Mikä: 50-lu­vun puu­ta­lo. 145 m2, 6 h + k + wc + kph. Mis­sä: Tu­rus­sa. Tääl­lä asu­vat: Rami ja Mar­jo Haa­pa­sa­lo sekä lap­set Ah­ti ja Ilo­na.

Koti kuin satukirjan sivuilta. Tavaroilla on tarinoita, portaat narisevat ja huolettoman tunnelman rentous nappaa mukaansa. Vanhat esineet ja kauniit tapetit nousevat hyvin esiin, kun osa seinistä ja lattia ovat raikkaan vaaleanharmaita.

Rami Haa­pa­sa­lo os­ti vuon­na 1998 syn­ty­mä­ko­tin­sa, isoi­sän­sä 50-lu­vul­la it­sel­leen ra­ken­ta­man rin­ta­ma­mies­ta­lon, jos­sa isoi­sä edel­leen asui. Rami re­mon­toi ylä­ker­ran, ja vaa­ri asui ala­ker­ras­sa. Pian ta­los­sa elet­tiin kol­men su­ku­pol­ven elä­mää, kun Rami ta­pa­si Mar­jon ja vuon­na 2003 jou­kon jat­kok­si syn­tyi­vät Ah­ti ja seu­raa­va­na vuon­na Ilo­na.

Kiinalainen kaappi on kodin rakkain huonekalu. Sen pinta on kuvioitu erilaisilla kuvilla, ornamenteilla ja kasvoilla. Sarion lampputehtaan huutokaupasta löytynyt muotti on Marjon ensimmäinen huutokauppaostos.

Elo Tu­run Pul­mu­suon­tiel­lä oli an­toi­saa ja haus­kaa, jos vä­lil­lä haas­ta­vaa­kin. Pie­ni per­he asui ylä­ker­ras­sa ja vaa­ri vä­hän la­ve­am­min ala­ker­ras­sa, mut­ta pi­hal­la viih­tyi koko jouk­ko yh­des­sä ja usein vie­lä naa­pu­rit­kin. Vaa­ri oli hyvä seu­ra­mies, joka sai ih­mi­set viih­ty­mään.

Mustikansinisen seinän Marjo on maalannut kymmenen kertaa kolmella eri värillä, jotta tuloksesta tuli juuri oikea. Ikonikokoelma alkoi vasemmalla olevasta pienestä kehyksen kappaleesta. Keskellä olevan 30-luvun vaalean madonnahahmon Marjo sai Ramilta.

Kun hän kuo­li, Mar­jo ja Rami al­koi­vat re­mon­toi­da ala­ker­taa pik­ku­hil­jaa. Joi­tain sei­niä on siir­ret­ty, jot­ta ti­lan tun­tua on saa­tu enem­män. Kun yk­si asia on saa­tu val­miik­si, on siir­ryt­ty seu­raa­vaan.

Marjon verhoileman sohvan suojaksi on heitetty violetti kangas. 30-luvun sohvapöytä on Ramin ostama ja kunnostama. Sen reunoista ovat viilut kuluneet pois, koska lapset pitävät siinä jalkoja.

Ajan pa­ti­naa

Ra­min ja Mar­jon ko­to­na mi­kään ei ole ihan uut­ta tai jos on­kin, sitä on hiu­kan tuu­nat­tu. Tai sit­ten ai­ka on pa­ti­noi­nut paik­ko­ja ihan ai­dos­ti. Esi­mer­kik­si uu­det lat­ti­at sai­vat jäl­ken­sä las­ten trak­to­reis­ta, joil­la he ajoi­vat ym­py­rää si­säl­lä pie­ni­nä.

Huo­ne­ka­lut ovat huu­to­kau­pois­ta tai an­tiik­ki­liik­keis­tä os­tet­tu­ja, mut­ta ei­vät var­si­nai­ses­ti met­säs­tet­ty­jä – ne ovat vain tul­leet so­pi­vas­ti koh­dal­le.

