Mikä: En­ti­nen hel­la­huo­ne, ny­ky­ään 2 h + tu­pa­keit­tiö + sau­na + 2 x wc, 67 m2  Mis­sä: Vuon­na 1905 ra­ken­ne­tus­sa puu­ta­los­sa Tu­run Port Art­hu­ris­sa eli Port­sas­sa Tääl­lä asu­vat: Ra­mo­na Wo­lin-Ta­ka­la, 35, alt­to­viu­lis­ti Tu­run Fil­har­mo­ni­ses­sa Or­kes­te­ris­sa ja Tuo­mas Ta­ka­la, 35, soo­lok­la­ri­ne­tis­ti Lai­vas­ton soit­to­kun­nas­sa sekä chi­hu­a­hua Jui­ce, 12

Vii­si vuot­ta sit­ten olim­me tul­leet elä­mäs­säm­me sii­hen vai­hee­seen, et­tä kym­me­nien muut­to­jen jäl­keen kai­pa­sim­me vuok­ra-asun­non si­jaan omaa ko­tia, jos­sa sai­si lait­taa ja hää­rä­tä mie­len­sä mu­kaan. Et­sim­me oi­ke­as­taan oma­ko­ti­ta­loa, mut­ta kos­ka eräs ys­tä­väm­me oli jo pi­dem­män ai­kaa hou­ku­tel­lut mei­tä asu­maan Port­san alu­eel­le, läh­dim­me kat­so­maan, kun hän päät­ti myy­dä omis­ta­man­sa puu­ta­lo­a­sun­non. Vaik­ka asun­toa ei ol­tu re­mon­toi­tu pit­kään ai­kaan, näim­me sii­nä pal­jon hy­viä puo­lia. Sai­sim­me teh­dä toi­vo­mi­am­me muu­tok­sia. Li­säk­si si­jain­ti on ihan­teel­li­nen. Työ­mat­kat ovat ly­hy­et, mut­ta eläm­me sil­ti kes­kel­lä ai­toa puu­ta­lo­a­lu­et­ta. Ik­ku­nas­ta kat­sot­tu­na voi­si ol­la vaik­ka vii­me vuo­si­sa­dan al­ku. Lii­ken­teen melu jää kau­as kort­te­lien pää­hän.

Rei­kä ka­tos­sa

Vil­pi­tön aja­tuk­sem­me oli teh­dä vain pien­tä pin­ta­re­mont­tia, teh­dä asun­nos­ta mu­ka­val­la ta­val­la asut­ta­va. Hom­ma läh­ti kui­ten­kin niin sa­no­tus­ti la­pa­ses­ta.

Pois­tim­me tu­pa­keit­ti­ös­sä ol­leen saa­rek­keen, jon­ka tu­ki­pyl­vääs­tä jäi alas las­ket­tuun kat­toon hal­kai­si­jal­taan noin nel­jän sen­tin rei­kä. Rei­äs­tä nä­kyi pal­jon kor­ke­am­mal­la ole­va al­ku­pe­räi­nen kat­to, joka he­rät­ti mie­len­kiin­tom­me. Pur­ka­mi­sen ja sa­to­jen nupi-nau­lo­jen pois­ta­mi­sen jäl­keen olim­me saa­neet nä­ky­viin kau­niin, al­ku­pe­räi­sen puu­ka­ton.

Ei pur­ka­mi­su­rak­ka tä­hän jää­nyt. Erää­nä yö­nä he­rä­sin ou­toon na­kut­te­luun ja kel­la­ri­ker­rok­ses­ta kuu­lu­vaan hih­kai­suun. Tuo­mas oli löy­tä­nyt pin­ta­ma­te­ri­aa­lien al­ta upe­an tii­li­sei­nän. Se­kin otet­tiin nä­ky­viin. Sa­maa kau­nis­ta tii­li­muu­raus­ta nä­kyy pät­kä myös tu­pa­keit­ti­ös­sä, jon­ka pin­ta­le­vy­jen al­ta löy­tyi vuo­ros­taan upea hir­si­sei­nä.

