Vie­lä vuo­si­tu­han­nen al­ku­puo­lel­la Tal­lin­nan kes­kus­tan län­si­puo­lel­le, Kesk­lin­nan kau­pun­gi­no­saan si­joit­tu­van Kas­si­sa­ban eli Kis­san­hän­nän asui­na­lu­een ma­ta­lah­kot ra­ken­nuk­set oli­vat huo­nos­sa kun­nos­sa ja ikä­väs­ti rem­pal­laan. Alu­een mai­ne­kaan ei ol­lut ke­hut­ta­va. Var­tin kä­ve­ly­mat­kan pääs­sä Raa­ti­huo­neen­to­ril­ta si­jait­se­va idyl­li­nen kau­pun­gi­no­sa on kun­nos­tet­tu kau­niik­si. Siel­lä viih­ty­vät niin dip­lo­maa­tit kuin mo­net Tal­lin­nas­ta asun­non hank­ki­neet suo­ma­lai­set­kin.

Kau­pat krei­vin ai­kaan

Kie­len­kään­tä­jä­nä työs­ken­te­le­vä Han­ne­le muut­ti Tal­lin­naan 1990-lu­vun alus­sa, kun hän oli kol­me­kymp­pi­nen. Han­ne­le asui aluk­si pie­nes­sä kak­si­os­sa, ny­kyi­sen ko­ti­ta­lon­sa toi­ses­sa ker­rok­ses­sa.

Vuon­na 1936 ra­ken­net­tu talo oli tuol­loin jok­seen­kin huo­nos­sa kun­nos­sa. Suu­rin osa asun­nois­ta oli vuok­ral­la. Ko­din si­jain­ti oli kui­ten­kin eri­no­mai­nen, ja Han­ne­le eh­ti os­taa sen juu­ri en­nen kuin Tal­lin­nan ne­li­ö­hin­nat läh­ti­vät nou­suun.

– Nyt­tem­min suo­jel­tu pys­ty­hir­si­ta­lo on tyy­pil­li­nen kes­kus­tan tal­lin­na­lais­ta­lo. Niin tyy­pil­li­nen, et­tä täl­lai­sil­le on oma ni­men­sä­kin, Tal­lin­na tüüpi maja eli Tal­lin­nan tyyp­pi­ta­lo, Han­ne­le ker­too.

Lau­ta­vuo­rat­tu­ja tai ra­pat­tu­ja vank­ko­ja ta­lo­ja ra­ken­net­tiin kes­kus­ta-alu­een reu­na­mil­le 1920-lu­vun nou­su­kau­del­ta toi­seen maa­il­man­so­taan saak­ka.

Ta­lois­sa on kak­si tai kol­me ker­ros­ta. Kus­sa­kin ker­rok­ses­sa on kak­si asun­toa ja kes­kel­lä rap­pu­käy­tä­vä. Ta­lot ra­ken­net­tiin huo­lel­la, ja muun mu­as­sa pa­lo­tur­val­li­suu­teen kiin­ni­tet­tiin jo ra­ken­nu­sai­ka­na huo­mi­o­ta. Rap­pu­käy­tä­vät on ra­ken­net­tu tii­lis­tä ja por­taat va­let­tu ki­vi­mas­sas­ta.

Vuonna 1936 valmistunut talo on tyypillinen tallinnalaistalo.

Fabian Björk

Asuin­ne­li­öi­tä vin­til­tä

Vä­lil­lä Han­ne­le eh­ti asua myös kes­ki­kau­pun­gil­la suu­res­sa työ­suh­de­a­sun­nos­sa, mut­ta ei luo­pu­nut kak­si­os­taan. Vuon­na 2012 hän kuu­li mah­dol­li­suu­des­ta lu­nas­taa asun­ton­sa ylä­puo­lel­la ole­val­ta kui­va­tus­vin­til­tä li­sää ti­laa.

– Tar­tuin ti­lai­suu­teen ja os­tin it­sel­le­ni rei­lut 90 ne­li­ö­tä kyl­mäl­tä vin­til­tä, kun oli var­mis­tu­nut, et­tä poik­keus­lu­val­la vin­tin saat­toi muut­taa asun­nok­si.

Sa­mal­la sel­vi­si, et­tä oli sal­lit­tua li­sä­tä ik­ku­noi­ta, ko­rot­taa kat­toa ja muut­taa ka­ton muo­toa osin. Kat­to­töi­den an­si­os­ta voi­tiin ra­ken­taa pi­han puo­lei­sel­le sei­nus­tal­le pit­kä, ka­pea par­ve­ke.

On ainakin yksi esine, josta Hannele ei luovu: isoisän tekemä punainen sohva. Sohvan väriin sopivan teoksen on maalannut virolainen taiteilija Ado Lill.

