Tu­vas­sa on hil­jais­ta. Kat­ri Rei­jo­nen is­tuu lem­pi­pai­kas­saan kei­nu­tuo­lis­sa ja kat­se­lee ulos. Rei­lun 50-ne­li­öi­sen huo­neen vas­tak­kai­ses­sa nur­kas­sa on toi­nen kei­nu­tuo­li, se on Kat­rin puo­li­son Pe­kan.

Aa­mu on al­ka­nut tut­tuun ta­paan­sa. Kat­ri on sy­tyt­tä­nyt tu­let lei­vin­uu­nin kyl­jes­sä ole­vaan puu­hel­laan. Kah­vit ovat tip­pu­mas­sa. Pek­ka on läh­te­nyt per­heen Amor-­koi­ran kans­sa aa­mu­kä­ve­lyl­le. Vii­kon­lop­pu­aa­mu­na ei ole kii­re mi­hin­kään.

– Tä­män ta­lon ovat ra­ken­ta­neet mi­nun mum­mi­ni ja uk­ki­ni vuon­na 1980. Heil­lä oli täl­lä sa­mal­la ton­til­la kaup­pa­puu­tar­ha, Kat­ri ker­too.

Kat­rin ja Pe­kan var­si­nai­nen koti on pää­kau­pun­ki­seu­dul­la. Pa­ris­kun­ta käy Var­kau­des­sa pa­rin vii­kon vä­lein. Tut­tu reit­ti pää­kau­pun­ki­seu­dul­ta Var­kau­teen tait­tuu au­tol­la kol­mes­sa ja puo­les­sa tun­nis­sa.

– Minä tu­len tän­ne myös yk­sin etä­töi­hin. Sil­loin mat­kus­tan usein ju­nal­la ja kä­ve­len ase­mal­ta ta­lol­le. Otan mu­kaa­ni vain kä­si­lau­kun, sil­lä mi­nul­la on tääl­lä oma vaa­te­kaap­pi.

Kat­ri naut­tii pik­ku­kau­pun­kie­lä­mäs­tä.

– Tääl­lä on kaik­kea mitä tar­vit­see, mut­ta va­lin­to­jen te­ke­mi­nen on hel­pom­paa, kos­ka va­lin­nan­va­raa on vä­hem­män.

Talonpoikaista modernisti. Tuvan seinät on paneloitu 1800-luvun hirsistä sahatuilla paneeleilla. Matot on kudottu tähän taloon ja ne ovat olleet tuvassa aina. Eero Aarnion Pastilli-tuoli on ostettu käytettynä.

Osa omaa his­to­ri­aa

Var­kau­den kes­kus­tan ku­pees­sa, lam­men ran­nal­la si­jait­se­va oma­ko­ti­ta­lo siir­tyi Kat­ril­le ja Pe­kal­le vuon­na 2019.

– Olin lap­ses­ta as­ti haa­veil­lut, et­tä jos­kus vie­lä asun van­has­sa ta­los­sa. Tämä talo on tyy­lil­li­ses­ti ikäis­tään van­hem­man oloi­nen. Sil­loin 1980-lu­vun alus­sa oli muo­tia yh­den­lai­nen ta­lon­poi­kai­suus, ja täs­sä ta­los­sa on sitä hen­keä.

Si­säl­lä isos­sa tu­vas­sa voi­si hy­vin­kin luul­la ole­van­sa van­has­sa maa­lais­ta­los­sa.

– Tu­van sei­nät näyt­tä­vät hir­rel­tä, mut­ta ne ovat pa­nee­lia. Sei­nä­pa­nee­lit on sa­hat­tu 1800-lu­vul­la ra­ken­ne­tun hir­si­ta­lon hir­sis­tä.

Talo nou­si pai­kal­leen omas­ta met­säs­tä kaa­de­tuis­ta puis­ta, jot­ka Kat­rin eno sa­ha­si ra­ken­nus­puik­si. Ta­lon ovet ja ik­ku­nat tee­tet­tiin pai­kal­li­sel­la puu­se­päl­lä.

– Tämä on meil­le tär­keä paik­ka. Tääl­lä on juh­lit­tu mi­nun ja Pe­kan häi­tä. Tääl­lä on vie­tet­ty kaik­ki jou­lut ja ju­han­nuk­set. Mie­tin yh­des­sä vai­hees­sa ta­lon myy­mis­tä, mut­ta se ei tun­tu­nut oi­ke­al­ta rat­kai­sul­ta.

Kun kirppistelyt on kirppistelty eivätkä puutarhatyöt innosta, voi aina tarttua kirjaan. Lukeminen on Katrin ja Pekan yhteinen harrastus. Seinällä on Väinö Rouvisen grafiikantyö.

