MIKÄ: 2H + K, 58 m2 MIS­SÄ: Hel­sin­gin Val­li­las­sa  TÄÄL­LÄ ASUU: Muo­toi­li­ja Tep­po La­ka­nie­mi eli Te­bi­an

Kun Teppo Lakaniemi kävi ostamassa Sitsin sohvaa Vepsäläiseltä, hän sanoi silloiselle puolisolleen olevansa itse tuotteineen joskus samassa paikassa. Päämäärä toteutui tänä kesänä. Corbus S -hylly on Tebianin Greatest Hits -mallistosta.

Tep­po La­ka­nie­men ko­dis­sa on vää­rän­vä­ri­nen lat­tia.

Se on sä­vyä F688, mut­ta kun lat­tia oli jo maa­lat­tu, La­ka­nie­mi ta­ju­si, et­tä oli­si sit­ten­kin pi­tä­nyt va­li­ta sävy F689. Ku­kaan muu tus­kin huo­maa eroa, mut­ta har­mit­te­lu ker­too jo­tain asun­non omis­ta­jas­ta, joka tun­ne­taan pa­rem­min puu­sep­pä ja suun­nit­te­li­ja Te­bi­a­ni­na. Tämä on ni­mit­täin to­del­la pe­dant­ti.

Teppo Lakaniemi on itse hitsannut polkupyörän etuhaarukan BMX-henkiset korvakkeet, sillä mistään ei löytynyt oikeanlaista haarukkaa valmiina. Myös poljinten strapit eli hihnat hän teki itse.

Ko­toa voi­si an­taa muu­ta­man muun­kin esi­mer­kin: sei­näl­le nos­te­tun lä­pi­mus­tan pol­ku­pyö­rän etu­haa­ru­kas­sa on it­se hit­sa­tut BMX-hen­ki­set kor­vak­keet, sil­lä mis­tään ei löy­ty­nyt oi­ke­an­lais­ta haa­ruk­kaa val­mii­na. Myös pol­jin­ten stra­pit eli hih­nat on teh­ty it­se. Te­bi­an ra­ken­te­lee pyö­rään­sä sil­loin, kun ei ole muu­ta­kaan te­ke­mis­tä.

– Eli ei mil­loin­kaan, kii­rei­nen suun­nit­te­li­ja nau­rah­taa.

Tom Dixonin kirjatuet ovat fossilisoitunutta puuta. Corbus S -hyllyyn Teppo on töistään kaikkein tyytyväisin. Siinä on hänestä hyvä rytmi. Bowers & Wilkins -kaiutin on kodin käytetyimpiä esineitä.

Toi­sek­si: kun put­ki­re­mont­ti­fir­man mie­het asen­si­vat WC-is­tui­men 20 mil­li­met­riä vää­rään paik­kaan, La­ka­nie­mi pis­ti mie­het siir­tä­mään is­tui­men oi­ke­al­le pai­kal­le.

– Niil­lä meni var­maan niin her­mot mu­hun.

Mut­ta il­man mois­ta tark­kuut­ta tus­kin oli­si mah­dol­lis­ta ra­ken­taa Te­bi­a­nil­le tyy­pil­li­siä, ra­ken­teel­taan eri­koi­sia huo­ne­ka­lu­ja.

Pitkän miehen on helppo löytää kyljelleen käännetystä rivistä oikea kirja. Seinävalaisin on ranskalaisen Lampe Grasin malli 214.

Suun­nit­te­li­jan et­sik­ko­ai­kaa

Tep­po La­ka­nie­men tie muo­toi­li­jak­si ei ole ol­lut ihan pe­rin­tei­nen. Hän opis­ke­li kir­jan­pai­na­jak­si, alal­le, jos­sa ei ole teh­nyt päi­vää­kään töi­tä. Ra­ken­te­li sit­ten kym­men­kun­ta vuot­ta la­vas­tei­ta ja toi­mi rek­vi­si­töö­ri­nä enim­mäk­seen mai­nok­sis­sa.

Ennen tuotantoa Teppo Lakaniemi testaa huonekaluja usein kotonaan. Protean-senkki on mallistossa mutta silkinsileäksi hiottu pölkkyrahi tehty vain itselle.Tv:n yläpuolella on Sami Havian työ. Oikealla Jenni Ridanpään T-paitaprintti.