Täs­sä vai­hees­sa ei Tuo­mas­ta saa­nut enää py­säy­tet­tyä. Är­syt­tä­väs­ti na­rah­te­le­va, uu­sit­tu puu­lat­tia tu­pa­keit­ti­ös­sä sai miet­ti­mään, mitä al­ta voi­si löy­tyä. Su­ku­lais­ten va­roi­tuk­sis­ta huo­li­mat­ta aloim­me kai­vau­tua pin­taa sy­vem­mäl­le. Uu­sien lat­ti­a­lau­to­jen, muo­vi­ma­ton ja las­tu­le­vy­jen al­ta löy­tyi al­ku­pe­räi­nen lau­ta­lat­tia maa­lat­tu­na. Hi­oim­me maa­lit pois ja puu­lat­ti­an nä­ky­viin. Kova työ oli eh­dot­to­mas­ti kan­nat­ta­va. Nyt meil­lä on upea, al­ku­pe­räi­nen puu­lat­tia, jol­le teem­me suo­pa­kä­sit­te­lyn pari ker­taa vuo­des­sa. Pin­ta tun­tuu vain pa­ra­ne­van koko ajan.

Maa­laus­nik­si

Re­mon­tin kes­kel­lä vie­räh­ti nel­jä ja puo­li vuot­ta. Ar­jen pyö­rit­tä­mi­nen pö­lys­sä toi luon­nol­li­ses­ti mu­ka­naan omat haas­teen­sa. Mi­nua nau­rat­taa vie­lä­kin muis­to, joka liit­tyy rap­pus­ten maa­laa­mi­seen. Tuo­mas opis­ke­li ja asui tuol­loin jon­kin ai­kaa Tuk­hol­mas­sa. Hän oli ol­lut va­paa­päi­vi­ään viet­tä­mäs­sä ko­to­na. En­nen läh­tö­ään ta­kai­sin hän päät­ti maa­la­ta rap­pu­set Be­to­lu­xil­la.  Kos­ka vaa­te­ko­me­rot oli­vat ylim­mäs­sä ker­rok­ses­sa, piti en­sin pa­ka­ta lauk­ku ja tuo­da se alas. Vas­ta­maa­la­tuil­le ra­puil­le kun ei ol­lut enää sen jäl­keen asi­aa. Mat­ka­lauk­ku oven suus­sa na­kot­ta­en Tuo­mas siis maa­la­si it­sen­sä ulos ta­los­ta. On­nek­si mi­tään ei unoh­tu­nut ylä­ker­taan.

Huu­to­kau­pas­ta ja mes­suil­ta

Pin­to­jen val­mis­tut­tua pää­sim­me si­sus­ta­maan. En oi­ke­as­taan edes tie­dä, mi­ten kel­tai­nen väri al­koi hii­piä meil­le, vä­hi­tel­len vain sil­mä ha­keu­tui kel­tai­siin esi­nei­siin. Mo­net lem­pi­ta­va­rois­tam­me ovat tul­leet has­su­jen tai lii­kut­ta­vien sat­tu­mus­ten saat­te­le­mi­na.

