Martti Järvi
Suvi Rüster
Parsa-hollandaisepiirakka
60 min . helppo . 22 e
20 annosta
Pohja:
4 dl vehnäjauhoja
2 dl perunahiutaleita
1 dl juustoraastetta
¾ tl suolaa
¾ tl leivinjauhetta
150 g sulatettua voita tai margariinia + 1 dl vettä
Täyte:
3 dl kuohukermaa
1 dl valkoviiniä
2 rkl sitruunamehua
3 kananmunaa
200 g juustoraastetta
½ tl jauhettua valkopippuria
250 g vihreää tankoparsaa
50 g voita
Koristeeksi:
100 g vihreää tankoparsaa
1 rs (noin 70 g) versosekoitusta
1. Sekoita kuivat aineet ja juustoraaste keskenään kulhossa. Kiehauta kattilassa voi ja vesi. Sekoita kuivien aineiden joukkoon ja sekoita tasaiseksi. Painele taikina leivinpaperin päälle 25 x 30 cm:n kokoiselle uunipannulle. Esipaista pohjaa 200-asteisessa uunissa 10 minuuttia.
2. Sekoita kuohukerma, valkoviini, sitruunamehu ja kananmunat kulhossa. Lisää juustoraaste ja valkopippuri. Pese parsat, leikkaa palat kuivahtanutta vartta pois ja paloittele parsat.
3. Kaada täyte piirakkapohjan päälle. Levitä päälle parsapalat. Lisää voinokareita. Jatka kypsentämistä uunin keskitasolla 30 minuuttia.
4. Huuhtele parsat ja leikkaa ohuiksi lastuiksi kuorimaveitsellä. Leikkaa jäähtynyt piirakka annospaloiksi. Koristele parsalastuilla ja versosekoituksella.
Martti Järvi
Orzo eli kreikkalainen riisinmuotoinen pasta on omiaan parsan kanssa. Keitä pasta ja parsa näppärästi samassa kattilassa ja surauta joukkoon pistaasilla aateloitu pesto.
Cocktail vaatii hieman valmisteluja, mutta on lopulta todella helppo valmistaa. Syksyinen punajuuri tuo shrub-drinkkiin sekä upean värin että makean maanläheisen maun.
Viola Minerva Virtamo
Suomalaishenkisen carpaccion herkullisuuden salaisuus on laadukkaassa riistalihassa ja aromikkaassa juurisellerissä. Ohueksi siivutetut liha ja juuriselleri yhdessä parmesaanin ja sitruunan kanssa ovat suussasulava yhdistelmä. Poron voi halutessaan korvata jollakin muulla riistalla.

Väisty porkkanakakku – täältä tulee ihanan mausteinen ja täyteläinen nauriskakku! Makeahko nauris toimii erinomaisesti kerroskakussa yhdessä kahvi-kardemumma-kuorrutteen kanssa. Kakun koristelussa voi heittäytyä luovaksi, ja mikä parasta, kerros-kakun voi valmistaa juhlaillalliselle jo edellisenä päivänä.
Viola Minerva Virtamo
Paistettu lohi pähkinä-yrttikuorrutteella on rentoa juhlaruokaa, joka syntyy vaivattomasti puolessa tunnissa. Pähkinä-yrttikuorrutetta on helppo varioida oman maun mukaan – saksanpähkinät voi vaihtaa vaikkapa hasselpähkinöihin ja lehtipersiljan korianteriin.
LUETUIMMAT
LUETUIMMAT
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2
Fokus Media Finland Oy
Hämeentie 153 C, 00560 Helsinki
Y-tunnus 3157774-2