Rek­vi­si­töö­ri oli se, joka haa­li mai­nos­ta var­ten pa­ket­ti­au­tol­li­sen puu­tar­ha­tont­tu­ja tai kii­pe­si ka­tol­le kaa­ta­maan äm­pä­ril­li­sen sen­tin ko­li­koi­ta näyt­te­li­jän nis­kaan. Ker­ran Eng­lan­nis­ta ti­lat­tiin eri­kois­mies te­ke­mään mai­nos­ta var­ten olu­en pin­taan täy­del­li­nen vaah­to. Seu­raa­va­na päi­vä­nä kal­lis eri­kois­mies oli pois­sa, mut­ta vaah­toa tar­vit­tiin edel­leen. Niin­pä kek­se­li­äs La­ka­nie­mi kävi lai­naa­mas­sa mas­kee­raa­jal­ta muo­to­vaah­toa. Kaa­mok­sel­le ei tai­ta­va­kaan tii­mi voi­nut mi­tään, ja Ina­rin­jär­ven jääl­le len­nä­tet­ty ni­me­käs oh­jaa­ja jäi il­man ha­lu­a­maan­sa paah­ta­vaa au­rin­koa.

– Työ ei ol­lut tyl­sää, mut­ta raas­ta­vaa. Jos oli ra­ken­net­tu ku­vauk­sia var­ten pu­nai­nen keit­tiö, ja il­lal­la yh­dek­säl­tä tuli il­moi­tus, et­tä oh­jaa­ja ha­lu­aa­kin aa­muk­si si­ni­sen keit­ti­ön, niin se teh­tiin.

ccSami Viljannon maalaus "Ja teutonit käkättää" esittää Teppo Lakaniemelle ”journalismin huippuhetkeä”: Sasha Remlingiä haastattelemassa ysärimusiikin suuruutta, Scooter-yhtyettä MoonTV:llä.

Halu teh­dä jo­tain omaa kas­voi, ja Tep­po La­ka­nie­mi päät­ti to­teut­taa haa­veen­sa, suun­ni­tel­la ja ra­ken­taa mit­ta­ti­laus­työ­nä huo­ne­ka­lu­ja. Puo­li­va­hin­gos­sa hä­nes­tä tuli myös ko­ru­muo­toi­li­ja, kun hän kek­si ri­pus­taa huo­ne­ka­lui­hin li­sää­män­sä .Te­bi­an-laa­tan ket­juun.

Ennen nykyistä uraansa Teppo Lakaniemi rakensi kymmenkunta vuotta lavasteita ja teki kuvausavustajan töitä. Norsupoika on sahattu erään levynkannen kuvausten lavasteesta.

Se saa, ken tah­too

Ki­vi­ta­lo Val­li­las­sa oli val­mis­tu­es­saan 1929 Hel­sin­gin suu­rin. Asun­to on mu­ka­va ja vers­tas sekä cross trai­ning -sali lä­hel­lä. Tep­po La­ka­nie­mi on viih­ty­nyt kak­si­os­saan jo kym­me­nen vuot­ta.

Si­sus­tuk­ses­sa osa on it­se teh­tyä, osa saa­tua ja osa sit­ke­äs­ti met­säs­tet­tyä (kum­ma, mi­ten vai­ke­aa on löy­tää pui­nen mus­ta ken­kä­lu­sik­ka!). Ja sit­ten on muu­ta­ma sil­kal­la tah­don­voi­mal­la han­kit­tu aar­re, ku­ten yö­pöy­dän him­me­äk­si har­jat­tu va­lai­sin.

Ensimmäisen kerroksen asunnosta voi seurata Vallilan katuelämää. Lueskelunurkkauksen graafinen juliste on Jenni Ridanpään T-paitaprintti ja valokuvateos on Arman Alizadin.

Tep­po näki va­lai­si­men erään liik­keen ik­ku­nas­sa lo­mail­les­saan ke­säl­lä Mi­la­nos­sa. Ko­tiin pääs­ty­ään hän ko­et­ti löy­tää va­lai­si­men, mut­ta mal­li oli niin uu­si, et­tei sitä ol­lut vie­lä myyn­nis­sä. Kun val­mis­ta­ja ei vas­tan­nut säh­kö­pos­tei­hin, soit­to teh­taal­le Es­pan­jaan sel­vit­ti, et­tä Te­pon van­ha asi­a­kas toi­mii va­lai­sin­mer­kin edus­ta­ja­na.