Fabian Björk

Samp­pan­jaa pres­sun al­la

Vin­tin muu­tos­työt käyn­nis­tyi­vät vä­lit­tö­mäs­ti, kun kaup­pa­kir­jat oli al­le­kir­joi­tet­tu. Kat­to­fir­man ra­ken­nus­mie­het rah­ta­si­vat pi­hal­le val­ta­vas­ti la­ho­ja lau­to­ja ja muu­ta roi­naa. Ai­em­min his­sit­tö­män ta­lon vin­til­tä oli kuu­le­man mu­kaan kan­net­tu ulos ai­na­kin 30 äm­pä­ril­lis­tä pu­lu­jen jä­tök­siä.

– Kun tila oli tyh­jä ja kat­to­kin läh­te­nyt, is­tuin kat­tee­na käy­tet­ty­jen si­nis­ten pres­su­jen al­la, join samp­pan­jaa ja ih­met­te­lin, mitä ih­met­tä oli tul­lut han­kit­tua, Han­ne­le muis­te­lee.

Muu­toin re­mon­toi­mi­nen oli huo­mat­ta­vas­ti hel­pom­paa kuin 1990-lu­vul­la, jol­loin tar­vik­keis­ta oli pu­laa.

– Sil­loin asun­not kun­nos­tet­tiin pe­ri­aat­teel­la ote­taan mitä saa­daan. Ei ol­lut in­ter­ne­tiä, mis­tä et­siä tar­jouk­sia. Ei ol­lut edes si­sus­tus­kaup­po­ja.

1990-lu­vul­la kyl­py­huo­nei­siin va­lit­tiin val­koi­set kaa­ke­lit, mi­kä­li val­koi­sia kaa­ke­lei­ta oli tar­jol­la.

– Tar­vik­kei­den hank­ki­mi­nen oli sa­la­po­lii­si­työ­tä. Nii­tä saa­tet­tiin jou­tua ha­ke­maan eri puo­lil­ta Vi­roa. Työ­tä se teet­ti ja seik­kai­lun­ha­lua tar­vit­tiin.

Taideteos sohvan yläpuolella on Hannelen ystävän tyttären Silvia Mallenen tekemä.

Fabian Björk

Yh­tä suur­ta ti­laa

Han­ne­le teki re­mont­ti­suun­ni­tel­mat pit­käl­ti it­se. Apua hän sai sil­loi­sel­ta naa­pu­ril­taan, si­sus­tu­sark­ki­teh­ti Timo Vil­la­kil­ta, joka myös piir­si suun­ni­tel­mat puh­taik­si.

– Per­heel­li­nen oli­si var­mas­ti suun­ni­tel­lut eri­lai­sen asun­non. It­se ajat­te­lin tar­vit­se­va­ni ovet vain ves­saan ja ulos, Han­ne­le ker­too.

Ys­tä­vät kä­vi­vät aut­ta­mas­sa re­mon­tis­sa, mut­ta suu­rim­man työn te­ki­vät am­mat­ti­lai­set, jos­kaan ei­vät ai­na niin hy­väl­lä me­nes­tyk­sel­lä.

– Esi­mer­kik­si ulom­pien sei­nien eris­tyk­set teh­tiin en­sim­mäi­sel­lä kier­rok­sel­la niin huo­nos­ti, et­tä puo­let sei­nis­tä jou­dut­tiin te­ke­mään uu­sik­si, ja pa­rin kuu­kau­den työ meni huk­kaan.

Pal­jon Han­ne­le teki it­se: maa­la­si ja hioi etei­seen ja ves­saan jä­te­tyn al­ku­pe­räi­sen tii­li­sei­nän.

– Pari viik­koa hi­o­mi­ses­sa meni, mut­ta lop­pu­tu­lok­ses­ta olen edel­leen ää­rim­mäi­sen yl­peä.

Uut­ta ja laa­du­kas­ta

Lä­hes 30 vuot­ta Vi­ros­sa asu­nut Han­ne­le viih­tyy lois­ta­vas­ti Tal­lin­nas­sa. Niin­pä hän ha­lu­si re­mon­toi­da ko­tin­sa­kin kes­tä­mään ai­kaa.

Kos­ka vint­ti oli alun pe­rin asu­ma­ton­ta ti­laa, jou­dut­tiin ra­ken­ta­mi­nen aloit­ta­maan mil­tei tyh­jäs­tä. Siel­lä ei ole tii­li­sei­nää lu­kuun ot­ta­mat­ta jäl­jel­lä mi­tään van­haa. Esi­mer­kik­si kat­to­par­rut ovat uu­sia, vaik­ka näyt­tä­vät­kin van­hoil­ta.

