Teksti Milla Kuusinen, Anna Kristeri
Kuvat Kirsi-Marja Savola
Tärkeintä on toimivuus
MIKÄ: Paljon kokkaavan eläkeläispariskunnan keittiö. Suunnittelija arkkitehti Jari Laiho, toteutus Kitzen. Noin 14,5 m2. MISSÄ: Hämeenlinnassa erillistalossa. PARASTA: Esteetön ja esteettinen kokonaisuus.
Ei hankalaa nurkkakaappia, aputasot painaville padoille ja liikuteltavat säilytyskalusteet. Kyynärsauvoja käyttävän kokkaajan keittiö suunniteltiin nerokkaan toimivaksi.
Kaunista ja käytännöllistä
Keittiön suunnittelussa pariskunnan tärkeimpiä toiveita olivat esteettömyys ja toimivuus arjessa. Arkkitehti Jari Laiho teki keittiösuunnitelman, ja sen toteuttajaksi valittiin Kitzen. Kaikki ratkaisut suunniteltiin viimeistä piirtoa myöten huolellisesti, minkä ansiosta esimerkiksi putket ja johdot saatiin upotettua siististi seinien sisään piiloon.
Tarkkaa ajatustyötä
Hankalat kulmakaapit ovat monen keittiön ongelma. Tässä huushollissa asia ratkaistiin fiksusti sijoittamalla kaapin ovi niemekkeen toiselle puolelle. Yläkaappien reunimmaiset ovet ovat L-malliset, jolloin ovi saatiin näyttämään todellista paksummalta.
Lue myös: Lapsiperheen leikkisä koti Kuopiossa
Rouheaa pintaa
Taustaseinässä ja kaappien välitilassa on käytetty Laattapisteen italialaisia kuivapuristelaattoja. Samoja laattoja on lattiassa. Linjakas hana on Hansgrohen Axor Citterio, teräksinen tiskiallas on Eisingerin. Pesukoneventtiili on elektroninen Damixa.
Liikkuvat alakaapit
Alakaappien tilalle tehtiin kaksi pyörillä liikkuvaa säilytyskalustetta, jotka voi tarpeen tullen siirtää syrjään. Toisessa niistä on paistinpannujen ja patojen paikka, toisessa ovat jätteet ja pesuaineet. Paksuun rosteritasoon tehtiin kaksi laatikkoa: isommassa säilytetään keittiövälineitä, pienempi on mausteille.
Laskutilaa ei ole ikinä liikaa
Uunien alle sijoitettiin Hahlen ulosvedettävät aputasot, jotka ovat tarpeen nostettaessa kuumia patoja. Matka ruokapöytään ei ole liian pitkä, kun padat voi siirtää monen aputason kautta. Sokkelia korotettiin ja se jätettiin tarkoituksella mahdollisimman syvälle, jotta keittiössä olisi helppo liikkua pyörätuolillakin.
Lue myös: Moderni talo, jossa kirpputorisisustus päivittyy tiuhaa tahtia
Toiveena tilaa ja valoa
MIKÄ: Keittiö 60-luvulla rakennetussa, monen sukupolven yhteisessä vapaa-ajan asunnossa. MISSÄ: Forssassa. PARASTA: Tarpeeksi tilaa useallekin kokkailijalle.
Suvun kesäpaikan keittiö oli ennen sokkeloinen ja ahdas. Nyt remontin jälkeen valoisaan ja avaraan keittiöön mahtuu kokkaamaan isokin porukka.
Kaunista ja kohtuuhintaista
Keittiöremontti haluttiin toteuttaa mahdollisimman edullisesti, mutta tyylistä ja käytännöllisyydestä tinkimättä. Koko keittiö koneineen on Ikeasta. Myös tason päällä roikkuvat valaisimet ja patakaapin verhokangas löytyivät Ikean mallistosta. Muutoin vaaleaa ja yksiväristä keittiötä haluttiin piristää kauniilla laatoilla, jotka löytyivät Laattapisteestä hintaan 40 euroa neliö.
Kaikki pöydän ääreen
Ruokapöytä sijoitettiin siten, että jokainen ruokailija näkee kauniin maiseman. Vanha pöytä on jatkettava, ja suurimman osan ajasta se on levitettynä täyteen pituuteensa, jolloin ympärille mahtuu kahdeksan ihmistä.
Seinällä on Arabian vuosilautasia; osa lautasista odottaa vielä remontin jäljiltä varastossa esillepääsyä. Tumma metallikilpi sekä vanhat puiset tuolit ovat perheen isoisän huutokauppalöytöjä 80-luvulta. Pöytäliina ja valkoiset tuolit ovat Cobellosta.
