Es­poon Ta­pi­o­las­sa. Sen suun­nit­te­li ark­ki­teh­ti Veik­ko Mal­mio (1918–2000), joka tun­ne­taan par­hai­ten Ha­na­saa­ren kult­tuu­ri­kes­kuk­ses­ta. Ta­pi­o­lan puu­tar­ha­kau­pun­kiin hän suun­nit­te­li lu­kui­sia koh­tei­ta.

Ri­vi­ta­lo­yh­ti­ös­sä si­jait­se­va kyt­ket­ty, yk­si­ta­soi­nen pa­ri­ta­lo val­mis­tui 1963. Ara­va­sää­dök­set sään­te­li­vät ne­li­öi­tä, joi­ta oli alun pe­rin vi­ral­li­ses­ti 99. Va­ras­tos­ta teh­tiin 2000-lu­vun al­ku­puo­lel­la put­ki­re­mon­tin yh­tey­des­sä 20 ne­li­ön sau­na­o­sas­to.

Re­mek­sen vii­si­lap­si­nen per­he muut­ti tä­hän ko­tiin pa­ri­kym­men­tä vuot­ta sit­ten toi­ses­ta Mal­mi­on suun­nit­te­le­mas­ta ta­los­ta. Asun­to ei ol­lut jul­ki­ses­sa myyn­nis­sä, vaan osui koh­dal­le, kun Re­mek­set oli­vat jät­tä­neet lap­pu­ja, jois­sa ker­toi­vat kiin­nos­tuk­ses­taan.

– Fun­kis­ta­lo on erit­täin har­vi­nai­nen. Se edus­taa niin sa­not­tua van­haa Ta­pi­o­lan de­sig­nia. Suo­jai­sa at­rium­pi­ha oli ai­van eri­koi­nen, Mat­ti ker­too.

Funkistakka on atriumpihan puoleisella seinällä. Lasiesine on ostettu Calabriasta Italiasta. Veistos oikealla on Matin oma. Etualalla Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle-tuoli.

Tilava atriumpiha on ainutlaatuinen. Se laatoitettiin 1960-luvun hengessä Oriveden musta -graniitilla. Harry Bertoian Diamond-tuolit sopivat tyyliin. Atriumpihalla on vain ruukkukukkia, jotta se on helppohoitoinen. Pronssiveistoksen Matti ja Birgitta ostivat Helanderin huutokaupasta, koska se oli täydellinen atriumpihan altaaseen. – Jos tekijä tunnistaa itsensä, saa ilmoittautua, Matti vinkkaa.

Tak­ka si­säl­lä ja ul­ko­na

Mat­ti kiit­tää ark­ki­teh­tuu­rin sel­keyt­tä, ava­ruut­ta ja huo­lel­lis­ta ra­ken­nus­ta­paa. Oleel­lis­ta on, et­tä ik­ku­noi­ta on pal­jon ja mo­nes­ta koh­taa nä­kee huo­neis­ton läpi. Ik­ku­nat ovat suu­ria, mut­ta ei­vät ulo­tu lat­ti­aan as­ti.

– Kau­niit ik­ku­nan­puit­teet ra­jaa­vat mai­se­man kuin tau­lun. Pie­ni­kin ik­ku­na voi ol­la ju­ma­lai­nen, jos sii­tä avau­tuu riit­tä­vän kau­nis nä­ky­mä, Mat­ti sa­noo.

Asun­to muo­dos­taa U-kir­jai­men pe­rä­ti 60-ne­li­öi­sen at­rium­pi­han ym­pä­ril­le. Sa­mas­ta hor­mis­ta avau­tuu tak­ka olo­huo­nee­seen ja pi­hal­le.

Eri­kois­ta on, et­tei ta­los­sa ole eteis­tä tuu­li­kaap­pei­neen, vaan pi­hal­ta tul­laan suo­raan olo­huo­nee­seen. Edel­li­nen asu­kas, Lii­sa ni­mel­tään, oli pur­ka­nut joi­ta­kin vä­li­sei­niä. Mat­ti ja Bir­git­ta re­mon­toi­vat ai­no­as­taan keit­ti­ön. Tam­mi­par­ket­ti­kin on al­ku­pe­räi­nen.

Keittiön kalusteet ovat Nixi-Keittiöiden. Työtaso on kiveä. Välitilan laatta kiiltää hienosti. U-keittiön saareke rajaa ruokailutilan, ja ratkaisu toimii hyvin. Seinäkello on George Nelsonin Vitralle 1948 suunnittelema Ball Clock. Takana kodinhoitohuone ja sen seinällä Paul Osipowin grafiikkaa.

Ruokailuryhmä on tanskalainen. Pöydän takana on Matin taiteilijaveljen Jukka Remeksen (1955–1991) työ. Oikealla Tiina Kivisen työ Hyppy askel hyppy. Janne Kataja oli ostanut taulun Bukowskin huutokaupasta ja antanut sen Jukan Helmi-tyttärelle, jonka kotiin se ei mahtunut. Se päätyi Matille ja Birgitalle. Ruokailutilan katossa on spotit korostamassa taidetta.

– Muu­ten teim­me lä­hin­nä maa­laus­re­mon­tin, sil­lä ha­lu­sim­me kun­ni­oit­taa ark­ki­teh­tuu­ria ja säi­lyt­tää kai­ken al­ku­pe­räi­ses­sä kun­nos­sa.