Nuo­ruu­des­ta tut­tu tyy­li

Ta­lon si­sus­tus on ai­na ol­lut sa­man­lai­nen. Kat­ri muis­taa huo­nei­den ta­pe­tit, laa­tat, kat­to­jen pa­nee­lit ja la­ka­tut män­ty­lat­ti­at jo nuo­ruu­des­taan.

– Tämä paik­ka on mei­dän kak­kos­ko­tim­me. Va­ki­tui­ses­sa ko­dis­sa en eh­kä jak­sai­si kat­soa näin pal­jon la­kat­tua puu­ta.

Nyt Kat­ri on kat­sel­lut ta­los­sa ym­pä­ril­leen pit­kään ja har­taas­ti.

– Si­sus­ta­mi­nen on ol­lut ta­sa­pai­noi­lua sen vä­lil­lä, min­kä voi muut­taa ja mitä taas ei. Mit­kä ovat nii­tä jut­tu­ja, jot­ka pi­tää säi­lyt­tää, kos­ka niis­sä on se oman mum­mo­lan hen­ki.

Ta­los­sa on pik­ku­hil­jaa al­ka­nut nä­kyä Kat­rin kä­den­jäl­keä.

– Etei­nen oli help­po rat­kai­su, sil­lä se oli alun pe­rin pi­meä. Kah­dek­san­kym­men­tä­lu­vun alun tyy­liin män­tyä ei voi­nut ol­la lii­kaa, ja se la­kat­tiin kiil­tä­väk­si.

– Etei­sen tun­nel­ma rai­kas­tui, kun sei­nä­pa­nee­lit maa­lat­tiin val­koi­sik­si.

Eteisen ilme raikastui, kun seinät maalattiin valkoisiksi. Kaunis katosta roikkuva kynttelikkö on Aarikan. Messinkijalkainen pöytä­lamppu on kirpparilöytö. Iso pirttiryhmä on tehty tätä tupaa varten ja se kuuluu talon kalustukseen.

Kais­la­ta­pet­tia ja kel­tais­ta

Myös olo­huo­neen al­ku­pe­räi­set kais­la­ta­pe­tit rap­sit­tiin alas ja sei­nät maa­lat­tiin val­koi­sik­si. Kat­rin ja Pe­kan ma­kuu­huo­nees­sa ei luo­vut­tu ko­ko­naan ta­pe­tis­ta. Kaut­taal­taan min­tun­vih­re­äl­lä ruu­su­ta­pe­til­la ta­pe­toi­tu huo­ne sel­kiy­tyi, kun kol­me sei­nää maa­lat­tiin.

– Ma­kuu­huo­neen yh­del­le sei­näl­le va­lit­sin tum­man 1930-lu­vun ta­pe­tin. Pi­dän 30-lu­vun tyy­lis­tä. Ai­noa huo­ne, jota ei kos­kaan tul­la maa­laa­maan on tupa. Nyt jo edes­men­nyt äi­ti­ni sa­noi mi­nul­le 2000-lu­vun alus­sa, et­tä jos jos­kus maa­laan tu­van sei­nät, hän tu­lee kuol­tu­aan kum­mit­te­le­maan tän­ne. Se oli sil­lä sel­vä.

Ta­lon ul­ko­sei­nien väri oli vaih­tua vii­me ke­sä­nä, mut­ta…

– Teim­me Pe­kan kans­sa ko­e­maa­lauk­sen eri vä­ril­lä, mut­ta kos­ka tämä on ai­na ol­lut kel­tai­nen, se on sitä myös jat­kos­sa.

Katri on opiskellut puutarhuriksi. Erityisen inspiroiva oli opiskeluun kuulunut vaihto, jonka Katri sai tehdä Tukhol­massa Florist­kompaniet-kukkakaupassa. Pihapiirin kunnostaminen on vielä vaiheessa.

Toi­veis­sa ko­ru­ton keit­tiö

Keit­ti­ö­re­mont­ti on ol­lut isoin yk­sit­täi­nen muu­tos. Keit­ti­ön kah­dek­san­kym­men­tä­lu­kui­set tum­mat kaa­pis­tot vaih­det­tiin uu­siin val­koi­siin. Huo­neen män­ty­lat­tia hi­ot­tiin ja la­kat­tiin uu­del­leen. Täl­lä ker­taa lat­ti­aan si­vel­tiin mat­ta­lak­ka.

– Ha­lu­sin uu­des­ta keit­ti­ös­tä mah­dol­li­sim­man ”ta­val­li­sen” ja ko­rut­to­man. Oli­sin ha­lun­nut löy­tää van­hat 50- tai 60-lu­vun täys­pui­set keit­ti­ön­kaa­pit, mut­ta so­pi­via ei löy­ty­nyt.