Ma­kuu­huo­nees­sa meil­lä on kou­lun voi­mis­te­lu­sa­lis­ta tut­tu hyp­py­puk­ki, joka os­tet­tiin huu­to­kau­pas­ta, to­sin mut­kan kaut­ta. Kävi ni­mit­täin niin, et­tä sa­tuin ole­maan huu­to­jen ai­ka­na ihan muu­al­la. Tuo­mas tuli ker­to­maan, et­tä joku oli juu­ri huu­ta­nut upe­an nah­kai­sen hyp­py­pu­kin, jos­ta var­mas­ti oli­sin pi­tä­nyt. Har­mis­sa­ni aloin et­siä pu­kin huu­ta­nut­ta mies­tä, ja löy­sin­kin hä­net alu­eel­ta. Kii­rees­sä­ni tar­jo­sin vas­ta­ha­koi­sel­le mie­hel­le 50 eu­roa pu­kis­ta, ha­lu­sin sitä niin ko­vas­ti. Mies pois­tui lo­pul­ta tyy­ty­väi­se­nä pai­kal­ta se­te­li­ni kans­sa ja il­man puk­kia. Hän oli it­se mak­sa­nut sii­tä vain vai­vai­set 12 eu­roa!

Enää hin­ta ei kui­ten­kaan har­mi­ta. Olem­me näh­neet si­sus­tus­liik­keis­sä vas­taa­via, mo­nen sa­dan eu­ron hin­tai­sia hyp­py­puk­ke­ja. Teim­me siis löy­dön joka ta­pauk­ses­sa! Isä­ni ly­hen­si pu­kin jal­ko­ja, nyt se is­tuu pa­rem­min si­sus­tuk­seen. Yli­jää­mä­pa­lois­ta hän teki vie­lä kynt­ti­län­ja­lat, jo­ten mi­tään ei men­nyt huk­kaan.

Ker­ran kir­ja­mes­suil­la huo­ma­sin myyn­ti­pöy­dän, jol­la lie­hui ko­ti­paik­ka­ni Ka­lan­nin vii­ri. Me­nin kat­so­maan lä­hem­pää ja ihas­tuin van­haan va­lo­ku­vaan, jos­sa mies soit­taa viu­lua. Hä­nes­sä tun­tui ole­van jo­tain etäi­ses­ti tut­tua. Use­am­man ih­mi­sen sekä ko­ti­seu­tu­kir­jan avul­la sel­vi­si, et­tä ku­vas­sa on äi­ti­ni isoi­sä, joka toi­mi pe­li­man­ni­na Ka­lan­nis­sa kau­an, kau­an sit­ten. En tie­ten­kään voi­nut jät­tää ku­vaa os­ta­mat­ta. Ai­on teet­tää sii­tä jos­kus suu­ren­nok­sen. Nyt kuva on ma­kuu­huo­nees­sam­me.

Si­sus­tu­sin­to ei laan­nu

Jos ai­ka sal­li­si, hää­räi­sin jat­ku­vas­ti tääl­lä ko­to­na ja vaih­te­li­sin huo­ne­ka­lu­jen paik­kaa. Si­sus­tus-in­to voi ol­la mat­koil­la mel­kein on­gel­ma. Kun nä­em­me tai kek­sim­me reis­sus­sa jon­kin hy­vän ide­an, ha­lu­ai­sim­me läh­teä sil­tä sei­so­mal­ta ko­tiin to­teut­ta­maan sitä. Ren­tout­ta­vak­si tar­koi­tet­tu mat­ka on jos­kus men­nyt sii­hen, et­tä odo­tam­me vain sor­met syy­hy­ten pää­syä ko­tiin.

Muu­si­kon työ on haas­ta­vaa ja vä­lil­lä ai­ka ras­kas­ta­kin. Vaik­ka mu­sii­kin kau­neus var­mas­ti an­taa kuu­li­joil­le pal­jon mie­li­hy­vää, on työm­me tu­los sil­ti erääl­lä ta­val­la abst­rak­tia, sii­tä ei jää nä­ky­vää jäl­keä. Sik­si ko­din re­mon­toin­ti ja si­sus­ta­mi­nen on­kin ol­lut hy­vää vas­ta­pai­noa. Lii­kum­me myös mie­lel­läm­me koi­ran kans­sa Ruis­sa­lon saa­ren kau­niis­sa kult­tuu­ri­mai­se­mis­sa. Luon­non hil­jai­suu­des­sa mie­li le­pää.