MARI HARJULA • KUVAUSAVUSTAJA ANJA LEPPÄNEN • KUVAT ARTO VUOHELAINENKOTI JA KEITTIÖ 5/2013
noin 20 kpl
200 g voita
4 ½ dl vehnäjauhoja
½ dl parmesaaniraastetta
2 rkl kylmää vettä
Salaatti:
1 nippu (500 g) vihreää parsaa (mielellään ohuita)
suolaa ja sokeria keitinveteen
1 ruukku rucolaa
1 ruukku basilikaa
1 pkt (250 g) kirsikkatomaatteja
1 pkt (120 g) fileepekonia
2–3 rkl parmesaanilastuja
Lisäksi:
vaaleaa balsamiviinietikkaa
oliiviöljyä
rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa
1. Nypi voi, jauhot ja juustoraaste murumaiseksi seokseksi. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
2. Jaa taikina 14–16 osaan. Painele taikinapalat voideltujen tartelettivuokien pohjille ja reunoille. Pistele pohjiin reikiä haarukalla.
3. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä ja irrota varovasti vuoista.
4. Valmista salaatti. Huuhtele parsat ja leikkaa kova ja puiseva tyvi pois. Kuori tarvittaessa paksun tuntuinen kuori tyviosasta kevyesti kuorimaveitsellä. Keitä runsaassa, suolalla ja sokerilla maustetussa vedessä muutaman minuutin ajan, juuri ja juuri kypsiksi. Valuta, jäähdytä ja paloittele parsat.
5. Revi rucola ja basilika pieniksi paloiksi. Halkaise tomaatit.
6. Suikaloi pekoni. Paista rapeaksi kuivalla kuumalla pannulla.
7. Sekoita kaikki salaatin ainekset varovasti keskenään. Säilytä salaatti viileässä ja lusikoi se tarteleteille juuri ennen tarjoilua.
8. Pirskota päälle öljyä ja viinietikkaa, mausta suolalla ja mustapippurilla.
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2