– Sa­noin, et­tä nyt on täl­lai­nen case, et­tä ha­lu­ai­sin kak­si va­lai­sin­ta mus­ta­na, ja tar­vit­si­sin ne nyt heti.

Teppo työskentelee kotonakin, kun inspiraatio iskee.

Jon­kin ajan ku­lut­tua Te­pon tut­tu ker­toi huo­not uu­ti­set: va­lai­si­mia ei yk­sin­ker­tai­ses­ti ole kuin kak­si mal­li­kap­pa­let­ta, jot­ka Tep­po oli Mi­la­nos­sa näh­nyt. Sii­tä hän oli yli 30 pu­he­lua soi­tet­tu­aan mel­ko var­ma.

Niin­pä Tep­po kai­voi esiin liik­keen ik­ku­nas­ta läpi räp­pää­män­sä va­lo­ku­van. Ik­ku­nas­sa ole­van hei­jas­tuk­sen avul­la hän sai sel­vil­le vas­ta­päi­sen kau­pan ni­men, ja on­nis­tui löy­tä­mään ni­men pe­rus­teel­la oi­ke­an ka­dun ja Goog­le Street­viewn avul­la va­lai­sin­ten olin­pai­kan. Ja kas: ku­va­not­to­het­kel­lä Te­pol­la on yö­pöy­däl­lään Vi­bi­a­nin Ma­y­fair-va­lai­sin. Se vaih­tuu myö­hem­min mus­tak­si. Jut­tu ker­too ai­na­kin kol­me asi­aa. Tep­po La­ka­nie­mi on mel­koi­nen ta­ri­nan­ker­to­ja, asi­a­kas oli il­mei­sen tyy­ty­väi­nen ja pe­rik­si ei an­ne­ta.

– Jos olen jo­tain päät­tä­nyt saa­da, niin saan sen myös.

Keittiöremontti odottaa sopivaa hetkeä. Suunnitelma on jo olemassa.

Las­ten leik­kiä

Etei­sen sei­näl­le on ri­pus­tet­tu pui­nen tau­lu, jon­ka kes­kel­lä on aseen muo­toi­nen auk­ko. Se muis­tut­taa lap­suu­den lei­keis­tä. Kun Tep­po La­ka­nie­mi oli al­le kou­lui­käi­nen por­voo­lais­poi­ka, hä­nen isän­sä ra­ken­si ta­lon. Työ­ka­lu­ja oli pal­jon ei­kä poi­kaa kiel­let­ty kos­ke­mas­ta nii­hin. En­sim­mäi­set työt oli­vat puu­pys­sy­jä. Sit­ten syn­tyi de­lu­xe-maja va­ras­ton kat­to­tuo­lien pääl­le ja be­to­nis­ta ja hark­ko­tii­lis­tä teh­ty ava­ruu­sa­lus. Kun Coca-Cola -jo­jot tu­li­vat muo­tiin, Tep­po sor­va­si au­to­tal­lis­sa puus­ta jo­jo­ja, joi­hin kie­put­ti lan­gat po­ra­ko­neel­la. Mut­ta te­ke­mi­nen ei ra­joit­tu­nut puu­hun.

– Sii­tä teh­tiin, mitä oli saa­ta­vil­la. Fai­ja oli töis­sä Kar­hun teh­taal­la Kerk­koos­sa, jos­sa ra­ken­net­tiin sil­loin vie­lä voi­mis­te­lu­he­vo­sia, ja toi jos­kus töis­tä mu­ka­naan nah­kaa. Tein sii­tä kä­si­lauk­ku­ja, joi­ta äi­ti myi työ­ka­ve­reil­leen. Olin eh­kä kym­men­vuo­ti­as.

Sänky on ensimmäisiä Tebian-huonekaluja. Tuukka Kosken valokuvassa on mystinen tunnelma. Lintuvalaisinta valmistaa Hommin. Musta vaaterivistö ei ole lavaste, Teppo Lakaniemi pukeutuu aina mustiin oman merkin vaatteisiin. Ajatus Lift-vaatetelineeseen syntyi kuntosalin painonnostotelineen alla. Maalaus on Hanna Helaterän ja Mayfair-valaisin Vibian uutuus.