Ruokapöydän yläpuolella on Turun oopperayhdistyksen Rigolettoon kana-verkosta ja paperista tehty kallo, jonka on suunnitellut Carmela Wager. Kaunis kakku on Hepokarin messistä ja sen on leiponut Marjon veljen vaimo.

– Rap­pi­o­ro­man­tiik­ka so­pii meil­le. Mi­nus­ta on ah­dis­ta­vaa, kun tuo­te­taan niin pal­jon uut­ta, jota ei vä­lil­lä saa­da myy­dyk­si edes alen­nuk­sel­la. Ei­hän kaik­kea tar­vit­se saa­da ja hank­kia, ei­kä toi­saal­ta huo­no­laa­tuis­ta sääs­tää tai kier­rät­tää. Pi­tää luo­pua, vä­hän voi säi­lyt­tää, mut­ta sil­ti voi myös hä­vit­tää, Mar­jo sa­noo.

Keittiön kodikas tunnelma syntyy vanhoista kaapeista ja upeasta peilistä. Kosteuden vaurioittaman peililasin kuviot ovat kuin japanilaista taidetta. Pöytä ja astiakaappi ovat Ramin löytöjä.

Ren­to ote elä­mään

Mar­jon am­mat­ti nä­kyy si­sus­tuk­ses­sa haus­kal­la ta­val­la. Hän on teh­nyt te­at­te­ri­pu­vus­tuk­sia 15 vuot­ta ja hä­nel­lä on oma vin­ta­ge-lii­ke ja atel­jee­om­pe­li­mo Bou­ti­que Min­ne Tu­run kes­kus­tas­sa.

– Van­hat vaat­teet, ko­rut ja muut vei­vät mu­ka­naan. Teen van­has­ta uut­ta ja päin­vas­toin, tai­on pa­ti­naa uu­siin pu­kui­hin, Mar­jo ker­too.

Maalais- romantiikkaa tulvivan keittiön tunnelmaan sopivat hyvin maalalais-kananmunat.

Ko­rut ovat osa Ra­min elä­mää. Hän on kou­lu­tuk­sel­taan hie­no­me­kaa­nik­ko ja teh­nyt kul­ta­se­pän töi­tä pa­ri­kym­me­nen­tä vuot­ta. Nyt hän on ko­neis­ta­ja, mut­ta sa­mal­la hän te­kee edel­leen omaa sor­mus­mal­lis­to­aan, jos­sa on so­pi­vas­ti

rock ’n’ rol­lia.

Kaappien kiiltävät, hiirenharmaat ovet ja lanka-vetimet on tarkkaan valittu.

Koko per­he mu­si­soi yh­des­sä. Ra­mil­la on ol­lut oma bän­di nuo­res­ta saak­ka ja se on edel­leen ka­sas­sa. Mar­jo soit­taa pi­a­noa ja mo­lem­mat lap­set soit­ta­vat oi­ke­as­taan kaik­kia soit­ti­mia, Mar­jo sa­noo ja pi­tää pit­kän pu­heen sii­tä, kuin­ka hie­no las­ten opi­nah­jo, mu­siik­ki­pai­not­tei­nen Puo­la­lan kou­lu on.

– Soi­tam­me yh­des­sä koko per­he. Se on val­ta­van ki­vaa ja lap­set ovat teh­neet sitä ihan pie­nes­tä pi­tä­en yh­des­sä. Mu­sii­kin tyy­li­la­jit ovat mo­ni­nai­set a cap­pel­la -tyy­lis­tä räp­piin.

Nariseville portaille on asetettu kenkä-lestejä. Ne ovat kuin Marjon askeleet, niissä on menoa!

Ko­din tun­nel­ma on ren­to ja mut­ka­ton, ku­ten isän­tä­pa­ri­kin. Mar­jo ra­kas­taa imu­roi­mis­ta ja sitä ään­tä, kun ros­kat kul­ke­vat ra­tis­ten imu­rin ki­taan, mut­ta ni­pot­ta­ja hän ei ole. En­nem­min­kin sel­lai­nen ’mam­ma Ita­lia’ -tyy­li­nen iloi­nen ih­mi­nen, joka pi­tää en­nem­min huol­ta hy­väs­tä tun­nel­mas­ta ja täy­sis­tä vat­sois­ta kuin sii­tä, et­tä joka nurk­ka oli­si ai­na jär­jes­tyk­ses­sä.

