Päivi Rintaniemi on palkittu muotoilija ja kuvanveistäjä.

Seinällä on taiteilijaystävien pieniä teoksia sekä vasemmalla ylhäällä mustavalkoinen reliefi Rakkauskirjeet. Sen Päivi teki Markulle ollessaan residenssissä Rivieralla 2016.

Luon­to on lä­hel­lä Päi­vi ja Mark­ku Rin­ta­nie­men ko­dis­sa Sei­nä­jo­el­la, ei­kä vain alu­een met­sien tai Päi­vin maan­lä­hei­sen ke­ra­miik­ka­tai­tei­li­jan am­ma­tin vuok­si. Si­sä­ti­lois­sa pin­ta­ma­te­ri­aa­li­na on puu­ta ja tiil­tä, vä­rei­nä val­kois­ta ja mus­taa sekä puun ja tii­len sä­vy­jä. Päi­vän­va­lo läi­keh­tii keit­ti­ön val­koi­sel­la tii­li­sei­näl­lä ja si­sä­kat­to­jen puu­ra­ken­tei­den lo­mas­sa.

Sa­ves­ta työs­tet­ty­jä tai­tei­li­jan omia te­ok­sia on esil­lä. Iso si­jan­sa ko­dis­sa on myös mui­den tai­tei­li­joi­den ja tai­tei­li­ja­ys­tä­vien töil­lä sekä laa­duk­kaal­la de­sig­nil­la.

Hil­lit­tyä vä­ri­maa­il­maa täy­den­tä­vät läm­pi­mät kel­tai­set: ys­tä­vän, si­sus­tu­sark­ki­teh­ti Päi­vi ­Mi­ko­lan tuo­lit ja tai­deg­raa­fik­ko El­sa Ytin se­rig­ra­fia. El­sa Yt­ti oli Päi­vin tai­de­pe­da­go­gii­kan opin­to­jen ai­kaan opet­ta­ja­na Tai­de­te­ol­li­ses­sa kor­ke­a­kou­lus­sa, mis­sä hä­nel­lä oli myös työ­huo­ne.

– Kä­vin hä­nen huo­nees­saan, ja vaik­ka mi­nun maa­il­ma­ni oli vä­reil­tään maan­lä­hei­nen, ihas­tuin tä­hän työ­hön. Myö­hem­min ky­syin, oli­si­ko se myyn­nis­sä. Sain ilok­se­ni os­taa sen. Sii­tä tuli mei­dän au­rin­kom­me, Päi­vi ker­too.

Vuon­na 1986 teh­ty mut­ta 1990-lu­vul­la han­kit­tu se­rig­ra­fia on myös muis­to kau­des­ta, kun ty­tär syn­tyi per­hee­seen kah­den po­jan jäl­keen.

– Si­sa­re­ni sa­noo, et­tä hän toi elä­mää­ni vä­rit.

Keittiö saa valoa isosta ikkunasta. Saareke erottaa ruokailutilan keittiöstä.

Uniikit valokuvateokset ruokailutilan seinällä ovat Laura Beloffin töitä. Lastutuolit ovat perinteiset provencelaiset istuimet.

Pal­jon ti­laa, vä­hän sei­niä

Nuo­re­na Päi­vi ajat­te­li, et­tä koti tu­lee ole­maan ker­ros­ta­los­sa, mut­ta pian suun­ni­tel­mat muut­tui­vat. Mark­ku ha­lu­si ra­ken­taa ta­lon.

– Ei meil­lä ol­lut kuin omat kä­det. Os­tim­me vuon­na 1980 Sei­nä­jo­en kau­pun­gil­ta ton­tin ja ryh­dyim­me työ­hön. Minä olin vä­hän yli kak­si­kymp­pi­nen, Päi­vi ker­too ja hy­myi­lee.

In­si­nöö­ri­puo­li­so työs­ken­te­li ra­ken­nu­sa­lal­la ja sei­nä­jo­ki­nen ark­ki­teh­ti Ju­ha­ni Lah­ti löy­tyi kon­tak­tien kaut­ta. Toi­vee­na oli pal­jon ti­laa ja vä­hän sei­niä. Ara­va­mää­räys­ten vuok­si toi­vei­ta piti ke­vy­es­ti kar­sia. Lo­pul­ta ko­ko­nai­suus muo­tou­tui kes­kel­lä asun­toa ole­van sy­dän­muu­rin ym­pä­ril­le. Ajal­le poik­keuk­sel­li­ses­ti lat­ti­a­pin­ta tuli kah­teen ta­soon muu­ta­man por­ra­sas­kel­man erot­ta­ma­na.

Päi­vi muu­ra­si keit­ti­ön ja ruo­kai­lu­huo­neen si­sä­sei­nät omin kä­sin tii­lis­tä, jot­ka Mark­ku oli saa­nut han­ki­tuk­si pur­ku­ta­los­ta Ete­lä-Poh­jan­maal­ta. Muu­ra­ri oli ti­lat­tu, mut­ta hän teki kier­rä­tys­tii­lis­tä lii­an siis­tiä pin­taa.