Keit­ti­ön van­han­mal­li­set, huul­let­tuo­vi­set kaa­pit ti­lat­tiin pai­kal­li­ses­ta keit­ti­ö­ka­lus­te­fir­mas­ta. Oviin va­lit­tiin si­rot ja ajat­to­mat lan­ka­ve­ti­met. Keit­ti­ös­sä ei ol­lut tis­ki­ko­net­ta, ei­kä sitä tul­lut nyt­kään.

– Meil­lä on tääl­lä niin pal­jon van­ho­ja as­ti­oi­ta, joi­ta ei voi pes­tä ko­nees­sa. Jos tääl­lä oli­si tis­ki­kone, van­hat as­ti­at jäi­si­vät käyt­tä­mät­tö­mi­nä kaap­pei­hin.

Keit­ti­ön­pöy­tä on löy­tö yh­des­tä Kat­rin lem­pi­puo­dis­ta, Jo­ken os­to- ja myyn­ti­liik­kees­tä Jär­ven­pääs­tä.

– Pöy­tä­res­su­kal­la oli yk­si jal­ka poik­ki ja kan­si­le­vy pi­lal­la. Pek­ka kor­ja­si ja­lan ja minä kaa­ke­loin kan­nen.

Jo­kel­ta löy­tyi myös keit­ti­öön ri­pus­tet­tu pe­lar­go­ni­maa­laus. Tau­lun ai­he­va­lin­ta ei ole sat­tu­maa.

– Pe­lar­go­nit ovat mi­nul­le rak­kai­ta kuk­kia. Mi­nul­la on tääl­lä kym­me­nen vuot­ta van­ho­ja pe­lar­go­ne­ja, jot­ka tal­ve­tan kel­la­ris­sa. Ke­säk­si ku­kat pa­laa­vat tu­tuil­le pai­koil­leen au­rin­koi­sel­le kuis­til­le.

Keittiönpöytä sai uuden elämän, kun sen jalka korjattiin ja kansi kaakeloitiin. House Doctorin seinävalaisin on ainoa uutena juuri tähän kotiin hankittu esine. Keittiön tapetti on Sandbergin Pine.

Äi­din luo os­tok­sil­le

Kat­ri on to­del­li­nen kirp­pu­to­ri­hai. Ta­lon ta­va­rat ovat muu­ta­maa poik­keus­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta kier­rä­tys­löy­tö­jä.

– En yleen­sä et­si kirp­pa­ril­ta mi­tään tiet­tyä. Jos sil­mään sat­tuu jo­tain kiin­nos­ta­vaa ja hin­ta on so­pi­va, os­tan. Toi­si­naan sitä jou­tuu jäl­ki­kä­teen ko­to­na kek­si­mään ”me­ri­se­li­tyk­siä” os­tok­sil­le.

Kat­rin on­nek­kai­siin löy­töi­hin kuu­luu var­kau­te­lai­sen tai­tei­li­ja Väi­nö Rou­vi­sen gra­fii­kan­työ. Sen Kat­ri löy­si Jär­ven­pään kier­rä­tys­kes­kuk­ses­ta.

– Teos esit­tää Var­kau­den alu­e­sai­raa­laa, jos­sa olen syn­ty­nyt. Pi­ti­hän se os­taa pel­käs­tään ai­heen­sa vuok­si.

Kirp­pa­ri­rak­kau­den va­ka­vuu­des­ta ker­too pal­jon se, et­tä Kat­ri läh­ti viet­tä­mään 50-vuo­tis­päi­vään­sä ­Lah­den kirp­pa­reil­le.

– Löy­sin Kirp­pu­to­ri Ki­säl­lis­tä iha­nan lasi­jal­kai­sen pöy­tä­va­lai­si­men, jon­ka os­tin it­sel­le­ni lah­jak­si.

Nyt pel­la­va­var­jos­ti­mi­nen va­lai­sin on etei­sen kir­joi­tus­li­pas­ton pääl­lä.

– Äi­ti­ni ja uk­ki­ni oli­vat mo­lem­mat kiin­nos­tu­nei­ta van­hois­ta ta­va­rois­ta. Eh­kä tämä on meil­lä ve­ris­sä.

Nyt Kat­rin ke­räi­ly­har­ras­tuk­sen he­del­mis­tä saa­vat naut­tia per­heen ai­kuis­tu­neet lap­set, jot­ka tu­le­vat äi­din va­ras­toi­hin ”os­tok­sil­le”.

Katri Reijonen nauttii kakkoskodin väljyydestä ja rauhasta. Elämä Varkaudessa lapsuudesta asti rakkaassa paikassa on mukavaa vaihtelua pääkaupunkiseudun hulinaan.