Ahtauden tilalle avaruutta
Nykyisen keittiön paikalla olivat aiemmin eteinen, pieni keittiö ja tarjoiluvälikkö sekä näiden välissä monta ovea. Remontissa kaikki nämä purettiin, jolloin saatiin keittiö, joka avautuu ruokasaliin ja olohuoneeseen. Uudessa keittiössä kokkailijaa ei eristetä seinien taakse. Keittiön perällä ovat ovet pikkuvessaan ja entiseen palvelijanhuoneeseen, joka on nykyisin lastenhuone. Yhden oven takaa löytyy lämminvesivaraaja.
Kauniit astiat esille
Vanha talonpoikaiskaappi on isoisän löytö hyvinkääläisestä antiikkiliikkeestä. Aiemmin sen paikka oli saunamökissä, mutta remontin jälkeen kaappi pääsi parhaalle paikalle oleskelutilaan. Samalla se maalattiin valkoiseksi. Astioiden määrä on maltettu pitää kohtuullisena, joten ne kaikki mahtuvat yhteen kaappiin. Arabian vanha kahviastiasto on vallannut ylähyllyn.
Patapinot piiloon
Koska ikkuna ulottuu matalalle, sen alle ei mahtunut normaalikorkuisia kaappeja. Ongelma ratkaistiin tasolla ja sen eteen pingotetulla verholla. Verhon taakse jäävät piiloon muun muassa suuret kattilat ja mikroaaltouuni. Aiemmin ikkunan edessä oli patteri, mutta siitä voitiin luopua, kun keittiöön asennettiin lattialämmitys. Tasojen asennuksessa jäi yli palasia, jotka öljyttiin ja otettiin käyttöön tarjoilu- ja leikkuulaudoiksi.
Lue myös: 7 vinkkiä: Näin vältät virheet keittiöremontissa
Selkeyttä ja suoria linjoja
MIKÄ: Nelikymppisen miehen keittiö vuonna 1935 rakennetussa kerrostaloasunnossa. MISSÄ: Helsingissä. PARASTA: Kaapinovien automaattinen avausmekanismi.
Loft-kodin keittiöstä haluttiin eleettömän moderni. Kokonaisuuteen tuovat särmää rouhea betonitaso ja tehdasmaiset kattopalkit.
Tehdasmaista tunnelmaa
Koti on saneerattu vanhaan konttoritilaan, joten siellä oli jo valmiina kiinnostavia rakenteita, joita hyödynnettiin keittiön suunnittelussa. Keittiö sommiteltiin nurkkaukseen, pylvään ympärille. Jääkaappi ja uuni sijoitettiin pylvääseen. Kaapistot ovat Iskun mallistosta, kodinkoneet ovat Siemensin.
Ripaus rouheutta
Betonitaso valettiin itse ja käsiteltiin Stone Sealer -aineella, joka suojaa tasoa lialta ja kosteudelta. Rouhea betoni on hieno vastakohta täysvalkoisille laatoille ja kaapeille. Damixan elektroninen pesukoneventtiili toimii ajastuksella ja sopii kaikkiin hanoihin.
Runsaasti säilytystilaa
Keittiöön saatiin ujutettua paljon säilytystilaa rakentamalla pylvään ympärille kaappeja ja laatikostoja. Lämminsävyinen massiivitammiparketti on hieno yhdistelmä betonitason ja valkoisten kaappien kanssa.
Selkeyttä toimintoihin
Asukkaan ehdoton suosikki keittiössä on yläkaappien avausmekanismi: ovet aukeavat ja sulkeutuvat automaattisesti painalluksesta. Pitkät vaakalinjat kaappien välissä tuovat kokonaisuuteen yksinkertaista rytmikkyyttä. Asukas harrastaa ruoanlaittoa ja valitsi siksi liedeksi induktio- ja kaasulieden yhdistelmän. Musta tiskiallas on Franken valmistama, hana löytyi Hansgrohelta.
Kaikki mahtuvat syömään
Ruokapöydän tammitaso ostettiin Puukeskuksesta ja vahattiin Osmo Colorin puuvahalla. Kirpputorilta löytyneet metallijalat sopivat pöytätasoon täydellisesti. Arne Jacobsenin Seiska-tuolit asukas osti kaveriltaan käytettynä. Kattovalaisimen kuvut on kerätty sieltä täältä ja koottu nippuun yhdeksi valaisimeksi. Suuri kaappi on Ikeasta. Kaapin päällä vartioiva lokki liihotteli kotiin Huuto.netin kautta.
Lue myös:
Näin luot keittiöön ylellisyyttä jopa alle 30 eurolla
5 vinkkiä täydelliseen keittiöön
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ
LUETUIMMAT
LUE KOTI & KEITTIÖ
KATSO RESEPTIT
YHTEISTYÖSSÄ