– Tar­tuin työ­hön, ja pu­na­sa­vi­set tii­let hal­kais­tiin. Niin saa­tiin pin­nas­ta vie­lä elä­väm­pi. Pu­na­tii­li oli­si ol­lut sel­lai­se­naan kau­nis, mut­ta tä­hän lii­an tum­ma. Sii­tä tuli sit­ten val­koi­nen.

Il­man kom­mel­luk­sia ei ta­lon ra­ken­ta­mi­nen heti su­ju­nut. Keit­ti­ön sei­nä oli jo puo­li­val­mis, kun ­Päi­vi ko­men­net­tiin pur­ku­hom­miin. Sei­nää pys­tys­sä pi­tä­vät kiin­nik­keet puut­tui­vat. Kel­la­ri rä­jäy­tet­tiin kal­li­o­ton­til­le aja­tuk­se­na luo­da sii­tä har­ras­te­ti­la lap­sil­le. Lo­pul­ta kel­la­ri pää­tyi pal­ve­le­maan ke­ra­miik­ka­tuo­tan­toa va­lu­muot­tien si­joi­tus­paik­ka­na.

Kai­ken ra­ken­ta­mi­sen kes­kel­lä Päi­vi kul­ki en­sim­mäi­sen opis­ke­lu­vuo­den ke­ra­miik­ka­tai­teen opin­nois­sa Hel­sin­gis­sä. Mark­ku ja vuo­si­na 1977 ja 1980 syn­ty­neet po­jat tu­li­vat vuok­ra-asun­toon pää­kau­pun­kiin seu­raa­va­na vuon­na.

Keittiön puuhella, Högforsin 5A, on kotoisin Päivin lapsuudenkodista. Hän muistaa varhaisten aamujen ääni­maailman, kun isä sytytteli tuohen avulla hellaan tulet. Kahvimylly on Markun lapsuudenkodista.

Ins­pi­raa­ti­o­ta Aal­lol­ta ja Ita­li­as­ta

Vi­su­aa­li­suus ja laa­tu oh­ja­si­vat jo ra­ken­nus­vai­hees­sa ma­te­ri­aa­li­va­lin­to­ja, vaik­ka tie­det­tiin, et­tä talo me­nee en­sin vuok­ral­le. Koti vii­meis­tel­tiin vas­ta kun per­he pa­la­si vuon­na 1985 Päi­vin opin­to­jen jäl­keen Hel­sin­gis­tä Sei­nä­jo­el­le.

– Ara­va­lai­nal­la ra­ken­net­tu talo saa­tiin eri­tyis­lu­val­la an­taa vuok­ral­le opis­ke­lu­je­ni ajak­si, Päi­vi muis­te­lee.

Kun pa­luu­muut­to oli sel­vä, lat­ti­aan ti­lat­tiin tii­len­vä­ri­set laa­tat Ita­li­as­ta. Sel­lai­sia ei saa­nut Suo­mes­ta, jos­sa ajan tren­di oli val­koi­nen laat­ta­lat­tia.

Al­var Aal­lon te­ok­set saat­ta­vat ol­la va­li­tun es­te­tii­kan taus­tal­la, mut­ta ei­vät tie­toi­ses­ti.

– Olin toki ai­na ihail­lut esi­mer­kik­si La­keu­den Ris­tin lat­ti­aa. Mut­ta vai­ku­tuk­sen­sa oli myös Ita­li­an Ur­bi­non tii­li­ka­toil­la ja vä­ri­maa­il­mal­la sekä muo­doil­la, jot­ka siel­lä koh­ta­sin. Olin siel­lä en­sim­mäi­se­nä opis­ke­lu­vuon­na.

Pian Ete­lä-Poh­jan­maal­le pa­luun jäl­keen ta­loon ryh­dyt­tiin suun­nit­te­le­maan työ­huo­net­ta. Sii­hen ark­ki­teh­dik­si löy­tyi Ant­ti Tal­vi­tie Sei­nä­jo­el­ta.

Kor­kea ja va­loi­sa tila val­mis­tui 1986 syk­syl­lä ja kas­voi osak­si ko­ko­nai­suut­ta. Osin työ­huo­neen pääl­le tuli toi­nen asuin­ker­ros. Siel­lä viih­ty­vät ny­kyi­sin jäl­ki­pol­vet Sei­nä­jo­el­la käy­des­sään.

Elsa Ytin hehkuva serigrafia tuo auringon olohuoneeseen. Pyörillä oleva pöytä teetettiin Jurvan puuseppäopiskelijoilla. Pöytä on toiminut niin esiintymis­lavana kuin pelipöytänäkin.

Olohuoneesta on muutama askelma ruokailutilaan ja keittiöön.

Laa­tu kes­tää

Jo ra­ken­nu­sai­ka­na pää­tet­tiin, et­tä ta­lon bud­je­tis­ta pi­tää jää­dä so­pi­va sum­ma mo­lem­pien ha­lu­a­maan huo­ne­ka­luun. Os­tos oli Ar­te­kin tar­joi­lu­vau­nu 900, Al­var Aal­lon de­signk­las­sik­ko. Sil­lä on olo­huo­nees­sa yhä paik­kan­sa.