Per­he asui ai­nut­laa­tui­ses­sa ko­dis­saan pit­kään, ja jut­tum­me ku­vat­tiin ke­vääl­lä juu­ri upe­an at­rium­pi­han ta­kia. Jo­kin ai­ka sit­ten Mat­ti ja Bir­git­ta myi­vät ko­din, hie­man etu­a­jas­sa suun­nit­te­le­maan­sa näh­den.

– Mei­tä edel­tä­vä asu­kas sa­noi muut­ta­van­sa pal­ve­lu­ta­loon, kos­ka ta­los­ta oli lii­an pit­kä rol­laat­to­ri­mat­ka kaup­poi­hin. Lop­pu­jen lo­puk­si me­kin ha­lu­sim­me muut­taa lä­hem­mäs pal­ve­lui­ta.

Edellinen asukas, Liisa, oli teettänyt 1970-luvulla olohuoneeseen merbaupuusta hienon kalusteen vitriineineen ja baarikaappeinen. Kodin yleisvaloina ovat suorakaiteen muotoiset kattovalaisimet.

Laa­du­kas tu­lee hal­vem­mak­si

Si­sus­tus koos­tuu pää­o­sin 1900-lu­vun puo­li­vä­lin de­sig­nin klas­si­kois­ta. Olo­huo­nees­sa Mat­ti kat­soo Isa­mu No­guc­hin soh­va­pöy­tää vuo­del­ta 1944.

– 1940-luku näyt­tää edel­leen var­sin mo­der­nil­ta. De­sign­ka­lus­tei­den ja esi­nei­den hyvä puo­li on, et­tä ne so­pi­vat min­ne ta­han­sa.

Mus­ta Dux-soh­va on han­kin­ta ajal­ta, jol­loin lap­set oli­vat pie­niä. He ih­met­te­li­vät ko­vaa soh­vaa ja toi­voi­vat peh­me­ää. Mut­ta niin vain soh­va on yhä mu­ka­na ja eri­no­mai­ses­sa kun­nos­sa.

Mat­ti to­te­aa, et­tä on tär­ke­ää os­taa hy­viä huo­ne­ka­lu­ja. Se myös tu­lee edul­li­sem­mak­si kuin hal­po­jen os­ta­mi­nen.

– De­sign­ka­lus­tei­ta ei kui­ten­kaan saa ol­la lii­kaa, et­tei ko­dis­ta tule huo­ne­ka­lu­näyt­te­ly. Ko­dik­kuus ja ker­rok­sel­li­suus ovat tär­kei­tä.

Kodinhoitohuoneen seinällä on Ulla Rantasen työ ja Paul Osipowin grafiikkaa. Valkoinen maljakko on Helmi Remeksen, joka on Matin kummityttö. Veistos on Matin oma.

Makuuhuoneessa on Duxin vuode. Vasemmalla on Göran Augustsonin grafiikkaa, oikealla tamperelaisen taiteilijan työ. Metalli-veistos yöpöydällä on Matin tekemä.

Tai­det­ta sa­mal­la maul­la

Hui­ke­an kiin­nos­ta­van ja per­soo­nal­li­sen Ma­tin ja Bir­gi­tan ko­dis­ta te­ke­vät tai­de ja de­sign. He aloit­ti­vat ke­räi­lyn tai­deg­ra­fii­kas­ta, ku­ten Gö­ran Au­gust­so­nin, Lars-Gun­nar Nordst­rö­min, Sam Van­nin ja Paul Osi­po­win töis­tä. Kaik­ki edus­ta­vat konk­re­tis­mia, ja Mat­ti ja Bir­git­ta os­ti­vat 1940–50-lu­ku­jen töi­tä Bu­kows­kin ja Ha­gels­ta­min huu­to­kau­pois­ta.

– Suo­sit­te­len kaik­kia ku­va­tai­teis­ta kiin­nos­tu­nei­ta aloit­ta­maan gra­fii­kas­ta. Se on in­hi­mil­lis­tä myös kus­tan­nus­ten osal­ta.

Mat­ti ja Bir­git­ta hank­ki­vat tai­det­ta in­tui­ti­ol­la, ei­vät ni­mien tai tyy­li­sun­nan pe­rus­teel­la.

– Ra­kas­tum­me sa­moi­hin tau­lui­hin em­me­kä ole ka­tu­neet yh­tä­kään han­kin­taam­me.

Nyt Mat­tia ovat al­ka­neet kiin­nos­taa maa­lauk­set. Mitä rons­kim­min, run­saam­min ja pak­sum­min ne on teh­ty, sitä pa­rem­pi.

– Li­säk­si kai­kis­sa kun­non te­ok­sis­sa on joku vir­he. Il­man vir­het­tä ei tule täy­del­li­syyt­tä. Elä­mäs­sä ei muu­ten­kaan kan­na­ta pe­lä­tä vir­hei­tä.

Kun astuu sisään saunatiloihin ja laittaa komeroon valot, lasitiiliseinän läpi tulee samalla tunnelmavaloa. Kalusteet ovat Idon. – Kaikki valinnat ovat sopusoinnussa 1960-luvun tyylin kanssa, Matti sanoo.

Saunatilat ovat 20 neliön kokoiset. Niihin kuljetaan vain ulkoa. Tuolit on ostettu osto- ja myyntiliikkeestä. Matalan, mustaksi laatoitetun väliseinän toisella puolella on hyllyjä kylpytarvikkeille.