Han­ne­le ha­lu­si sat­sa­ta ra­ken­tei­den laa­tuun ja käyt­tää mah­dol­li­sim­man luon­non­mu­kai­sia ma­te­ri­aa­le­ja.

– Tämä tie­tys­ti nä­kyy sit­ten si­sus­tuk­ses­sa mii­nus­merk­ki­se­nä, hän to­te­aa.

Si­sus­tuk­ses­sa Suo­mea ja Vi­roa

Kos­ka re­mont­ti söi suu­ren sii­vun bud­je­tis­ta, on si­sus­tus yhä kes­ken. Huo­ne­ka­lut ovat en­ti­sis­tä asun­nois­ta, ei­vät­kä kaik­ki Han­ne­len mie­les­tä sovi vint­ti­a­sun­toon.

– Ai­na­kin si­ni­nen, vi­ro­lais­val­mis­tei­nen soh­va on me­nos­sa vaih­toon, mut­ta isoi­sä­ni te­ke­mä pu­nai­nen puu­soh­va eh­dot­to­mas­ti jää.

Joi­ta­kin haus­ko­ja esi­nei­tä on löy­ty­nyt myös ko­ti­ta­lon kät­köis­tä.

– Kel­la­ris­ta kan­noin si­säl­le vih­re­än neu­vos­to-
ai­kai­sen ar­kun ja jo­ku­sen pel­ti­äm­pä­rin.

Ma­kuu­huo­neen ja ves­san ovet Han­ne­le muok­ka­si an­tiik­ki­liik­kees­tä löy­ty­neis­tä sa­li­no­vis­ta, joi­den kuk­ka­ku­vi­oi­dut mai­to­la­sit ovat al­ku­pe­räi­set.

– Helk­ka­ris­ti on Ike­an ta­va­roi­ta, mut­ta nii­tä vä­hen­te­len sitä mu­kaa, kun ti­lal­le löy­tyy jo­ta­kin pa­rem­paa. Ai­ka pal­jon on myös tau­lu­ja, mo­net ys­tä­vien te­ke­miä ja pari os­tet­tua. Nii­tä on vie­lä va­ras­tos­sa, ala­ker­ras­sa ja mö­kil­lä­kin. Vaih­te­len maa­lauk­sia sei­nil­lä mie­li­a­lan ja si­sus­tuk­sen vaih­tu­es­sa, Han­ne­le ker­too.

Suo­mi nä­kyy Han­ne­len ko­to­na en­nen kaik­kea Iit­ta­lan as­ti­oi­na ja suo­men­kie­li­si­nä kir­joi­na.

Hannelen kotona on vähän ovia. Verhon takana on kodinhoito- ja suihkutilat.

Fabian Björk

Olen ko­to­na­ni Vi­ros­sa

Han­ne­len ys­tä­vä­pii­ri koos­tuu mil­tei pel­käs­tään vi­ro­lai­sis­ta. Mah­dol­li­suuk­sia tois­ten vi­ron­suo­ma­lais­ten koh­taa­mi­seen toki oli­si, sil­lä Vi­ros­sa toi­mii usei­ta eri­lai­sia Suo­mi-yh­dis­tyk­siä, esi­mer­kik­si Suo­met­ta­ret sekä Pär­nun Suo­mi-seu­ra. Myös lii­ke­mie­hil­lä ja opis­ke­li­joil­la on omat seu­ran­sa.

– Olen jok­seen­kin vie­raan­tu­nut Suo­mes­ta, vaik­ka käyn­kin siel­lä usein. Olen myös edel­leen Suo­men kan­sa­lai­nen, sil­lä Vi­ros­sa ei ole mah­dol­li­suut­ta kak­sois­kan­sa­lai­suu­teen.

Muut­to Vi­roon oli help­po, sil­lä Han­ne­le osa­si kiel­tä jo en­nen muut­toa. Sen si­jaan 1990-lu­vun var­sin an­kei­siin olo­suh­tei­siin so­peu­tu­mi­nen oli han­ka­lam­paa.

Ko­tiu­tu­mis­ta aut­toi Vi­ron poh­jois­ran­ni­kol­la si­jait­se­vas­ta Ka­re­pan ka­las­ta­ja­ky­läs­tä han­kit­tu ke­sä­paik­ka, pie­ni sau­na­mök­ki, jos­sa Han­ne­le viih­tyy edel­leen­kin. Sin­ne ovat myös mat­kal­la kaik­ki kym­me­net tai­mi­pur­kit, joi­ta hän vaa­lii ik­ku­na­lau­doil­laan ja rap­pu­käy­tä­vän hyl­lyis­sä.