Ko­din si­sus­tus­ta on täy­den­net­ty vuo­sien ai­ka­na har­ki­ten. Taus­tal­la on aja­tus sii­tä, et­tä kun ker­ral­la os­taa oi­ke­as­ti ha­lu­a­man­sa ja laa­duk­kaan tuot­teen, se kes­tää su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le ja kun­ni­oit­taa myös ym­pä­ris­töä: Ita­li­a­lai­sis­ta, jo muu­ta­maan ker­taan pääl­lys­te­tyis­tä soh­vis­ta saa tai­o­tuk­si ison sän­gyn yö­vie­rail­le. Jur­va­lai­sil­ta puu­sep­pä­o­pis­ke­li­joil­ta on ti­lat­tu muun mu­as­sa olo­huo­neen soh­va­pöy­tä, joka on mil­loin saa­nut toi­mia pe­li­pöy­tä­nä, mil­loin las­ten ja las­ten­las­ten esiin­ty­mis­la­va­na. Jos­kus pöy­däl­lä on ol­lut jou­lu­kuu­si­kin. Pöy­däs­sä on pyö­rät al­la, ku­ten mo­nel­la huo­ne­ka­lul­la ko­dis­sa tai työ­huo­neel­la.

– Kun ka­lus­tei­ta voi lii­ku­tel­la, se hel­pot­taa elä­mää.

Päivin nimetön teos on seinällä ja yksi Amforan oksamaljakoista sen alla. Hyllyllä on pojanpojan junassa tekemä piirros Päivistä. Päivi Mikolan tuoleissa on mukava keinahdella.

Ke­ve­än ja pai­na­van ta­sa­pai­no

Jur­vas­ta on ko­toi­sin myös val­ta­va ruo­ka­pöy­tä, jol­le tar­vi­taan puo­li tu­si­naa kan­ta­jaa. Päi­vi toi­mi jo lak­kau­te­tus­sa op­pi­lai­tok­ses­sa muo­toi­lu­a­lan opet­ta­ja­na en­nen oman yri­tyk­sen­sä Am­fo­ran pe­rus­ta­mis­ta.

– Ha­lu­sin isoon ti­laan ison ja pai­na­van pöy­dän, jol­le kaik­ki ruo­kai­lu­as­ti­at mah­tu­vat. Vä­hän ke­vy­em­pi­kin se oli­si voi­nut ol­la. Toi­saal­ta nyt sil­le on käyt­töä, kun mei­dän per­he­kun­nas­sam­me on jo 13 hen­keä.

Ruo­ka­pöy­dän ym­pä­ril­lä on pro­ven­ce­lai­set las­tu­tuo­lit, jot­ka ovat vi­su­aa­li­ses­ti ta­sa­pai­nos­sa ison pöy­dän kans­sa.

– Pik­ku­hil­jaa ne al­ka­vat ra­pis­tua, mut­ta muu­ta­ma si­jal­le han­kit­tu tes­ti­tuo­li on jou­tu­nut väis­ty­mään. Näis­sä on hyvä is­tua ja näis­tä me pi­däm­me.

Käytävässä on hattumuistoja matkoilta. Vasemmalla on käynti työhuoneeseen ja lasioven takaa portaat nousevat yläkertaan.

Luon­non gra­fiik­kaa

Kun val­ta­va pöy­tä ka­te­taan, lau­ta­set, kul­hot ja ku­pit ovat ai­na Päi­vin Am­fo­ran mal­lis­tos­ta. Sa­mal­la vah­vis­tuu yh­teys ja­pa­ni­lai­seen es­te­tiik­kaan, joka tu­lee ko­dis­sa Ita­li­an ohel­la mie­leen.

– Kun läh­din mark­ki­noi­maan as­ti­oi­ta ai­koi­naan Ja­pa­niin, oli jän­nä huo­ma­ta se, mi­ten muo­to­kie­li tai­pui sii­hen kult­tuu­riin. Esi­mer­kik­si heil­lä on ihan oma fi­lo­so­fi­an­sa kol­mi­on­muo­toi­sil­le ­esi­neil­le.

Ja­pa­ni­lai­set puo­les­taan sa­noi­vat, et­tä Am­fo­ran esi­neis­sä ja muo­to­kie­les­sä nä­kyy kau­niis­ti skan­di­naa­vi­sen luon­non gra­fiik­ka.

– En ol­lut kos­kaan aja­tel­lut, et­tä Poh­jan­maan pel­kis­tet­ty mai­se­ma sekä taus­ta­ni – lähi­luon­to, met­sät, sam­mal­mät­täät ja luon­to­kap­pa­leet, esi­mer­kik­si ki­vet, joil­la olen lap­se­na leik­ki­nyt – ­nä­kyi­si­vät töis­sä­ni sil­lä ta­val­la. Se oli iha­na kuul­la.

Päivillä on työhuone kodin yhteydessä.