Ins­pi­roi­vin paik­ka oli mum­mo­lan vint­ti, jon­ne kan­ne­tuis­sa vank­ku­reit­ten osis­sa ja muis­sa ih­meis­sä riit­ti tut­kit­ta­vaa ja ra­ken­nel­ta­vaa.

Sama en­nak­ko­luu­lo­ton meno jat­kui la­vas­te­töis­sä. Ei­kä Tep­po juu­ri ra­joi­ta re­per­tu­aa­ri­aan Te­bi­a­ni­na­kaan. Vaik­ka hä­net on opit­tu tun­te­maan eri­tyi­ses­ti puu­sep­pä­nä, hän yh­dis­te­lee huo­ne­ka­luis­saan ma­te­ri­aa­le­ja puus­ta nah­kaan ja me­tal­lis­ta mar­mo­riin. Ei­kä toi­saal­ta mal­ta py­syä huo­ne­ka­luis­sa: vuon­na 2013 hän pe­rus­ti oman vaa­te­mer­kin, jon­ka kaik­ki vaat­teet ovat mus­tia.

Suunnittelijan työpöytä on jämptisti järjestyksessä. Arran Gregoryn eläinhahmossa ja Constantin Grcicin Magisille suunnittelemassa tuolissa on samaa särmää kuin Tebianin töissä. Shoji Katon teos on tehty millimetripaperille.

Alun pe­rin hän teki jo­kai­sen tuot­teen­sa omin kä­sin ja rää­tä­löi ne asi­ak­kail­le. Vä­hi­tel­len omaa mal­lis­toa ker­tyi kui­ten­kin niin pal­jon, et­tei joka toi­mek­si­an­toon tar­vit­se enää kek­siä pyö­rää uu­del­leen. Tai suun­ni­kas­ta – Te­bi­a­nin huo­ne­ka­luis­sa ei ni­mit­täin iki­nä näh­dä pyö­rei­tä muo­to­ja.

Keittiön pöytä on nollakappale Teppo Lakaniemen Lapin yliopiston kahvilaan suunnittelemasta Lyolpöydästä. Tuolit ovat lapsuudenkodista ja valaisin Upon tehtailta, missä Tepon isosisä oli konesuunnittelijana. Ikkunalaudan hienon metallikorin on tehnyt Tepon isä.

Te­pos­ta Te­bi­a­nik­si

Ny­ky­ään Tep­po La­ka­nie­mi kes­kit­tyy yhä enem­män pro­to­tyyp­pien suun­nit­te­luun ja val­mis­tuk­seen, mut­ta ti­laus­töi­den te­ke­mi­nen on edel­leen tär­ke­ää. Ide­at ke­hit­ty­vät huo­ne­ka­luik­si kir­jai­mel­li­ses­ti lait­ta­mal­la tik­ku­ja ris­tiin. Ko­din työ­pöy­däl­lä sei­soo rivi eri­muo­toi­sia puu­pa­li­koi­ta, joil­la voi heti aja­tuk­sen syn­ty­es­sä tes­ta­ta sitä. Sel­lai­nen Tep­po La­ka­nie­mi on: työ­nar­ko­maa­ni ko­to­na­kin.

Mut­ta mi­ten kum­mas­sa Te­pos­ta tuli Te­bi­an? Tai­tei­li­ja­ni­mi on van­haa pe­rua. Nuo­re­na säl­li­nä Tep­po La­ka­nie­mi pe­rus­ti ka­ve­rei­neen lu­mi­lau­ta­me­di­an, jo­hon teki re­por­taa­se­ja. Lau­tai­lu­reis­sut oli­vat mel­kois­ta räl­läys­tä ja leh­den mot­to oli ”tur­ha mak­saa tur­has­ta”. Jut­tu­ja var­ten syn­tyi al­ter ego Te­bi­an La­ger­löf, kir­jai­li­ja Sel­ma La­ger­lö­fin ku­vit­teel­li­nen rans­ka­lai­nen poi­ka. Lau­tai­lu ja re­port­te­rin­hom­mat jäi­vät, mut­ta nimi tart­tui.