– Jos ei ole ihan siis­tiä, se ei hait­taa mi­tään. Joil­le­kin ih­mi­sil­le se on vai­ke­aa, ai­na pi­täi­si ol­la pai­kat tip top, en­nen kuin esi­mer­kik­si vie­rai­ta voi tul­la. Meil­le saa tul­la ai­na. Ko­to­na elä­mä saa nä­kyä.

Ilonan sänky on Ramin löytö. Rami ja Marjo nukkuivat siinä ennen kuin Ilona syntyi.

Tark­ka­na ta­pe­teis­ta

Jois­tain asi­ois­ta Mar­jo on to­del­la tark­ka. Esi­mer­kik­si ta­pe­teis­ta. Vain ko­ti­mai­set Pihlg­ren & Ri­to­lan ta­pe­tit kel­paa­vat tän­ne, kos­ka ne ovat sa­mal­ta ajal­ta kuin ta­lo­kin.

Kylpyamme on ahkerassa käytössä. Kylpiessä voi nähdä mosaiikkiseinän kuvioissa jänniä muotoja.

– Niis­sä nä­ky­vät van­ha­nai­kai­sen pai­no­työn vir­heet ja kä­si­työn jäl­ki. Kun ker­ran olen os­ta­nut nii­tä, muu ei enää kel­paa. Kun ta­pet­te­ja kos­ket­taa, tun­tee, et­tä ne ovat pa­pe­ria. Vä­lil­lä tu­lee hi­pe­löi­tyä noi­ta sei­niä, kun ne tun­tu­vat niin hy­vil­tä. Pin­nat ja nii­den tun­tu ovat mi­nul­le tär­kei­tä. Pin­ta on muu­ten­kin sana, jota hoen usein. Teks­tii­leis­sä rat­kai­se­vat väri ja pin­nan tun­tu, ei pel­käs­tään se, mitä ma­te­ri­aa­lia ne ovat.

Marjo teki mosaiikkiseinän Terraviivan kauniiden laattojen kappaleista.

Vaik­ka ta­pet­tien han­kin­ta­paik­ka on­kin tär­keä, on si­sus­tus muu­ten syn­ty­nyt pa­kot­to­mas­ti. Ta­va­rat on han­kit­tu il­man suu­ria suun­ni­tel­mia: su­ku­lai­sil­ta, tut­ta­vil­ta ja siir­to­la­voil­ta tai an­tiik­ki­kau­pois­ta ja huu­to­kau­pois­ta. Mat­koil­ta­kin tart­tuu mu­kaan kaik­kea iha­naa van­haa.

Torso on 1800-luvulta ja mekko 1920-luvulta. Ohut sifonkimekko on koristeltu strassiniiteillä.

– En eri­tyi­ses­ti kier­rä kirp­pik­siä muu­ten kuin pu­vus­tus­tar­pei­siin. Ta­va­rat vain tu­le­vat jos­tain vas­taan. Ko­em­me löy­tä­mi­sen rie­mua, kun kier­te­lem­me van­ho­jen ta­va­roi­den kaup­po­ja. Vaik­ka em­me oli­si jo­tain tiet­tyä ta­va­raa ol­leet edes et­si­mäs­sä, saa­tam­me ta­ju­ta et­tä, hei, juu­ri tuo­ta­han me tar­vit­sem­me.

Eteisessä vanhan Singerin ympärille on kerätty rakkaita esineitä.

– Osaa kirp­pu­to­ril­ta han­ki­tuis­ta ta­va­rois­ta täy­tyy kun­nos­taa tai muu­ten kä­si­tel­lä, osa on par­hai­ta sel­lai­se­naan. Mut­ta kaik­ki ne jo­ten­kin mei­tä pu­hut­te­le­vat. Sil­lä lail­la mei­dän ko­tim­me si­sus­tus on syn­ty­nyt.